Jihadia käydään Euroopan kaduilla

Ajoneuvojen karkaaminen hallinnasta näyttää päätyneen terrorismin metodiksi. Nizzan noin vuoden takainen terrori-isku antoi mallin ja aseet viimekeväiselle Tukholman terrori-iskulle, joiden tekijöinä olivat muslimit ja motiivina islamistinen pyhä sota.

Kesäkuun aikana auto on osunut väkijoukkoon ainakin Lontoossa ja Pariisissa, ja osassa tapauksista kyse voi olla vastaterrorismista. Heidelbergin ja New Yorkin tapauksissa kyse saattaa olla puhtaasti onnettomuuksista, vaikkakin syiden selvittäminen voi muodostua vaikeaksi, sillä liikenneonnettomuudet ovat osa konventionaalista arkipäivää.

Terrorismin rinnastaminen onnettomuuksiin on kuitenkin posketonta populismia niissä kannanotoissa, joissa on yritetty vähätellä terrorismin vaikutuksia ja huomautettu, että liikenteessä lipsahtaa muutenkin. Oikeusfilosofisesti ratkaisevaa teon moraaliselle tuomittavuudelle on, missä tarkoituksessa se tehdään.

Myöskään vastaterrorismin esiintymisestä ei pidä moittia kantaväestöä, joka pyrkii puolustautumaan ja kostamaan jihadistien väkivaltaiset teot. Vaikka teot ovatkin moraalisesti tuomittavia, niitä voidaan ymmärtää, sillä ne ovat epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan hedelmiä. Kyse on enemmänkin ilmiöstä ja yhteiskunnallisesta oireesta, jonka mukaisesti yksilöt reagoivat, kuin yksilöiden omista vioista.

Syy on luonnollisestikin niiden, jotka aloittivat. Sotien tuloksia ratkaisemaan pyrkiessään historiantutkijat lausuvat usein liittoutuneiden puolustukseksi ja esimerkiksi Dresdenin pommitusten oikeuttamiseksi, että nationalistit aloittivat sodan. Kiintoisaa on, että tätä argumenttia ei käytetä, kun koetetaan taivutella yleisöjä hyväksymään muslimien harjoittama katuväkivalta. Islamistit kuitenkin aloittivat sodan.