Jotkut saattavat muistaa, kuinka kruununjalokivi Soneran pörssiarvolla aiottiin maksaa 1990-alun lamasta kertyneet valtionvelat, ja Yleisradion toimittaja Kari Tervo iloitsi A-studiossa, että ”Hei, mehän ollaan rikkaita!”
Valtionyhtiö Soneran poliittiset hallitusammattilaiset päättivät kuitenkin toimivan johdon tyhmyyksien mukaisesti romuttaa koko yrityksen ostamalla vanhentumassa olevan 3G-verkon oikeudet saksalaisesta huutokaupasta, toisin sanoen haaskaamalla firman varat Saksan taivaalle. Tapaus muistetaan niin sanottuna UMTS-kauppana, josta käsiin jäi pelkkää ilmaa.
Aivan samanlainen katastrofi on käsillä nyt, kun Fortumia pakotetaan pääomittamaan 78-prosenttisesti omistamaansa saksalaista tytäryritystään, Uniperiä, joka tekee kymmeniä miljoonia euroja tappiota päivässä ja puolessa vuodessa kokonaisarvoaan enemmän.
Suomen valtion 51-prosenttisesti omistama Fortum osti vuonna 2017 kaasuyhtiö Uniperin osakkeita 7 miljardilla, ja arvosta on sulanut jo nyt lähes viisi miljardia euroa pois.
Uniperin vaikeudet johtuvat kaasun saannin heikentymisestä Venäjältä, kun Nordsream 1:n hanat pantiin kiinni, eikä Nordstream 2:ta vihitty käyttöön hanketta lobanneen putkimies Paavo Lipposen (sd.) suureksi pettymykseksi.
Suomalaisilla on karvaita historiallisia kokemuksia saksalais-venäläisestä yhteistyöstä, mutta pääsyyllinen Suomen veronmaksajille mahdollisesti kaatuvaan laskuun ei nyt ole vain Venäjän ja Ukrainan välinen sota.
Syypäitä ovat myös Fortumin taannoinen johto: toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja hallituksen puheenjohtaja Sari Baldauf. Lehmänkaupat tehtyään he ovat voineet jatkaa uraansa muissa suuryrityksissä: ympäristöaktivisti Lundmark Nokian toimitusjohtajana ja Baldauf muun muassa Nokian hallituksen puheenjohtajana.
Todennäköiset syylliset löytynevät myös entisen pääministerin Juha Sipilän kabinetista. On mahdotonta ajatella, että valtioneuvoston kansliassa ei olisi tiedetty, mitä Fortumissa tapahtuu, sillä omistajaohjaus kuuluu pääministerin salongille, ja Juha Sipilä oli itse vaatinut, että valtionyhtiöiden varat on pantava tuottamaan.
Juuri edellä mainitut olivat remmissä, kun Fortum osti Uniperin osake-enemmistön, ja Saksassa valtausta pidettiin aggressiona. Nyt kun seuraajansa joutuvat paikkaamaan Venäjä-riskin ylenkatsomisesta johtuvia virheitään, suomalaiset poliitikot ja virkamiehet lähestyvät lakki kädessä saksalaisia, joilta puuttuu kaikki halukkuus ja motiivi Saksan energiapolitiikassa öykkäröineen Fortumin pelastamiseen, ja neuvottelutulos jäänee demarihallitusten keskinäisen armeliaisuuden varaan.
Kävi kuten valtionyhtiöissä yleensä
On suorastaan pelottavaa havaita ja todistaa, kuinka honteloissa käsissä valtionyhtiöiden johtaminen myös poliittisesti on.
Vaalirahoitusskandaalissa ryvettynyt mutta kansanedustajamandaattinsa uusinut omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) linjasi jo kaksi vuotta sitten, että ”Oma kansa ensin” -ajattelu on vahingollista, ja sosiaalidemokratisoitunut Uusi Suomi nimesi hänet ”Suomen etujen vartijaksi”. Nyt Tuppurainen antoi MTV3:lle lausunnon, jonka mukaan Uniper saa vaikka kaatua, ja tärkeämpää on, että EU-maat pysyvät yhtenäisinä!
Tämän punaisen torpedonsa, omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraisen, nykyhallitus lähetti Berliiniin neuvottelemaan rahoituksen saamisesta Uniperille, ja Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo suitsutti Suomi Areenan esiintymislavalla, että Tuppurainen ansaitsee kaiken tuen. Aplodit tosin menivät Riikka Purralle (ps.). Hyvää matkaa Kokoomukselle hallitukseen demarien apupuolueeksi!
Suomalaiset menettävät Fortumin kautta joka tapauksessa miljardeja, vaikka Saksan valtio suostuisi pelastamaan Uniperin rahoituspaketilla. Saksan valtiosta tulisi tällöin Uniperin omistaja noin 25 prosentin osuudella, mikä liudentaisi Fortumin osuutta yrityksestä.
Tytti Tuppuraisen vakuuttelu, ettei Fortum lähde enää lisärahoittamaan Uniperiä, ei siis estä suomalaisia kärsimästä tappiota, jota koituu sijoituksen arvon romahtamisesta.
Fortum
on antanut jo alkuvuodesta 2022 Uniperille peräti 8 miljardin euron
takauksen, josta veronmaksajien osuus oli noin 4 miljardia. Omistajaohjauksesta vastaavan ministeriön virkamiehen mukaan kyseessä
oli ”vain liiketoimintaan liittyvä operatiivinen toimi”, vaikka kyseessä oli Suomen taloushistorian kaikkien aikojen suurin subventio ja saavin paikkaus.
Lasku ei lankea median suosiman fraasin mukaan vain ”suomalaisille veronmaksajille” vaan kaikille suomalaisille sähkön ja muun energian käyttäjille. Fortumin subventiota Uniperille ei nimittäin laskuteta pelkkinä valtion pääomituksina, vaan se siirretään maksettavaksi jo muutenkin käsiin räjähtäneissä sähkölaskuissa.
Suomalaisten sähkönhinta on jopa kymmenkertaistunut kahdessa vuodessa, eikä loppua näy. Samaan aikaan kun suomalaiset pakotetaan ostamaan sähköä täyteen markkinahintaan, Uniper myy kaasua saksalaisille kuluttajille omaksi tappiokseen ja markkinahintaa halvemmalla.
Taustalla yleiseurooppalaiset energiapoliittiset tyhmyydet
Kaasun ja öljyn saannin vaikeutuminen Venäjältä on vain yksi tekijä, joka on moninkertaistanut myös sähkön ja muun energian hinnan Euroopassa ja etenkin Suomessa.
Taustalla on suuri määrä dynamiittityhmää energiapolitiikkaa, josta vastuussa ovat etupäässä vihreät poliitikot sekä Suomessa että Saksassa.
Uniperin tappioiden kautta Saksan ympäristöpolitiikan strategiset virheet yritetään siirtää suomalaisten maksettaviksi.
Vaikutusta tehostaa, että Suomi liittyi vuonna 2014 EU:n yhteiseen sähkönsiirtojärjestelmään. Pohjolan sähköpörssiä Nord Poolia ja läntisen Keski-Euroopan sähkömarkkinoita yhdistää nyt yhteinen laskentajärjestelmä Euphemia, jossa pohjoisruotsalainen sähköntuottaja voi käydä kauppaa kreikkalaisen ostajan kanssa.
Sähköpörssien välinen kilpailu alkoi toissa vuonna, yhteiset sähkömarkkinat kattavat käytännössä koko Euroopan, ja yhteinen markkina kattaa pitkälti yli 90 % eurooppalaisesta sähkönkulutuksesta.
Sen hulluus ja järjettömyys vallitsee siinä, että sähkönsiirron verkkokapasiteetti on täysin riittämätön, mikä nostaa hintaa. Hintaa nostaa myös Suomen joutuminen samaan veneeseen Saksan kanssa, jossa vihreä energiapolitiikka on johtanut sekä sähkön hinnan että hiilidioksidipäästöjen nousuun, kun ydinvoimaa on korvattu hiilellä.
Kaikki ei siis johdu vain kaasun saannin tyrehtymisestä Venäjältä. Suomi ei olisi juuri lainkaan riippuvainen Venäjän kaasusta, mutta Saksan harjoittaman vihreän energiapolitiikan takia meitä pakotetaan maksamaan saksalaisten kaasulaskuja.
Pimeä ja kylmä maa maksaa Rivieran ”energiaköyhyydestä”
EU on ottanut käyttöön myös ironisen energiaköyhyyden käsitteen, joka on virallistettu osaksi EU-diskurssia. Siihen vedoten suomalaisilta vaaditaan noin 800 miljoonan euron panostusta ilmastopoliittiseen sosiaalirahastoon, jonka tuet menisivät muun muassa ranskalaisten ja puolalaisten hyväksi.
Surkeinta EU:n julistamissa öljyn tuontikielloissa ja Venäjän mahdollisesti toimeenpanemissa kaasutoimitusten keskeytyksissä on, että ne eivät millään tavoin ratkaise EU:hun kuulumattomien slaavivaltioiden välistä sapelien kalistelua, mutta ne tuhoavat Euroopan valtiontalouksien lisäksi Euroopan kansalaisten yksityiset taloudet.
Energialla ei kiristä vain Venäjä. Myös EU kiristää jäsenmaitaan pakoterintamalla, joka on jäsenmaiden etujen vastainen ja johtaa pelkästään EU-maiden omaan tappioon Venäjän myydessä hiilivetyjään kohonneeseen hintaan muualle. Pakotepolitiikan tehottomuus johtuu siitä, että talouspakotteet eivät pysäytä panssarivaunuja.
Suomessa ei olisi pulaa sähköstä, mutta yhteisten kansainvälisten siirto- ja kauppajärjestelmien kautta joudumme maksamaan muiden maiden sähköpulasta. Yhdessä EU:n metsä- ja luontodirektiivien kanssa tämä tarjoaa näyttöä siitä, kuinka vaarallista Suomen on ollut sekaantua Euroopan unionin internatsistisiin taloudellisiin rihmastoihin.
EU:n yhteiset energiaverkostot ovat liittovaltiopolitiikan mätiä hedelmiä; samanlaisia kuin alati jatkuva tukipakettipolitiikka, euroalueen vakuusrahastot ja yhteinen verotus sekä poliittinen sakinhivutus sananvapauden rajoituksineen ja ”korkeine edustajineen”.
Energiaköyhyys on järjen köyhyyttä
Edellä kuvattujen mutkien kautta suomalaiset kärsivät saksalaisten tekemistä umpikieroista energiapoliittisista ratkaisuista. Suurimman ja vaikuttavimman virheen saksalaiset tekivät paikallisten vihreiden aloitteesta, jolloin myös muut puolueet lähtivät innosta kiljuen mukaan vihreiden vaatimaan ydinvoimaloiden sulkemiseen.
Saksassa on laitettu kiinni toimivia ydinvoimalaitoksia, ja alasajo saadaan päätökseen tämän vuoden lopussa, toisin sanoen aikana, jolloin ydinsähköä erityisesti tarvittaisiin.
Ydinsähköä Saksan vihreät aikovat korvata uusilla hiilivoimaloilla, jotka Suomen hiilivoimaloista poiketen eivät tuota kaukolämpöä lainkaan vaan pelkkää sähköä ja joiden hyötysuhde on vain noin puolet Suomen hiilivoimaloiden hyötysuhteesta.
Samanaikaisesti Suomen vihervasemmistolainen hallitus on saattanut tänä vuonna voimaan ilmastolain, jolla Suomea pakotetaan hiilineutraaliuteen vuoteen 2035 mennessä, vaikka EU:n yhteinen tavoite on vuodessa 2050. Kukaan ei ole vastannut siihen, miksi meidän pitäisi pinnistellä enemmän kuin muiden.
Helsingin kaupunki puolestaan aikoo romuttaa Euroopan ympäristöystävällisimmiksi todetut hiilivoimalansa osana vihreää kaupunkipolitiikkaa, vaikka VTT:n tutkimuksen mukaan ne puhdistavat ilmaa pienhiukkasista.
Vihreät
pitävät itsepintaisesti kiinni muun muassa Hanasaaren ja Salmisaaren
hiilivoimaloiden sulkemisesta, vaikka voimaloiden sähkön- ja lämmöntuottoa ei voida
korvata millään vaihtoehdolla.
”Vaihtoehdoiksi” vihreillä ei ole ollut esittää muuta kuin ”teollisuuskokoisia ilmalämpöpumppuja”, ”meriveden lämpötalteenottoa” ja muuta valtavia investointeja vaativaa hölynpölyä. Sekä tietysti 250 miljoonaa euroa maksava biovoimala, joka ei muka nosta kaukolämmön hintaa, vaikka nostaakin.
Kivihiilivoimaloiden sulkemista Suomessa pitäisi lykätä ja tuoda hiiltä Venäjän sijasta muualta sekä hyödyntää olemassa olevat hiilivoimalat käyttöikänsä päähän. Myös turpeen ja energiapuun käyttöä tulisi Suomessa jatkaa.
Sähkönhinnan monikertaistumiseen on johtanut myös päästöoikeuksien hinnan kaksinkertaistaminen, joka on tehty keskellä energian saatavuuskriisiä. Päästöoikeuden hinta on nykyisin lähes sata euroa hiilidioksiditonnilta. Mikäli päästökauppajärjestelmästä luovuttaisiin kriisin ajaksi, se laskisi sähkön markkinahintaa Suomessa noin puoleen.
Totuus on, että energian toimitusvarmuutta ja vihersiirtymää ei voida saada yhtä aikaa, ja siksi vihersiirtymä pitäisi keskeyttää siihen asti, kunnes korvaavat energiamuodot ovat tosiasiallisesti käytössä. Vihersiirtymän peruuttamisessa olisi cancel-aktivisteille työtä.
Myrskytuhot ovat vähäisiä verrattuina vihreiden aiheuttamiin tuhoihin sähkönsiirrossa
Sähkön hinta on katossa vihreään siirtymään uhrattujen taloudellisten menetysten vuoksi. Vihreän politiikan tuloksena Suomeen on rakennettu tuuli- ja aurinkovoimaa, jonka merkitys kokonaiskapasiteetissa on vähäinen.
Sähkön hinnan nousua selitetään sitten kalliilla investoinneilla. Niistä suurin osa johtuu kuitenkin kaapeleiden kaivamisesta maahan eikä tuotantokapasiteetin lisäyksestä, ja siirtovarmuuden lisäämisen takana puolestaan ovat poliittiset päätökset.
Perustavanlaatuisen tyhmyyden teki vuonna 2013 Jyrki Kataisen (kok.) hallitus, jonka talouspoliittinen ministerivaliokunta poisti Fortumilta strategisen tehtävän ylläpitää sähköverkkoa. Omistajaohjausministeri Pekka Haavisto (vihr.) veti nimensä paperiin, jossa hyväksyttiin Fortumin sähköverkkojen yhtiöittäminen ja myynti Caruna-nimisinä ulkomaalaiselle pääomasijoitusyhtiölle, ja päätöstä tuki energiaministeri Jan Vapaavuori (kok.).
Tuloksena luonnollisen monopolin kapitalisoimisesta lähtivät sähkönsiirtohinnat tietenkin rajuun nousuun, ja kansaa alettiin hirttää sähkökaapeleihin. Pekka Haavisto puolusteli päätöstään jälkeenpäin selittelemällä, ettei tiennyt mitä teki ja oli virkamiesten antaman tiedon varassa. Hän ei ymmärtänyt nähtävästi sitäkään, että se ministeri on vastuussa päätöksestä, jonka allekirjoitus on paperissa.
Fortum puolestaan investoi Carunan myynnistä saamansa rahat Venäjän Siperiaan sekä ostamalla Saksasta Uniperin hiilivoimalat. Osan saamistaan varoista Fortum sijoitti Venäjän valtion ydinvoimayhtiön kanssa Hanhikiven utopistiseen ydinvoimalahankkeeseen, sillä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vaati laittamaan ”valtion taseet töihin” ja vaikka pörssiyhtiö itse ei sijoitusta kannattanutkaan.
Miksi viides ydinvoimala on viipynyt?
Ainoa valon tuikahdus liittyy Olkiluodon kolmannen reaktorin liittämiseen valtakunnanverkkoon tämän vuoden aikana. Mutta sekin muistuttaa vain ydinvoimapolitiikan tyhmyyksistä. Olkiluodon kolmannen yksikön käyttöönotto on viivästynyt siksi, että eduskunta teki vihreiden painostuksesta huonon päätöksen ja antoi aikoinaan luvan vain yhdelle uudelle reaktorille.
Teollisuuden Voima halusi hyödyntää yhden lupansa täysimittaisesti ja ryhtyi rakennuttamaan maailman suurinta, 1500 megawatin voimalaa, jollaista valmistajilla ei ollut suoraan tarjota.
Niinpä valmistuva voimala on prototyyppi, ja kävi kuten aina silloin kun suunnitellaan ja tehdään yhtä aikaa: valmistuminen viipyy. Mikäli eduskunta olisi antanut luvan useammalle uudelle yksikölle, ne olisi saatu valmistajilta heti, ja voimalat olisivat olleet käytössä jo vuosien ajan.
Koska Olkiluodon ja Loviisan neljä 1970-luvulla rakennettua reaktoria vanhenevat lähiaikoina eikä käyttöikää voida toistuvasti jatkaa, on uusien ja korvaavien reaktorien rakentamisella jo nyt kiire, mutta vihreiden äärimmäisen typeryyden ja puolueen hallituksessa istumisen takia asiaa on pidetty paitsiossa, eikä poliittista keskustelua ole edes avattu.
Samaan aikaan hiileen perustuvaa energiantuotantoa romutetaan Suomessa, vaikka Itä-Euroopan hiilivoimalat päästävät kolminkertaisen määrän kasvihuonekaasuja jokainen.
Vihreät cancel-aktivistit ovat omalla maineterrorillaan saaneet Suomen energiayhtiöt ja lähes kaikki muutkin yritykset kontalleen puhumaan ”vihreän siirtymän” puolesta, ja vihervasemmiston sinnikkään propagandatyön tuloksena yrityksissä luullaan kuluttajien kannattavan tuota vihreää vallankumousta.
Niinpä sekä Fortum että Uniper ovat tehneet strategisen virheen kirjaamalla tavoitteekseen siirtymän kohti ”hiilineutraalia tulevaisuutta”. Tosiasiassa energiayhtiön päätavoite ei ole puhdistaa ilmaa vaan tuottaa sähköä. Yritysfilosofioista mitään ymmärtämättömät kaupan kandidaatit ja muut markkinointipellet on ollut aivan liian helppoa hypnotisoida vihreän politiikan spiraalihyrrällä tainnoksiin.
Suomessa tarvitaan sinivalkoinen siirtymä kohti vastuullista energia- ja talouspolitiikkaa
Pidän poliittisena päävastustajanani edelleen Vihreää Liittoa. Yhdessä muun äärivasemmiston kanssa vihreät ovat saaneet aikaan pelkkää tuhoa alkaen päihdepolitiikasta ja päätyen perustavanlaatuisiin turvallisuuspolitiikan vaarannuksiin, joita viimeksi nähtiin rajavartiolain jarrutuksessa, kun joidenkin äänestäjien mielestä nerokkaat Veronika Honkasalo (vas.), Eva Biaudet (ruots.), Hussein al-Taee (sd.) ja Satu Hassi (vihr.) seisoivat jarrupolkimella.
Punavihreät ovat vaatineet myös Suomen metsien sosialisoimista universaalikommunistisen ”luonnonsuojelun”, ”monimuotoisuuden” ja ”ennallistamisen” verukkeilla.
Erityisen turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista on vihervasemmiston ja huvitteluliberaalin porvariston keuhkoaminen ilmastonsuojelun puolesta, sillä hävittäjäkoneiden hiilidioksidipäästöt tekevät lopulta kaikki höyläilyt ja viilailut ekologisten nousujen ja laskujen puolesta tyhjiksi, ja Kiinalle annettiin Pariisin ilmastosopimuksessa oikeus lisätä päästöjään aina vuoteen 2030 asti.
Ekokatastrofin juurisyy on kehitysmaiden väestöräjähdys, jonka vuoksi maailman väkiluku ylittää 8 miljardin rajan ja maapallon kantokyky on jo ylitetty. Siitä koituvat sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat ajavat ihmiskunnan entistä pahempiin sotiin, ja asia tulisi ratkaista pakottamalla kehitysmaat harventamaan väestöään, ennen kuin on liian myöhäistä.
Mistä hallitusammattilaisille maksetaan?
Haluaisin nähdä vihreiden lentävän leppäkeihäinä ulos kaikkien niiden pöytien ympäriltä, joissa tehdään taloutta, politiikkaa ja tiedettä koskevia ratkaisuja.
Fortumille ominaisia huonoja liiketoimia on nähty valtionyhtiöissä ennenkin, ja voidaan kysyä, mistä myös niiden hallitusammattilaisille ja toimivalle johdolle maksetaan, paitsi omasta riskistään tulla heitetyiksi ulos kesken toimikauden.
Soneran erehdysten lisäksi yksi suuri strateginen virhe on tehty Finnairissa, joka pyrki laajenemaan maailmanluokan lentoyhtiöksi hyödyntämällä 24 tunnin rotaatiolentoja Kaukoitään. Siihen liittyen yhtiö teki järjettömän suuret jumbokonekaupat, ja Finavia hankki miljardin arvosta ylikapasiteettia Helsinki-Vantaalle.
Huomautin jo vuonna 2013, että kaikkien munien laittaminen samaan koriin (Venäjän ylilennot) on epäviisasta, ja Kaukoidän toimintaympäristö on poliittisesti epävakaa.
Myös Finnair tuottaa yli miljoona euroa tappiota päivässä, eikä tilanne voi jatkua ilman valtion interventiota, mutta valtavirtamedia ei ole pukahtanut asiasta mitään, koska kassassa on vielä rahaa edellisen pääomituksen jäljiltä. Isoriskisellä ja huonosti tuottavalla alalla olisi pitänyt keskittyä antamaan kyydit vain suomalaisille ja Suomeen matkustaville eikä tähyillä vieraille markkinoille.
Finnairista on tulossa uusi Nokia ja Fortumista Sonera. Mieleen muistuvat myös Kuntien eläkevakuutuksen KEVA:n päähänpälkähdykset sijoittaa veroluonteisia eläkevakuutusmaksuja Kreikkaan, josta käteen jäivät kymmenien miljoonien eurojen tappiot.
Jo Soneran menetyksestä Telialle olisi pitänyt oppia yritysfilosofian keskeinen läksy: myös yritysmaailmassa on edistettävä kansallista etua eikä kiikaroitava kansainvälisten pikavoittojen perään. Muussa tapauksessa myös valtionyhtiömme ovat pian kansainvälisten sijoittajien hallussa.
Aiheesta aiemmin
Kärsimysmystiikan noviisit ja hyvyyden Abbedissa
Vihreä vallankumous on Venäjän veroinen vaara Suomen taloudelle ja turvallisuudelle
Vihersiirtymän kiirehtiminen on energiapoliittinen kaksoisvirhe
EU ja vihervasemmisto sosialisoimassa Suomen metsät
