3. toukokuuta 2017

Sananvapauden päivä – Ei syytä juhlaan


Periaatteessa Suomessa juhlitaan tänään sananvapauden päivää. Demarivetoisessa ay-retoriikassa suosittu ilmaus ”periaatteessa” sopii tähän periaatteessa oikein hyvin, sillä todellisuudessa sananvapauden tila ei ansaitse mitään juhlintaa Suomessa eikä muuallakaan.

Omaa sankaruuttaan sananvapauden puolustajana mainostava Yleisradio ei tänä vuonna uutisoinut sananvapauden päivää lainkaan, ja syyn voi kyllä ymmärtää. Yleisradio ei hiiskunut sananvapauden päivästä mitään, sillä se on itse yksi syypää siihen, miksi ”Toimittajat ilman rajoja” -järjestö pudotti Suomen lehdistönvapauden ykköspaikalta kolmanneksi.

Tosiasiassa syy Suomen kiiltokuvamaisen julkisivun tahriutumiseen ei ole se, että uusmarxilaisista koostuvan järjestön mielestä pääministeri Juha Sipilä oli kohdistanut Yleisradioon ”poliittista painostusta”.

Sananvapaus on ollut vaarassa siksi, että Yleisradio teeskenteli puolustavansa sananvapautta, kun eräät sen toimittajat koettivat kaataa maassamme istuvan oikeistohallituksen. Ylehän uskotteli viime vuoden lopulla puolustavansa median ”riippumattomuutta ja sananvapautta” väittäessään, että pääministerin sukulaisilla on ollut yhteyksiä valtion rahoittamaan kaivosyhtiö Terrafameen sekä käymällä siltä pohjalta arvovaltasotaa Juha Sipilää vastaan.

Kuten oikeuskanslerin 20.4.2017 antamasta ratkaisusta Dnro OKV/1749/1/2016 voidaan lukea, Sipilän toiminnassa ei ollut lopulta moittimista.

Hallituksen vastaiseen kampanjaan yhtyi luonnollisesti valtamedian punavihrein osa, muun muassa Helsingin Sanomat, jonka mielestä ”pelko Ylen poliittisesta painostuksesta on vakava asia”. Tosiasiassa kyseinen Frost/Nixon-kompleksin mieleen tuova yritys pudottaa pääministeri palliltaan ja sitä kautta syöstä hallitus perikatoon oli pelkkää vesilasin pintaväreilyä.

Vasemmistolainen valtamedia teki siitä watergatemaisen hallituksenkaatoyrityksen, jonka kuluessa Yleisradion toimittajat teeskentelivät marttyyrejä ja hurskastelivat Yleisradion olevan olevan jonkinlainen sananvapauden uhattu linnake.

Samalla, kun Yleisradio väittää puolustavansa puhtain purjein sananvapautta, se jättää kertomatta maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä ongelmista, kaunistelee ja selittää niitä parhain päin sekä levittää monikulttuurisuuden ideologiaa pakkosyöttävää propagandaa.

Samalla, kun Yleisradion toimittajat puolustavat robinhoodmaisesti omaa sananvapauttaan, he käyttävät sitä yksipuolisesti Donald Trumpin, Geert Wildersin ja Marine Le Penin parjaamiseen, perussuomalaisten haukkumiseen ja yleensäkin sellaiseen puolueelliseen tendenssijournalismiin, jonka tuloksena syntyy valheellisia uutisia, todellisuuden peittelyä ja valikoivaa journalismia sekä punavihreän agendan eduksi muunneltua totuutta.

Google, Facebook, Twitter ja YouTube laajentavat sensuuria

Puolueellisuutensa ylläpitämiseksi valtamedia suhtautuu täysin välinpitämättömästi tai ”neutraalisti” sellaisiin sananvapautta aidosti uhkaaviin tosiasioihin, joiden mukaan Google, Facebook ja eräät muut internetin monopoliyhtiöt, kuten Twitter ja YouTube, ovat aloittaneet sensurointikampanjan kansalaisten totuuspuhetta vastaan.

Esimerkiksi Yleisradion hiljattain julkaisemassa ja ilmoitusluonteisessa jutussa ”EU haluaisi yhtenäistää netin vihapuheen poistamisen” asiaan suhtaudutaan tyynen vastaanottavaisesti, jotta kansalaiset alistuisivat tiedonsaannin rajoituksiin eivätkä reagoisi sensuuriin mitenkään.

Kansainvälisesti katsoen sananvapauden tila on murenemassa käsiin, sillä verkossa liikkuvaa informaatiota välittävät ja listaavat yhtiöt ovat alkaneet suodattaa netissä olevia sisältöjä.

Määräaikaisia toimintakieltoja esimerkiksi Facebook on jaellut muutamille yksityishenkilöille pelkästään toisten yksityishenkilöiden tekemien ilmiantojen ja poliittisten pahastumisten vuoksi. Sensuuriruuvin kiristymisestä kertoo se, että pois sulkemiseen on alkanut riittää pelkästään sanan ”neekeri” käyttäminen. Viimeisimpänä näyttönä on ”Poliittisen Korrektiuden Parhaat” -sivun sulkeminen.

Tämän nettijuudaksia palvelevan toimintaproseduurin lisäksi hakukoneyhtiöt puuttuvat jatkossa myös kaikkein pyhimpäänsä ja alkavat muunnella hakukoneparametrejään sellaisiksi, että ne suosivat tai syrjivät tietynlaisia sisältöjä ja tiettyjä lähteitä.

Esimerkiksi Google ilmoitti äskettäin, että se muuntaa hakukonealgoritmiaan sellaiseksi, että kärkeen eivät enää nouse virallisen julkisuuden ”valeuutissivustoiksi” tai ”salaliittoteorioiksi” leimaamat sivut, joiden kautta totuutta on pystytty tuomaan julki viranomaisvallan ohi.

Yhtiö kirjoittaa blogissaan, että Google pyrkii tarjoamaan asiakkailleen ”tärkeää tietoa luotettavimmista lähteistä”. Täten se osoittaa haluavansa pidättää omaan valtaansa sen arvioimisen, mikä on luotettava lähde. Tämä valinnanvapaus on tietenkin pois yleisöltä, jolta riistetään mahdollisuus itse päättää siitä, mihin se uskoo.

Yhtiö ilmoittaa, että muutoksilla halutaan pudottaa hakusijoituksia sivustoille, joiden sisältö ”arvioidaan harhaanjohtavaksi tai loukkaavaksi”. Tavoitteena on, että hyväuskoiset netinkäyttäjät tarttuisivat vain valtamediaa ja viranomaistahoja palvelevaan mielipiteiden manipulaatioon ja asennemuokkaukseen sekä niiden omia näkemyksiä edustavaan tieto- ja uutistarjontaan.

Näin tekee valtamedian väki

Mikäli ”loukkaavuus” nostetaan listoilta pudottamisen kriteeriksi, heitetään nurkkaan sekä sananvapaus että järki. ”Loukkaavuus”, ”oksettavuus”, ”ällöttävyys” ja vaikutelmat ”huonosta mausta” ovat pelkkiä tunteenomaisia affekteja, joihin vedoten voidaan kieltää melkein minkä tahansa sellaisen asian esittäminen, joka ei miellytä jotakuta tai jonka paljastuminen voisi olla joidenkin tahojen edun vastaista.

Valtamediassa ja internetissä palstatilaa saavat sellaiset näkemykset, joissa ylistetään monikulttuurisuutta, puolustellaan maahanmuuttoa, kielletään sukupuolieron kaksiarvoisuus, julkaistaan feministien nyyhkytarinoita ja opetetaan, miksi Suomen kuuluu pysyä EU:ssa ja eurossa, vaikka liittovaltion sysimustaan syleilyyn etenevä unioni puuttuu härskisti kansallisvaltioiden itsemäärämisoikeuteen ja rankaisee turvapaikkaturismia hillitseviä jäsenmaitaan sakoilla, direktiiveillä ja paragrafipainajaisella.

Samanaikaisesti lehdistössä ja television ajankohtaisohjelmissa tähdennetään, että turvapaikanhakijoiden vastaanottaminen on kunnia-asia ja että maamme on nopeasti ja kustannuksista piittaamatta saatava täyteen kehitysmaista tulvivia haittamaahanmuuttajia, vaikka hyvinvointivaltiomme, turvallisuutemme ja sosiaali- sekä väestörakenteemme tuhoutuisivat niihin.

Pajunköytensä vahvistamiseksi Yleisradio asetti faktantarkastajakseen Vasemmistoliitoa edustavan Johanna Vehkoon, joka ei ole muuta kuin puolueen nuorisojärjestön politrukki ja joka oman puolueellisuutensa merkiksi julisti kaikki vapaata journalismia edustavat mediat valhe- tai vihamedioiksi. Tälle mustalle listalle hän luki luonnollisesti myös sananvapautta puolustavan ja toteuttavan MV-lehden, joka paljasti Vehkoon puoluetaustan ja osoitti siten sen, kuinka röyhkeää tendenssijournalismia Yleisradio tekee kansalaisilta kantamillaan verovaroilla.

Vaikka markkinaehtoisesti toimivaa mediaa voidaan arvostella mainostulojen tavoittelusta, kaupallisessa mediassa on kuitenkin se hyvä puoli, että vapailla markkinoilla kansalaisille ei voida syöttää mitä tahansa. Vapaus valita on mahdollinen vain vaihtoehdon kautta, jonka tässä tapauksessa muodostaa vaihtoehtoinen media. Kansalaisten vapautta hankkia tietojaan virallista totuutta pönkittävän median ohi on kenenkään turha haukkua populismiksi.

Tapa, jolla maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta, viranomaisten mielivaltaa ja median valheita arvostelevat tahot on lavastettu ”valheellisiksi” tai ”salaliittoteorioiksi”, voidaan sanoa väärän lipun (false flag) operaatioksi. Valtamedia ja EU:n painostamat internettoimijat vetävät maahanmuutto- ja EU-kriittisten sivustojen tankoon väärän lipun ja syyttävät niitä esimerkiksi Venäjän myötäilystä ihan vain kääntääkseen kansalaisten kanuunat maahanmuuttokriittisiä ja EU-kriittisiä sivustoja kohti.

Nauruhermot ilman rajoja

Valtamedian harjoittama aivopesu pyritään verhoamaan harhakuvitelmaan, että perinteisen ja vallassa olevan median näkemykset ovat luotettavia, puolueettomia ja mikä pahinta ”oikeita”, jolloin asioita pimitetään ja valeita levitetään sovinnaisuuden kaavussa ja epämiellyttävät tosiasiat ”vihapuheeksi” leimaten.

Samanaikaisesti kun valtamedia kyynelehtii vuolaasti Venäjällä ja muualla Itä-Euroopassa synkistyvän sananvapaustilanteen vuoksi, se peittää tosiasian, että EU on rakentamassa ihan samanlaista kyttäys- ja sensuurimielialaa niin sanottuihin länsimaihin.

Tässä mielessä Yleisradion toimittajana toimivan Jessica Aron pyrkimykset pestä pois aiemman huumetuomionsa tuottamaa moraalista närkästystä hurskastelemalla Venäjän ihmisoikeusrikkomuksilla on pelkkää surkeaa kilven kiillotusta, jolle Bonnierin Suuren Journalistipalkinnon raati läpsytti kätösiään viime vuoden alkupuolella.

Kun niin sanotun valtamedian päätoimittajat samoihin aikoihin julistivat omaa puhtauttaan ja luotettavuuttaan kannanotolla, jossa toimittajien ansaitsema kritiikki pyrittiin mustamaalaamaan journalistien ”parjauskampanjaksi” tai ”vaientamiseksi”, lehdet tulivat melko selvin sanoin väittäneiksi, että mikäli ihminen ei kuulu valtamedian omiin riveihin, hän on automaattisesti valehtelija.

Lajissaan surkuhupaisa oli Päätoimittajien yhdistyksen 14.2.2017 esittämä kannanotto nimeltä ”Päätoimittajan tehtävä on kirkas”. Sen mukaan ”päätoimittajan tekemät uutisointipäätökset tai uutisoimatta jättäminen eivät rajoita tiedotusvälineen palveluksessa olevien sananvapautta”, sillä ”[t]oimittajat eivät käytä työssään sananvapauttaan kansalaisina, vaan työnantajansa sananvapautta”!

Mikäli tähän on uskominen, päätoimittajan tehtävä ei ole kirkas vaan kurainen, mutainen ja samea sekä ryvetetty siinä töhryisessä Lievestuoreessa, jonka yläjuoksulta löytyvät Bilderberg-seuran ja Euroopan unionin syväkurkut ja muut ”luotettavat lähteet”.

Nobelisti Paul Krugman antaa teoksensa The Great Unraveling Losing Our Way in the New Century (2003) johdannossa ”Rules of Reporting” ohjeita toimittajille. Hän toteaa muun muassa, että ”oleta vastahyökkäys kritiikkiin” ja ”älä usko, että tavoitteilla on rajat”.

Ohjeet ovatkin hyvät, sillä valtamedialle ei ole enää riittänyt kritiikin kääntäminen valehteluksi, vaan sen mielipiteistä poikkeajat on koetettu määritellä myös rikollisiksi. Omasta mielestäni valtamedia on väistämättä ja määritelmällisesti aina myös valhemedia, sillä valehtelu on kaiken vallankäytön ominaisuus ja väline.

Vihervasemmiston omaa totuutta kyseenalaistavat tahot leimataan nyt, paitsi sivistymättömiksi, kouluttamattomiksi ja suvaitsemattomiksi, myös rasisteiksi, fasisteiksi ja natseiksi tai varustetaan jollakin muulla avoimeksi jätetyllä blanco-läimäytyksellä, jotta voitaisiin löytää peruste heidän haastamisekseen käräjille vääristä mielipiteistään.

Valtionsyyttäjänvirastossa nämä sisällöltään määrittelemättömät ominaisuudet operationaalistetaan sitten itsestään selviksi ominaisuuksiksi tai nimilapun kaltaisiksi vakioiksi ja etukäteistuomioiksi, joita ripustelemalla käynnistetään syyteprosesseja politiikasta eri mieltä olevia ihmisiä vastaan.

EU on julistanut totaalisen informaatiosodan totuuspuhetta vastaan

On luonnollisesti selvää, että suodatusta ei ole keksitty aloittaa internetiä hallitsevissa yhtiöissä, vaan sen takana on  Euroopan unionin vaatimus ”vihapuheeksi” leimatun totuuspuheen riipimiseksi nettilangoilta.

Yleisradion verkkouutisen mukaan nimenomaan Euroopan unioni haluaisi ”yhtenäistää netin vihapuheen poistamisen”, ja sen merkiksi EU-byrokraatit ovat vaatineet Facebookia poistamaan valtaeliitin määrittelemät ”valeuutislinkit” ja ”vihapuheen” vuorokauden sisällä ilmestymisestä. Jutun mukaan Facebook, Twitter, Microsoft ja Googlen omistama YouTube taipuivat viime vuonna hyväksymään EU:n vaatimuksen, että ne poistavat vihapuheet sivuiltaan.

Ilmiantoyhteiskuntaan johtavan vasikoimisen EU on antanut tehtäväksi vasemmistolaisen Varis-verkoston tapaisille marxilaisorgaaneille, poliittista korrektiutta vaalivalle valtamedian itsesuojelujärjestö Julkisen sanan neuvostolle sekä viranomaisvaltaa edustavalle poliisille.

Yleisradio iloitsikin tuoreessa jutussaan, että Helsingin poliisilla on ollut maaliskuusta asti valtakunnallinen viharikostutkintaryhmä ja että poliisi on kouluttamassa 40 ajatusrikoskouluttajaa, jotka edelleen kouluttavat satoja rivipoliiseja toteuttamaan poliisin kyttäystoimenpiteitä sekä paimentamaan sananvapauttaan toteuttavia kansalaisia ja tarkkailemaan heidän epäkorrekteina pidettyjä näkemyksiään.

Nyt kun asiassa on edetty tositoimiin, valtamedia ei nosta asiasta sellaista kampanjaa sananvapauden puolesta, kuin nähtiin pääministerin sinänsä vähäpätöisessä Terrafame-asiassa. Sen sijaan valtamedia on tästä kansalaisiin kohdistuvasta laajasta sananvapauden rikkomisesta hiiren hiljaa, jotta ei syntyisi kansanliikettä sananvapauden puolustamiseksi.

Oikeusviranomaisten asemassa olevat Demla-juristit eivät myöskään puutu siihen herjaamisen, solvaamisen ja kunnianloukkauksen lajiin, jolla oikeistolaisina pidettyjä ihmisiä parjataan internetin sivustoilla ja mediassa.

Vihasivustona ei ole pidetty esimerkiksi Hikipedia-nimistä valhesivustoa, jolla vasemmistolaiset rabulistit levittävät perätöntä informaatiota ”parodian” verukkeella ja ”huumorin” kaapuun verhottuna. Sivustolla ei juuri koskaan solvata vasemmistolaisia poliitikkoja eikä julkisuuden henkilöitä, tai kritiikkiä heitä kohtaan esitetään vain hyväntahoisesti ja juuri sen verran kuin on uskottavuuden kannalta välttämätöntä.

Sen sijaan oikeistolaisina tai maahanmuuttokriitikkoina pidetyistä yksityishenkilöistä maalataan demonisia kuvia ja levitetään perättömiä sekä solvaavia arvioita, jotka vahingoittavat ihmisten julkisuuskuvaa ja täyttävät myös rikoslailliset kunnianloukkauksen tunnusmerkit.

Sananvapauden jälkisanat

Sananvapauden päivä on virallisesti nimeltään kansainvälinen lehdistövapauden päivä. YK:n yleiskokous julisti kansainvälisen lehdistönvapauden päivän (World Press Freedom Day) vuonna 1993 opetus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon aloitteesta. Nimitys ikään kuin vihjaa, että sananvapaus koskee etupäässä lehdistöä ja muuta mediaa. Sen sijaan yksityishenkilöiden ja eri mieltä olevien kansalaisten sananvapaudella ei pidetä väliä sen enempää kuin heidän yksityisyydensuojallaankaan.

Määritelmällisesti sananvapaus koostuu mielipiteiden vapaudesta ja ilmaisunvapaudesta. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen artiklan 19 mukaan ”jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta”.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen artikla 10 puolestaan kuuluu seuraavasti: ”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta”.

Kuten Suomessakin käynnistetyistä ajojahdeista ja oikeudenkäynneistä hyvin tiedetään, tämä sanahelinä pätee vain periaatteessa.

Myös kansanvälisesti toimivat yhtiöt ovat laajentaneet toimintaansa omien toiminta-ajatustensa ulkopuolelle ja puuttuvat verkossa oleviin sisältöihin pelkästään mielipiteenvaraisten arvioidensa pohjalta. Ne eivät enää keskity verkossa olevien sisältöjen välittämiseen vaan käyttäjiensä tajunnan manipuloimiseen. Loogisesti ajatellen tätä voidaan kutsua sensuuriksi ja sananvapauden rikkomukseksi, jolla sananvapautta niitetään kuin viljaa Eurostoliiton alati lainehtevilla elovainoilla.

Valtamedia ja viranomaiset ilmeisesti toivovat, että sananvapauden puolustajat ja toteuttajat hakeutuisivat samanlaisiin bunkkereihin, joissa punavihreän maailmankuvansa vankina olevat näädät ovat olleet viimeksi kuluneet 70 vuotta.

Tätä maailmasta ja sen todellisuudesta vetäytymistä meidän filosofien pitää loppuun asti välttää, sillä todellisen filosofian idea on säilyttää yhteys kansalaisiin, toisin sanoen siihen ainoaan todelliseen merkitysyhteyteen, josta yhteiskunnallisia oloja koskeva tieto on peräisin ja jota se koskee.