Punaisen Yleisradion ongelma ei ole valtiollisuus vaan puolueellisuus

Aina kun jossakin organisaatiossa ilmenee johtamis- tai ihmissuhdeongelmia, on tapana kutsua paikalle ulkopuolinen konsultti tai tarkastaja, joka tutkii, mistä on kyse. Ylen johdon ja toimittajakunnan suksien mentyä ristiin viime vuoden lopulla pääministeri Juha Sipilän Terrafame-asiassa Yleisradio päätti tilata selvityksen hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpäältä.

Valinta osui tarkasti kuin joulupukki vappujuhliin, sillä oikeustieteen professorit katselevat asioita yleensä virallis-formaalilta tai normatiiviselta kannalta. Heidän asiantuntemuksensa liittyy lähinnä hallinnollisiin muotoseikkoihin.

Tosiasiassa Yleisradion ongelmissa on kyse ihmissuhteista, joiden takana muhii vielä paljon suurempi peruspulma. Sen luonne puolestaan on viestinnällinen ja tiedon sosiologinen.

Selvitysmies Mäenpään julkaistua raporttinsa eilen Yle hehkutti internetsivuillaan, että selvityksen mukaan Yleisradion tulisi vahvistaa riippumattomuuttaan ulkopuolelta kohdistuvia vaikutusyrityksiä ja johdon harjoittamaa ”managerointia” vastaan. Mäenpää toivoo Ylen korostavan ”vahtikoiran” rooliaan ja esittää ratkaisuksi parempaa kontrollia.

Mäenpään parannusehdotukset ovat juristeilta odotettavissa olevaan tapaan normatiivisia. Hän ehdottaa paremman ”palomuurin” rakentamista vaikutusyrityksiä vastaan ja esittää, että ”Ylen riippumattomuus kirjattaisiin lakiin”.

Normiruuvien kiristely ei kuitenkaan auta ongelmassa, jonka luonne ei ole normatiivinen vaan ideologinen.

Kyse ei ole siitä, etteivät toimittajat saisi tehdä työtään rauhassa, vaan siitä, että Yleisradio on täytetty punaisten toimittajakoulujen etäispäätteillä, jotka tekevät vihervasemmistolaista tendenssijournalismia ja suoltavat näkemyksiään kansalaisten silmille tavalla, joka ei ole voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.

Yleisradion ongelma ei ole se, että toimittajia painostettaisiin ulkopuolelta tai johdon taholta, vaan se, että läpikotaisin puolueellinen toimittajakunta on kuuroutunut ei-vasemmistolaisten ihmisten näkemyksille ja tekee politiikan ilmiöistä puolueellisia juttuja niin, ettei myöskään Yleisradion johto saa omaa nulikkalaumaansa kuriin.

Tästä todellisesta ongelmasta Olli Mäenpään raportissa ei mainita mitään, sillä raportin tehtävä on alun perinkin uskotella yleisölle, että Yle tekee parhaansa harjoittaakseen ”puolueetonta tiedonvälitystä”. Tosiasiassa raportti tilattiin hallinto-oikeuden professorilta siksi, että Mäenpää on Yleisradion hallituksen puheenjohtajana toimivan kansleri Thomas Wilhelmssonin kaveri ja uskottu mies Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta.

Kyseinen ”puolueeton selvitys” on jo lähtökohtaisesti täysin puolueellinen, ja sen tekijöillä voi olla jopa hallinnollinen jääviys. Tämäkin osoittaa, kuinka mätää Ylen toiminta on.

On selvää, että Yleisradio tulee tiedottamaan selvityksestä ”täysin puolueettomasti ja avoimesti”, ja television ajankohtaislähetyksissä asiaa vatvotaan perusteellisesti, jotta kansalaisille syntyisi mielikuva siitä, että Yleisradio pyrkii olemaan juuri sellainen sananvapauden linnake, johon ulkopuolisiksi määritellyt ihmiset eivät voi taatusti vaikuttaa ja jossa sananvapautta puolustetaan hurskaasti ja puhtain purjein.

Tosiasiassa Yleisradio on pahamaineisen tendenssijournalismin punavihreä bunkkeri, jossa myös pääministerin raihnaiset yritykset vaikuttaa siihen, mitä hänestä sanotaan, tuomitaan ”poliittisena vaikutusyrityksenä”, ja jossa ei-vasemmistolaisten poliitikkojen ja etenkin perussuomalaisten näkemyksistä joko vaietaan tai annetaan tahallisen destruktiivinen ja mustamaalaileva kuva.

On syytä muistuttaa, että vaikka Julkisen sanan neuvosto nuhtelikin Yleisradiota Terrafame-tapauksessa liiallisesta kuuliaisuudesta ohjaukselle, pääministeri Juha Sipilä sai joka tapauksessa puhtaat paperit oikeuskanslerilta.

Tämä ohjaa ajattelemaan, että selvityksen käynnistänyt Terrafame-sotku oli punavihreän toimittajakunnan yritys syöstä pääministeri palliltaan ja kaataa maassa oleva oikeistohallitus hieman Watergate-skandaalin ja Frost/Nixon-casen tapaan.

Mäenpään raportissa syyt Yleisradion ongelmista yritetään kääntää ”direktio-ongelmaksi”, vaikka ongelmien ongelma on se, että Yleisradio on Helsingin Sanomien tavoin täynnä läpikotaisin vihervasemmistolaisten tiedekuntien kasvatteja, jotka suoltavat omaa propagandaansa ja indoktrinaatiotaan täysin pidäkkeettömästi.

Toimittajakoulutuksen ja yhteiskuntatieteiden vihervasemmistolainen puolueellisuus, jonka tohtori Jussi Westinen osoitti tuoreessa tutkimuksessaan, on se ongelmien alkujuuri, jota kansleri Thomas Wilhelmssonin tulisi parannella yliopiston sisällä. Myös Olli Mäenpään kannattaisi lukea tämä sananvapauden päiväksi kirjoittamani juttu, ellei ole jo lukenut.

Aiheesta lisää

Yle-politiikkaa: kulttuurimarxismista tulee marxilaista kulttuuria
Ylen surkeaa hurskastelua
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Pääministeri, johtamisen taakka ja kanan pahnat 
Trump-uutisointi luotettavaa kuin kreikkalainen kirjanpito
Nyt keksin, miksi TV on syntiä
Yhyy, syrjintää – Ylen punaiset prikaatit iskivät