Euroinflaatiosta

Kun Suomi siirtyi euroon vuoden 2001 alussa, meille luvattiin, että hinnat pysyvät ennallaan eikä inflaatio kiihdy. Tähän päivään tultaessa kaikille lienee selvinnyt, että hintalappujen lukemat ovat todellakin entisellään, vaikka rahayksikkö on vaihtunut. Suomessa on vallinnut mahtava piiloinflaatio, joka on syönyt ihmisten palkkapussista puolet, mutta sitä ei ole päästetty näkymään tilastoissa. Rahanarvon aleneminen johtuu muun muassa asuntojen kallistumisesta. Se on peitetty näkyvistä siirtämällä pidentyneet numerosarjat maksettaviksi elinkautisissa asuntoluotoissa, ja laskunauhojen loppupäätä harvoin näkyy ennen kuin kuolema alkaa lonksutella tuonpuoleisuuden portteja.

Kahvikupillinen maksoi konditorialiikkeessä 3,50 markkaa vuonna 2000, ja sitä pidettiin kalliina. Summa on noin 0,60 euroa. Nykyään kahvikupillisesta täytyy pulittaa 6 euroa eli lähes 36 markkaa aivan tavallisissakin kahviloissa. Jos mukaan tulee pullaa, päädytään 12 euron kahveihin, mikä tekee 72 markkaa, kahdelta ihmiseltä 144 markkaa. Kilon banaaneita sai ennen euroaikaa hintaan 3,90 markkaa eli 65 sentillä. Limppu maksoi 6,90 markkaa eli 1,15 euroa mutta nyt vain 4,50 euroa eli 27 markkaa. Ruoan kallistuminen ei johdu ainoastaan tuotantohintojen noususta vaan siitä, että kauppiaat ovat hinanneet hinnat ylös pyöristellen niitä entisiin ”hyvältä näyttäviin” lukemiin, joihin asiakkaiden silmät olivat tottuneet.

Kirjakaupassa yliopiston valintakoekirja maksaa arvokkaannäköisen summan 93,20 euroa (554 markkaa), enkä valehtele. Tekniikan tavanomaista nykytasoa edustavasta televisiosta saa pulittaa vajaan tonnin eli 6000 markkaa, kun vuonna 2000 vertailukelpoisen mallin sai puolella siitä. Myöskään kulutuselektroniikka ei ole halventunut, vaikka siltä näyttää. Bensiinin ja sähkön hintoja on puolestaan nostettu tuotannollisista syistä, mutta niidenkin kallistamista on edesauttanut se, että bensan hinnaksi on voitu määritellä suhteellisen vähältä näyttävä 1,6 euroa eikä 9,90 markkaa.

Vuonna 1995 pienen 30 neliön yksiön sai Helsingin keskustasta 300 000 markalla eli 50 000 eurolla. Nykyään tuolla summalla ei saa asuntoa mistään. Vuoteen 2000 mennessä asunnon hinta oli nostettu 500 000 markkaan eli noin 83 000 euroon, ja tänä päivänä kyseinen asunto maksaisi 150 000 euroa eli 900 000 mummon markkaa! Vielä kymmenisen vuotta sitten tuolla summalla saattoi ostaa neljä huonetta ja keittiön Katajanokalta.

Ruoan, asuntojen ja tiettyjen palvelujen hintoja on nostettu 200 prosenttia, vaikka ihmisten tulot ovat nousseet hieman yli 20 prosenttia. Siksi ei ole ihme, että ihmisten rahat eivät riitä enää mihinkään, vaikka bruttokansantuote on laskennallisesti noussut. Taloudellinen menestys ei ole kanavoitunut ihmisten elämään todellisen elintason kasvuna. Eräs syy tähän on euroon siirtymisen psykologinen vaikutus: hintalappujen numerot on arvottu kohdalleen kuin supermarkettien hedelmäpeleissä, hintavalvonta on laiminlyönyt tehtävänsä ja sinua on petetty.

Vaikuttaa siltä, että nyky-yhteiskunnassa mikä tahansa voi maksaa mitä tahansa. Ehkä tulossa oleva lama tuo järkeä peliin ja ohjaa ihmisiä ajattelemaan paremmin, kannattaako mistä tahansa maksaa ihan mitä vain.