Hallituskriisin iskettyä vaihtoehto A oli korvata Perussuomalaiset krisuilla ja Rkp:llä. Koska tämä olisi merkinnyt koko hallitusohjelman neuvottelemista uusiksi, edessä uhkasi vaihtoehto B, eli ennenaikaiset eduskuntavaalit, joka puolestaan olisi nostanut vihervasemmiston kiusallisesti valtaan.
Niinpä toteutui vaihtoehto C, eli ramman hallituksen tekohengittäminen Perussuomalaisista loikanneilla ministereillä sekä heitä tukevilla kansanedustajilla.
Tämä vaihtoehto oli sekä entisille että nykyisille perussuomalaisille ylivoimaisesti huonoin. Kriisissähän olivat kokoomus ja kepu, jotka eivät löytäneet hallituskumppaneita – eivät Perussuomalaiset.
Perussuomalaisten olisi kannattanut tiivistää rivinsä ja vetäytyä oppositioon odottamaan vaaleja. Oppositiossa olevalta puolueelta ei vaadita yksimielisyyttä kuten hallituspuolueelta, joten oppositiossa olisi ollut helppoa toimia ja kerätä kannatusta.
Nyt Perussuomalaisten entinen puoluejohto valitsi vaihtoehdoista dynamiittityhmimmän. Se ampui itseään jalkaan ja pulautti oman laivansa pohjaan mastoja ja purjeita myöten.
Episodi muodostaa juhlimisen arvoisen tähtihetken vihervasemmistolle ja EU-federalistiselle oikeistolle. Hajottaessaan Perussuomalaisten eduskuntaryhmän loikkarit tekivät täsmälleen kilpailijoiden toivomalla tavalla. Asiasta iloitaan koko EU-eliittiä myöten ulkomailla asti. – Pelisilmää ei ollut yhtään.
Historia toistui ironisella tavalla. Muistan, kun SMP:n seteliselkärankaiset ostettiin 1970-luvulla muiden puolueiden riveihin. Nyt Perussuomalaisista kaikonneet pettivät äänestäjien luottamuksen ja ylenkatsoivat puoluedemokratiaa. Heidät ostettiin hallituksen liima-aineeksi, ja etanan tavoin he myös kulkevat laaksonpohjansa läpi puoluejäsenten orvaskettä ravinnokseen nauttien, aina katkeraan loppuunsa asti.
He eivät ymmärtäneet omaakaan parastaan
Paljastavaa on, että puolueen ohjelmaan ei tehty puoluekokouksessa mitään muutoksia. Myöskään puheenjohtajistoon valitut henkilöt eivät ole uusia. Vain roolit vaihtuivat. Se riitti. Perussuomalaisen puolueen hajoamisessa oli kyse pelkästä Jussi Halla-ahoa, uutta puheenjohtajistoa ja heitä äänestäneitä vastaan suunnatusta protestista.
Halkeaminen manifestoi jo vuonna 2008 viritetyn disposition. Puolueen kusimuttereista koostuva kämäinen sosiaalipersujen siipi vastusteli tuolloin Halla-ahoa, ja optimistisimmat puolueen vihaajat ounastelivat Perussuomalaisten hajoamista.
Nyt Timo Soini ja muut ministeripoliitikot tekivät uransa suurimman typeryyden ja liittyivät aiemmin arvostelemiensa seteliselkärankaisten kaaderiin. Sieltä heillä ei ole paluuta.
Heidän uransa on ohi. He saattavat kekkuloida vielä hetken politiikan estradilla ja hallituksen parrasvaloissa, mutta kansa ei tule äänestämään pettureita.
”Uutta vaihtoehtoa” ei tarvita, sillä se tulisi liian lähelle kokoomusta ja kepua, eikä poliittisella kentällä ole tilaa. Puoluerekisterissä on jo 16 puoluetta.
Osa lähtijöistä siirtynee EU-federalistisiin puolueisiin. Järkevinä pitämäni Jussi Niinistö ja Sampo Terho löytänevät aikaa myöten poliittisen kodin kokoomuksesta tai kepusta.
Nämä kokeneina konkareina pidetyt tekivät joka tapauksessa sen suuren virheen, että he asettivat henkilökohtaiset etunsa puolueen ja sen kannattajien edun edelle. He eivät ymmärtäneet, että hajaannus ei tuo vaikutusvaltaa vaan heikentää sitä.
Kansallismielisten ja maahanmuuttokriittisten puolueiden vitsaus on aina ollut hajoaminen henkilö-, johtajuus- ja arvovaltakiistoihin. Niissä ei ole ymmärretty, että oppositiossa ei tarvita monta pirstoutunutta ryhmää puhumaan omiaan.
Ei Juudaskaan toiminut yksin. Myös Pietari kielsi messiaansa kolmesti.
Ihmettelen silti, että sellaisetkin järkipoliitikot kuin Simon Elo ja Maria Lohela lähtivät luopioiden kelkkaan. He eivät ilmeisesti ajatelleet seurauksia loppuun asti. Poliittista kokemattomuutta. Kentän kannatus on nimittäin vahvasti puheenjohtajiston takana.
Silti koko eduskuntaryhmä kävi kuumana kuin hellankoukku. Jäitä olisi pitänyt laittaa hattuun ja heittää saavillinen kylmää vettä jokaisen niskaan. ”Lapsi, itke meille saunaveet”, sanoo savolainen sananlasku, ja se sopii tähän.
Puolue pelastettava moraaliselta rappiolta
Absurdeimpia kaikista ovat puheet puolueen ”kaappaamisesta”, sillä Jussi Halla-aho ei suinkaan itse valinnut itseään puheenjohtajaksi, vaan istuva puheenjohtaja jätti paikkansa omasta aloitteestaan, ja uusi puheenjohtajisto äänestettiin paikoilleen demokraattisesti.
Mikäli Halla-ahon tänään antama julkilausuma Kesärannassa käymistään keskusteluista (kuuntelin koko puheen) pitää paikkaansa, hänen toimintaansa on tuettava täysin voimin.
Perussuomalaisia vaadittiin kieltäytymään lähes kaikesta liittovaltiopolitiikan arvostelemisesta ja luopumaan kaikista tavoitteistaan, jotka koskevat niin sosiaalipolitiikkaa kuin maahanmuuttopolitiikkaakin.
Puoluetta vaadittiin asettumaan EU-johteisen maahanmuuttopolitiikan taakse ja sitoutumaan velkaunionin rakentamiseen, eikä myöskään sovittua hallitusohjelmaa suostuttu noudattamaan.
Tällaiseen vedätykseen ei pidä missään tapauksessa suostua, ja se, joka sellaista toivoo toiselta puolueelta, pettää itseään.
On hyvä, että Halla-aholta löytyy moraalista selkärankaa, jota maamme ja kansallisvarallisuutemme myyviltä Sipilältä ja Orpolta ei löydy.
Kokoomuksessa ja kepussa on jo pitkään toivottu perussuomalaisen puolueen hajoamista, sillä toisen tappio on politiikassa toisen voitto. Näyttöä valmiiksi käsikirjoitetusta juonittelusta antaa se, että Sipilä ei jättänyt eronpyyntöään heti vaan jäi odottamaan soinilaisten asettumista tuekseen.
Vaikuttaa vahvasti siltä, että tästä kaikesta oli sovittu jo etukäteen, heti puoluevaalin tuloksen varmistuttua.
Vedätyksen lähde: Euroopan unionin vaatima vieraskoreus
Nolo loppu tuli Timo Soinin työlle ja hänen poliitikonuralleen: upottaa itse oma laivansa. ”Uusi vaihtoehto” on vanha vaihtoehto. Sen nimi on kokoomus, kepu tai kristillisdemarit, ja nämä meillä jo ovat. Todellisuudessa tulevaisuus on uudistuneen, kasvonsa pesseen ja moraalisesti ryhdistäytyneen Perussuomalaisen puolueen.
Kansalta asia jatkossakin kysytään. Nyt puoluedemokratia ohitettiin röyhkeästi, ja vanha johto kaappasi vallan ujuttamalla itsensä takaovista hallitusvallan salonkeihin osana politiikan korruptoituneisuutta.
Tämän mädätyksen alkujuuri on EU, jossa piehtaroiva poliittinen eliitti on päättänyt käyttää viimeisen korttinsa liittovaltion luomiseen ja pakottaa jäsenvaltioiden hallituksia sulkemaan pois tai eristämään ulkopuolelleen kaikki kansallista etua suojelemaan pyrkivät puolueet ja ryhmät.
Tämä marginalisoimaan tähtäävä politikointi tuottaa juuri nähdyn kaltaisia kriisejä valtioiden sisäpolitiikkaan ja jakaa kahtia niin puolueita kuin kansakuntiakin.
Vaikutukset ulottuvat myös paikallistasolle: vasta työnsä aloittaviin valtuustoryhmiin. Se heikentää politiikan ennustettavuutta ja vähentää poliittista vaikutusvaltaa kansallisissa kysymyksissä.
Huvittavaa on, että luopiot eivät saaneet läpi puoluehallituksen jäsenmäärän kasvatusta puoluekokouksessa, jolloin puoluehallituksen enemmistö jäi halla-aholaisille. Niinpä puoluehallitus voi erottaa loikkarit, ja puoluetuet jäävät Perussuomalaisille.
On hyvä muistaa, että Timo Soini oli itse vaatimassa ja säätämässä lakia, jolla loikkaajilta viedään oikeus puoluetukeen. ”Follow the money” -kehotuksen seuraajia eivät näin ollen voi olla puolueeseen jääneet jäsenet. Puoluetuki ei valu kenenkään omiin
taskuihin, mutta ministerinpalkka valuu.
