Mumbatutuloukkuja

Pakinoitsija Olli kirjoitti eräässä jutussaan poliitikosta, joka matkusteli kaukaisessa maassa ja toi tuliaisiksi suuren määrän mumbatutuloukkuja osana maiden välistä kahdenvälistä kauppaa ja kulttuurienvaihtoa. Mumbatutuloukkujen saavuttua Suomeen poliitikolta kysyttiin, mitä niillä oikeastaan tehdään, jolloin poliitikko vastasi ryhtyvänsä pikaisiin toimenpiteisiin mumbatutujen maahan saamiseksi muutoin käyttämättä jääviä loukkuja varten.

Viranomaiset rakentelevat vastaavanlaisia loukkuja nykyisin joka puolelle yhteiskuntaa. Kyseisten loukkujen logiikka on sangen kyseenalainen mutta hyvin toimiva. Tämän päivän lehti kertoi, että Euroopan unioni suunnittelee ilmiantojärjestelmää internetiin ja toivoo ihmisten voivan siten ilmiantaa rikollisen toiminnan.

Internet onkin osoittautunut sananvapauden kannalta huolestuttavaksi, sillä sen kautta julkisuuteen pääsee paljon tärkeää ja todenperäistä informaatiota. Tämä taas on viranomaisten harjoittaman kansalaiskontrollin kannalta ongelmallista. Internet on laajentanut ihmisten sananvapautta tavalla, joka on saanut niin poliittisen kuin taloudellisenkin vallan kädet tärisemään. Netissä keskustellaan esimerkiksi siitä, millaisia työpaikat todella ovat ja mitä mahdollista vikaa on kaupan olevissa tuotteissa. Netin keskustelupalstoista on tullut tietysti myös keskiluokkaisen purnaamisen kyntöpeltoja ja kiimaisuuden kilpakenttiä. Pornografisten sivujen selailuun internet onkin varsin sovelias, eikä siinä ole mitään pahaa.

Jos EU:n suunnittelema ilmiantonappi toteutetaan netissä, mikä takaa, että kansalaiset osaavat erottaa todelliset rikokset pelkistä mielipide- ja ajatusrikoksista? Toinen ongelma on, kuinka ilmiantoviranomaiset osaavat itse erottaa perättömät ilmiannot aiheellisista. Myös aiheeton ilmianto ja julkinen rikoksesta epäileminen ovat rikoksia. Ilmiantokanavat voivat lisäksi tukkeutua ilmiantojen sumaan. Millä perusteella viattomat kansalaiset voidaan haastaa käräjille, kun internetin mukanaan tuoma sananvapauden laajeneminen ei ole rikos vaan perustuslaillisen oikeuden toteutumista käytännössä?

Ilmiantokoneiston suunnitteleminen perustuu täysin väärään käsitykseen internetin olemuksesta. Internet on yhtä laaja tai laajempi kuin elämä itse. Internetin ilmiantojärjestelmä on verrattavissa siihen, että ihmiset siviilipidättäisivät toisiaan keskellä kirkasta arkipäivää ja poliisi korjaisi ihmisiä kadulta muina miehinä mustaanmaijaan. Tällaisenko todellisuuden me haluamme, vai tyydymmekö vain tuohon Euroopan unionin jatkuvan laajenemisen ja niin sanotun ”kehittymisen” pysähtymiseen?

Entä mikä yhdistää mumbatutuloukkuja internetin ilmiantonappeihin? Myös internetin kontrolloimiskoneisto on eräänlainen mumbatutuloukku. Se voidaan luoda varsin helposti käyttämällä poliittisena aseena kouluampumisia tai lapsipornosta noussutta moralismin kantoaaltoa. Valmista kavallusjärjestelmää voidaan sitten käyttää myös kaiken poliittisesti epämiellyttävänä tai ei-toivottuna pidetyn aineiston sensuroimiseen. On mahdollista, että läpi ei pääse ennen pitkää myöskään tieteen ja demokratian kannalta tärkeää aineistoa, vaan kyseinen ”mumbatutu” vedetään kiistanalaisena pois netistä, ja kysyjille vastataan viranomaisten sälekaihtimien takaa, että asian käsittely on kesken.

Huomiota herättää lisäksi se, että ilmiantokoneiston perustamista suunnitellaan Euroopan unionissa viranomaistyönä eikä demokraattisesti hallittujen kansallisvaltioiden sisällä. Yhteistyö on luonnollisesti tärkeää, jotta Euroopan alueellekin saadaan rakennettua samanlainen umpitunneleista koostuva sensuurijärjestelmä kuin Kiinassa ja Saudi-Arabiassa. Kyse ei ole vain nettiyhteyksien suodattamisesta tai sen tapaisen putkijärjestelmän luomisesta, jonka läpi ei valoa paista. Kyse on normien ulottamisesta kansalaisten ihon alle. Pahin kontrollin muoto toteutuu, kun ihmiset alkavat tarkkailla itseään ja toisiaan rakkausministeriön kaksoiskäskyn ”tarkkailkaa te meitä, niin mekin tarkkailemme teitä” mukaisesti.

”Toisinajattelijoiksi” sanotut ihmiset ovat kaikkialla maailmassa olleet yleensä kansan suurten joukkojen myötäajattelijoita. Heidän kannatuksensa on ollut laajaa mutta viranomaisvallan vastaista. Jos ihmiset taivutellaan tarkkailemaan toistensa tekemisiä, mahdottomaksi ei tule vain toisin ajatteleminen vaan ajatteleminen yleensä. Sellaisessa yhteiskunnassa eivät voi tehdä työtään sen enempää filosofit, kirjailijat, tieteenharjoittajat kuin toimittajatkaan.

Ilmiantojärjestelmästä saattaa tulla myös kansankiihotuksen väline, jonka kautta voidaan painostaa etnisiä tai mielipidevähemmistöjä. Lopulta kaikkien ihmisten sormi on ilmiantamisen nappulalla, ja mahdollisimman nopeaan lähimmäistensä ilmiantamiseen kehottaa ensimmäisen laukauksen logiikka: Ilmianna naapurisi, ennen kuin he ilmiantavat sinut, ja aina kun klikkaat, joku kuolee.