8. kesäkuuta 2017

Puheen johtaja


Sanalla ”puheenjohtaja” on perussuomalaisessa puolueessa aivan erityinen merkitys. Käsite on tosin politiikassa hieman oudoksuttava. Puoluetoiminnassa kenenkään ei pitäisi varsinaisesti johtaa puhetta, siis jaella puheenvuoroja tai tukkia suita, sillä jokainen ihminen on itseään määräävä subjekti ja siten suvereeni päättämään sanomisistaan.

Perussuomalaista puoluetta koskien tarvetta puheen johtamiseen onkin esiintynyt lähinnä puolueen ulkopuolella. Väistyvä puheenjohtaja Timo Soini sanoi useasti, että puolueensa edustajat ovat itse vastuussa näkemyksistään. Ja miten muutoin voisi ollakaan? Poliittisen osallistumisen idea on poliittisen tahdon ilmaiseminen ja toteuttaminen.

Tämä ei kuitenkaan ole mennyt perille sen enempää mediassa kuin oikeuslaitoksessakaan. Myös muutamat tieteen vihervasemmistolaiset politrukit ovat pyrkineet johtamaan puhetta Perussuomalaisissa, esimerkkinä nyt vaikkapa tapa, jolla maahanmuuton pääideologit Inari Sakki ja Katarina Pettersson ovat rämpineet perussuomalaisten kansanedustajien blogeissa ja nälvineet ihan eduskunnan puhemiehenkin sinänsä perusteltuja näkemyksiä vastaan pyrkien lavastamaan heidän kannanottonsa ”äärioikeistolaisiksi”, ”rasistisiksi”, ”xenofobisiksi” ja ”nationalistisiksi”.

Suoranaista herjausta ja solvaustakin on esiintynyt. Sitä edustaa Halla-ahon ja Terhon nimittely ”rutoksi” ja ”koleraksi”, mikä kirjoittajan omasta mielestä on tietysti hirveän eleganttia.

Kiinnostusta on siis riittänyt, ja perussuomalaisten vaihtoehdot maahanmuutolle ja monikulttuurisuudelle ovat kiehtoneet ihmisiä kuin karhua hunaja.

Kun aurinko nousee jälleen

Puhetta Perussuomalaisissa ei pidä jatkossa johtaa muista puolueista, mediasta, valtakunnansyyttäjänvirastosta eikä yliopistojen punavihreistä bunkkereista. On erinomaista, että molemmat pääehdokkaat Halla-aho ja Terho ovat kannattaneet maahanmuuttokritiikin ja islamkritiikin vapaata artikuloimista puolueessa. Myös puoluesihteeriehdokas Jarmo Keto haluaa puolueensa puolustavan jäseniään eikä ripittävän heitä ulkopuolisen painostuksen vuoksi.

Ulkoista ohjeistusta ovat edustaneet Rkp:n, vihreiden ja Vasemmistoliiton kannanotot, joiden mukaan ne eivät tee yhteistyötä Perussuomalaisten kanssa, mikäli puheenjohtajaksi valitaan Jussi Halla-aho. Tällainen cordon sanitaireen julistaminen on kavalaa ja kansanvaltaa karsaasti ylenkatsovaa mädätyspolitiikkaa, jonka ei pitäisi kuulua hyvään demokratiaan.

Viha- ja syrjintäkampanjoiden virittelijöille voikin vastata kunnon pelimiehen tavoin: pihtaus se on pois vain pihtareilta itseltään.

Toimintasaartoja virittelemällä puolueet diskvalifioivat itsensä. ”Bänniminen”, ”ignoroiminen”, ”dissaus”, ”feidaus”, ”blokkaus”, ”dumppaus”, ”offlineen asettaminen” ja varsinkin sensuuri sekä likvidoiminen osoittavat poliittista keskustelukyvyttömyyttä ja henkistä kääpiömäisyyttä. Viestintäsaartoon asettaminen ei kuulu sen enempää demokratiaan kuin tieteeseenkään vaan edustaa ihmisoikeuksien ja ihmisarvon loukkausta.

Yhteiskunnallista totuutta voidaan tavoitella vain vapaan argumentaation vallitessa. Totuutta yhteiskunnan tilasta ei voida saavuttaa, jos mielipiteiden vaihtoa varjostaa rangaistusten uhka. Toivon, että puolue jatkossa asettuu tukemaan myös maahanmuuttokriittisiä jäseniään.

Valitsijoiden painajainen: kaksi erinomaista ehdokasta

Perussuomalaisilla on tilaisuus valita uusi puheenjohtaja erinomaisista ehdokkaista. Pääehdokkaina pidetyt Jussi Halla-aho ja Sampo Terho tulevat maahanmuuttokriittisen liikkeen sisältä, joten on odotettavissa, että puolueen kanta asiassa terävöityy. Samoin odotan, että puolue ohjelmallisesti lähentyy keskieurooppalaisia kansallismielisiä puolueita ja kehittyy dynaamiseksi kansallista etua edustavaksi voimaksi.

Nuorempi maahanmuuttokriitikko Terho tosin teki virheen ehdottaessaan keväällä, että EU-jäsenyydestä pitäisi järjestää kansanäänestys. Ei siinä asiassa mitään kansanäänestystä pidä järjestää, ja syyt ovat samat kuin Nato-kysymyksessäkin. Kansanäänestyksen mahdollisuus avaisi tien hurjiin spekulaatioihin, joiden kautta Suomea alettaisiin liittää Euraasian unioniin.

EU:n ongelmat ovat tulleet selviksi, joten nyt olisi keskityttävä yhteistuumin vähentämään EU:n halua puuttua jäsenmaidensa sisäisiin asioihin. Katsoessaan, että ero EU:sta ei ole nyt ajankohtainen, Halla-aho on realistisemmilla linjoilla. Ongelma on juuri se, josta Halla-aho huomautti vappupuheissaan: kannatus EU:sta tai eurosta eroamiseen ei taitaisi nykyisin riittää. Ja sitten kun kannatusta olisi tarpeeksi, olemme jo niin syvällä ongelmissa, ettei ero olisi enää mahdollinen vaan pitäisi jäädä odottamaan koko konglomeraatin romahtamista. Yhtä kroonistunut tilanne on Nato-jäsenyyttä ajatellen.

Halla-ahon etuna on, että hän näyttää olevan myös seksuaalisesti vapaamielinen. Sitä osoittaa avioliiton ulkopuolinen lapsi, jonka Yleisradiosta ovet paukkuen lähtenyt toimittaja Salla Vuorikoski motiivejaan peittelemättä kaivoi esiin poliittista keskustelua rikastuttamaan. Minä ainakin tykkäsin kovasti, sillä mikäpä symboloisi tulevaisuudentoivoa paremmin kuin lapsi!

Valitaanpa puolueen mansikkapaikalle kumpi tahansa, katson että puolue saa erinomaisen puheenjohtajan. Uskon, että he tulevat toimeen keskenään vaalin jälkeen, ja siksi jommankumman päätymistä varapuheenjohtajaksi ei voitaisi sulkea pois linjaerimielisyyden vuoksi. Mutta löytyykö heistä myös johtaja ohjastamaan isompiakin vankkureita?