26. helmikuuta 2008

Homomarski


Marsalkka Mannerheimia on tunnetusti syytelty ja kiitelty, paitsi sovinismista ja maskuliinisuudesta, myös homoseksuaalisuudesta. Marski tunnettiin halustaan saunoa miesseurueen kanssa Yrjönkadun uimahallissa keskiviikkoisin kello 16, ja onpa hänen väitetty keränneen myös nuoria miehiä esittävää alastonvalokuvakokoelmaa.

Minua joka tapauksessa loukkaa se, että Ilta-Sanomat lietsoo yleistä homovastaisuutta tiedustelemalla gallupissaan, loukkaako television katsojia se, että Mannerheim esitetään Ylen TV-animaatiossa homona. Kurjinta on, että näin uutisoitaessa homoseksuaalisuus arvotetaan lähtökohtaisesti kielteisellä tavalla, ja perusteeni lehden keittämän kansalaisdebatin tyrmäämiseen ovat samat kuin teoksen ohjaajan, Katariina Lillqvistin. Lehden näkemys siitä, että kansa muka ”raivostui” homo-Marskista, ei ole kyseisen blogin puitteissa yksiselitteinen, vaan taiteellisiin konteksteihin nähden varsin suuri osa ihmisistä näyttää hyväksyvän esityksen.

Nähtävästi lehti virittelee oman lukijakatonsa keskellä jonkinlaista 1970-luvun sensaatiojournalismia, joka hyödyntää sitä yhtälöä, että ensin tuomitaan ankarasti tietyt ilmiöt ja sitten revitään kyseisten sovinnaisnormien rikkomisesta suuria otsikoita, kuten ”Harry Potter pussasi miestä”! Yhtä hyvin voisi kirjoittaa, että Paasikivellä oli törröhuulet, koska hän pussasi Molotovia neuvotteluissa. Samanlaista jälkeä syntyy, kun patakonservatiivit Gustav Hägglund ja Raimo Ilaskivi toimivat nukketeatterikriitikkoina.

Tällaisessa tuomiomielessä on kyse siitä, etteivät tietyt tahot haluaisi nähdä fanittamaansa hahmoa hänen kaikissa olomuodoissaan vaan yrittävät idealisoida sankarinsa omien mieltymystensä mukaiseksi. Pelkkää populismia puolestaan on se, että Mikael Jungner antautui omassa mielistelevyydessään sensuroimaan Ylen ohjelmistoa ja sivuuttaa Mannerheim-animaation ensi itsenäisyyspäiväksi aiotulta esityspaikalta. Tämäkin vahvistaa sitä tulkintaani, että sananvapaus alkaa olla sensuuriaikaa muistuttavissa kahleissa. Jos peruste ei ole poliittisen korrektiuden tavoittelu, nostetaan perusteiksi taloudelliset syyt.

Ilmeisesti homojen ei katsota kuuluvan Suomen kansaan, ja heteroiden on mahdotonta sietää ajatusta, että kaikkien aikojen suurimmaksi suomalaiseksi äänestetty Mannerheim olisikin ollut homo – aivan kuten vastaavan äänestyksen Hollannissa voittanut Pim Fortuyn oli. Homo-Mannerheimin suodatuspyrkimys ilmentää tulkinnallista kapeakatseisuutta ja näennäisliberaalia ahdasmielisyyttä. Kaikkihan tuntevat Mannerheimin homoseksuaalisuuden, joka on hänelle yhtä lailla kunniaksi kuin Churchillille, J. Edgar Hooverille, Aleksanteri Suurelle ja Caesarille, jonka sanottiin olevan ”kaikkien naisten mies ja kaikkien miesten nainen”. Enintään se osoittaa, kuinka johtajanominaisuudet, maskuliinisuus ja homoseksuaalisuus liittyvät yhteen, ja kenties olisi aika saada heteroillekin ratsastajapatsas Helsinkiin.

Lillqvistin teosta Uralin perhonen näkemättä on tietysti vaikea sanoa, käytetäänkö homoseksuaalisuutta jonkinlaisena keppihevosena Mannerheimia vastaan kyseisessä animaatiossa, mutta esityspäivää odoteltaessa ainakin Marskin homoseksuaalisuuden arvostelijat voisivat päivittää mieskuvansa.

En malta olla kertomatta tähän loppuun vanhaa vitsiä. Maatalon kukko tuli vanhaksi ja isäntä päätti hommata uuden. Uusi kukko tulikin seuraavana päivänä ja meni välittömästi kollegaansa tapaamaan. Vanha kukko totesi:

– ”Kun en vielä tunne itseäni kovin vanhaksi, niin voitaisiin ottaa kisa ja katsoa kumpi kukko jää taloon.”
– ”Mikäpäs siinä”, totesi nuori, voitonvarma kukko.
– ”Juostaan navetta kolme kertaa ympäri ja voittaja saa pitää nämä kanat – hävinnyt lähtee”, lupasi vanha kukko ja esitti nuoremmalleen toiveen: ”Koska olen jo parhaat päiväni nähnyt, niin suot kai minulle kymmenen metrin etumatkan.”
– ”Juu juu, maltan tuskin odottaa, että pääsen kanojeni luo...”

Kisa alkoi ja nuori kukko säntäsi matkaan kuroen välittömästi etumatkaa kiinni. Ensimmäisen kulman kohdalla eroa oli viisi metriä. Toisen kulman kohdalla eroa oli enää metri. Silloin kajahti kiväärin laukaus, nuori kukko kaatui kuolleena maahan ja tilan isäntä kirosi:

– ”Saatana! Jo kolmas homokukko tällä viikolla!”

Marsalkka Mannerheim kertoi muuten muistelmissaan, että matkallaan Kaukasiassa hänen päivänsä alkoi suunnilleen näin: ”Heräsin aamulla, kun kukko lauloi. Kun olin ampunut sen, huomasin, että kyseessä on samanlainen kukko kuin suomalainenkin, mutta pienempi.” Mitähän mahtaisi Marski tuumia saadessaan tietää, mistä suomalaisen taiteen ja politiikan kiistakentillä tätä nykyä haastetaan. Homoksi epäileminen häntä tuskin järkyttäisi, mutta että nukketeatteri...