11. syyskuuta 2020

Kohti kuudennen aallon feminismiä


Tasa-arvojohtamisen asiantuntija Nelli Ronkainen Malmön yliopistosta otti yhteyttä ja kertoi erään artikkelinsa julkaisemisen kilpistyneen penseyteen suomalaisissa sanomalehdissä.

Niinpä hän lähestyi minua toivoen artikkelinsa sisällyttämistä laajalti luettuun blogiini. Viestissä oli tietenkin ylikehuja, mutta priden kunniaksi toteutan Nellin toiveen mielelläni.

Toivon jokaisen liittyvän oman kotiyliopistonsa feministisiin verkostoihin ja vähintäänkin sukupuolen tutkimuksen sähköpostilistoille saadakseen asiallista tietoa feminismistä. Hold my beer.

---

KOHTI KUUDENNEN AALLON FEMINISMIÄ – SYRJINNÄN UUDET PIILORAKENTEET

Yleisen naishalveksunnan nostaessa jälleen päätään jonkinlaisena itsestäänselvyytenä voidaan huolestuneesti todeta, että myös tutkimustoiminnan piirissä esitetään tieteenä julkaisuja, joissa ei tunneta alan feminististä tutkimusta lainkaan.

Asialliseenkin translainsäädännön, ”Me Too”-hankkeen ja ”Suostumus”-aloitteen arvosteluun liittyy usein piilorakenteellista naisvihaa, joka ilmenee passiivis-aggressiivisena sovinismina ja näkemyksenä miestapaisen päätöksenteon ensisijaisuudesta politiikassa.

Feminismin neljä ensimmäistä aaltoa ovat jo useimmille tuttuja, ja ne voi tarkistaa vaikkapa englanninkielisen Wikipedian artikkelista. Jako aaltoihin kertoo, että kyseessä on kehittyvä liike, jolla ei ole aikomusta jäädä kulttuuriamme uhkaavan taantumuksen jalkoihin.

Neljänteen vaiheeseen liittyi intersektionaalinen feminismi, joka tuotti edistystä sen paljastaessa uusia väliinputoajaryhmiä ja syrjinnän lajeja, eräinä viimeisimmistä mikroaggressiot, joita torjumaan on luotu turvallisten tilojen politiikkaa.

Sen kautta on kyetty sulkemaan epäasialliset hyökkäykset pois kirjamessuilta ja seminaareista sekä turvaamaan avoin keskusteluilmapiiri kaikille todelliseen dialogiin haluaville.

Identiteettipoliittinen feminismi voi oikeuttaa itsensä vain uusien työsarkojen kautta. ”Feminismin jälkeisestä ajasta” ollaankin vielä kaukana, sillä uutta syrjintää paljastuu jatkuvasti.

Olen täällä Malmössä ilokseni havainnut, että sukupuolipoliittisten piilorakenteiden pois sulattamisessa auttaa monikulttuurinen lähestymistapa, kun maahanmuutto ja sukupuolten kirjoon liittyvä moninaisuus kulkevat käsi kädessä. Lopulta kaikki ovat samalla viivalla, ja syrjityt vähemmistöt löytävät vertaistukea toisistaan.

Murheekseni olen myös huomannut, että astuessamme viidennen vaiheen feminismiin on haasteita edelleen jäljellä. Yksi väliinputoajaryhmä on transsukupuoliset takaisinvaihtajat.

Ensin heitä on syrjitty sukupuoltaan korjaamaan jonottavina. Korjauksen jälkeen he ovat voineet kokea vieroksuntaa sukupuolen korjauksensa takia. Ja kun he identiteettinsä jälleen muututtua ovat korjauttaneet sukupuoltaan lähemmäksi synnynnäistä ja oletettua sukupuoltaan, he ovat joutuneet kuulemaan asiasta päivittäin, mikä on lisännyt heidän pettymystensä taakkaa.

Translainsäädäntöä uudistettaessa olisi toimittava niin, ettei tällaisista asioista tulisi syrjinnän valtavirtaa.

Jo toiseutta luovan pronominin ”he” käyttäminen on omiaan synnyttämään vierauden kammoa. Viidennen aallon feministien tarkoitus onkin toimia niin, että sukupuolten raja-aidat murskaantuvat lopulta kokonaan ja vastakkainasetteluja luova jakautuneisuus liudentuu queer-poliittiseen monenkirjavuuteen.

Sukupuolten moninaisuus olisi otettava entistä painokkaammin huomioon kaikissa yhteiskunnan rakenteissa siten, että siitä tulisi koko julkista elämää leimaava ideologia, jota toteutetaan läpäisyperiaatteella päiväkodeista kouluihin ja työpaikoilta ikäihmisten hoivakoteihin. Käsittääkseni tämä on myös hallitusohjelman mukaista.

Eräät kuudennen vaiheen feministit ovat jopa väittäneet, että etiikan mukaista olisi antaa syntymättömälle lapselle sikiövaiheessa sukupuolisen kehityksen katkaisevaa hormonia, jotta he voisivat murrosikään tullessaan valita sukupuolensa itse. Tällöin sukupuolielinten kehitys käynnistettäisiin jälleen hormonihoidolla, ja näin suojeltaisiin lasten oikeutta itse päättää sukupuolestaan.

En oleta yhteiskuntamme olevan vielä valmis tämän kaltaisiin moraalikäsitysten muutoksiin, mutta voluntaristisen feminismin mukaan siten turvattaisiin yksilöiden itsemääräämisoikeus ja mahdollisuus manifestoida vapautensa.

Aikoina, jolloin rasismi, sovinismi ja konservatiivisuus valtaavat alaa, on tärkeää, ettei kenttää jätetä avoimeksi äärioikeistolle, joka saa viestinsä läpi valta- ja vaihtoehtomedian lisäksi nykyisin jopa yliopistoissa.

Kukaan ei ilmeisesti johda oikeudenmukaisuutta. Kaikenlaisia ”anti-autoritaarisia rintamia” ilmestynee siis aina ”demokratiaa edustamaan”.

Nelli Ronkainen
Väitöskirjatutkija
Malmön yliopisto

----

Päivitys 12.9.2020

Eräs valpas lukija lähetti minulle viestin ja sanoi, että Nelli Ronkaisen kirjoitus on täyttä kuraa ja että kuinka kukaan voi ottaa sitä todesta: ”Katso nyt, mitä muodostuu muutaman viimeisen sanan alkukirjaimista!”

Pahoittelen lukijoiden harhaanjohtamista ja pyydän sitä anteeksi. Oli virhe julkaista Nelli Ronkaisen teksti, mutta laatujournalismin velvoittamana korjaan erehdykseni, enkä varsinkaan tilaa Nelliltä enää mitään.