Helsingin Sanomat vei jälleen naisäänestäjiä kuin Piru Einaria – aivan niin kuin feministilehti teki myös levittäessään perättömiä väitteitä mediatutkimuksestani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä keväällä 2020. Yhteistä tapauksille on, että uhrina oli kansallismielinen ja maahanmuuttokriittinen mies.
Kokoomuksen kannatus on killutellut pitkään kaikkien aikojen ennätystä hipovissa kahdenkymmenenviiden prosentin lukemissa, joten Kokoomuksesta on tulossa kovaa vauhtia seuraava pääministeripuolue.
Niinpä vihervasemmiston pää-äänenkannattaja Helsingin Sanomat latasi sunnuntaisivuilleen 19.6.2022 toimittajiensa Samuli Suonpään, Paavo Teittisen ja Emil Elon laatiman häväistyskirjoituksen ”Kokoomuksen salaisuus”, jossa Kokoomuksen kansanedustajaa Wille Rydmania syytetään ”naisiin kohdistuvasta epäasiallisesta käytöksestä” ja tarkennettuna ”seksuaalisesta ahdistelusta” ja ”häirinnästä”.
Syytösten alkuperä on Helsingin Sanomien toimituksessa, mutta niihin liittyi mielihyvästä hyristen myös Hesarin kanssa samoilla linjoilla oleva Yleisradio pääuutislähetyksissään, joissa aiheesta tehtiin päivän ykkösuutisia.
Yleisradion toimittaja tiesi kertoa hunajaisella äänellään, että Rydmania koskevat väitteet ”tulevat Kokoomukselle pahimpaan mahdolliseen aikaan”, sillä ”puolue on noussut viime kuukausien puoluekannatusmittauksissa lähes ennätyslukemiin”.
Mikä tällaisen uutisoinnin tarkoitus on?
Helsingin Sanomien ilmeisenä tarkoituksena on ensinnäkin (1) aiheuttaa paniikkia äänestäjissä ja alentaa oikeistopuolueen kannatusta, sillä lehdessä tiedetään, että muuten maahan olisi syntymässä oikeistolainen hallitus, jossa vihervasemmisto ei ole mukana.
Tämän estääkseen vihervasemmistolainen valtamedia koettaa leikata Kokoomuksen kannatuksesta terävimmän kärjen pois ja auttaa SDP:tä tavoittamaan Kokoomuksen etumatkaa, jotta vihervasemmistolainen hallituspohja voisi jatkaa vielä Suomelle tuhoisat neljä vuotta.
Feministien hallitsemissa toimituksissa hyödynnetään yleistämisen logiikkaa: yhteen kansanedustajaan kohdistuvalla mustamaalauksella yritetään (2) vivuta kokonaisen puolueen kannatusta alaspäin, vaikka keneenkään kansanedustajaan kohdistetulla henkilökohtaisella maineterrorilla ei pitäisi olla koko puoluetta koskevaa vaikutusta. Mediassa asioiden välille vedetään kuitenkin seurausnuolet ja yhtäläisyysmerkit.
Vihervasemmiston tarkoituksena on tietenkin myös (3) pudottaa eduskunnasta Wille Rydman itse, joka tiedetään maahanmuuttokriittiseksi ja kansallismieliseksi poliitikoksi Kokoomuksen sisällä. Hän on edennyt pitkälti perussuomalaisella agendalla. Kokoomuksen johto on katsellut Rydmania suopeasti vain siksi, että hän on kalvanut Perussuomalaisten kannatusta ja kammennut sitä Kokoomukselle Helsingissä.
Kansallismielisellä Rydmanilla on ollut tärkeä tehtävä muutoin internatsistisessa EU-myötäilijässä Kokoomuksessa, joka Kataisen ja Stubbin puheenjohtajakausilla alkoi ruotsalaistua henkisesti ja suostuu nykyään mihin tahansa EU-veivaukseen, kunhan se tuo taloudelliselle eliitille rahaa. Niinpä Helsingin Sanomat iloitsi nostamansa kohun jälkeen, että Kokoomus savusti Rydmanin pois eduskuntaryhmästä.
Merkillepantavaa on, että Yleisradio haastatteli television uutislähetykseensä puolueen puheenjohtajaa Petteri Orpoa, eduskuntaryhmän puheenjohtajaa Kai Mykkästä ja puoluesihteeriä Kristiina Kokkoa, mutta ei antanut sanansijaa Rydmanille itselleen. Helsingin Sanomat kysyi lehtijuttuunsa jotakin myös Rydmanilta mutta siirsi asian vastattavaksi puoluejohdolle, mikä paljastaa lehden tavoitteen olevan yleispoliittinen: kannatuskatoon tähtäävä.
Helsingin Sanomat oli aloittanut Rydmanin ja Kokoomuksen ahdistelun jo viime talvena onnistuen kiskomaan puoluejohdolta erittäin vaikuttavia mäkätyksiä kaiken seksuaalisen pois kitkemisestä ja ”nollatoleranssista seksuaaliseen häirintään”. Näin vihervasemmisto haluaa pidättää itselleen mahdollisuuden hieroa omaa seksuaalista agendaansa toisten ihmisen naamaan.
Kokoomus puolestaan juoksi toimittajien lankaan ja päätti Kristiina Kokon sanoin nimetä ”häirintäyhdyshenkilön” ja ”nimettömän ilmoituskanavan” Kokoomuksen kostonkiimaisille naisille, jotka haluavat pudottaa politiikasta oman kilpailijansa puolueen sisällä. Kokoomus kyykkääsi feministipataljoonan edessä.
On myös mahdollista, että aloite loanheittoon tuli Kokoomuksen sisältä, ja lehti asteli Rydmania karsastavien kokoomuspoliitikkojen lankaan. Joka tapauksessa oli vain ajan kysymys, mistä Kokoomus ja valtamedia saisivat yhdessä tekosyyn Rydmanin harjaamiseen pois puolueesta.
Kun miesväki tuolla tavoin kaikkoaa muutoinkin intohimottomasta porvaripuolueesta, feministit pääsevät todistamaan, että ”seksuaalista vapautta” ei voi olla muualla kuin vihervasemmistossa, jossa kaikenlainen porsastelu saa kyllä jatkua ikuista kapinaa ilmentävän seksuaalisen vallankumouksen muodossa.
Tärkeimpänä seikkana (4) tapaus todistaa, kuinka katalilla keinoilla poliittinen vihervasemmisto ja feministit toimivat. Seksuaalista ahdasmielisyyttä levittämällä he pyrkivät osoittamaan, ettei voisi olla poliittista vallankäyttöä muutoin kuin naismafian korkokengän alle tallottuna. Feminismi ei ole tasa-arvoa luova vaan eripuraa lietsova liike.
Tämä on myös koko heteroseksuaalisen valtakulttuurin naurettava tragedia: vasta kun mies on kahlehdittu lattiaan julkisesti ruoskittavaksi, ovat nais–miessuhteet feministien mielestä kunnossa.
Kyse on feministien halusta alistaa koko poliittinen universumi, media, taiteet, tieteet ja kansalaisten sananvapaus oman vallankäyttönsä alaisuuteen tavalla, jota kukaan ei uskalla kyseenalaistaa maineen menettämisen pelossa. Tarkoitus on osoittaa, että puoluetoiminnassa ei saa olla seksuaalinen ja että koko poliittinen viitekehys on epäerotisoitava ja jynssättävä sukupuolettomaksi, seksittömäksi ja sukupuolineutraalisti munattomaksi.
Tapauksen tyhjänpäiväisyys valottuu syytösten mitättömyyden kautta. Voidaan kysyä, mitä oikeastaan ovat nuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” ja ”häirintä”, joista kohistaan ikään kuin ne olisivat joitakin itsestäänselvyyksiä.
Rydmania koskevissa poliisitutkimuksissa (!) ei ollut tullut esille mitään rikokseen viittaavaa. Vaikka myös puolue on nyt saatu kaivelemaan asiaa Rydmania itseään vastaan, sitä tuskin löytyykään, sillä tapauksen uhri (Rydman) näyttää olevan asiasta varma ja sanoo tekevänsä uutisoinnista todennäköisesti rikosilmoituksen [päivitys: tarkensi myöhemmin tekevänsä tutkintapyynnön].
On muistettava, että Rydmanin flirttien kohteiksi väitetyt ”alaikäiset” (alle 18-vuotiaat) eivät ole 16 täyttäneinä rikosoikeudellisesti sakkolihaa, ja moraalisesti eivät ole sitä välttämättä muutenkaan.
Kukaan ei ole huomannut sitä valtavaa ristiriitaa, joka vallitsee Rydmanin tapauksen mediakäsittelyn ja toisaalta sen välillä, että valtavirtamedia on jatkuvasti käyttänyt hyväkseen alaikäistä 16-vuotiasta tyttöä Greta Thunbergia oman ilmastopoliittisen agendansa näyttöpaneelina (kirjoitin ja puhuin aiheesta jo aiemmin).
”Järkytykseen” asiassa antaakin aihetta Helsingin Sanomien pyrkimys tuhota oikeistolaisen ihmisen ura moralismilla ja seksuaalisella pienipäisyydellä. Lehti hunnutti hämärän peittoon ne Kokoomuksen katkerat Kaarinat, jotka kavalluksen tekivät, ja suojelee siten cancel-tyyppistä maineterroria harjoittavia ”sananvastuulta”.
Jatkoa järjestelmälliselle miesten ahdistelulle
Vihervasemmistolaisten feministien hallussa oleva valtavirtamedia on lavastanut vastaavanlaisia kohuja ennenkin. Mediatutkimuksessani Totuus kiihottaa (s. 252–255) kirjoitin Helsingin Sanomien puolueellisesta tavasta syyttää taiteen tohtori Hannu Tuiskua Kallion ilmaisutaidonlukiossa tapahtuneeksi väitetyistä ahdisteluista, vaikka tuostakaan tapauksesta ollut löytynyt tutkinnan tuloksena rikosta.
Kirjoitin myös Helsingin Sanomien tavasta syyttää oikeistolaisiksi tiedettyjä professori Panu Rajalaa (s. 254) ja elokuvaohjaaja Lauri Törhöstä (s. 221) naisiin kohdistuvasta ”epäasiallisesta käytöksestä”, vaikka heidänkään toiminnassaan ei ollut todettu mitään rikollista.
Helsingin Sanomat, Yleisradio (ja perässä myös muu valtamedia) kostivat mediakritiikkini haukkumalla tieteellisin periaattein kirjoitettua tutkimustani ”raiskausten puolustelemisesta”. Toimittajat veivät asian käsittelyn omasta mielestään kenties kiihottavaan mutta brutaaliin raiskausten viitekehykseen peittääkseen tosiasian, että minua eivät kiinnosta eivätkä ole tutkimuksessani liikuttaneet vähääkään kyseisten heterosällien ja -ämmien omassa seksuaalisuudessaan kokemat kompleksit ja ongelmat! Ja naisten tasa-arvosta minun olisi nyt muka pitänyt olla heidän mielestään huolissaan, mikä oli epäasiallista käytöstä minua kohtaan.
Väitettä ”naisvihasta” levitti Sanoma-konsernin enemmistöomistama Suomen Tietotoimisto, ja kaikki nuo väitteet muodostivat rikoksen tutkimuksellista toimintaani vastaan.
Minun ei annettu tuolloin kääntää syytöksiä kumoon syyttelevissä medioissa, vaan toimittajat laittoivat vastaamaan toiset henkilöt: Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon ja kansanedustaja Riikka Purran, jotka eivät olleet perehtyneet koko kirjaan.
Median tarkoitus oli käyttää virheellisin perustein lavastamaansa kirjakohua puolueen kannatuksen alentamiseen. Koska perussyytökset ahdistelusta, häirinnästä, raiskausten puolustelusta, naisvihasta ja jopa ihmisarvon loukkauksesta olivat karkeita ja vääriä, olivat kaikki valtamediassa esitetyt johtopäätöksetkin vääriä. Ne edustivat peite- ja vastauutisointia, toimittajien tekaisemaa poliittisen julkisuuden orkestrointia ja lehdistöreportaasitiedettä, joka on eräs valetieteen laji.
Joten mitä muuta tuohon voisin vastasta kuin että joo, raiskatkaa vain te toimittajat toisianne omassa mielikuvituksessanne ja polkekaa kuin tulpatonta mopoa. Itsepähän keksitte koko tarinan, ja mitäpä akkojenne vikinä minulle kuuluu, kun suljen korvani teiltä!
Vihervasemmiston käsissä oleva opetus- ja kulttuuriministeriö piti filosofiaani sukupuolisena ”häirintänä” ja päätyi perimään työnantajaltani Suomen Perustalta takaisin kirjani tuotantokustannuksia vastaavat valtionavut. Rikosten rikos toteutui siinä: perintä ja syyttely edustivat karkeinta tieteen ja tutkimuksen vapauden loukkausta, sananvapauden vastaisuutta ja henkilökohtaisten oikeuksieni polkemista, ahdistelua ja häirintää tosiaankin!
Todellisuudessa kirjallinen toimintani ei edes periaatteessa voisi täyttää seksuaalisen eikä sukupuolisen ”häirinnän” tunnusmerkkejä, sillä niiden alaan ei lueta tutkimuksellista toimintaa. Sen sijaan filosofinen tutkimukseni edustaa yhteiskuntakritiikkiä ja poliittista arvostelua, ja perintäasia lienee Suomen Perustan ja puolueen toimesta edelleen hallinto-oikeuden märehdittävänä.
Filosofian näkökulmasta feministien harjoittaman seksuaalisen ja sukupuolisen vallankäytön häiritseminen ja ongelmallisten lakialoitteiden arvosteleminen ovat mitä korkea-arvoisinta ja suositeltavinta toimintaa.
Vielä pari vuotta minuun kohdistetun loanheittoskandaalin jälkeen voidaan kysyä, kuinka ihmeessä kaltaiseni vanha ruma homo voisi filosofisilla analyyseillään häiritä rakkaiden rakopalleroisten mielenrauhaa saati aiheuttaa sukupuolista ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Miten voisin vihata naisia, kun en tunne heitä kohtaan mitään muutakaan?
Vastaus on seuraava: toimittajat ja viranomaiset jättivät tahallaan huomiotta, että esitin feminismin kritiikkini homomiehen näkökulmasta, joka poikkeaa tyypillisestä naisten ja miesten sosiaalista tasapainotilaa tavoittelevasta normistosta. Niinpä syytökset ”naisvihasta” ilmaisivat peiteltyä vihaa homoseksuaalistuuttani vastaan ja kertoivat irvokasta kieltään valtiollisen tasa-arvopolitiikan vääristymisestä.
Tästä on kyse: kansanedustajat yritetään säikäyttää ”Suostumus”-aloitteen taakse
Valtavirtamedia on pyrkinyt hyökkäämään viime aikoina laajalla rintamalla oikeistolaisia poliitikkoja vastaan edistääkseen vihervasemmistolaisessa hallituksessa valmisteilla olevia seksuaalirikosten uudelleen määrittelyjä (”Suostumus2018”-aloite) ja translainsäädännön uudistamista sekä tukeakseen ”Me too” -aggression tapaisia kampanjoita seksuaalista liberalismia vastaan.
Näyttöä on antanut roskalehdistön tapa kaventaa Olympiakomitean hallituksen puheenjohtajana toimivan kokoomuslaisen Jan Vapaavuoren presidentinvaalikannatusta levittämällä Mika Lehtimäkeen kohdistettuja häirintäsyytöksiä koskemaan koko Olympiakomitean johtoa. Vitsikästä tuossa tapauksessa on, että mieheen kohdistuva häirintäsyytös sai revanssinomaisesti seurakseen myös naiseen kohdistuvan häirintäsyytöksen. Nythän on sitten tasavertaisesti häiritty sekä naisia että miehiä!
Näyttöä oikeistopoliitikkojen ahdistelusta antoi myös median taannoinen tapa hyökätä ulkoministeri Ilkka Kanervaa (kok.) vastaan juorulehtien syytöksillä, joiden mukaan Kanerva-parka oli lähestynyt tekstiviesteillä erästä julkisuudessa tunnettua povipommia. Puolustin hiljattain edesmennyttä ja ministerin virasta pois savustettua Kanervaa muun muassa täällä.
Nyt
uhrina on toinen isänmaanystäväksi tiedetty poliitikko, joka niin ikään
on ministeriainesta: Wille Rydman.
Sosialistihallitusta tukeva Helsingin Sanomat tuotti Rydman-kohunsa tarkasti, ajoittaen sen pohjustamaan hallituskauden loppuun sijoittuvia seksuaalinormiston kiristyksiä. Yleisradio paljasti tarkoitusperänsä muun muassa vasemmistolaisen feministin Pirjo Auvisen kirjoittamassa jutussa täällä.
Toinen syy häirintäväitteillä mekastamiseen on median pyrkimys hallita ilmatilaa ja osoittaa, että feministien vaatimuksilla on pohjaa aina vain ahtaamman seksuaalinormiston luomiseksi.
Median pehmityksellä myös oppositiopuolue Kokoomus yritetään painostaa hyväksymään ”Suostumus2018”-aloitteen ja erilaisten naisrauhakampanjoiden mukaiset uudistukset, jotka kokoomuslainen oikeusministeri Antti Häkkänen pysäytti viime hallituksessa todistelun ongelmiin vedoten.
Käynnissä on kosmonautin kova myllytys politiikan feminiinisoimiseksi ja kaiken sellaisen jynssäämiseksi pois politiikasta, jolla on munat. Se ei vain tunnu onnistuvan, sillä sen enempää naiset kuin miehetkään eivät pidä anonyymien Juudasten aiheuttamista ajojahdeista.
Minulle valtamedian
aikaansaama ahdistelu ja opetusministeriön harjoittama kiristys ovat aiheuttaneet suurta kärsimystä ja vahinkoa, ja feministit ovat häirinneet pahoin
tieteellistä ja kirjallista toimintaani. Haitattu on myös poliittista osallistumistani ja poliittisia oikeuksiani.
Kun perussuomalaiset puolestaan antautuivat pitämään tutkimukseni julkaisemista ”mokana”, valui haavoistani ulos puhdasta perussuomalaisuutta. Virhe oli sensuurin vastaisen mediakritiikkini sensurointi.
 |
| Roskalehdistö ratsastaa seksiskandaaleilla. |
Nyt kun seksihelteet ja pride-viikko lähestyvät, valtavirtamedia jakelee jälleen seksuaalipoliittisia sähköshokkeja, jotta ihmiset eivät voisi vapautua mitenkään. Tuo monia hämmentävä pride-tapahtuma oli ennen nimeltään ”Setan vapautuspäivät”. Ideana oli vapauttaa myös heteromiehet homomiehille tyypilliseen vapautuneeseen seksuaalikäyttäytymiseen.
Sen sijaan nykyisin tuokin tapahtuma on liudennettu sukupuolettomuutta, transgenderismiä ja ”sukupuolten moninaisuutta” kaupittelevaksi queer-kummallisuudeksi, jossa feministit kailottavat megafoniin maahanmuuton puolesta.
Psykoanalyyttinen lähestymistapa seksuaalisuuskielteisiin kohuihin
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) Ylelle antaman lausuman mukaan ”ahdistelu” [= seksuaalisten aloitteiden kohteena oleminen] on ”monelle naiselle tavanomainen kokemus”. Entä sitten?
Punavihreät lissut eivät näytä ymmärtävän, että kaikki heihin kohdistuva negatiivinen julkisuus ja arvostelu (kuten täällä) eivät suinkaan johdu heidän naiseudestaan, ”naisvihasta” tai houkuttelevuudestaan seksiobjekteina vaan heidän toiminnastaan poliitikkoina.
Jatkuva länkytys ”epäasiallisesta kohtelusta”, ”ahdistelusta” ja ”häirinnästä” ei ole tosiasiassa minkäänlaisen huomion arvoista. Pahimmillaan kyseinen valittelu on merkkinä kverulatorisesta paranoiasta, jonka mukaisesti tavanomainen seksuaalisten aloitteiden teko koetetaan kääntää rikokseksi.
Ahdistelusta ja häirinnästä kähiseminen on merkkinä valittajien omasta seksuaalisesta ahdasmielisyydestä, tukahdutetuista seksuaalisista yllykkeistä ja torjutusta seksuaalisuudesta, joiden takana olevat kiellot kertovat torjujien alitajuisista toiveista. Motiivina voi olla myös halu murentaa poliittista kannatusta ja tahallinen kiusanteko, jonka välineinä ovat uhriutuminen ja maalittaminen.
Vikana tällaisten kohujen lavastamisessa on laaja yleisvaikutus: ne karkottavat kalat vedestä, eikä lohen loimutukseen päästä. Kun viranomaisvalta ja poliitikot antavat jatkuvasti viestejä, joilla seksuaalisuus pyritään esittämään haitallisena, pahana, tuomittavana ja epäilyttävänä ominaisuutena, tämä seksuaalisuuden vaarallistaminen vie ihmisten seksuaaliset aloitteet huurteeseen, ja lopulta aloitteet sammuvat pois.
Tulos on, että säikäytetyt ihmiset eivät enää uskalla ryhtyä minkäänlaisten aloitteiden tekoon. Asiaa on sitten turha ihmetellä, kuten tässä Helsingin Sanomien jutussa, jossa raportoitiin, että myöskään Yhdysvalloissa nuoret eivät enää hakeudu seksuaaliseen kanssakäymiseen ja ”syitä pohditaan ympäri maailmaa”.
Kuoreensa vetäytyminen ei ole ihme, sillä kantaväestöt on pelästytetty jatkuvalla normiruuvien kiristyksillä ja woke-aktivismilla, ja tuloksena on vaikuttavaa pihtauspolitiikkaa.
Sen sijaan rikastuttajien toimeenpanemiin seksuaalirikoksiin eivät vihervasemmiston ja feministien hallinnassa olevat mediat puutu, vaikka normeja joudutaan kiristämään ulkomaalaisten täällä tekemien selvien raiskausten vuoksi. Varsinaiseen ongelmaan puuttumisen sijasta jankutetaan mikroskooppisen pienistä tasa-arvo-ongelmista.
Tämä osoittaa feministisen ideologian olevan täysin kaksinaismoralistista. Yhtäältä feministit ovat halunneet polttaa pikkupöksynsä seksuaalisen vapauden hyväksi, mutta toisaalta he toimivat irrationaalisesti kahlitessaan kantaväestön kaluja ja keuhkotessaan afrikkalaisen ja lähi-itäläisen maahanmuuton puolesta, vaikka juuri noista vierasperäisistä väestöryhmistä löytyy suhteellisesti eniten vakaviin seksuaalirikoksiin syyllistyneitä.
Lopulta asiasta lynkataan kansallismielinen kansanedustaja, jonka toiminnassa ei ole ainakaan toistaiseksi osoitettu mitään rikosta. En toisaalta epäile, ettei sitäkin voisi kirpunnyljennällä löytyä, sillä rikollisuus lisääntyy kriminalisoimalla, eikä neitseellisinkään hienohelma rakasta sataprosenttisesti lakia.
”Järkyttävää”, ”oksettavaa”, ”pöyristyttävää”, paheksuivat tyhjyyttään kumisevat tynnyrit.
Mutta jos kysytään, mitä ovat nuo Rydmanin sankarteot, joista hänelle nyt leivotaan ylitsepääsemättömiä vastoinkäymisiä, voidaan todeta, että alaikäiset teinit kittaavat siideriä itsekin. Asian voi nähdä myös niin, että jos Helsingin Sanomien väite alkoholin ”tuputtamisesta” heille on totta, voidaan kansanedustajaa kiittää siitä, että hän on opettanut nuorille luontevaa suhtautumista alkoholiin.
Kieltämisen politiikka on tyhmää ja toimimatonta monessa muussakin asiassa, ja alkoholi- & seksuaalisuuskielteisyydellä traumatisoidaan nuoriso ja luodaan kiero kielletyn hedelmän houkutus.
Filosofian näkökulmasta Rydmanin toiminnassa ei ole lehtitietojen valossa mitään moraalitonta eikä paheksuttavaa.
Vertailun vuoksi on hyvä huomata, että Helsingin Sanomat on itse tuputtanut nuorille kovia huumeita puolustamalla vihreiden halua jaella huumeneuloja ja perustaa huumehuoneita sekä sillä tavoin helpottaa tietä narkomaaneiksi. Helvetin Sanomat ei myöskään nostanut moraalimyrskyä Vihreän Liiton aikeesta tehdä kannabiksen käyttö lailliseksi vaan kirjoitti aiheesta silkkihansikkain, vaikka kyseessä on järjestelmäpahe.
Feministinen pseudotiede ja tieteen medioituminen
Valtavirtamediaa tukee aina sama kaarti yliopistojen punavihreiltä laitoksilta. Siten myös tiede on medioitunut: toimittajat saavat suosimaltaan jengiltä mieleisiään kannanottoja ja maksavat laskunsa akateemisille nousukkaille myöntämällään myönteisellä julkisuudella tuossa sosiaalisesti korruptoituneessa vaihtosuhteessa.
”Asiantuntijaksi” Rydman-konfliktiin Yleisradio kutsui jälleen feminismin luolasta löytämänsä Tuija Saresman, joka tunnetaan yhtenä pahimmista miesvihan levittäjistä haukuttuaan myös kirjaani Totuus kiihottaa perättömillä syytöksillä. Nyt hän harjoitti sanallista häirintää julistaen ”politiikan Me Toon” avatuksi. Samalla tuo misandrismin äänitorvi tuli julistaneeksi sodan miesten seksuaalisia oikeuksia ja vapauksia vastaan.
Samassa Ylen jutussa myös eräs politiikan tutkija asettui poliittisen korrektiuden tueksi vaatimalla Kokoomusta määrittelemään ”hyvän käytöksen rajat” mutta ymmärtämättä, ettei tyhjästä utareesta voi iltalypsää. ”Hyvä käytös” kun on kaikkein ideologisimpia asioita. Kysymys ei koske vain Kokoomusta, sillä normien valvonta, kurinpito ja sähköpaimenten ripustelu seksuaalikulttuuriin kuristavat koko yhteiskuntaa.
Yleisradio puolestaan kutsui uutislähetykseensä 20.6.2022 kikkarapäisen feministin ja viestintätutkijan Anu Koivusen, joka on laakeroitu professuurilla surullisenkuuluisassa Turun yliopistoyhteisön sukupuolten tutkimuksen yksikössä (aiheesta täällä). Näin hän pääsi selventämään naisnäkökulmaa monta minuuttia kestäneessä haastattelussa punaiset silmälasinsangat asiantuntemusta hohtaen.
Vyörytys tuntuu toimivan huonosti, sillä kukaan ei voi ottaa sukupuolten sekoittamisen bunkkereissa harjoitettavaa ”kunnianhimoista” (eli harhaista ja ylimitoitettua) seksuaali-ilmastopolitiikkaa tosissaan. Feministien agendalta on murentunut pohja, ja siksi sitä paikataan Suomen Akatemian mielenosoituksellisella ja tunnottomalla rahalla (aiheesta täällä).
Lapin yliopisto teki esimerkillisesti irtisanoessaan sukupuolen tutkimuksen lehtorin, mikä on hyvä lähtölaukaus tasa-arvoiselle yliopistopolitiikalle, jossa ansiot ratkaisevat ja ulina ei vaikuta.
Totuus on, että sukupuolen tutkimus koostuu rahan lapioimisesta naisvalitusten pohjalta perustetuihin suojatyöpaikkoihin, joissa agenda ohittaa kriittisen tieteenfilosofisen metodologian ja hämärä oletus ”rakenteellisesta syrjinnästä” kehystetään valtavirtamedian tendenssijournalismilla.
 |
| Kosmonautin kova feminismi vaatii valvontakomissiota tasa-arvoa toteuttamaan. Kuvassa Valentina Tereshkova. Kuvan copyright: Neuvostoliiton avaruushallinto. |
Ehdotan, että etäinenkin mahdollisuus ahdistavaan sukupuolipronominien
käyttöön poistetaan opettamalla ihmiset peruskoulusta alkaen käyttämään kaikista ihmisistä nimitystä
”toveri”.
Kansanedustajat kaltereiden takana
Vihervasemmistolaiset feministit ovat luoneet länsimaihin pelon kulttuurin, jossa kukaan ei saa sanoa eikä tehdä asioita, joista viattomaksi paheiden objektiksi ripitetty naiseuden keskivertoidealisaatio ei täysin pidä.
Naismafian tarkoitus on todistella, että politiikkaan ei voi osallistua kukaan seksuaalisesti vapaamielinen ihminen, joka toimii intohimojensa, viettiensä, vaistojensa, halujensa ja tarpeidensa mukaisesti ja on siten inhimillinen ihminen.
Siten tapetaan kansanomainen ihmisyys, ja vaaditaan ”kansanedustajalta edellytettävää käytöstä”, mikä tarkoittaa ihmisen alistamista nukkavieruksi aseksuaalisten ja infantiilien ajojahtien uhriksi, jolla ei saa olla seksuaalisesti uskottavaa elämää.
Miehiä syyttelemällä feministinaiset yrittävät pestä itsestään pois omien seksuaalisten viettiensä ja halujensa tuottaman paheellisuuden leiman ja projisoida omasta seksuaalisuudestaan johtuvat syyllisyyden kokemukset ulkoisiin kohteisiin. He siis tarvitsevat maskuliinisia miehiä syytöstensä kohteiksi voidakseen todistella olevansa nuhteettomia hyveellisyyden abbedissoja.
Heteromiehet puolestaan heittäytyvät tämän sairaan seksuaalisen vaihtosuhteen edessä kontalleen ja toimivat kuin Petteri Orpo, joka kiirehti suhtautumaan asiaan ”erittäin vakavasti”, kieltämään puolueessaan ”kaiken seksuaalisen häirinnän” ja selvityttämään asiaa ”perin pohjin”.
Kielteistä noissa ”perin pohjin tapahtuvissa selvityksissä” on, ettei niistä valkene poliittisille yleisöille muuta kuin seksuaalisesta kohusta johtuva epäilyksenalaisuus, joka heittää ikuisen varjonsa syytetyn ihmisen päälle. Näissä asioissa pelkkä epäily vaikuttaa samoin kuin tuomio.
Sitä, mitä oikeastaan on tuo ”epäasiallinen käytös”, ”ahdistelu” tai ”häirintä”, ei pohdita eikä selvitetä perin pohjin (niin kuin minä tein monilta lukematta jääneessä tutkimuksessani Totuus kiihottaa).
Tapaus todistaa, että naisten ja miesten välillä vallitsee fundamentaalinen yhteensopivuusongelma, joka perustunee biologisperäiseen kokemusmaailmojen ja merkityskonstituutioiden erilaisuuteen. Sukupuolten toimintatavat, ihanteet ja näkökulmat ovat myös politiikassa kaukana toisistaan.
Poliittinen toiminta tapahtuu kuitenkin heteroseksuaalisten normien ehdoilla, joiden määritelmät perustuvat nyt lähes yksinomaan naisten suvaitsevuuteen.
Ei ole kuitenkaan feministien asia yksipuolisesti sorkkia lakeja eikä määritellä sitä, mikä on ”ahdistelua” tai ”häirintää”. Median herättämän moraaliturbulenssin keskellä ei ole havahduttu pohtimaan, millaista ahdistelua ja häirintää miehiin kohdistuva syyllistäminen ja nalkutus ovat, kun ”miestapaisuudesta” on tehty synonyymi paheellisuudelle.
Naisten vallankäyttö on tehnyt koko poliittisesta universumista valheellista kaksilla korteilla pelaamista, jonka sublimoitu muoto on ”oikeanlaista” pikkusormen koukistusta vaativa diplomatia.
Toosantuoksuinen marmatus ”ahdistelusta”, ”häirinnästä”, ”syrjinnästä”, ”tasa-arvovajeesta” ja ”yhdenvertaisuuden puutteesta” on jotakin sellaista, mitä miesten kesken ei esiinny lainkaan. Jos jokin henkilökohtaisen elämän ehdotus ei miehille käy, he sanovat sen suoraan eivätkä politisoi asiaa julkisuudessa.
Yhteiskuntamme on muuttunut feministien toiminnan vuoksi niin puritaaniseksi, että se vastaa nyt lännenelokuvista tunnettuja kohtauksia, joissa mies tekee hameväelle ”sopimattoman” ehdotuksen ja nainen läimäyttää miestä poskelle paistinpannulla.
Sitten miehen pitää vain nöyrästi katua ja antautua harjoittamaan vaikuttavaa naistenpalvontaa.
JUKKA HANKAMÄKI
Filosofian tohtori, filosofi
Valtiotieteiden tohtori, sosiaalipsykologi
Päivitys 15.12.2022: Helsingin Sanomat joutui raportoimaan, että Wille Rydman ei saa syytettä raiskauksesta. Miten voisikaan, kun mitään näyttöä ei löytynyt ja todistajina kuullut eivät tieneet asiasta mitään? Voi olla, että syytteen saakin Helsingin Sanomat itse kunnianloukkauksesta tai muusta perättömästä maineterrorista. Eikä olisi ensimmäinen kerta, kun Hesari on syytetyn penkillä. Viestikoekeskuksen juttu jatkuu.
Rydman itse kertoo asian todellisen laidan kirjassaan Salaisuus, jota ei ollut (2023).
Päivitys 14.6.2024: Valtavirran mediat MTV3:a myöten repeilivät
riemusta, kun Helsingin Sanomien toimittajat eivät saaneet syytettä
kunnianloukkauksesta, törkeästä kunnianloukkauksesta, törkeästä
yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä ja
päätoimittajarikkomuksesta. Toisaalta myöskään Wille Rydmania vastaan ei nostettu syytettä
En ole Rydmanin kanssa samaa mieltä kaikesta enkä mahdollisesti mistään, mutta jo Matti Vanhasen ja Susan Ruususen tapaus osoitti, että poliitikoilla ja muilla julkisuuden henkilöillä pitää olla oikeus yksityisyydensuojaan ja asialliseen kohteluun median toimesta.
MTV3 keräsi studioon pari vihervasemmiston pahinta feministiä muka-asiantuntijoiksi ja julkaisi pässinpäisen jutun ”Voiko mediaa kohti hyökännyt Wille Rydman jatkaa ministerinä? Pöllöraati yksimielisenä: Tämä on ennenkuulumatonta!”
Eli kun toimittajat hyökkäävät poliitikkoa kohtaan, toimittajien mielestä poliitikon pitäisi tyytyä osaansa, mutta kun poliitikko alkaa perätä oikeuksiaan, se on toimittajien mielestä tuomittavaa. Ja seksuaalisella epäsovinnaisuudella ratsastava feministinen mudanheitto jatkuu.
Aiheesta aiemmin
