F1-politiikkaa

F1-maailmassa on kuohunut koko kesän, kun kahdeksan tunnetuinta formulatallia ovat uhanneet vetäytyä sarjasta. Ferrarin kilpailut ovat menneet penkin alle, samoin huipputalli McLaren-Mercedeksen, joka matelee varjojen mailla. Kärkeen ovat kohonneet pienet vilttisarjan tulokkaat, kuten Brawn ja Red Bull.

Niillä molemmilla on tosin historiansa. Brawn toimi alun perin Honda-nimisenä, ja Red Bullin värit tulivat kilparadoille, kun energiajuomia valmistava itävaltalaisfirma osti Fordin hallussa olleen Jaguar-tiimin vuonna 2004 sekä liimasi logonsa autojen kylkiin.

Täksi kaudeksi formuloiden sääntöjä muutettiin rajusti. Pienet toimijat pystyivät sopeutumaan tilanteeseen paremmin kuin suuret. Suurta laivaa on tunnetusti vaikeampi kääntää kuin pientä. Niinpä formularatojen kokoomus (McLaren-Mercedes), keskusta (BMW) ja Sdp (Ferrari) aloittivat exoduksen ja päättivät vetäytyä yhdessä kavereidensa kanssa kehistä.

Ilmiö on tunnettu politiikasta. Jos suurilla alkaa mennä huonosti, ne eivät tunnusta tappiota vaan perustavat ”oman sarjan”.


Demokratian varkaat

Vastaavasta on saatu näyttöä myös Suomen politiikassa. Isoille puolueille tuli hätä käteen, kun Perussuomalaisten kannatus räjähti, maahan on perusteilla sekä Konservatiivipuolue että Piraattipuolue, ja muutamat maahanmuuttokriitikotkin tuntuvat puuhaavaan omaa puoluetta. Niinpä kolme suurinta puoluetta löysivät nopeasti toisensa ja sopivat keskenään 3 prosentin äänikynnyksestä.

Äänikynnys on tarkoitus saattaa voimaan jo vuoden 2015 eduskuntavaaleihin. Säädös kaventaisi huomattavasti suomalaista demokratiaa ja pakottaisi kansalaiset entistäkin tiukemmin suurten puolueiden ruotuun. Jos ehdokkuutta tai toimintalupaa puolueesta ei myönnettäisi, tämä johtaisi osan kansalaisista ulkoparlamentaarisen toiminnan tielle.

Vaarassa eivät ole enää vain persut ja vihreät vaan kaikki. Kolmen prosentin ylittäminen vaatisi noin 80 000 ääntä valtakunnallisesti. Joku ehdokas saattaisi saada vaikkapa 75 000 omassa vaalipiirissään mutta ei silti tulisi valituksi, jos puolueen yhteiskannatus ei riittäisi. Eikö olekin pirullista? Entä minne katosivat kaikki meille niin tärkeiden Sfp:n, islamilaisen puolueen ja kommunistien puolestapuhujat? Äänikynnys tekee pienimpien ryhmien asemasta epätoivoisen, ja siinä itää myös väkivallan siemen.

Kokoomuksen, keskustan ja Sdp:n junailema hanke on osa EU:lle suopeaa demokratianriistoa, jonka tehtävänä on vaientaa kritiikki ja tehdä jäljelle jäävistä salonkikelpoisia. Kaiken takana on pelko: pelätään oman kannatuksen laskua, uusia voitokkaita mielipiteitä ja reilua kilpailua. Asiassa heilahtaa myös mielipidesensuurin verho, kun ketään järkevää ihmistä ei haluttaisi päästää eduskuntaan, ja ministerinvirat täytetään striptease-tuomareilla. Yksikin suorasanainen filosofi vastaisi eduskunnassa kymmentä bryssää!

Äänikynnys on epäreilu ja kansalaisoikeuksia kaventava lainsäädäntöhanke, joka pitäisi hylätä perustuslain vastaisena ja ihmisten kansalaisvapauksia loukkaavana. Jo D’Hondtin suhteellinen vaalitapa suosii suuria puolueita enemmän kuin tarpeeksi.

Olisi muuten kiintoisaa nähdä, kuinka hyvin niin sanotut pienetkin puolueet saisivat äänensä kuuluviin, jos puoluetuet pantaisiin tasan ja kaikki saisivat yhtä paljon. Tämä olisi perusteltua, sillä ennen vaalejahan kaikki puolueet ovat joka tapauksessa yhdenvertaisessa asemassa, ja niiden yhteiskunnallinen toiminta voidaan nähdä yhtä tärkeänä.

Melkein kaikki valtio- ja oikeusoppineet ovat asettuneet vastustamaan Tupun, Hupun ja Lupun lakijunttausta, aivan niin kuin Lex Nokian, Lex Thorsin ja lapsipornonestolain tapauksessakin. Sallitko Sinä, kansalainen, oman valinnanvapautesi vähentämisen, kun puolueet vedetään myynnistä kuin farkut ja purkkatuotteet Neuvostoliitossa? Entä sinä: kokoomuksen, keskustan tai Sdp:n edustaja: miksi teet tyhmästi, kun voisit tehdä viisaasti?


Näpit irti kansanvallasta!

Suhteellinen vaalitapa asettaa jo sinänsä liian korkean kynnyksen puoluekenttää rikastuttaville uusille tulokkaille. Suomessa ei ole tähänkään asti ollut sellaista puoluekentän pirstoutumisen vaaraa, jonka torjumiseksi suuria ryhmittymiä suosiva vaalitapa Suomeen luotiin. Esimerkiksi vapaamielisyyden mallimaassa Hollannissa monipuoluejärjestelmä toimii hyvin.

Myös pääministerivaaliksi muuttunut käytäntö ohjaa Suomea kaksipuoluejärjestelmään, juuri siihen, jolle samasta asiasta kärsivässä Britanniassa toivotaan vaihtoehtoa. Kaksipuoluejärjestelmä on demokratian kannalta vaihtoehdoton, ja monipuoluejärjestelmässä myöskään nykyinen pääministerivaali ei toimi, kun jo 23 prosentin kannatuksella saa pääministerin paikan eli sataprosenttisen vallan.

En halua Suomeen Ruotsin mallin mukaista puoluelistavaalia sen enempää kuin äänikynnystäkään. Mikäli viranomaisvalta ja suuret puolueet sellaisen saavat aikaan, ne joutuvat maksamaan häikäilemättömyydestään. Äänikynnys saattaa lisätä pienten ryhmien kannatusta, kun äänestäjät haluavat varmistaa vaihtoehtojen mukana olon. Pahimmillaan äänikynnys estää politiikan uudistumisen.

Ruotsissa ja Norjassa on 4 prosentin kynnys, mutta siksi niiden poliittinen toimintakyky onkin jäässä. Kyse ei ole kuitenkaan vain siitä, mille tasolle kynnys pitäisi laittaa. Kyllä eduskuntaan pitää päästä äänillä eli kannatuksen sinänsä riittäessä vaikka vain yhteenkin paikkaan. Sellainen on ollut aika ajoin hallussaan niin perussuomalaisilla kuin liberaaleillakin. Kaikkia edustajia pitää kohdella tässä suhteessa yhtä arvostavasti, eikä siihen saa ryhtyä pystyttämään kerta kaikkiaan mitään kynnystä!

Ylimääräisen riman asettaminen olisi äänten käytännöllistä hylkäämistä ja äänestäjien röyhkeää ylenkatsomista. Se olisi yksi niistä pienistä tämän ajan rikoksista, jotka estävät juonenpunojia itseään koskaan kasvamasta valtiomiehiksi mutta johtavat kyllä hallitsijoiden oikeusperusteiden menettämiseen ja lopulta siihen, että heidän toimensa ovat – kuten viisas Laotse sanoi– ”vastoin Taivaan järjestystä”.


Adaptiivisuuden analogia

Kiinnostavaa on, että formulasarjaa johtava Brawn on tämän kauden tulokas. Koskaan ennen sarjaa ei ole johtanut aloituskaudella oleva talli. Tämä osoittaa, kuinka nopeasti pienet ja mukautumiskykyiset toimijat voivat menestyä, kun tilanne on otollinen ja mestaruus ratkaistaan vapaalla kilpailulla eikä pykäläkoreografialla.

Toisaalta on muistettava, että Brawnin historia on yhtä pitkä kuin Smp:n. Honda on ollut formulakehissä 1970-luvulta asti. Tallin omiin nimiinsä ostanut Ross Brawn hankki viekkautensa toimimalla pitkään Ferrarin teknisenä johtajana, ja täksi kaudeksi autoon saatiin Mersun moottorit. Osatekijät loksahtivat paikoilleen, ja mestaruus on lähes plakkarissa. Asiantuntemus näyttää purevan aina, ja nuoret sudet syövät lopulta vanhat koirat.