14. marraskuuta 2013

Yliopistoissamme saa ja pitää käyttää suomea


Oikeuskansleri Jaakko Jonkka joutui muutama vuosi sitten voimakkaan arvostelun kohteeksi katsottuaan läpi sormien Eva Biaudet’n nimitysjupakkaa ja päästäessään Mauri Pekkarisen kuin koiran veräjästä vaalirahaskandaalissa. Samoin nykyinen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen sai kansalta paljon nuhteita jo vähemmistövaltuutettuna toimiessaan, esimerkiksi puolustaessaan rikostutkintaa professori Tatu Vanhasen esittämistä tieteellisistä kannanotoista.

Nämä jo klassikoiksi muodostuneet tapaukset painuivat lähes unholaan, kun Jaakko Jonkka antoi moittivan päätöksen Pekka Himasen ”Kestävän kasvun mallia” koskevassa puliveivausasiassa. Varovaista ratkaisussa oli tosin se, ettei tapaus antanut oikeuskanslerin mielestä aihetta mihinkään toimenpiteisiin. Mikko Puumalainen (josta muutamat käyttävät kenties aiheettoman tuttavallista lempinimeä ”Puumis”) puolestaan on nyt terävöittänyt toimintaansa antamalla päätöksen, jonka mukaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa pitää voida suorittaa maisterintutkinot suomen kielellä ja myös opetusta pitää järjestää suomeksi.

Kauppakorkeakoulu oli syksystä 2013 lähtien tarjonnut vain englanninkielisiä maisterinkoulutusohjelmia, ja suomenkielinen opetus oli kutistunut yhteentoista prosenttiin ylemmän korkeakoulututkinnon opetusohjelmasta. Apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaan suomen kielen täytyy edelleen säilyä opetus- ja tutkintokielenä, eikä suomen kieltä niin muodoin saa syrjäyttää, joten kauppakorkeakoulun päätös siirtyä yksinomaan englanninkieliseen opetukseen ei ollut perustuslain eikä yliopistolain mukainen.

Ratkaisussaan apulaisoikeuskansleri tukeutui perustuslain 16 ja 17 §:ään ja yliopistolain 11 §:ään sekä viittasi myös valtion kielilakiin (vaikka viimeksi mainittua ei suoraan sovelletakaan yliopistoissa). Pidän Puumalaisen kannanottoa, paitsi lakien mukaisena, myös oikeudenmukaisena ja tervetulleena. Nähtäväksi jää, minkälainen hyvyyden kehä oikeuskanslerinviraston ryhdistäytymisestä onkaan alkamassa!

Oikeus käyttää suomen kieltä kuuluu kaikille

Ratkaisu on toimiva myös tieteen kannalta, sillä näin yliopistojen harkintavallan ei anneta tukahduttaa kotimaisilla kielillä tehtävää tutkimusta, opetusta ja tiedettä. Monet yliopistot yrittävät kansainvälistyä epätoivon vimmalla esittääkseen kovaa jätkää ulkomaalaisten silmissä ja hankkiakseen pöytälaatikkoihinsa kansainvälisiä stipendejä sekä rahaa. Ulkomaalaisten vaihto-opiskelijoiden ja tutkijoiden eduilla on poljettu suomenkielisten opiskelijoiden halua käyttää suomen kieltä.

Toisaalta Aalto-yliopiston omissa kielilinjauksissa sanotaan, että opetusta ja tutkintoja tarjotaan sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi, ja katsotaan, että Aalto-yhteisö voi kansainvälistyä heikentämättä kansallisten kielten asemaa tieteen kielinä. Myös opetus- ja kulttuuriministeriön näkemyksen mukaan opiskelijoilla on oikeus tehdä tutkintoon kuuluva opinnäyte suomeksi.

Irvokasta onkin, että kauppakorkeakoulussa voimassa olevan käytännön mukaan opiskelija on voinut tehdä gradunsa suomeksi vain hakemuksesta, jolloin suomen kieltä käyttävän on täytynyt ikään kuin kerjätä oikeutta ilmaista itseään suomeksi omassa maassaan. Kansainvälisten GMAT- ja GRE-kielitestien käyttöönotto maisteriohjelmiin oikeuttavina kokeina on puolestaan merkinnyt eräänlaisen kielipoliittisen sulun asettamista tutkintojen suorittamiselle, ja tähän apulaisoikeuskanseri ei valitettavasti puuttunut. Parasta oikeuskanslerinviraston ratkaisussa on se, että kannanotto suomen kielen puolesta sitoo myös kaikkia muita suomalaisia yliopistoja.

Englannin kielen ylivallasta

Miksi sitten oikeus kotimaisten kielten käyttämiseen on niin tärkeä? On syytä muistaa, että ihmiset ajattelevat suurimmaksi osaksi kotikielellään. Vaatimus siirtyä käyttämään vieraita kieliä ajatusten muodostamisessa haittaa ihmisten älyllistä toimintaa. Englanninkieliseen argumentaatioon pakottaminen myös vaikeuttaa osallistumista keskusteluihin kotimaassa, ja siten kyseinen politiikka heikentää tieteen yhteiskunnallista vaikuttavuutta ja roolia tärkeillä kotimaisilla foorumeilla.

Pahimmillaan suomen kielen syrjiminen johtaa nurkkakuntaisuuteen ja tieteen ummehtumiseen, kun suomalaiset pakotetaan ilmaisemaan itseään vain englanninkielistä arvomaailmaa edustavin käsittein, jossa tavarat (goods) ja jumalat (gods) ovat lähellä toisiaan. Englannin kielen valta-asema edustaakin nykyään eräänlaista kulttuuri-imperialismia, joka on koitunut monien pienten kielten kuolemaksi.

Laajasti käytettynä englannin kieli on myös tyhjentynyt merkityksistä. Siitä on tullut aikamme latina sikäli, että myös latinan kielestä kuoleentui täsmällisyys, ja kansainvälisessä käytössä sanojen merkitykset laventuivat. Lopulta latina itse kuoli pois akateemisista yhteyksistä.

Nykyajan englannin kielessä sanat voivat tarkoittaa melkein mitä tahansa, eivätkä merkitykset rakennu semanttisesti rikkaiksi ja yksiselitteisiksi, vaan ne ovat alistettuja sosiaalisesti ehdollistetuille sanonnoille ja riippuvat kielen käyttötilanteista, konventioista, tavoista ja tottumuksista, siis sovinnaisuudesta. Pragmatismille tyypillisesti merkitysoppi on kytketty sosiaalisiin tilanteisiin ja yksimielisyyden ihanteeseen. Näin ollen angloamerikkalaisen keskustelun paralingvistiikka hallitsee keskustelun sisältöjä, mikä nostaa jokaisen filosofin ja runoilijan ihon näppylöille ja saa laupeimmankin nojatuolifilosofin huudahtamaan: ”Voi kauhistuksen kanahäkki!”

Kauppakorkeakoulun päätös siirtyä vain englanninkielisiin maisteriohjelmiin kertoi myös siitä, että taloudellinen päätösvalta on etääntynyt Suomesta ja siirtynyt kansainvälisiin ympyröihin. Myös niissä pitää luonnollisesti vaikuttaa, mutta taloustieteilijöidenkään kieltä, sanastoa tai artikulaatioresursseja ei tulisi rampauttaa tuhoamalla suomenkielinen taloustieteellinen ja -poliittinen argumentaatio kokonaan tai siirtämällä se englanninkieliseen ympäristöön. Aitoon monikulttuurisuuteen ja demokratiaan kuuluvat myös erimielisyyksien ja erikielisyyksien aiheuttamat kitkat, monikielisyys ja sen mukainen moniarvoisuus.

Ajattelu ja filosofia onnistuvat parhaiten kotikielellä

Jo filosofi Martin Heidegger katsoi, että ihmisen kyky ajatella on sidoksissa hänen käyttämäänsä kieleen ja että parhaaseensa kukin pääsee omalla kotikielellään. Samaa mieltä ovat olleet monet kirjailijat. Jos kirjailijat kykenisivät tuottamaan ajatuksia ja muotoilemaan ne kirjallisesti arvokkaalla tavalla myös vieraita kieliä käyttäen, kaunokirjailijat siirtyisivät varmasti heti käyttämään englantia, sillä markkinat olisivat tällöin suuremmat. Niin ei kuitenkaan tehdä, sillä vieraiden kielten käyttäminen kuolettaisi kirjailijoiden kynän, eikä kukaan ei-natiivi kielenkäyttäjä pysty ilmaisemaan itseään kirjallisesti tyydyttävällä tavalla.

Monet tieteenharjoittajat ovat olleet kanssani täysin samaa mieltä. Esimerkiksi mainio suomenruotsalainen sosiaalipsykologi Johan Asplund, joka on toiminut professorina Kööpenhaminan ja Lundin yliopistoissa, on julkaissut kaiken tuotantonsa aivan tarkoituksellisesti kotikielellään ruotsiksi ja todennut, ettei pysty eikä halua käyttää muita kieliä, sillä niillä toimittaessa asioista katoaisi langan pää ja kirjoitus muuttuisi mitäänsanomattomaksi. Tämä ei ollut hänen mielenosoituksensa vaan tosiasia.

Sama pätee Tarton yliopistossa professorina toimineeseen semiootikkoon, Juri Lotmaniin, joka hänkään ei suostunut julkaisemaan mitään englanniksi. Silti hänen alkuperäiskielisten kirjoitustensa käännösoikeudet ovat kansainvälisesti katsoen selvää valuuttaa.

Juuri kukaan merkittävä filosofi ei ole luopunut kotikielestään eikä vaihtanut sitä englanniksi. Niin Heidegger kuin Englannissa suuren osan elämästään viettänyt Ludwig Wittgensteinkin kirjoittivat kotikielellään, saksaksi. Myös Georg Henrik von Wright, jota on palvottu Suomessa kuin paikallista kuningasta, kirjoitti kaikki esseekirjansa suvereenisti omalla äidinkielellään, ruotsiksi, eikä kukaan moittinut häntä siitä. Ajatuksen merkityksellisyyden pitää ylittää sen, millä kielellä se on sanottu, ja usein ajatuksissa on eniten kantavuutta juuri silloin, kun niiden ilmaisemiseen on käytetty omaa kieltä.

On syytä muistaa, että kansainvälisyys ei ole myöskään itseisarvo, vaan kansainvälisiin arvointimenettelyihin on päädytty vain tiettyjen negatiivisten ilmiöiden, kuten kotimaassa esiintyvän puolueellisuuden, välttämiseksi. Ratkaisuja kansainvälisyys ei ole näihinkään ongelmiin tuonut, vaan monessa tapauksessa se on johtanut asiat entistä pahemmin juntturalle, kuten olen perustellut esimerkiksi tässä.

Filosofia, joka luopuu kotikielestään, menettää kieliherkkyytensä. Siksi on ironista, että kansainvälistynyt suomalainen filosofia on yleensä niin sanottua analyyttista kielifilosofiaa. Ironia piilee siinä, että niin sanotut kielifilosofit eivät yleensä ole olleet etevimpiä kielen käyttäjiä, ja kansainvälisen menestyksen onkin taannut vain se, että kielifilosofia on ollut formaalista logiikkaa, joka on luonnollisista kielistä riippumatonta ja jossa luonnollisia kieliä käytetään vain kaavoista koostuvien esitysten tilkkeiksi. Pidänkin kyseistä filosofianharjoituksen muotoa eräänlaisena filosofian rappioilmiönä, ja lisätietoa asiasta saa kirjoistani Dialoginen filosofia, Enkelirakkaus ja Suomalaisen nykyfilosofian historia.

Kumotkaamme siis englannin kielen, pakkokansainvälistämisen ja internatsismin harjoittama kulttuuri-imperialismi ja ilmaiskaamme itseämme hyvällä ja kauniilla suomen kielellä! Myöskään taloustieteilijöille ei olisi pahitteeksi pitää jalat maassa ja säilyttää sidos oman ajattelun ja kielen välillä, vaikka muutoin talouspolitiikka lentääkin tyhjän päällä. On hyvä, että taloustieteilijät opetetaan ajattelemaan asioista suomeksi myös kansainvälisen kapitalismin pappisseminaarissa, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.