Pinnallisuuden imago

Filosofin pahin vihollinen ei ole toinen, eri mieltä oleva filosofi. Kaikkien filosofien yhteinen vihollinen on pinnallisuus. Siksi koetan välttää pinnallisuutta.

Olen arvostellut tässä mediakriittisessä blogissani tiedotusvälineiden populistisuutta. Kaikella kulttuurilla on luonnollisesti omat institutionalisoituneet muotonsa, myös pinnallisuudella. Niinpä myös lehtien ja muiden tiedotusvälineiden joukosta löytyy toimijoita, joiden tavaramerkki on pinnallisuus ja joiden varsinaisena tehtävänä on tuottaa puhdasta pintakiiltojulkisuutta.

Suomessa pintakiiltojulkisuuden näyteikkuna on kuvalehti Image. Image perustettiin vuonna 1985 Ylioppilastalon suojissa, ja sillä on kunniakas akateeminen menneisyytensä. Alkuaikoina se asettui samaan sarjaan itseään pienikokoisemman Suomi-lehden kanssa. Jutut olivat osittain samantyylisiä kuin 1980-luvun muoti-ilmiössä, City-lehdessä. Julkaisufoorumeja uudistamalla nämä lehdet loivat lisäarvoa median koko kentälle. Väline sinänsä kertoi viestin.

1980- ja 1990-luvuilla Imageen kirjoittivat monet tuon ajan intellektuellit, ja lehden sivuilla puhuttiin filosofiasta ja kirjallisuudesta. Vuonna 2005 lehden omistaja Raoul Grünstein myi Image-lehden A-lehdille - ilmeisen tietoisena siitä, ettei julkaisulla ollut Suomen mediamaailmassa enää mitään tehtävää. Sisältö oli kuollut pois, sillä älylliset keskustelut käytiin muualla kuin kuvalehdissä. Älymystölehden ja trendikkään kuvalehden yhdistelmä oli käynyt mahdottomaksi. Suomi-lehti oli kuihtunut jo aikaa sitten, eikä City-lehtikään pystynyt uudistumaan, mutta se jäi henkiin siksi, että ilmaiseksi jaeltavan ravintolalehden ei tarvitsekaan uudistua, kun ravintolatoiminnan idea on ajasta aikaan sama.

Image kelpaa tätä nykyä esimerkkitapaukseksi siitä, millainen on pintakiiltojulkaisu äärimmillään. Siitä kuvastuu, minkälaisia kaikista muistakin lehdistä tulisi, jos niiden populismi vietäisiin johdonmukaiseen päätepisteeseensä. Juuri sellaisia monet lehdet haluavatkin valitettavasti olla.

Image on tätä nykyä Suomen turhin julkaisu, sillä se on sisällöllisesti ja visuaalisesti ristiriitainen. Kyseessä on Kansan Uutiset tai Voima Cosmopolitanin kansiin laminoituna.

Lehden ajama monikulttuurisuuden, feminismin ja sukupuolten sekoittamisen ideologia ei häiritsisi, jos lehti painettaisiin kierrätyspaperille ja se olisi suunniteltu hamppukassiin sopivaksi. Mutta julkaisun uskottavuutta häiritsee ulkoasun ja asenteen ristiriitaisuus. Lehti tavoittelee trendikkyyttä, vaikka paketissa tuleekin vihervasemmiston ituhippi-ideologiaa.

Image on niin ideologinen julkaisu, että se on ideologia itsessään. Pahiten pinnallinen se on väittäessään olevansa syvällinen ja käsittelevänsä asioita ”pintaa syvemmältä”. Myöntäessään oman pinnallisuutensa lehti voisi herättää vielä jonkinlaista uskottavuutta ja olla sen vuoksi ”syvällisimmillään”.

Lehden nykyinen omistaja A-lehdet luonnehtii Imagea lifestyle-julkaisuksi. ”Lifestyle” on suomeksi elämäntyyli. Kyseisen lehden halutaan ilmeisesti liittyvän tietynlaiseen elämäntapaan. Ei yllätys. Lifestyle-kanaviksi puolestaan sanotaan B-kategorian TV-kanavia, joilla on ”valikoitunut yleisö”, eli joita katsotaan, mikäli muilta kanavilta ei tule mitään katsomisen arvoista tai lähetykset ovat loppuneet. Image on yhtä fiini kuin rinnakkaisjulkaisunsa Viini.

Kuka puhkaisisi Image-lehden kuplan? Taidan tehdä sen itse. Mistä Imagen epäajanmukaisuus sitten johtuu? Totuus lienee se, että niin sanottu trendikkyyden tavoittelu ei pure nykynuorisoon, vaan nuoret aikuiset ovat pitkästä aikaa kiinnostuneita todellisuudesta - eivät siitä pintakiiltohömpästä, jota vihervasemmistolainen toimittajakaarti käytti oopiumina pitääkseen sosialismin ilosanomaan pettynyttä nuorisoa tyytyväisenä 1980-luvulla.

Imagen toimittajat taitavatkin olla juuri niitä populismiin taipuneita, joilla on pikku-provokatiivisia mielipiteitä vähän kaikesta. On hauskaa, että meillä on keskuudessamme sellaisia ihmisiä mutta... ei.