12. kesäkuuta 2017

Perussuomalaiset hallituskytkystä vastapotkuun


Hallitus se tuossa ”kaatui”, eli kokoomus ja kepu juonittelivat Perussuomalaiset pois hallituksesta ja tilalle kristilliset ja Rkp:n. Pidän kuitenkin edelleen kiinni toissapäiväisestä arviostani, että uusia vaaleja ei Li Anderssonin mieliksi tule. Sdp taas lähtee hallitukseen vain uusien vaalien kautta.

Mediassa on pyritty antamaan kuva, että Jussi Halla-ahon johtama Perussuomalaiset heitettiin pois hallituksesta, vaikka tosiasiassa puolue oli vaatinut yhdessä sovitun hallitusohjelman noudattamista myös maahanmuuttoasioita koskien. Oikeammin olisi sanoa, että hallitusyhteistyö kariutui, koska Perussuomalaiset vetäytyivät hallituksesta taktisesti kokoomuksen ja kepun petettyä yhdessä sovitut suuntaviivat, joihin sisältyi 80-kohtainen maahanmuutto-ohjelma.

Poliittista historiaa tuli tehtyä sikäli, että ensimmäistä kertaa hallitus luhistui vaatimukseen noudattaa hallitusohjelmaa.

Tapahtuneen valossa on helppo ymmärtää, miksi Perussuomalaisten ministerit ja entinen puheenjohtajisto lobbasivat salonkikelpoisena pidettyä ja valtioneuvoston jäseneksi jo hyväksyttyä Sampo Terhoa puheenjohtajaksi. Myös he halusivat pitää kiinni ministerinviroistaan ja arvasivat henkilökohtaisen asemansa uhatuksi, jos Halla-ahosta tulee puheenjohtaja.

Tämä oli tietenkin absurdi ajattelumalli, sillä Terhon ja Halla-ahon välillä ei ole mitään ohjelmallista eroa. Sipilää ja Orpoa pelottivat Halla-ahossa hänen parempi osaamisensa ja vaikeampi johdateltavuutensa sekä median mustamaalaamat mielikuvat, jotka edustavat deluusiomaisia ennakkoluuloja. Sipilä ja Orpo tarjoilivat Halla-aholle vanhojen syntien katumista omassa rippikopissaan, ja tarkoitus oli nöyryyttää Perussuomalaisia sitoutumaan kokoomuksen ja kepun puolueohjelmiin. Halla-aho ei kuitenkaan tähän miinaan astunut, ja niinpä lataus räjähti kokoomuksen ja kepun omille silmille.

Kokoomus ja kepu saavat nyt seurakseen hallitukseen sellaisia ystäviä, jotka voivat entisestään vaikeuttaa pääministeri Juha Sipilälle tärkeän sote-uudistuksen läpiajamista, joten onnea vain.

Vastapotku tulee seuraavissa eduskuntavaaleissa, joihin Perussuomalaiset pääsevät osallistumaan oppositioasemasta. Kun vaalikausi on puolessa välissä, Perussuomalaisilla on nyt enemmän voitettavaa kuin jäpittäessään kansallisen edun vastaisesti toimineessa hallituksessa.

Sen sijaan kokoomukselle ja kepulle hallitusyhteistyön katkaiseminen ei lupaa auvoisia aikoja. Keskusta onkin jo hajoamisen partaalla johdon lähdettyä omille teilleen ja Paavo Väyrysen pysyessä aiemmilla alkiolaisilla linjoilla. Myös kokoomuksen konservatiivinen kannattajakunta on täysin eri mieltä kuin EU-federalistinen johto. Esimerkiksi Wille Rydman pitää hallitusyhteistyön katkaisemista järjettömänä virheenä, sillä Halla-aho ei vaatinut muutoksia hallitusohjelmaan. Nyt koko paletti joudutaan neuvottelemaan uudestaan.

Kiintoisaa on, että kokoomukselle ja kepulle kelpaavat kristillisdemarit, jotka ovat vastustaneet esimerkiksi homoavioliittoja ja translakia raivokkaasti. Sipilän ja Orpon ulina ”ihmisarvosta”, ”yhteisestä arvopohjasta” ja ”ihmisoikeuksista” ei näytä ulottuvan tähän aiheeseen lainkaan, ja se kattaakin ilmeisesti vain maahanmuuton suosimisen. Tämä paljastaa, että tärkeintä kokoomukselle ja kepulle on pitää ovia auki kehitysmaista satelevalle haittamaahanmuutolle, eikä mikään ole niille ensisijaisempaa kuin suomalaisiin ihmisiin kohdistettava rasismi.

Perussuomalaisiin kohdistuvaa syrjintää

Mielipiteeni kokoomuksen ja keskustan asennoitumisesta on: raukkamaista ja säälittävää. Puheella ”erilaisista arvoista” Sipilä ja Orpo yrittivät peittää oman irrationaalisuutensa, ja olisikin mielenkiintoista nähdä luettelo siitä, mitä nuo ”erilaiset arvot” loppujen lopuksi ovat.

Myös kokoomuksen eurovaikuttajat Henna Virkkunen ja Jan Vapaavuori (kolmesti rikoksesta tuomittu) katsoivat puolueiden välisen yhteistyön päättyneeksi sillä retorisella verukkeella, että kokoomuksen ja perussuomalaisten näkemykset ovat ”liian kaukana toisistaan”. Kuitenkin kokoomus tuli toimeen vasemmistoliittolaisten kanssa edeltävässä hallituksessa. Tämä osoittaa, minne kokoomus on siirtynyt poliittisella kentällä, kun Juha ja Petteri eivät mahtuneet Jussin kanssa samalle hiekkalaatikolle leikkimään.

Kiusaamisesta tässä on kysymys, ja ihmisarvon loukkauksesta – tällä kertaa Jussi Halla-ahon ja hänen takanaan seisovien suomalaisten ihmisten ihmisarvon polkemisesta. Puheet perussuomalaisten ”eristämisestä” ja ”pois sulkemisesta” ovat juuri sellaista sairasta politikointia, joka täyttää kantaväestöön kohdistuvan syrjinnän tunnusmerkit, eikä kyse ole nyt mistään ”käänteisestä syrjinnästä” vaan ihan suorasta.

Tilanne on samanlainen yliopistoissa, joissa vihervasemmisto ja löperöliberaali porvaristo koettavat kaikin keinoin sulkea pois ja estää Euroopan unioniin, maahanmuuttoon, monikulttuurisuuteen ja feminismiin – näihin tiedepolitiikan pääideologioihin kohdistuvan arvostelun sekä karkottavat puolueettomat, kriittiset, kansallismieliset ja ei-sosialistit palavalla seipäällä yhteisistä yliopistoistamme. Päälle päätteeksi nämä vihervasemmiston kätyrit kirjoittavat valittelujaan ”marginalisaatiosta” ja ”ulossulkemisesta” (aiheesta tässä).

Hallitukset ovat Suomessa jatkaneet toimintaansa samoilla puoluekoalitioilla kuin ennenkin, vaikka niiden pääministerit ovat narahtaneet jostakin rötöksestä tai joutuneet eroamaan puheenjohtajan tehtävistä puoluekokouksissa. Tämä koskee yhtä hyvin Anneli Jäätteenmäen, Matti Vanhasen kuin Jyrki Kataisenkin tapauksia. Niinpä koko perussuomalaisen puoleen erottaminen hallitusyhteistyöstä osoittaa, että kyseessä on yksinomaan Jussi Halla-ahoa vastaan suunnattu ajojahti.

Ripityksen alkujuuri: Euroopan unioni

Suomalaisen kansanvallan ja puoluedemokratian ylenkatsominen on syytä nähdä myös laajemmassa kontekstissa. EU-eliitti on aloittamassa kampanjan kaikkia sellaisia suuntauksia vastaan, jotka puolustavat kansallisvaltioiden ja itsenäisten kansakuntien etua Euroopassa.

Dosentti Arto Luukkanen kiteytti asian etevästi blogissaan: ”Presidentti Macronin oman puoluekyhäelmän saaman alustavan parlamenttivaalivoiton myötä EU:n yhdistymisessä koittaa aivan uusi aika. On syntymässä kahden parihevosen johtama valjakko, joka vie unionin kohti tiukempaa federalisaatiota ja yhdentymistä. Saksa johtaa ja Ranska seuraa kiltisti. [...] Väärät skeptiset mielipiteet työnnetään nyt marginaaliin; nyt isketään armotta ja suljetaan vääräoppisten suut.”

Samaa mieltä on dosentti Olli Pusa, jonka mielestä todellinen syy Perussuomalaisten karkotukseen hallituksesta ”lienee EU:n rakenteen tiivistäminen liittovaltioksi”. Syndrooma näkyy myös mädätysmedia Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa, jossa iloittiin, että ”Euroopalle annettiin suunta Ranskassa eikä Jyväskylässä”, ja Alexander Stubb twistasi kuin pikkutyttö Twitterissään, että näin todellakin on.

Kansainvälisestä painostuksesta johtuu, että Suomen hallitus ei toimi edistääkseen suomalaisten valitsijoidensa etua vaan pyrkii miellyttämään EU:n komissiota. Siihen liittyvä ajatusratsioiden harjoittaminen on yhtä epäfilosofista kuin ripitys, jolla Jussi Halla-ahoa on vaadittu sanoutumaan irti aiemmista mielipiteistään.

Perussuomalaisten erottamisen ainoana varjopuolena vihreät ja Vasemmistoliitto pitävät sitä, että Halla-aholle lankeaisi jonkinlainen marttyyrinviitta. Nähdäkseni Halla-aho tekee oikein pitäessään näkemyksistään kiinni, sillä pitkässä juoksussa häviävät sellaiset luopiopoliitikot, jotka kääntyilevät tuuliviirien lailla.

Halla-ahon leimaaminen maahanmuuttovastaiseksi on perusteetonta, niin kuin hän on itsekin todennut: ”Olen useissa kirjoituksissani tehnyt selväksi, etten vastusta maahanmuuttoa kokonaisuutena tai maahanmuuttajia yleensä, vaan ainoastaan sellaista maahanmuuttoa, joka on vastaanottavan yhteiskunnan kannalta vahingollista.”

Marttyyriksi ei koskaan ryhdytä vaan tuomitaan, ja despoottien valta päättyy tuomioihin, kun taas marttyyrien valta alkaa niistä. Veitsi kurkulla toimimiseen ei Halla-ahonkaan tarvitse suostua; se vain ei kuulu länsimaiseen demokratiaan eikä kulttuuriin.

---

Päivitys: Pääministeri Juha Sipilä perui presidentti Niinistölle esittämänsä eronpyynnön saatuaan yhdessä kokoomuksen kanssa Perussuomalaisten eduskuntaryhmän halkeamaan kahtia ja siirrettyä luopioministerien tueksi lähteneiden kansanedustajien kannatuksen kokoomukselle ja kepulle. Teon suunnitelmallisuutta valaisi myöhemmin toimittaja Lauri Nurmi kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia (Into Kustannus 2017).