Perussuomalaisten vastainen propagandakoulu

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari otti kantaa tärkeään asiaan julkaistessaan kansalaispalautetta, jossa eräs lukiolainen kertoi, kuinka oppilaita ohjataan persuvastaisiksi. Heille tähdennetään kouluopetuksessa, miksi ”Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa”.

Kiistelyn taustan muodostaa tällä kertaa tamperelaisessa koulussa toteutettu ”Taidekaari”-projekti, josta koulun rehtori ja Tampereen kaupungin kasvatus- ja opetustoimen johtaja Kristiina Järvelä ovat todenneet, että töiden pitää olla ”kantaa ottavia”, eikä ennakkosensuuria tule suosia.

Muotoilu paljastaa tehtävänasettelun olleen yhteiskunnallisesti tavoitteellista.

Instagramissa julkaistussa eräässä oppilastyössä Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto (vihr.) esitettiin maahanmuuttoa ”Suomeen” suosivina ”hyviksinä” ja Jussi Halla-aho sekä Laura Huhtasaari puolestaan pakolaisia ”kuoleen” lähettävinä ”pahiksina”.

Koulu oli itse alun perin julkaissut yhdeksäsluokkalaisten työt Instagramissa mutta sittemmin jälkikäteissensuroinut ne omin toimin, mikä kertoo vastuun hiipimisestä mieleen. Töiden julkaisun oikeutus on joka tapauksessa pelkkä vähäarvoinen muotoseikka, josta kohisemalla koetetaan peittää asioiden ydin.

Olennaista on, että oppilaille on hankkeen kautta luotu voimakas presuppositio siitä, miten asioita pitää kuvata. Irvikuvien tuottaminen perussuomalaisista on helposti tarjolla, sillä median ja koulun asenneilmapiirissä oppilaat ehdollistetaan voimakkaalle ristiriidalle, jossa tuputettu maailmankatsomus johtaa tunteelliset vetoomukset ja oppilaiden järkiperäiset näkemykset konfliktiin.

Huhtasaaren siteeraama lukiolainen kirjoitti: ”Opettajat todellakin ohjailevat tai suorastaan käännyttävät ’väärän’ poliittisen mielipiteen omaavia ’oikeaan’ suuntaan. [...] Opettaja on saattanut esimerkiksi yhteiskuntaopin tai historian tunnilla luetella syitä, miksi Perussuomalaisia ei tulisi kannattaa.”

Hän myös jatkoi: ”Valitettavasti esimerkiksi minä henkilökohtaisesti en aina uskalla tuoda omia mielipiteitäni esiin oppitunneilla poliittisista aiheista keskusteltaessa, koska pelkään sen olevan opettajan mielestä olevan ’väärin’. [...] Yläkoulussa meille jaettiin teos ’Meidän kaikkien tulisi olla feministejä’, jota pidin vähintäänkin kyseenalaisena. Mielestäni nykyinen feministiliike on muuttunut siitä, millaiseksi se aikanaan tarkoitettiin; parantamaan naisten oikeuksia. Nykyään se tuntuu keskittyvän enemmän miesten oikeuksien sortamiseen ja vähäpätöisyyksiin, minkä vuoksi itse en ole feminismin kannattaja. Äidinkielen opettajamme tituleerasi itseään feministiksi, ja yritti suoranaisesti käännyttää meitä oppilaita myös siihen suuntaan.”

Oppilas siis kokee voimakasta dissonanssia, jonka hän pyrkii ratkaisemaan alistumalla tai mielistelemällä opettajien näkemyksiä sekä välttyäkseen näin arvosanojen heikennyksiltä tai opettajien hyväksynnän menetyksiltä.

Kyseinen ehdollistaminen on oppilaiden hyväksikäyttöä ja altistamista poliittisen propagandan kohteeksi. Se ei ole missään tapauksessa hyväksyttävää sen enempää eettisesti, pedagogisesti kuin psykologisestikaan.


Perussuomalaisten mustamaalausta helpotetaan ”taiteen” keinoin

Perussuomalaisiin kohdistuvaa vyörytystä on helppo harjoittaa kouluopetuksessa, kun pöytä katetaan mustavalkoisilla tehtävien asetteluilla. Asiat siirretään tiedollisesta viitekehyksestä taiteelliseen, ja älyllisten tarkastelutapojen sijaan tilalle tarjotaan esteettistä, kuten kuvittamista.

Kognitiivisten ja rationaalisten tarkastelutapojen sijaan käytetyt emotionaaliset ja affektiiviset lähestymistavat tuottavat sitten tunteiden ja mielikuvien mukaisia tuloksia ja ”vaihtoehtoisia todellisuuksia”. Niin käy aina, kun estetiikka ja ”taide” toimivat politiikan menetelminä.

Tiedollinen tarkastelu toisi esiin, että Halla-aho ja Huhtasaari ovat toimineet moraalisesti oikein pyrkiessään estämään pakolaisten matkaan lähtöä Välimeren yli Eurooppaan ja ”Suomeen”. Esimerkiksi Italian ja Libyan rajanvalvontasopimuksen tuloksena hukkuminen Välimerellä tilapäisesti loppui ja ainakin väheni merkittävästi.

Kieroa on, että valtamediassa Huhtasaaren esittämää koulutyön politisoitumista koskevaa kritiikkiä koetettiin kääntää nurin. Ylen toimittaja Anu Leena Koskisen jutussa ongelmana pidettiin Huhtasaaren puuttumista koulujen opetukseen, ja häntä säesti Tampereen sosiaalidemokraattinen apulaiskaupunginjohtaja Johanna Loukaskorpi.

Tosiasiassa Huhtasaari oli arvostellut tapaa, jolla opettajat ja heidän opetuksensa ovat politisoituneet. Kouluopetus ei ole mikään koulujen sisällä päätettävä asia, sillä jo kasvatuksen käsite on voimakkaasti ideologinen, kun pohditaan, mihin oppilaita on tarkoitus kasvattaa. Tendenssien ja agendojen mukaiseen opetukseen puuttuminen on siis oikein.

Uuden Suomen politikoinnista näyttöä antoi puolestaan päätoimittaja Markku Huuskon kirjoitus, jonka mukaan ”Laura Huhtasaari veti alaikäiset politiikkansa välineeksi”, vaikka asia oli päinvastoin. Huhtasaarihan kritisoi tapaa, jolla opettajat manipuloivat ja indoktrinoivat oppilaita kouluopetuksessa!

Täysin koulutettuna sosiaalipsykologina rohkenen epäillä, että oppilaiden mielikuvamaailman muokkaus ei toimi, kuten ei myöskään median harjoittama mielipiteiden manipulointi. Sen sijaan ne herättävät voimakkaita defensioita erityisesti sen ikäisten keskuudessa, jotka muutenkin kapinoivat kaikkea tuputusta vastaan.


Monikultuurinen koulu: opetusjärjestelmää läpäisevä ideologia

Tapaus on oire laajemmasta symptoomista, nimittäin monikulttuurisesta koulusta.

Nykyinen monikulttuurinen koulu tuo mieleen Pirkkalan marxilaisen peruskoulukokeilun, jonka kautta kouluista yritettiin poistaa kaikki sellainen, mikä kulttuurissamme on suomalaista. (Aiheesta enemmän täällä, täällä, täällä ja täällä sekä dosentti Jari Leskisen kirjassa Kohti sosialismia! Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu 1973–1975, Siltala, 2016.)

Monikulttuurisen koulun kautta universaalikommunistisia oppeja, kuten kansallisvaltioiden mitätöimistä ja väestöjen vapaata vellomista, koetetaan juurruttaa oppilaiden tajuntaan myös nykyisin.

Kyseinen ideologia läpäisee koko koulutusjärjestelmää, ja erityisesti se kukoistaa yliopistojen humanistisilla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla, joiden oppituolit ovat vihervasemmistolaisen värisuoran hallussa: Markus Jäntti (vas.), Heikki Patomäki (vas.), Kimmo Rentola (kom.), Heikki Hiilamo (vihr.), Martin Scheinin (kom.), J-P. Roos (vas.), Vesa Puuronen (vas.), Thomas Wallgren (sd.), Panu Raatikainen (vas.) ja niin edelleen. Luetteloa olisi helppo jatkaa.

Heidän kädestään syövät tendenssitutkijat laulavat samoja lauluja. Yliopistolaitoksesta on tehty vihervasemmiston puoluetoimisto, jossa ”tieteelliselle uralle” valinta ei ole näyttö tai seuraus mistään ”tieteellisestä pätevyydestä” vaan osoitus vihervasemmiston vispilänkaupasta, kun poliittista sitoutumista ja yleisvasemmistolaisia näkemyksiä pidetään akateemisina ansioina. He eivät ole viroissa poliittisuudestaan huolimatta vaan sen vuoksi.

Vihervasemmiston jäsenkirjaprofessorit käyttävät yliopistoja poliittisen propagandatyönsä esiintymislavoina ja henkilökohtaisten kompleksiensa esillepanoon, mikä johtaa tieteen tappioon ja yliopistojen aseman mädäntymiseen tiedon tuottajina.

Lisäksi he istuvat ”tieteellisinä” pidettyjen julkaisukanavien päällä tukkien ne muiden töitä sabotoivalla sensuurillaan sekä repimällä toisinajattelijoiden tutkimuksia kappaleiksi omalla panettelevalla ja ilkeämielisellä tavallaan. Siten he yrittävät saattaa ei-sosialistiset ihmiset akateemisen ansiottomuuden kierteeseen, jos ”julkaisufoorumi” ei ole oikea, siis vihervasemmistolaisten ja feministien kontrollissa ja siten oikeasti väärä. ”Menestyksekäs tieteellinen ura” ja ”affiliaatio” ovat pelkkää vasemmistolaisten slangien, jargonien ja äänenpainojen myötäilyä ja perustuvat sosiaaliseen seuraleikkiin.

Valt. lis. ja Tieteentekijöiden liiton jäsen Mai Allo kirjoitti jokin aika sitten Oikeassa Mediassa istuneensa luennolla, jolla eräs Helsingin yliopiston professori keuhkosi Donald Trumpia vastaan ja arvosteli hänen ulkopolitiikkansa ”sangen värikkäin sanakääntein”.

Normittava, moralistinen ja tuomitseva eetos jää filosofisesti katsoen alkeelliseksi ja ohueksi, sillä se ei selitä eikä auta ymmärtämään, mistä esimerkiksi Trump-ilmiössä on kyse, toisin sanoen yhdysvaltalaisen keski- ja työväenluokan halusta pitää asemastaan ja oikeuksistaan kiinni.

Lisensiaatti Allo on oikeassa kirjoittaessaan, että ”[m]oraalisten ja muiden henkilökohtaisten näkemysten esittäminen – toivottavasti erillään varsinaisista tutkimustuloksista – tulisi sallia joko kaikille tieteentekijöille tai ei kenellekään. Oikeiden ja väärien mielipiteitten valikointi johtaa silkkaan mielivaltaan.”

Monikulttuurisuuden ideologia on hullunkurista, sillä aidon dialektisen paradoksin tavoin se johtaa suureen konformismiin: sopeuttamisen ja mukauttamisen vaatimuksiin, valinnan vapauden pois korventamiseen, rajoituksiin, sensuuriin ja sietokyvyn koetteluun, joiden tuloksena on kulttuurinen monoliitti.