17. syyskuuta 2007

Heteroiden ristiriitoja


Erinomaista, Kotro ja kumppanit! Filosofi-kirjailija Arno Kotron ja toimittaja Hannu T. Sepposen julkaisema artikkelikokoelma Mies vailla tasa-arvoa tuo kansiensa välissä feminismikriittistä asiaa. Hesarissa oli ihmeen hyvä juttu siitä, vaikkakin otsikko oli harhaanjohtava: miesasia-antologia ei suinkaan syytä tasa-arvokeskustelua vääristyneeksi vaan toteaa erään todellisuuteen sisältyvän ongelman: koko tasa-arvokeskustelu on käyty naisten, feministien ja heteroiden ehdoilla. Saa nähdä, minkälainen valitus aiheesta alkaa niin sanottujen naistutkijoiden taholla. Luultavasti joku haukkuu teoksen mielipidelehdissä tai kulttuuripalstoilla ennen pitkää. Koska teokseen on kirjoittanut tusinan verran miehiä, voi olla, että kirjan periaatteellisen vastaansanomattomuuden vuoksi feministit pyrkivät vaikenemaan siitä.

Erään kiinnostavimmista artikkeleista tarjoavat Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Ossi Korkeamäki ja Tomi Kyyrä, jotka kumoavat useasti esitetyn kliseen, että naisen euro on 80 senttiä. (Siitä siis puuttuisivat ne tarpeelliset 20 cm.) Kirjoittajat ovat laskeneet, että kyseisessä luvussa verrataan eri aloja keskenään, kun pitäisi verrata samalla alalla toimivia miehiä ja naisia. Näin laskettuna eri kaventuu 4 senttiin, ja sekin saattaa selittyä ”sukupuolisidonnaisilla eroilla työpanoksessa”. Kun huomioon otetaan lisäksi miesten sitoutuminen ja uhrautuminen työelämässä, heidän pitemmät työpäivänsä ja niin edelleen, paljastuu, että palkkasyrjinnän uhreja ovatkin miehet.

Myös sosiaalitoimen käytännöissä miehiä syrjitään. Sosiaalityöntekijä Timo Kitunen paljastaa, että huoltajuuskiistoissa naiset korjaavat voiton, koska sosiaalityöntekijöistä suurin osa on naisia, ja he vetävät yhtä köyttä sukupuolen sisäisen solidaarisuuden merkiksi. Kitusen mukaan myös naiset ovat tilastojen valossa usein väkivaltaisia, vaikka julkisessa sanassa kotiväkivallasta haukutaankin useimmiten vain miehiä. Myös naisten harjoittama henkinen väkivalta eli ”nalkuttaminen, vähättely ja ivaaminen” pitäisi ottaa huomioon.

Vaikka kirjoittajat eivät pohdi kovin filosofisesti sitä, millä tavoin naisen ja miehen suhteiden ongelmallisuus seuraa heteroseksuaalisuudesta, he onnistuvat joka tapauksessa puhkomaan feministisen politiikan kuplia aivan yhtä tarmokkaasti kuin Osmo Tammisalo ja Jussi K. Niemelä ovat tehneet tieteen piirissä. Kotron ynnä muiden toimittaman teoksen heikkous on lähinnä sen puolustuksellisuus (mikä johtunee siitä, että miehet on ajettu nurkkaan, josta he tulevat nyt pois heinähankojen voimalla) ja se, ettei kirjassa ole artikkelia feminismin kritiikkiä esittäneeltä Jukka Hankamäeltä.

Omat näkemykseni ovat toisaalta jo hyvin tiedossa esimerkiksi verkkokirjani Seksit selviksi perusteella, Filosofiset viuhahdukset -kokoelmastani ja Tiedepolitiikka-lehdessä 1/2006 julkaisemastani artikkelista ”Kun yhdet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset – Kuinka tasa-arvolla diskriminoidaan?”, jonka valt. tri Markku Jokisipilä arvioi blogissaan.

Onnea Kotrolle siitä, ettei media ole onnistunut vaientamaan hänen kirjaansa yhtä tehokkaasti kuin minun. Toisaalta voi olla hyväksikin, että kirjoja ei märehditä liikaa television jokaisella kanavalla ja lehdissä, sillä silloin jää mahdollisuus, että lukijat voivat teokseen tutustuessaan ymmärtää jotain itse ja vieläpä niin kuin kirjoittaja on tarkoittanut.

Myös Taina Lintula -niminen kirjoittaja pohtii terävästi feminismin nykyongelmia Uutiskynnys-verkkolehden artikkelissaan ”Maskuliinisuus ei tarkoita sovinismia”, samoin kuin Tiina Stenius tässä Yleisradion kolumnissaan. Kiinnostavaa on, että kirjan kannet suljettuani eteeni ponnahti Helsingin Sanomien STT:ltä raportoima uutinen: ”Naisten väkivaltainen käytös lisääntynyt”! Jutun mukaan ”naisten osuus poliisille ilmoitettujen pahoinpitelyjen tekijöistä on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut” ja törkeissä perheväkivaltatapauksissa vuonna 2006 ”puolessa tapauksista uhrina oli mies”. – Näin heteroiden keskuudessa!