Rkp ja 1809

Rkp on outo lintu puolueiden kentällä, sillä se vakuuttaa viljelevänsä ja varjelevansa kaksikielistä Suomea, vaikka kyseessä on Suomen ainoa yksikielinen puolue. Oikeastaan ”ruotsalaista kansanpuoluetta” ei ole olemassakaan, sillä puolueella ei ole virallista suomenkielistä nimeä, vaan sen ainoa virallinen nimi on Svenska Folkpartiet r.p. Muutoin puolue pyrkii näyttäytymään yleispuolueena, joka kannattaa mitä tahansa päästäkseen hallitukseen ja saadakseen sitä kautta poliittista valtaa.

Vanha vitsi kertoo, että Suomessa pidetään vaalit vain sen selvittämiseksi, keistä tulee Rkp:n hallituskumppaneita. Eikä se pelkkä vitsi olekaan vaan surkea totuus, sillä puolue on jäpittänyt hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 1972.

Todellisuudessa Rkp ei ole ensisijaisesti kielipuolue, vaan sen erottautumisperusteet ovat etnisiä tai kansallisia. Siten puolue ikään kuin vahvistaa kansallisten rajojen olemassaolon ja merkityksen. Jos kyse olisi vain kielestä, Rkp:n piirissä esitettäviä muita asioita ajettaisiin toisten puolueiden kautta.

Sen sijaan Rkp on ruotsinkielisten etujärjestö, jonka kautta ei edistetä vain ruotsin kielen asemaa vaan ruotsinkielisten omiksi mieltämiään asioita. Niinpä puolueen olemassaolo on merkki kansakuntaa halkovien erillisetujen olemassaolosta. Jos etsitään raja-aitojen rakentajia suomalaisen politiikan vainioilta, Rkp on erinomainen ehdokas etnisten muurien pystyttäjäksi.

Jos Rkp ajaisi vain Suomen kaksikielisyyttä, Rkp:tä ei tarvittaisi. Muut puolueet nimittäin ajavat jo kaksi- ja kolmikielisyyttä avoimesti, mutta Rkp tunnustaa vain yhden kielen: omansa.


Fraktaalihistoriaa

Rkp on pyrkinyt viime vuosina puhumaan suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden puolesta. Todellisuudessa puolue ylläpitää vuosisataisia vastakkainasetteluja suomenkielisen ja ruotsinkielisen väestön välillä. Tällä viikolla tuli kuluneeksi 200 vuotta Ruotsin vallan päättymisestä Suomessa. Ruotsin häviö sodassa Venäjälle merkitsi Ruotsin suurvalta-ajan loppua ja poliittista katastrofia, jonka tuloksena monarkki länsinaapurissa pantiin vaihtoon. Tapaus merkitsee Ruotsille nykyään enemmän kuin Suomelle, minkä vuoksi sitä muisteltiin nimenomaan lahden toisella puolen, jossa juhlallisuudetkin pidettiin. Tappio kalvaa ruotsalaisia yhä. Sen sijaan Suomi ainoastaan siirtyi yhden valtion provinssista toisen huomaan.

Vuosi 1809 oli Suomen itsenäistymiskehitystä ajatellen merkittävä, sillä Ruotsin kanssa Suomelle ei olisi ehkä koskaan syntynyt sellaista konfliktia kuin Venäjän kanssa sortokausien aikana. 1809 oli siis merkittävä taitekohta. Murroskohtien merkityksiä pohtivan fraktaalihistorian kannalta kiintoisaa on, olisiko Suomi milloinkaan itsenäistynyt Ruotsista, vai olisimmeko edelleen Euroopan pinta-alaltaan suurin suurvalta?

Ruotsilla ei ole ollut tilaisuutta käydä kunnon sotaa 1800-luvun alun jälkeen. Monet suomalaiset kokevat edelleen alamaisuutta suhteessa Ruotsiin ja ruotsalaisiin, mikä on turhaa. Todellisuudessa ruotsalaisia nöyryytettiin ensimmäisen kerran vuonna 1809 ja toisen kerran siksi, että Suomi käytännössä pelasti Ruotsin neuvostojoukkojen valloitukselta tai ainakin rajanaapuruudelta talvisodassa ja jatkosodassa. Ruotsalaisilla ei ole ollut mahdollisuutta tällaisiin sankaritekoihin pitkään aikaan, ja sen vuoksi ruotsalaiset ovat suomalaisille vaivihkaa kateellisia. Asiat ovat todellakin näin päin. Jos ette usko, koettakaa ajatella asiaa ruotsalaisten kannalta.

Miten sitten Rkp liittyy tähän kehityskulkuun? Suomen ruotsinkielisillä on ollut 200 vuotta aikaa opetella suomen kieli. Maamme virallisena kielenä oli 1800-luvulla myös venäjä, mutta kukaan ei ole Suomen itsenäistymisen jälkeen vaatinut venäjän kielen säilyttämistä virallisena kielenä. Syy on tietysti se, että maassamme on enemmän ruotsinkielisiä kuin venäjänkielisiä. Suomea ei siis onnistuttu venäläistämään. Tosin venäläisiä on Suomen rajojen sisäpuolella tällä hetkellä noin 50 000, ja Stakes on ennustanut, että vuoteen 2012 mennessä määrä nousee sataantuhanteen. Vaaditaanko silloin, että kadunkilpien pitää taas olla venäjänkielisiä? Itse ainakin toivon, että asiat ratkaistaan toisella tavalla.

Ruotsin kielen säilyttämiseen tähtäävät pyrkimykset sen sijaan ovat olleet niin itsepintaisia, että ruotsi on pysytetty koulujen pakollisena oppiaineena meidän päiviimme asti. On sanottu, että kaksikielisyys on rikkautta, vaikka todellisuudessa se lisää hallinnon kuluja. Käytännössä ruotsinkielisyyden varjeleminen ei ole muuta kuin jäänne vuoden 1809 ajoilta, ja sen merkitys on etnisten rajojen rakentamisessa maamme sisäpuolelle. Käsittelin aihetta muun muassa kirjoituksessani ”Runeberg ja Snellman - Aikansa radikaalit”, joka on julkaistu kokoelmassani Filosofiset viuhahdukset (2007).


Rkp ja monikulttuurisuus

Monikulttuurisuuden tendenssiä ajava Rkp, on eräs todiste siitä, että aito kulttuurinen vuorovaikutus ja kulttuurien keskinäinen sopeutuminen eivät toimi vaan johtavat kulttuureihin kulttuureissa. Ja kuten sanottu, Rkp ei ole pelkkä kielipuolue. Mikä se sitten on?

Rkp on poliittinen intressiryhmä, joka edustaa tavoiltaan, käytännöiltään ja varallisuusasemaltaan suomenkielisestä enemmistöstä erottuvan poliittisen kansanosan sosiaalisia, taloudellisia ja etnisiä etuja. Sitä lähellä toimii useita instituutioita, kuten Svenska kulturfonden, joka on Ruotsin Nobel-säätiötäkin rikkaampi organisaatio mutta joka ei jaa avustuksia suomenkielisille, vaikka Suomen Kulttuurirahasto myöntää avokätisesti apurahojaan ruotsinkielisille.

Rkp:n takana on myös huomattavia taloudellisia ryppäitä, jotka omistavat ristiin toisiaan, kuten Aktia-pankki, Stockmann, Fiskars, Viking Line ja niin edelleen. Mikäli ruotsinkielistä maisteria ei pelasta yliopiston ruotsinkieliselle virkaistuimelle joku ruotsinkielinen professori, hän saa työpaikan ruotsinkielisen pääoman piiristä, jossa työpaikat varataan ruotsia äidinkielenään puhuville. Rkp on tämän yhteiskunnallisen todellisuuden poliittinen pysyttäjä.

Puolueella on vain yksi merkittävä ongelma. Sen kannatus ei kasva, sillä ruotsinkielisen vähemmistön osuus väestöstä pysyy vakiona, jopa laskee. Niinpä se on hakenut lisää kannatusta maahanmuuttajien keskuudesta pyrkimällä profiloitumaan vähemmistöpuolueeksi. Juuri näin selittyy se, miksi Rkp on koettanut edistää maahanmuuttoa ohjelmallisesti.

Samaan tapaan ajateltiin myös Sdp:ssä ja Vasemmistoliitossa sekä vihreissä. Myös näissä puolueissa oletettiin, että kun maahan saapuu paljon vähävaraisia maahanmuuttajia pakolaisen tai turvapaikanhakijan ominaisuudessa, he kansalaisuuden saatuaan äänestävät vihervasemmistoa. Jokaisen maahanmuuttajan on oletettu tuovan yhden lisä-äänen Rkp:lle tai vihervasemmistolle. Todellisuus on kuitenkin toisenlainen. Maahanmuuttajat työllistyvät muuta väestöä yleisemmin yrittäjinä. Heitä motivoi samanlainen individualistinen ahneus ja oman edun tavoittelu kuin kaikkia muitakin ihmisiä, ja suuri osa aloittavista yrittäjistä kannattaa ennen pitkää kokoomusta.

Rkp:n strategia ei ole siis purrut kovin hyvin. Mutta sen tuloksena tavalliset ruotsinkieliset ovat alkaneet kävellä ulos Rkp:stä, kun he ovat huomanneet, että puolueen edustama maahanmuutto tuokin Suomeen entistä enemmän vieraskielisiä, jolloin ruotsinkielisten asema kielivähemmistönä heikkenee suhteellisesti. Kun kielikortti ei enää vedä, puolueen osakkeet ovat kääntyneet laskusuuntaan myös yleispoliittisissa ja taloudellisissa kysymyksissä.


Rkp ja talous

Suomen ulkopolitiikan virallisesti tunnustettu tulos on, ettei maassamme ole syviä etnisiä ristiriitoja, joita esiintyy monissa sotien repimissä maissa. Moniaineksisuus heikentää yhteiskunnallisen toiminnan tehokkuutta. Rkp käyttää kuitenkin huomattavaa ideologista valtaa, sillä pysyttämällä ruotsinkielisyyttä Suomessa se pohjustaa ruotsalaisten yritysten ostosmatkoja ja nurkanvaltauksia Suomeen. Esimerkin tarjoaa Meritan ajautuminen Nordbankeniin, jolloin perustetun Nordean sisäiseksi kieleksi määriteltiin ruotsi. Maamme muodollisen kaksikielisyyden vuoksi kaikkien suomalaisten oletettiin osaavan paremmin ruotsia kuin vaihtoehtona ollutta englantia, joka kuitenkin on talouselämän pääkieli maailmassa.

Ruotsalaiset yritykset ovat pala kerrallaan ostamassa Suomea takaisin Ruotsin läänitykseksi. Vaatteita ei saa enää juuri muualta kuin ruotsalaisperäisistä liikkeistä: H&M:stä, Jack and Jonesista, JC:stä, KappAhalista tai Dressmannista. Sonera myytiin Telialle ja Sampo-pankki myös ruotsalaisomistusta sisältävälle Danske Bankille. Rkp on tämän toiminnan ankkuri ja katalysaattori Suomessa. Suomalaisfirmojen ruotsinkieliset patruunat eivät näe kielikuilua eivätkä kulttuurien välisiä eroja ollenkaan, vaikka kyseessä ovat kansalliset edut ja niiden menettämisen uhat.

Suomalaisella pohjalla pysyvä omistajuus voisikin olla parhaimmillaan osuustoiminnallista, sillä julkiset osakeyhtiöt ovat joka päivä myynnissä. Selvimmin tähän liittyvä internatsismi näkyy kapitalismin linnakkeessa, pankkimaailmassa. Osuuspankit ovat tätä nykyä ainoita merkittäviä pankkeja, jotka vielä ovat suomenkielisessä omistuksessa.

Kielen, kulttuurin ja pääoman yhtenäisyyttä on syytä arvostaa myös nykyisin samalla tavalla, jolla J. V. Snellman kytki nämä asiat yhteen. Kansallisfilosofin läksy on kuitenkin monilta unohtunut. Juuri Snellmanin aikaansaannoksia on hänen Venäjän keisarilta hakemansa kielistatuutti, jolla suomen kieli tunnustettiin ensi kertaa viralliseksi kieleksi – tosin venäjän ja ruotsin kielen rinnalla. Olemme kansakunta, joka on saanut oikeutta omalla kielellään vasta yhtä kauan, kuin on kulunut aikaa orjuuden poistamisesta Yhdysvalloista.


Etnopervot

Kaikilla vähemmistöryhmillä on luonnollisesti omat tapansa ja diskurssinsa. Myös Suomen kansa koostuu vähemmistöistä, joihin kuuluvat esimerkiksi seksuaalivähemmistöt. Meillä yhteisiä nimittäjiä muiden suomalaisten kanssa on kuitenkin enemmän kuin erottavia tekijöitä. Siksi on väärin, että homoja haukutaan ”ruotsalaisiksi” ja että ruotsalaisiin kohdistuva kritiikki vääntyy tavalla tai toisella homoherjoiksi.

Itse arvostan selkeitä identiteettejä niin tässä kuin tuossakin asiassa. Sen sijaan niitä tahoja, jotka haluavat edistää monikulttuurista yhteiskuntaa pyrkien sekoittamaan kansakunnat ja etniset ryhmät keskenään, voitaisiin kutsua niin sanottuun pervoteoriaan liittyen ”etnopervoiksi”.