Kulttuuriministeriö kouluttaa lapsista kavaltaja-agentteja

Erich Honeckerin harppi-Saksassa Stasi iski silmänsä lapsiin nähden lasten viattomuudessa mahdollisuuden kouluttaa heistä kavaltaja-agentteja valtion vihollisten kiinni saamiseksi. Lapsihan ei osaa pitää mitään sisällään, ja juuri siksi lapsia sanotaankin lapsiksi.

Niinpä valtiollinen poliisi toivoi lasten ilmiantavan myös omat vanhempansa, mikäli heillä oli sosialismin vastaisia mielipiteitä tai toimintaa.

Kommunistisella manipulaatiolla ja indoktrinaatiolla lapset yritettiin kasvattaa alusta pitäen lojaaleiksi valtiolle. Sitä kautta koetettiin tunkeutua kasvatuksen perusyksiköihin, perheisiin, ja rikkoa luontaisiin ihmissuhteisiin liittyvä luottamus.

Tämä ei tietenkään täysin onnistunut. Mielenkiintoista on, onnistuuko lasten värvääminen poliittisiksi agenteiksi Suomessa.

Lehdet kertoivat hiljattain, että opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt yli 100 000 euron rahoituksen 13–18-vuotiaiden nuorten kouluttamiseksi ”vihapuheen vastaisiksi agenteiksi”.

Filosofian, kasvatustieteen ja psykologian näkökulmasta on erittäin arveluttavaa, jopa vaarallista, ryhtyä käyttämään nuoria poliittisen toiminnan välineinä. Kirjoitin aiheesta jo käsitellessäni tapausta, jossa eräässä tamperelaisessa koulussa oli lapsille annettu poliittisia aiheita käsiteltäviksi.

Ensinnäkään (1) missään ei ole hyväksytty yleispäteviä kriteerejä sille, mikä on ”vihapuhetta” ja mikä ei. Usein vihapuhe on vain vastaanottajien omassa tajunnassa syntynyttä aggressiota sen johdosta, että viestin lähettäjä ei ole hänen kanssaan samaa mieltä.

Toiseksi (2) lasten ja nuorten päättelykyky ja henkinen kypsyys eivät yleensä riitä normatiivisten arvioiden tekemiseen siitä, mihin toimenpiteisiin olisi syytä ryhtyä poliittisesti. Lapsilla saattaa olla hyvin jyrkkiä ja ehdottomia näkemyksiä, ja siten heidän arvionsa voivat johtaa myös väärinkäsityksiin ja leimaamisiin. Vaikeiden haasteiden heittämisellä voi olla haittaa lapsen psyykelle.

Kolmanneksi (3) on ilmeistä, että lasten kouluttaminen ”vihapuhepoliiseiksi” lisää epäluottamusta sekä lasten keskinäisissä suhteissa että heidän suhteissaan aikuisiin. Sosiaaliset haitat voivat olla suuremmat kuin ne muutamat hyödyt, joita hankkeella tavoitellaan.

Itse uskon, että kyttäysmielialan lietsominen luo nuorten keskuuteen nonkonformismia, joka ilmenee reliabiliteetin heikkenemisenä. Tämä tarkoittaa, että nuorisoporukoissa epäluottamuksen osoittaminen vertaisryhmää kohtaan on merkki ryhmään kuulumattomuudesta, jolloin koulukiusaaminen ei vähene kantelupukkien värväämisen tuloksena vaan kasvaa.

Suuressa osassa nuorten välisiä kiusaamistapauksia syy piilee myös kiusatun omassa asennoitumisessa ja laittautumisessa kiusatun rooliin. Hänessä koetaan olevan jotakin, johon tartutaan. Ongelmaa ei voida korjata kantelemalla eikä kavaltelemalla, sillä silloin ongelma menee entistä enemmän piiloon, ja ihmisiä lumipestään takapihojen akatemioissa.

On unohdettu, että lapset eivät elä aikuisten maailmassa. Siksi heistä ei pidä tehdä politiikan pelivälineitä. Omasta nuoruudestani muistan, että heikointa arvostusta nuorison keskuudessa nauttivat kantelupukin maineen saaneet ja luottamuksensa menettäneet yksilöt sekä kaikenlaisten demariyhdistysten Nuoret Kotkat, joita aina katsottiin hieman vinosti tirskuen. Ilmiantojärjestelmien kehittely on yhtä alkeellista kuin muinaisessa DDR:ssä ja Pirkkalan marxilaisessa peruskoulukokeilussa.

Oireellinen on myös ”Espoo kaikille” -nimiseen hankkeeseen sisällytetty määräys, jolla kaikki Espoon nuorisotilat julistettiin ”vihapuheesta vapaiksi alueiksi”. Helsingin kaupunginhallitus teki samantyyppisen päätöksen kieltäessään kaupungin tilojen käytön ”rasistiseksi” väitettyyn toimintaan, vaikka kukaan hankkeen puoltajista ei pystynyt määrittelemään, mitä he rasismilla tarkoittavat (katso video täältä).

Tämän päätöksen voimassa ollessa Helsingin viranomaisilla itselläänkään ei olisi enää asiaa kaupungin tiloihin, sillä Helsingin kaupunki on ottanut käyttöön ”positiivisen syrjinnän”, jolla vierasperäisiä suositaan työhönotossa kantaväestön tappioksi. Ehkä se on sitä ”parempaa rasismia”.

”Turvallisen tilan politiikaksi” mainostetulla eristämisellä on rajoitettu niin akateemista totuuspuhetta yliopistoissa kuin kirjailijoiden sananvapautta kirjamessuilla. Viimeisimmän näytön tarjoaa Åbo Akademin rehtorin päätös, jolla yliopisto kielsi järjestämästä tiloissaan miesten tasa-arvoseminaaria.

Yliopistojen punavihreissä bunkkereissa on näköjään menty täysin sekaisin. Kenen asiaa feministit luulevat edistävänsä asiallisten tapahtumien tukahduttamisella ja sensuurilla, joiden ei pitäisi kuulua mihinkään tieteelliseen toimintaan?

Myös lasten ja nuorten edun mukaista olisi elää yhteiskunnassa, jossa mielipiteensä voi vapaasti sanoa. Sellainen yhteiskunta, jossa suomalaisten ihmisten täytyy pelätä omalla maaperällään sekä alistua noudattamaan vieraiden tapoja, ei ole enää turvallinen.

Espoo on tehnyt monikulttuurisuuden ideologian ja kaikkea läpäisevän internatsismin nimissä monia muitakin huonoja päätöksiä, joista yksi on englannin kielen kohottaminen virastojen asiointikieleksi. Tämä merkitsee vieraskielisten maahanmuuttajien integraatiomotivaation lakastumista ja kotimaisten kielten taantumista, sillä hallitsevuutensa vuoksi englanti on ”tappajakieli”.

Suomalaisen kulttuurin jatkuvasta heikentämisestä kertoo myös Elinkeinoelämän Keskusliiton Mikael Jungnerilta tilaama raportti, jossa englannin kielen virallistamisen ohella kannatettiin montaa muutakin järjettömyyttä, kuten ulkomaisen työvoiman tarveharkinnasta luopumista. Ex-demari Jungnerin kannattaisi lopettaa sukeltaminen, kun on jo pohjalla. Ei noilla eväillä ainakaan Suomi-laivan kapteeniksi nouse.

Yleensäkin on väärin, että hallitukset tai ministeriöt pyrkivät estämään ihmisten keskuudessa heräävää poliittista arvostelua lavastamalla kritiikin ”vihapuheeksi”, kuten nyt oikeusministeriön uudessa ”Against Hate” -hankkeessa. Manipulaatio on jatkuvaa, sillä viime vuonna opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti ”Sitoudun torjumaan vihapuhetta” -projektin, jota arvostelin jo kirjoituksessani ”Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?”

Mikäli kielteisiä tunteita halutaan estää yleistymästä, pitää tehdä sellaista maahanmuuttopolitiikkaa, joka estää vihaa syntymästä. Sen sijaan jo nousseiden aggressioiden tukahduttaminen, torjuminen ja kieltely ovat turhia, toimimattomia ja tyhmiä yrityksiä. Jos halutaan vähentää kantaväestön ärtymystä, pitää rajoittaa sosiaalietuusperäistä haittamaahanmuuttoa, sillä Suomi ei voi olla koko maailman sosiaalivirasto.

Mutta riittääkö lasten oikeustaju ymmärtämään kaiken tämän, kun suuri osa aikuisistakaan – kärjessä Suomen valtavirtapoliitikot – eivät ymmärrä? Vai olisivatko lapset omassa rehellisyydessään ja valehtelemattomuudessaan jopa paremmin asioista perillä?

Entäpä, jos lapsia värvättäessä tai manipuloitaessa käykin päinvastoin kuin 1970-luvulla, jolloin porvarisperheiden kakaroista tuli tiedostavaisia kommunisteja? Nykyaikanahan lapset voivat ilmiantaa ne vanhempansa, jotka suosivat monikulttuurisuuden ideologiaa, juonittelevat alpakka-caseja, kerääntyvät kuin ampiaiset sosiaaliseen median laareihin kunniallisia ihmisiä ahdistelemaan sekä masinoivat uuskommunistisia rähinöintitilaisuuksia kaikkialle.