21. heinäkuuta 2009

Siitä vasta Castro nautti, kun alas tippui astronautti


Ensimmäiset muistoni televisionkatselusta ajoittuvat kuukävelyiden aikaan. Olin juuri täyttänyt kolme pyöreää vuotta, kun ihminen ensi kertaa laskeutui kuun kamaralle. Jotakin tärkeää tuntui tapahtuvan. Tänään tuosta tapahtumasta tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta.

Myös nykylapset tietävät, että ensimmäinen kuuhun laskeutunut ihminen oli Neil Armstrong. Mutta kenestä tulee viimeinen kuussa käynyt ja sieltä poistunut ihminen? Entiset astronautit alkavat olla korkeassa iässä. Esimerkiksi huono-onnisen Apollo 13:n miehistöön kuulunut Jack Swigert ehti jo menehtyä syöpään. 79-vuotias Neil Armstrong puolestaan pitänee itseään jonkinlaisena jumalana, sillä hän on viettänyt viimeisimmät vuodet täysin erakoitunutta elämää. Kuun pinnalle pudottautuminen oli ilmeisesti helpompaa kuin julkisuudessa oleskelu.

Kuussa käynti oli tuon ajan laitteilla tekninen ihme. Nykyisiä taskulaskimia tehokkaampia tietokoneita ei ollut, eikä ensimmäisen lentokoneen ilmaan saamisesta ollut kulunut kuin kuutisenkymmentä vuotta. Kehitys oli tuona ajanjaksona paljon ripeämpää kuin seuraavien vuosikymmenien aikana. Voi olla, että nykyisten häiriöalttiiden tietokoneiden aikakaudella kuuhun olisikin paljon pitempi matka. Perille pääsyn taisi ratkaista enemmänkin into ja tahdonvoima kuin tekniikka.

Itse en usko paljoakaan edistykseen enkä kehitykseen. Valituissa Paloissa ennustettiin 1960-luvulla, että ydinvoiman avulla kuu voidaan muuttaa vehreäksi puutarhaksi. Nykyisin kuun pinnalta havitellaan auringon säteilystä peräisin olevaa helium-3:a, jota kertyy vailla kaasukehää olevan kiertolaisen kamaralle. Siitä riittäisi energiaa ihmiskunnan tarpeisiin noin kymmeneksi tuhanneksi vuodeksi, ja artikkeleita asiasta voi lukea vaikkapa tästä ja tästä. Kiintoisaa nähdä, mihin tämä taivaiden tavoittelu johtaa.

Erään käsityksen mukaan kuu saa aikaan paitsi vuorovesi-ilmiöön, myös maan magneettikehän laittamalla sulan rauta–nikkeliytimen pyörimisliikkeeseen. Mikäli dynamo pysähtyisi, planeetaltamme saattaisi kadota säteilyltä suojaava magneettikenttä, ja asuinsijamme muuttuisivat hetkessä Mars-planeetan kaltaiseksi autiomaaksi, aivan kuten elokuvassa The Core uhkasi käydä. Asiasta huolestuneille lisätietoa on muun muassa tässä.

Kuuhunmuuttajia

Syyt ihmiskunnan niin sanottuun avaruuden valloitukseen ovat olleet enemmänkin poliittisia tai yleisinhimillisiä kuin järkiperäisiä. Ne heijastelevat Angstia. Kolumbuksen aikoina alkanut Amerikan valloitus ei päättynyt mantereen länsirannikolle, vaan meren tultua vastaan laajenemisen halu jatkui kohti avaruuden laitaa. Sana ”valloitus” kuvaakin varsin heikosti (tosin mahtipontisesti) kyseisen toiminnan luonnetta, sillä tilaa valloitettavaksi riittää. On arvioitu, että pelkästään Linnunrataan kuuluu muutamia kymmeniä miljardeja auringon kaltaisia tähtiä, joista osaa ympäröi pieni planetaario. Seuraava vastaavanlainen tähtisumu, Andromedan galaksi, näkyy horisontissa spiraalin muotoisena kierteenä…

Avaruuden valloituksen historia paljastaa jotakin, paitsi ihmisen pienuudesta, myös turhamaisuudesta. Totuus on, että avaruuden valloittajaksi sanottu Juri Gagarin kiersi maata avaruus-Ladassaan vain parin sadan kilometrin korkeudella. Lisäksi Neuvostoliitto onnistui kilpajuoksussaan kuuhun jotenkuten ja lähetti paikalle miehittämättömän aluksen vuonna 1971. Tapaus ei kuitenkaan saanut merkittävää julkisuutta, mikä osoittanee tiettyä ideologista eroa: poliittinen totalitarismi tavoitteli teknis-automatisoitua kuun valloitusta, kun taas liberaali länsi voitti propagandasodan lähettämällä paikalle ihmiskasvoisen ihmisen oman inhimillisyytensä merkiksi.

Myös Yhdysvallat pyrki ottamaan propagandasodasta kaiken irti. Hallitus muun muassa filmautti kuukävelystä maanpäällisen täyteversion televisiolle siltä varalta, että kuun ja maan välinen yhteys menisi ratkaisevalla hetkellä poikki. Filminauhan tekoon käytettiin tarinoiden mukaan Stanley Kubrickin Avaruusseikkailu 2001:stä lainattuja lavasteita, ja palkkioksi ohjaajan kerrotaan saaneen Nasan satelliittikuvauksissa käyttämät valovoimaiset objektiivit, joita brittiohjaaja tarvitsi tehdäkseen elokuvansa Barry Lyndon herkät kynttilänvalokohtaukset. Kubrick sai tunnetusti ohjata myös avaruusrakettien lähtöä esittävät televisiolähetykset, jotka ajoitettiin auringonlaskun aikaan näyttävien taustojen luomiseksi. Nasan kanssa koetut konsultaatiot ja myöhempi painostus olivat väitettyjä syitä siihen, miksi Kubrick myöhemmin eristäytyi CIA:n pelossa maatilalleen Englantiin jopa niin, että hänen Vietnamin sodasta kertova Full Metal Jacket -elokuvansa jouduttiin kuvaamaan kokonaisuudessaan Britanniassa.

Avaruuden tutkimus, tieteistä runollisin

Tätä nykyä sen enempää Venäjä kuin Yhdysvallatkaan eivät ole avaruusvaltoja siksi, että ne ovat suuria, vaan ne ovat suurvaltoja siksi, että ne käyttävät avaruusteknologiaa. Politiikan ohella kuun valloitukseen liittyy myös filosofiaa. Kuun pinnalle ulottuvia lentoja edeltäneen Apollo 8:n miehistö oli ensimmäinen retkikunta, joka etääntyi maan painovoimakentästä tarpeeksi kauas nähdäkseen ja kuvatakseen Maa-planeetan pallonmuotoisena kokonaisuutena. Vasta löydettyään tällä tavoin kuun ihminen itse asiassa löysikin maan, oman itsensä ja paikkansa kaikkeudessa. Tämä ikään kuin muistutti elämälle välttämättömän biosfäärin rajallisuudesta ja ohjasi arvostamaan enemmän allamme olevaa planeettaa. Kenties myös kuussa käyneet pelästyivät lopulta omaa ainutlaatuisuuttaan havaittuaan, ettei kuumatkailusta tullutkaan arkipäiväistä, kuten oli kuviteltu.

Nämä antropologiset johtopäätökset olivat kai kuulentojen merkittävin saavutus. Muutama kilo kuollutta kuukiveä ei paljastanut suuria tieteellisiä ihmeitä. Ydinvoiman avulla ei muutettu 360 000 kilometrin päässä olevaa kiertolaista paratiisiksi. Kuu kiehtoo yhä lemmiskelijöitä ja runoilijoita, ja tieteistä runollisin on tähtitiede.

Kuu muistuttaa myös yksinäisyydestä ja kuolevaisuudesta. Se on näyttänyt kelmeät kasvonsa niin rakastavaisille, itsemurhaa hautoville kuin varkaillekin. Ihmiset heijastelevat tuntojaan kuuta vasten.

Kuu on rohkaissut ihmisiä suuriin ponnistuksiin, ja moni kerettiläisenä vainottu tieteenharjoittaja on saanut inspiraatiota kuun loisteesta. Kuu on myös feminiininen, sillä se heijastaa auringon antamaa valoa. Kuun valo on leppeää, analyysiin ja viileään harkintaan ohjaavaa loimotusta erotuksena portaita paahtavan auringon intohimoisista säteistä.

Montako kertaa elämäsi aikana näet täyden kuun nousevan? Ehkä kymmenen, kenties kaksikymmentä kertaa. Ja silti suhtaudumme elämään niin kuin se olisi ikuinen.