Miksi Suomi sukeltaa? Hallitusohjelma on perussuomalaisten kohtalokas Koraani

”Loppuu kuin leikattava Riikka Purran saksilta.” Tällä vertauskuvalla moni perheenisä ja -äiti kasvattavat nykyisin lapsiaan ymmärtämään, miksi pöty loppuu ruokapöydästä mutta ei ministerien puheista.

Samoista syistä moni entinen Perussuomalaisten äänestäjä ja kannattaja on leikannut jäsenkorttinsa kahtia, myös minä.

Perussuomalaisten vaalipetos tapahtui jo Säätytalon hallitusneuvotteluissa, kun puolue pujahti Kokoomuksen povitaskuun noudattamaan erittäin varakkaiden ja suurituloisten hyväksi laadittua ohjelmaa ja hylkäsi siten valtaosan omista kannattajistaan (aiheesta täällä).

Röyhkeällä ja omahyväisellä tavalla hallitus on sittemmin leikannut työttömyysturvasta, asumistuesta ja muista sosiaalietuuksista sekä huonontanut työntekijöiden irtisanomissuojaa mutta antanut samalla historiallisia veronalennuksia suurituloisille, keventänyt perintö- ja lahjaverotusta ja korottanut arvonlisäverotusta, joka tasaverona osuu rajuimmin pieni- ja keskituloisiin.

Perintöveron ylärajan nostaminen oli siksi väärin, että siitä eivät hyödy millään tavalla ne, jotka ovat lähiaikoina perintöveronsa maksaneet. Lakiin olisi pitänyt laittaa tasausvelvoite jo maksettujen perintöverojen palauttamiseksi ainakin viideltä viimeksi kuluneelta vuodelta niille, jotka ovat hiljattain perintöverotettuja.

Arvonlisäveron korottaminen puolestaan söi talouskasvun, aivan niin kuin asumistuen leikkaukset puolestaan hyydyttivät uudisrakentamisen, romahduttivat asuntojen hinnat, aiheuttivat satoja rakennusalan konkursseja ja pysäyttivät asuntokaupan sekä johtivat asuntorahastot pakkaselle, josta kärsivät ja kitisevät nyt sijoittajapersut itse.

Valtion korkotukien ja takausten lopettaminen uusilta asumisoikeustaloilta on ollut kaupunkien rakentamisstrategioiden vastaista ja sekoittanut asumisoikeusyhtiöiden rahoitussuunnitelmat täysin.

Hallituksen aikomus avata vuonna 2021 kovalla työllä aikaansaatu uusi asumisoikeuslaki puolestaan vaarantaa asumisoikeudet, lainsäädännön pysyvyys- ja luotettavuusvelvoitteet sekä perustuslaillisen kodinturvan, kun hallitus tavoittelee aso-asuntojen käyttö- ja luovutusrajoitusten purkamista, toisin sanoen mahdollisuutta myydä tai vuokrata asumisoikeusasunnot aso-asukkaiden alta (aiheesta täällä).

Samanaikaisesti kun hallitus on runnellut suomalaisten ihmisten perusturvaa, se on suunnitellut valtavia mutta matalatuottoisia, tuottamattomia tai suorastaan tappiollisia infrastruktuurihankkeita, joihin kaadetaan miljardeittain veronmaksajien varoja. Osa tuottamattomista betonirakenteista rahoitetaan myymällä valtion tuottavaa sijoitusvarallisuutta. Tämä pahentaa valtiontalouden tilaa, koska tilapäisillä myyntituloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja.

Hyvänä huonona esimerkkinä Petteri Orpon siltarumpupolitiikasta on Turun oikorata, joka on todettu kaikin tavoin kannattamattomaksi ja jonka ainoa tehtävä on korruptiomainen: ostaa veronmaksajien rahoilla ääniä istuvalle pääministerille hänen omasta vaalipiiristään.

Kukaan ei ole pystynyt perustelemaan, miksi jättiläismäisiä julkisia rakennushankkeita pitäisi ajaa läpi kansalaisten perusturvan ja terveydenhuollon kustannuksella.

Se, että jotakin on hallitusohjelmassa, on samanlainen perustelu asian puolesta kuin se, että Koraanissa sanottu on totta, koska niin sanotaan Koraanissa! Orpon ja Purran mielipidevetoinen ja politiikkajohteinen perusturvan leikkuu on osunut kansalaisten talouteen kuin terrori-isku.

Miksi leikkaaminen ei säästä?

Valtiontalouden leikkaukset eivät ole tuottaneet säästöjä, koska saksien kanssa juoksijat eivät ole ymmärtäneet talousilmiöiden keskinäisriippuvuuksia ja sosiaaliturvan sirkulaatioilmiötä.

Ei ole esimerkiksi ymmärretty asumistuen olevan perimmältään rakennusteollisuuden epäsuoraa mutta tärkeää tukemista. Ei ole ymmärretty myöskään työttömyysetuuksien ja asumistuen leikkausten kiertyvän toimeentulotuen rasitteeksi, paitsi niiden osalta, jotka eivät voi toimeentulotukea saada toimeentulotuessa olevan ankaran varattomuusehdon vuoksi (aiheesta täällä).

Toimeentulotuki on kyllä kattanut pöydän ”kaikkein huono-osaisimmille” eli täysin varattomille, joita ovat esimerkiksi turvapaikanhakijat ja pakolaiset. Leikkaukset ovat tosiasiassa osuneet toiseksi ja kolmanneksi heikoiten toimeentuleviin väestökymmenyksiin, joita ovat yleensä suomalaiset ihmiset. Näin on aikaansaatu suuri määrä väliinputoajia, eikä valtio ole toisaalta säästänyt juuri mitään.

Hallitus on polttanut asumistuet kokonaan työttömiltä omistusasukkailta ja pakottanut heitä myymään velkaiset asuntonsa sekä siirtymään luu kädessä vuokralle asumaan, jolloin asumistukimenot ovat nousseet, kun asukkaat hakevat asumistukea oman asuntonsa hoitokuluja korkeampiin vuokriin.

Hallitus on vienyt omassa mökissään asuvilta sen, mitä ryssä ei onnistunut sodissa ottamaan. Tämä on tulos Kokoomuksen ja Perussuomalaisten asuntopolitiikasta.

Yleisen asumistuen torppaaminen pelkän asumismuodon perusteella on ollut yhdenvertaisuuden vastaista ja täysin epäoikeudenmukaista, koska niin toimittaessa ei ole otettu lainkaan huomioon asukkaan taloudellisen aseman kokonaisuutta. Syy: vaikutusarvioiden laiminlyönnit, joista oikeuskansleri on kuuroa ja omavaltaista hallitusta toistuvasti moittinut.

Eläkeläisten asumistukeen tehtyjen huononnusten vuoksi asumistuki alenee noin 203 000 eläkeläiseltä, myös takuueläkeläisiltä, jotka muutenkin sinnittelevät toimeentulon rajalla, ja 7 600 pieneläkeläistä on menettänyt asumistukensa kokonaan.

Signaali on selvä. Hallitus koettaa maksattaa valtion velat ja tilkitä budjetin aukot alemman keskiluokan ja tukiriippuvaisen työväenluokan varallisuudella.

Hallitus on lopettanut kansaneläkkeiden maksamisen ulkomailla asuvilta suomalaisilta, mikä on perusoikeuksien vastaista ja vastoin oikeutta valita asuinpaikkansa EU:ssa. Päätös tuo eläkeläiset takaisin Suomeen eläkkeitään saamaan ja hoitojonojen jatkoksi, eikä valtio säästä tässäkään tapauksessa mitään, mutta vaivaa ja vahinkoa ihmisille syntyy paljon.

Säästötoimet ovat osoittautuneet tehottomiksi, sillä valtio velkaantuu entiseen tahtiin, jopa nopeammin kuin Sanna Marinin hallituksen aikana (aiheesta täällä). Syy: Pylvästaloissa päätöksiä tekevät töyhtöpäät eivät tunne sosiaaliturvajärjestelmän ja kansantaloustieteen perusasioita.

Raideliikenteen kehittäjänä Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ylittäneet Vihreiden märimmätkin unelmat, kun rautatiekiskojen kaventamista 1524 millimetristä 1435 millimetriin pidetään tarpeellisena ministerien sakeassa mielessä. Käytännössä se tarkoittaisi koko rataverkon rakentamista uudelleen ja edustaisi sulaa hulluutta, jonka varjossa turvallisuuspoliittiset edut jäävät mitättömiksi.

Vihervasemmistolainen hallitus tuhosi valtiontalouden mutta säästi kansalaisten henkilökohtaisen talouden. Nykyinen mustelmansininen hallitus puolestaan väittää pelastavansa valtiontaloutta mutta tuhoaa kansalaisten talouden, lukuunottamatta parhaiten toimeentulevaa tulo- ja varallisuusluokkaa ja sen rälssisäätyä.

Kriisi on talouden ohella poliittinen. Rationalismistaan ja realismistaan aiemmin ylpeilleet vasemmistopuolueet hurahtivat poskivalssiin vihreiden ilmastopastorien kanssa. Ne antautuivat kehitysapupoliittiseen sirtaki-tanssiin uppoavan Titanicin kannella ja lähettivät veronmaksajat internatsistiseen ja monikulttuuri-ideologiseen sirkusjunaan, jonka matka ja määränpää ovat tuntemattomia, mutta panoksena ovat kielemme, väestömme ja kulttuurimme.

Tavallisella tallaajalla ei ole puoluetta. Pahinta on, että myöskään SDP ei leikkauksia todennäköisesti peru, ja tilanne on oppositiolle helppo. Antti Lindmanille (sd.) riittää istua joenpenkalla ja katsella, kun Perussuomalaisen puolueen ruumis kelluu ohi.

Suomi on syöksykierteessä, josta sen oikaiseminen ei näytä onnistuvan millään keinolla

Säästeliäisyys on omalla tavallaan hyvä taloustavoite, mutta saksi-Sannin (kok.) sosiaaliministeriössään väärin kohdistamat leikkaukset ja julkisen talouden äärimmäinen kiristely ja kuristelu ovat olleet virheitä, joiden vuoksi pultti menee poikki.

Keynesiläinen elvyttäminen ja rahapolitiikka tarjoaisivat paremman vaihtoehdon kuin kovakorkoinen monetarismi, jota EKP-ylimys Christine Lagarde ja EU-paronitar Ursula von der Leyen käyvät saarnaamassa suomalaisille, kun kansalliset instrumentit on viety kädestä (aiheesta täällä).

Tasavallan presidenttikin erehtyi uudenvuodenpuheessaan vaatimaan julkisen talouden jatkuvaa tiukentamista ja evästi kansalaisia sopeuttamaan omaa talouttaan vöiden kiristelemiseen. Julkisen vallan signaali on ollut kaksisuuntaista mielialahäiriötä lietsovaa: yhtäältä kansalaisia kannustetaan säästämään mutta toisaalta rohkaistaan kuluttamaan.

Leikkauspolitiikka vie ostovoiman ja vähentää kotimaista kulutusta. Sosiaaliturvaan investoiminen olisi hyvä elvytyskeino, koska ne varat käytetään kotimaisiin hyödykkeisiin, mutta hallitus leikkaa perusturvasta ja kääntää taloudelliset helpotukset hyvätuloisille, joiden varat valuvat tuontiluksukseen, matkoihin ja ulkomaisiin rahastoihin.

Suomalaiset ovat halvaantuneet pelosta eivätkä käytä pankkivarojaan, joita pankeissa valitetaan olevan ennätyksellisen paljon. Tosiasia kuitenkin on, että säästöt ovat vain keskimäärin ja kokonaissaldoltaan suuria ja kertyneet ainoastaan muutamille tahoille. Joka neljännellä suomalaisella ei ole säästöjä ollenkaan.

Suomalaisten varallisuudessa vallitseva tasetaantuma on ymmärrettävä, koska kansalaisten varallisuuden indeksikorjattu arvo ja ostovoima ovat säästöjen karttumisesta huolimatta laskeneet, kun keskeisen omaisuuserän eli asuntojen arvot ovat romahtaneet. Ihmiset myös koettavat korjata tasettaan maksamalla asuntovelkojaan pois, jolloin kulutuskysyntä heikkenee. Tämä on hallituksen vetämän surkean asuntopolitiikan tulos.

Monet säästävät vielä nykyistäkin pahempien päivien varalle ja eläkevuosiaan varten, sillä kaikki tietävät, että työ- ja virkamieseläkkeiden maksuvaje on valtava. Eläkepommi räjähtää tulevien sukupolvien silmille yhdessä valtionvelkojen kanssa tavalla, joka johtaa yhteiskunnalliseen ristiriitaan ja vallankumoukseen, mikäli työ- ja virkamieseläkkeitä ei leikata perusturvan tasolle.

On häikäilemätön vääryys, että muutamat ikäluokat ovat saaneet eläkkeensä tason määritetyksi viiden viimeisen työvuotensa perusteella, jolloin palkat ovat olleet katossaan ja kerryttäneet jopa ns. supereläkettä. Edam-sukupolvelle myönnettiin virkoja oppilaitoksista valmistumisensa jälkeen julkista sektoria paisuttamalla 1970-luvulla. He hankkivat omistusasunnot, huvilat, autot, veneet ja lomaosakkeet, ja inflaatio söi heidän lainapääomansa. Tämä jengi ei tarvitse enää minkäänlaisia myönnytyksiä.

Millenniaalit ja X-sukupolvi puolestaan on velkaannutettu opintotuen velkapainotteisuutta lisäämällä, eivätkä heidän omat eläkkeensä ole karttuneet työttömyyden ja pitkän opiskelun vuoksi. Perverssiä on, että heitä velvoitetaan maksamaan kuusikymppisinä eläköityneiden hyväkuntoisten ja löysin rantein työnsä tehneiden sekä neljäkymmentä seuraavaa vuotta eläkkeellä kellottelevien boomereiden eläkkeet, jotka ovat voineet kohota jopa kymmeniin tuhansiin euroihin kuukaudessa.

Menotalous on käynyt kestämättömäksi, mutta sakset ovat osuneet täysin väärin paikkoihin. On leikattu perusturvasta, kun olisi pitänyt ottaa ylimäärästä.

On käytetty punakynää, mutta siniselle puolelle ei ole saatu käyttöä.

Syynä tulojen sakkaamiseen on talouskasvun olemattomuus. Mutta mikä on syynä siihen?

Juurisyynä EU ja euroalue

Yksi selitys siihen, miksi Suomessa ei ole ollut talouskasvua kahteenkymmeneen vuoteen, on työn keskimääräisesti huono tuottavuus. Se johtuu huoltavan verkoston laajuudesta. Suomessa työskennellään melko paljon, mutta suuri osa työstä on matalatuottoista tai tuottamatonta työtä, joka ei luo markkinoille vaihtokelpoista lisäarvoa: artefakteja, jotka voidaan vaihtaa rahaksi.

Sisäpoliittisilla keinoilla, kuten leikkauksilla ja työmarkkinauudistuksilla, ei ole taloushistoriamme aikana koskaan ollut julkista taloutta elvyttävää vaikutusta, vaan positiivinen sysäys on aina tullut kansantaloutemme ulkopuolelta maailmantalouden alettua kohentua.

Mikään hallitus ei voi loputtomasti selittää valtiontalouden alamäkeä vetäytymällä suhdannekilven taakse. Suomen julkisen talouden sakkaus ei johdu kuin pieneltä osin Putinin aloittamasta sodasta.

Vienti ei vedä kunnolla, koska olemme jäsenenä euroalueessa, kun taas kilpailijamaa Ruotsi lepuuttaa kruunuaan alhaisella tasolla, kauppa käy ja raha virtaa Ruotsiin. Selitys vertailumaa Ruotsin menestymiseen ei ole paljon mainostettu maahanmuutto eikä työmarkkinoiden uudistaminen vaan se, että Ruotsilla on oma rahapolitiikka eikä maa ole euroalueen vanki.

Juurisyiden juurisyy Suomen valtiontalouden tuhoihin ja 183 miljardin euron velkakuormaan on jäsenyytemme Euroopan unionissa, joka on vaatinut valtioltamme tukipaketteja sekä ripittänyt maatamme jättiläismäisen kalliiksi käyneillä ympäristö-, rakentamis- ja maatalousmääräyksillä.

EU kaappasi meiltä hiljattain ja huomaamatta noin puoli miljardia euroa ”sosiaaliseen ilmastorahastoon”, jonka rahoituskohteet EU päättää itse, ja palautuvaa rahaa jaellaan kuin kiusasta muun muassa vanhojen autojen romuttamiseen ja sellaisten uusien autojen ostamiseen, joihin köyhtyvillä suomalaisilla ei ole missään tapauksessa varaa.

Tämä kaikki on tehty irvokkaan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuspolitiikan säestyksellä, vaikka samalle viivalle asettaminen on ollut mieletön abstraktio EU-maiden ollessa keskenään täysin erilaisia taloudelliselta, teolliselta, tuotannolliselta ja väestölliseltä rakenteeltaan.

Suuri osa poliitikoista ei vieläkään yli 30 vuoden jäsenyyden jälkeen ymmärrä, mikä EU on. Vapaakaupan harjoittamiseen olisi riittänyt EEC, mutta EU on työvoiman sekä tulojen ja menojen siirtounioni, jossa suomalaiset ovat aina nettomaksajia ja haitan kärsijöitä muiden maiden hyväksi, onpa kyse sitten Euphemia-sähköpörssistä tai kerjuurahastoista. EU:n kaupittelemilla arvoilla ei ole ollut mitään annettavaa niiden arvojen lisäksi, jotka meillä itsellämme jo olivat ennen jäsenyyttä.

EU-jäsenyys on saatu täpärästi näyttämään perustellulta vain yhdestä syystä: ulkoisen uhan eli Venäjän-vaaran vuoksi. Olojen ollessa turvallisuuspoliittisesti normaalit jäsenyyttä EU:ssa ja eurossa ei olisi voitu kahteen vuosikymmeneen mitenkään perustella, ja tätä mieltä ovat monet taloustieteilijät.

Omasta mielestäni Suomen valtio on lopullisesti menetetty, ja olemme EU:n kireän talouspolitiikan, korkean korkopolitiikan ja kovan eurokurssin vankeina. Eurojärjestelmän kroonistuneista valuvioista voi lukea tämän kirjoituksen loppuun listaamistani aiemmista verkkokolumneista.

Vain jättiläismäinen sotainflaatio voisi hoitaa Suomen ja monien muiden Euroopan valtioiden valtavat velat. Maailman ajautumisesta täyteen sotaan voisi olla sekin hyöty, että saadaan taas sotien jälkeiset suuret sukupolvet suorittamaan jälleenrakentamista ja maksamaan menneiden sukupolvien eläkkeet ja hoivakulut. Jungilaisen ja frommilaisen psykologian valaisemat askelmerkit tulevaan maailmansotaan ovat valitettavasti olemassa.

Haluan kuitenkin nähdä maallamme jotakin toivoa. Jos kysytään, miten valtiontaloutta pitäisi lähitulevaisuudessa hoitaa, vastaukseni on seuraava.

Perusturvaleikkaukset peruttava ja ansiotuloverotusta kiristettävä

Seuraavan hallituksen pitäisi perua kaikki asumistuen leikkaukset ja myöntöehtojen kiristykset. Tämä elvyttäisi rakennusteollisuuden ja sen alihankkijat sekä saattaisi jälleen keskeisen pääomainstrumentin, eli asuntomarkkinat, toimimaan.

Uuden hallituksen pitäisi kääntää sopeutustoimien suhde nurin ja tavoitella leikkauksilla vain kolmasosaa säästöistä ja verojen korotuksilla kahta kolmasosaa.

On täysin selvää, että valtiontalouden huutaessa hoosiannaa ei verojen korottamista pidä vältellä.

Veronkorotusten pitää kohdistua nimenomaan ansiotuloverotukseen, ja kaikki ansiotuloveron alennukset pitää perua.

Perusteeni on: jos on jatkuvaa ansiotuloa, on kykyä maksaa myös veroja.

Sen sijaan pääomatuloverotusta ja kiinteistöjen verottamista ei pidä korottaa, koska pääomatulojen verottaminen vie pääomat maasta ja koska kiinteistöjen omistaminen ei välttämättä tarkoita, että kiinteistön omistajalla olisi tuloja. Yleensä kiinteistöjen omistamisesta on menoja.

On suuri vääryys, että pieni- ja keskituloiset perheet ja maatilatalouden harjoittajat eivät ole nettoveronmaksajia ollenkaan subventoiden vuoksi. Nettoveronmaksaminen alkaa vasta lähellä ansiotulojen mediaania.

Myös pieni- ja keskituloiset on saatava maksamaan ansiotuloveroja. Väite, että ansiotuloverojen alennukset elvyttäisivät kansantaloutta, kun kysyntäkuolio laukeaisi, on osoittautunut vääräksi, sillä entistä kevyemmin verotetut palkat eivät päädy kulutukseen vaan pysähtyvät pankkitileille tai menevät sijoituksiin, ja talousanemia jatkuu.

Pieni- ja keskituloisille myönnettyjä verohelpotuksia on perusteltu myös väitteellä, että siten tehdään työpaikkojen vastaanottaminen kannattavammaksi.

Tosiasiassa tuolla väitteellä olisi merkitystä vain, jos työpaikkoja olisi tarjolla. Mutta kun ei ole.

Tosiasiassa kenenkään ei kannattaisi lähteä työpaikastaan, vaikka ansiotuloveroja korotettaisiin yhdellä prosenttiyksiköllä myös alemmissa ja keskituloluokissa.

Tosiasiassa ihmisiä motivoi työhön ensisijaisesti mahdollisuus irtautua tukiriippuvuudesta eikä veroprosentti. Työskentelyn ja tulojen hankinnan motiiveihin ansiotuloverojen lievällä korottamisella ei olisi mitään vaikutusta.

Joten korottakoon seuraava hallitus (ja miksipä ei nykyinenkin) niiden ihmisten ansiotuloverotusta, joilla työpaikka vielä on.

Totuus on sekin, että työttömät tekevät mahdolliseksi ansiotuloja saavien tulot istumalla juuri niissä tehtävissä, joissa työttömät eivät ole.

Mikään hallitus ei pysty korjaamaan työllisyystilannetta, koska bioälyn tekemää työtä ei kerta kaikkiaan tarvita entiseen tapaan. Digitalisaation aikaansaama tuottavuus on suurempi kuin markkinoiden kasvu, ja automaation ja teköälyn vuoksi ei synny edes niin sanotuja asiantuntijatyöpaikkoja, eikä viihtyvyyskonsultti Majaniemen positiivisuusvalmennuksen läpikäyminen auta.

Ansiotulojen tasaamiseksi ainoa vaihtoehto on töiden jakaminen ihmisten kesken tasan.

Sote peruttava, maatalous- ja yritystukia leikattava ja työeläkkeitä alennettava

Nykyhallituksen paikkaaminen Keskustalla on huonoista huonoin idea, koska Kokoomus ja Kepu veivasivat tähän maahan uuden väliportaan hallinnon, ”hyvinvointialueet”, juuri kun turhista lääneistä oli päästy kovalla työllä eroon.

Sote luotiin vain ja ainoastaan siksi, että siten saataisiin kahvia, kakkua, palkkaa ja kokouspalkkioita apilanvihreille maaseutupoliitikoille ja byrokraateille, ja uudistus aiheutti veronmaksajille 6,4 miljardin euron lisälaskun! Soten purkaminen pitäisi aloittaa karsimalla hyvinvointialueita, joilla kukaan ei voi hyvin.

Olisi aika lähestyä niittosilppurilla myös säilyttäviä tai tarveharkintaan perustumattomia maataloustukia ja keinottelevia tietohallintohankkeita varten myönnettyjä yritystukia, tuulivoiman tariffitukia ja muita sijoittajayhtiöille virtaavia satojen miljoonien eurojen valtionavustuksia.

Listaamattomien osakeyhtiöiden verohuojennukset olisi lopetettava tai kohdennettava toisin, ja maatilatalouksien ja yritysten poistoille pitäisi laittaa parempi kontrolli, sillä viljelijät poistavat maatalouden tuloista myös monet elinkustannuksensa, mukaan lukien ne traktoridieselit, jotka he laittavat Audiensa tankkiin. Lypsykonevähennyksenä tunnettu kotitalousvähennys olisi lopetettava.

Yritysten varjeleminen veroilta on ollut hallitukselle pyhää, vaikka firmoissa toimitaan täysin opportunistisesti. Yritysten viime vuonna Suomessa maksetuista osingoista (noin 13,1 miljardia euroa) yli puolet menee ulkomaalaisille rikkaille, koska suomalaisomistajilla ei ole ollut malttia vaurastua, vaan Woltit ja Supercellit on myyty suureksi osaksi ulkomaille.

Ulkomaisten sijoitusyhtiöiden omistukseen päätyneiden lääkäriasemien kautta julkisen terveydenhuollon palvelusetelit lentelevät nekin ulkomaille, eivätkä veronmaksajien pennoset jää sitäkään kautta kiertämään omaan kansantalouteemme. Julkisen terveydenhuollon korvaaminen yksityisellä on ollut taloustieteellisesti arvioiden huono asia; taustalla taaskin Kokoomus.

Osinkotulojen pääomatuloverotus pitäisi erottaa selvästi esimerkiksi puunmyyntitulojen pääomatuloverotuksesta ja alentaa puunmyynnin verotusta. Peruste: puun kasvua joutuu odottelemaan sata vuotta, ja metsänhoidosta on suunnattomia kuluja, mutta osinkoja maksellaan joka vuosi, ja osingoiksi keinotellaan ansiotuloja etenkin pienissä firmoissa.

Yritysmaailma on irvistänyt kansalaisille kuin kameli, jolla on ientulehdus, eikä järjen basaarikauppa ole vain suomalaista tai johdu täkäläisten ”hallitusammattilaisten” erityislahjakkuudesta sössiä kaikki menestystarinat tappiollisiksi (Nokia, Sonera, Stockmann, Fortum, Skop...).

Niin sanotut banksterit (talouselämän gangsterit) ovat paketoineet johdannaisia (futuureja, optioita, termiinejä ja warrantteja) sekä myyneet ilmastosissien ja nollapäästöihmisten mitään tietämättä ja ymmärtämättä kansalaisille raikasta ja puhdasta ilmaa, jonka arvo on pankkien taseissa jo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman yhteenlaskettu bruttokansantuote! Kannattaa siis katsoa ajoissa, ettei jää ilman tuolia, kun musiikki lakkaa ja Potomacin polska loppuu.

Jättiläismäiset ja epärealistiset lupaukset puolustusmenojen nostamisesta 5 prosenttiin BKT:stä olisi leikattava puoleen ja myönnettävä niiden olleen vain helistin, jolla koetettiin miellyttää Valkoisen talon vauvaa.

Lähes kaikki leikkaukset on tähän asti tehty kansalaisten perusturvaan, vaikka myös aikuisten apukouluilta, tuloksettomasta kouluttelusta, järjestötuista ja agendatieteen sekä tendessitutkimusten tukemisesta voitaisiin leikata todellisen tieteen ja taiteen kärsimättä yhtään.

Myöskään eläkkeitä ei voida jättää koskematta. Työ- ja virkamieseläkkeille pitäisi määrätä 2200 euron katto tai korottaa suurempien eläkkeiden verottamista selvästi.

Mieluiten pitäisi luoda perustulojärjestelmä, jossa kaikille työelämän ulkopuolella oleville myönnettäisiin samansuuruinen etuus. Sen taso tulisi olla Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitean (ECSR) määrittelemä 40 prosenttia valtiossa vallitsevasta keskitulosta.

Perustulo olisi yhdenvertainen ja oikeudenmukainen, sillä kaikkien eläkeläisten ja työttömien toimettomuus on yhteiskunnalle ja heille itselleen yhtä kaikki samanarvoista.

Valtiosektorin palkkoja alennettava ja suojatyöpaikkoja lopetettava

Politiikan jättämisestä unelmoivalle Riikka Purralle lienee pedattu kiitokseksi sosiaaliturvan leikkauksista hyvä työpaikka EK:hon. Paikaltaan pakeneva Purra on saanut aikaan pelkkää tuhoa Perussuomalaisten äänestäjien taloudessa, ja hänen etevin tekonsa taitaa olla puolueensa kannatuksen puolittaminen.

Töölössä asuvaan ”kokoomuslaiseen maanviljelijään” Purran leikkaukset eivät pure, mutta ne purevat ”itähelsinkiläiseen rikkaaseen perussuomalaiseen”, joka taitaa sekin olla samanlainen pyöreä neliö kuin on myös Petteri Orpon työllistämismeemi.

Orjallisesta hallitusohjelman seurailusta kärsii kannatusvastuun yksinomaan Perussuomalainen puolue, jolle budjettikirjoista ei ole punoutunut metriäkään pelastavaa narua, mutta kuristavaa hirttoköyttä on tuotettu paljon, ilmeisenä toiveena, että hirtettävien jalat ulottuisivat maahan.

Persuedustajia putoilee kuin kesken lennon jäätyneitä lintuja kovalla pakkasella, ennen kuin he edes huomaavat tulleensa hyödyllisinä idiootteina Kokoomuksen hyväksikäyttämiksi. Kansalaisten perusturva on poltettu, mutta maahanmuuttoparaati on jatkunut Kokoomuksen kätilöityä maahamme noin 60 000 ukrainalaista pakolaista suomalaisen työvoiman tappioksi.

Palisanterituoleiltaan seuraavissa eduskuntavaaleissa putoavat perussuomalaiset kansanedustajat saavat yhteiskuntaan sopeutumisen päivärahaa, sillä ansiosidonnaista voivat saada vain työ- tai virkasuhteessa olleet, mutta kansanedustajan tehtävä on luottamustoimi.

Mitäpä jos lopetettaisiin säästötoimena myös kyseinen sopeutumisraha? Ehkä yhteiskuntaan sopeutuisi nopeammin, jos olisi Kelan uudella yleistuella. Voisi paremmin saada kokemusasiantuntemusta työnsä tuloksista.

Kannatan lämpimästi myös kansanedustajien palkkioiden ja ministerien palkkojen leikkaamista. Valtiontaloutta se ei pelastaisi, mutta valtion kaikkien virkamiesten ja työntekijöiden palkkojen leikkaaminen tuntuisi budjetissa selvästi.

Virka- ja työsopimuksiin on vaikea puuttua poliittisin keinoin, mutta palkanlisät, tuloksellisuusrahat ja muut tehtäväkohtaiset edut ovat harkinnanvaraisia, ja ne valtiotyönantaja voinee jättää maksamatta rikkomatta sopimuksia.

Valtiosektorin palkat ovat nousseet huomattavan korkeiksi, ja valtiolla on suuri määrä suojatyöpaikkoja, joita on perustettu vain siksi, että jokaista toimialaa varten olisi jokin foucault’laista epäarvoa, eli tarkkailua ja valvontaa, suorittava virka.

Tällaisia byrokraatintehtäviä on muun muassa ympäristöministeriön luonnonsuojeluosastoilla ja oikeusministeriön tasa-arvoalalla. Nollatutkimusten tekijöitä ja selvitysten laatijoita on pakastettu suuri määrä Kelaan, THL:ään, Luonnonvarakeskukseen ja muihin valtion laitoksiin, joiden henkilökuntamenot voitaisiin helposti leikata puoleen. Sitra ja UPI ovat poliittisten avustajien, pudokkaiden ja nousukkaiden säilytyspaikkoja. Yleistulolla ollessaan heidän ”sidosryhmäjohteiset”, ”partnership-verkostoituneet” ja ”demokratian hallintovetoiseen edistämiseen” tähtäävät ”Vision 2000”-ilveilynsä tulisivat olennaisesti halvemmiksi.

Jos joku irtisanoutuisi palkkauksen alentamisen vuoksi ja hakeutuisi esimerkiksi yksityiselle sektorille, minun tulisi kyseisiä kansan palvelijoita yhtä vähän ikävä kuin istuvaa hallitusta.

Sanon kuin Kelan uusi pääjohtaja, että valtiotyönantajalla ei pitäisi olla tarvetta pitää henkilökunnasta kiinni ”ihan viimeisen päälle”. Tulijoita kyllä riittää pienemmilläkin palkoilla.

Miksi muuten en ole Kelan pääjohtaja, vaikka hain virkaa ihan oikeasti pätevänä? Siksi, että en ole oikealla enkä vasemmalla vaan muiden edellä, ja minun pitäisi olla tämän maan pääministeri.

Aiheista aiemmin

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan? (2011)

Euroalueen tukitoimet ovat laittomia (2011)

Euron ja EU:n ruumiinvalvojaiset (2011)

Riippuvuuspäivä ja Suomen neljä tietä (2014)

Thomas Piketty: kurpitsanaamio vai täytetty ankka? (2016)

Sixten kuin ”sixteen” (2016)

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa (2018)

EKP:n elvytystoimet ovat talouden paukkumaissia (2019)

Jälleenrakentaminen ja loputtomien kriisien aika (2020)

Viimeinen sammuttaa valot (2020)

Porvarihallituksen ohjelma on suomalaisille susi – Pahimmat virheet asuntopolitiikassa (2023)