14. helmikuuta 2008

Itseä häiritsevä seksuaalisuus


Homoseksuaalisuus on tunnetusti poistettu sekä Amerikan psykiatriyhdistyksen APA:n että WHO:n ylläpitämän ICD-10-sairausluokitteluun piiristä, mutta yhä edelleen jälkimmäisellä listalla kummittelee termi ”itseä häiritsevä seksuaalisuus”. Tasavertaisuuden merkiksi sen yhteydessä on huomioitu sekä heteroseksuaalisuus että homoseksuaalisuus, sillä molemmille on oma koodinumeronsa (F66.00 ja F66.01).

Minua on usein ihmetyttänyt, miten kenenkään ihmisen luonnollinen ominaisuus eli hänen seksuaalisuutensa voi häiritä itseä, mikäli ihminen on järjissään ja niin sanotusti täysipäinen eli hyväksyy itsensä. Rajakysymyksen muodostaa se, voiko kukaan toinenkaan ihminen ”häiritä” ketään muuta ihmistä omalla seksuaalisuudellaan. Seksuaalinen kanssakäyminen kun on inherentti osa ihmisen olemukseen ja todellisuuteen sisältyvää vuorovaikutusta.

Ehkä onkin niin, että seksuaalisuus ylipäänsä häiritsee vain sellaisia ihmisiä, jotka eivät jostain syystä ole oikein sinut itsensä tai muiden ihmisten kanssa. Se on surullista. Olen joutunut huomaamaan, että varsinkin feministipiireissä tämä on yleistä, ja erityisen suurta huolta asiasta on kantanut Helsingin Sanomat, jota eräs tuttavani kutsuu (syystä jota hän ei ole kertonut) ”Kevätpörriäiseksi”. Syynä seksuaaliseen häirintään taitaakin todella olla kevätpörriäinen, sillä tämän jutun mukaan sukupuolinen häirintä on ”tuttua jo peruskoulussa”.

Lapsuudessa kaikki tosiaan alkaa. Kun ihmisen seksuaalisuus orastaa latenssivaiheen yli, lapsista tulee varhaisnuoria, ja he alkavat kiusoitella ja piikitellä toisiaan seksuaalisuutensa merkiksi. Mutta mikä tässä kasvatuspsykologian alkeistotuudessa on niin kamalaa? Olisi kai ahdistavaa, jos niin ei saisi olla, vai pitäisikö erilliset tyttö- ja poikakoulut saattaa uudestaan voimaan, kun sukupuolten vuorovaikutus näyttäytyy muutamille tahoille pelkkänä helvettinä.

Helsingin Sanomat myös kyynelehtii sen asian vuoksi, että vain harva vie seksuaalista häirintää oikeuteen asti. Kun kyse on ihmissuhteisiin liittyvästä ja mitä ilmeisimminkin varsin herkästä asiasta, olisiko leivättömän pöydän kattaminen oikea ratkaisu? Nuo ihmiset kuuluisivat pikemminkin terapiaan, mutta lehti haluaa nähdä tämäkin asian pelkkänä normittamiskysymyksenä omassa karjuvassa tasa-arvon tavoittelussaan. Juuri tällainen moralisminsekainen pseudojournalismi pitää yllä suomalaisen valtamedian epä-älyllisyyttä ja likilaskuisuutta.

Lopullisesti minulle valkeni, mitä ”seksuaalinen häirintä” on, kun perehdyin Helsingin Sanomien toimittaja Katja Marteliuksen (ilmeisestikin vain hänen omasta mielipiteestään kertovaan) juttuun Naisten Suomi, joka tosin ei perustu mihinkään tieteelliseen tutkimukseen vaan hänen omiin vaikutelmiinsa.

Jutun mukaan ”suomalainen yhteiskunta on syvästi naisvihamielinen” ja miehet ”rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat” naisia! Lisäksi Katja vaivautuu antamaan harhaanjohtavan kuvan sosiologi Henry Laasasen feminismikriittisestä tutkimuksesta Naisten seksuaalinen valta (2008) paheksumalla, että ”TV-studiossa keskustellaan posket punoittaen, kuinka naisia pitää saada myydä ja ostaa, koska se on naisten itsensä identiteettipoliittinen valinta”.

Ei siellä, Katja hyvä, tuosta asiasta keskusteltu vaan siitä, miten naiset käyttävät valtaa seksuaalisen vaihdon markkinoilla. Olisi kai kohtuutonta väittää, että naiset eivät mitenkään osallistuisi seksuaaliseen kanssakäymiseen – tai että täysivaltaiset sekä täydessä ymmärryksessä olevat naiset eivät muka itse olisi syyllisiä prostituutioon. Todellisuudessa prostituutio on heidän oma vapaa valintansa, sillä jokainen täysi-ikäinen varmasti tietää, mihin ryhtyy. Laasasen väite olikin, että naiset käyttävät valtaa pihtaamalla seksiä miehiltä ja luovat siten motiivin seksin ostamiseen. Yhteiskunta suostuu kuitenkin syyllistämään vain paineissaan olevia heteromiehiä. Tämä väite on terävänäköinen ja tieteellisesti mielenkiintoinen.

Katjan mielestä ”seksuaalisen häirinnän” (lue: useimmiten täysin normaalin kanssakäymisen) tarkoitus on ”mitätöidä kohde” ja laittaa nainen ”miehisten tarpeiden ja määräysvallan kohteeksi”. Olen pahoillani, jos Katjalla menee noin huonosti. Totuudessa pysymätön liioittelu ei ole kuitenkaan hyväksi edes naisten omalle politikoinnille. Jos miehet tästä järkyttyneinä eivät jatkossa enää koske eivätkä katsokaan naisiin, niin mitä naiset silloin omasta mielestään ovat? Esineellistettyjä, diskriminoituja ja syrjittyjä: alistettuja poiskatsomisen voimattomiksi objekteiksiko? Niin kai asian täytyy olla, sillä perustotuus – eli että naiset ovat syrjittyjä ja sillä selvä – ei saa naisten oman itsesyrjinnässä piehtaroimisen vuoksi muuttua.

Minun tulkintani mukaan pikkupojat kiusaavat kouluissa tyttöjä sen merkiksi, että he kokevat heidät jollakin tavoin vietteleviksi. Kun myös heteromies ”häiritsee” heteronaista, heteronainen voisi ottaa sen kiitoksena vastaan. Enempää en voi kuitenkaan sanoa, koska jokainen päättää asioiden merkityksistä tietenkin itse. Muutamille myös vääristynyt havainto saattaa edustaa objektiivista todellisuutta, kuten sitä, että ”suomalainen yhteiskunta on syvästi naisvihamielinen” ja miehet ”rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat” naisia. Ainakaan totuus asioiden tilasta se ei ole.