Vastauksia

Alkuvuotta on vaivannut uutispula, eduskunta on lomalla eikä Suomessa ole tapahtunut juuri mitään. Paitsi Jyväskylässä, jossa kolme miestä ehti jo kuolla romaniperheiden ammuskelussa. Näin siis Suomessa, jossa ”miehet rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat naisia”, siis ainakin Helsingin Sanomien feministien mukaan. Ihme muuten, että tappelut syntyvät naisista itsestään ja uhreina näyttävätkin olevan miehet.

Koska mitään poliittista kommentoitavaa ei tällä hetkellä ole, vaan asioita (kuten Lex Thorsia ja Lex Nokiaa) valmistellaan syvinä virtaavien vesien sameudessa, otan tehtäväkseni puhua itsestäni. Muutamat kirjoittajat ovat arvioineet ajatuksiani maahanmuuttokriittisten internetsivustolla, Hommafoorumilla, jota onkin ilo seurata, sillä – amiraali Juhani Kaskealan eräässä toisessa yhteydessä esittämää lausetta lainatakseni – ”homma näyttää vielä toimivan erinomaisesti”!


”Halla-aholaiset” ja ”hankamäkeläiset”

Nimimerkki ”Pöllämystynyt”, joka määrittelee itsensä ”punavihreäksi monikultturismin kriitikoksi”, kirjoittaa Hommafoorumilla muun muassa näin:

”Halla-ahon vieraskirjassa Hankamäki on ollut esillä, esimerkiksi siellä on ollut keskustelua siitä, onko joku pikemminkin ’hankamäkeläinen’ vai ’halla-aholainen’. Halla-ahossa ja Hankamäessä on merkittäviä eroja, Hankamäellä on tavallaan kapeampi ja teoreettisempi näkökulma maahanmuuttokysymyksiin, Halla-aholla taas erittäin laaja ja usein käytännönläheinen.”

Havainnot pitänevät paikkaansa sikäli, että Halla-aho kommentoi kirjoituksissaan melkein kaikkia mediassa esitettyjä uutisia ja mielipiteitä, jotka vähänkin liittyvät maahanmuuttoon. Toisaalta Halla-aho on yhden asian liike. Minulla on maahanmuuttokantoja vähemmän, sillä maahanmuuttokritiikki on vain yksi osa filosofiaani ja liittyy arvosteluun, jota olen kohdistanut kansallisvaltioiden repimistä kohtaan. Perimmältään alani on aika laaja: olen harjoittanut aatehistoriallista ideologiakritiikkiä pohtiessani, mikä rooli monikulttuurisuuden pyrkimyksillä on yleispolitiikan osana.

Tästä on esimerkkinä tulkintani, jonka mukaan elämme samantyyppistä globalisaation aikakautta kuin juuri ennen ensimmäistä maailmansotaa. Erona on se, että tuolloin monikulttuurisuus ja maahanmuutto olivat modernisoitumisen tahattomia sivuseurauksia. Sen sijaan nyt monikulttuurisuutta koetetaan tuottaa tavoitteellisesti. Kenties näin on siksi, että se saataisiin näyttämään halutulta, vaikka sitä toivookin vain halvasta työvoimasta kiinnostunut kapitalismi.

Maahanmuuton ja monikulttuurisuuden kritiikkini perustuu siis filosofiseen yhteiskuntateoriaan. En pitäydy pelkkään konkretiaan, koska haluan perustella näkemykseni yleisfilosofisilla argumenteilla. Haluan myös välttää kiistelyä lillukanvarsista, joiden poimintaan poliittinen valta haluaisi keskustelun ajaa peittääkseen taustalla olevat perusarvot. Mutta hyvä, että Halla-aho pitää esillä asian käytännöllisiä puolia. Ne ovat tärkeitä, ja niissä asiat konkretisoituvat.

Blogikommentaattorin sekin huomio pitää paikkansa, että olen käsitellyt myös useita muita asioita kuin maahanmuuttoa. Olen kritisoinut muun muassa sensuuria (varsinkin verkkosensuuria) ja seksuaalisuuteen liittyviä ajojahteja. Lisäksi minulla on työvoimapoliittinen, sosiaalipoliittinen ja koulutuspoliittinen ohjelma.

Pahoittelen, että filosofina en voi keskittyä riittävästi yhden teeman ympärille. Tämä on kurjaa etenkin niiden lukijoiden kannalta, jotka etsivät tietoa ja lukevat blogeja tiettyjen aiheiden perusteella. Tässä suhteessa Halla-aholla ja minulla on sama ero kuin erikoisliikkeellä ja tavaratalolla. Yhdeltäkään osastoltani ei saa kaikkea mahdollista härpäkettä, mutta joka kerroksesta käteen löytyy aina jonkinlaista kassaraa.

Muitakin eroja minun ja Halla-ahon välillä on – tosin ne ovat pieniä. Esimerkiksi Halla-aho on filologi, minä filosofi, ja siinäkin on vain parin kirjaimen ero. Itse asun Punavuoressa ja Halla-aho Eirassa. Halla-aho on kaupunginvaltuutettu, jota minä en ole, ja lisäksi hän on suosittu, ja minä puolestani mietin, haluaisinko edes olla. Mutta tässä onkin aihe seuraavaan kysymykseen.


Julkisuus?

Nimimerkki kirjoittaa edelleen toisessa kannanotossaan, että

”Halla-aho ei ole sanomalehti, ja jos hänen tekstinsä olisi ollut kärjistämätöntä alusta asti, hän olisi samanlainen ’tuntemattomuus’ kuin Jukka Hankamäki. En ole nähnyt median noteeraavan Hankamäen maahanmuuttokritiikkiä, vaikka hänen johtopäätöksensä ovat synkät.”

Lisäksi kirjoittaja jatkaa näin:

”Vasta nyt, median armottoman lokaamiskampanjan aikana ja vastareaktiona siihen, on yleinen maahanmuuttokritiikki joutunut hiomaan poliittisesti korrektia ilmaisua. Tästä siis poikkeuksena esim. Hankamäki, joka on aina ilmaissut asiat poliittisesti korrektiin sävyyn, ja siksi jäänyt median huomiotta.”

Onkin huvittavaa, että tiedotusvälineille ei kelpaa perusteltu sanankäyttö, vaikka ne toisaalta vaativat sitä täyteen ääneen. Tieteenharjoittajana tiedän toki, että ”perustelujen” vaatimukset ovat niin tässä kuin tuossakin asiassa vain yrityksiä peittää suorat johtopäätökset. Mitä leveämmäksi ja syvemmäksi mielipiteiden kuilu repeää, sitä kovaäänisemmin vallanpitäjät vaativat ”asiallisuutta” – ihan vain ajaakseen kriitikot puolustelukannalle ja hallitakseen mediaa omilla kärjistyksillään. Tällainen tiedotustaistelu on leimannut nimenomaan maahanmuuttokeskustelua, kun kriitikot on yritetty leimata ”häiriköiksi”. Asiallisuus johtaa tällöin kansalaisia valtamedian toivomaan itsesensuuriin, ja kärjistäjiä syytetään ”rasismista”.

Se, että olen esittänyt kirjoituksilleni kaikenkattavat perustelut, on tietysti uskottava syy vaientamisyrityksiini. Sordiinon polkeminen ei tietenkään välttämättä johdu vain ajatusteni kurjasta vastaansanomattomuudesta vaan myös kyseisen tyylin tylsyydestä. Ihmiset eivät halua ”perusteltuja mielipiteitä”, vaan he haluavat tietää, mitä kukin oikeasti ajattelee ja edustaa – perusteluilla tai ilman. Eihän kiimaisia ihmisiäkään kiinnosta, miksi he haluavat seksiä, vaan se, että he haluavat!

Nähdäkseni Halla-ahon julkisuus on seuraus siitä, että hän politisoi näkemyksensä eli asettui ehdokkaaksi vaaleissa, mitä en ole itse toistaiseksi tehnyt. Asiantuntijajulkisuus on aina vaatimattomampaa kuin poliittinen julkisuus. Halla-ahon kannatus puolestaan on suora seuraus siitä, että hänen näkemyksillään oli erittäin paljon niin sanottua hiljaista kannatusta, joka realisoitui, kun löytyi sopiva ehdokas. Halla-ahon kirjoitukset ovat kärjistetympiä ja provosoivampia kuin omani, mutta myöskään omat tekstini eivät ole poliittisesti korrekteja.

Poliittinen korrektius on kontrapunktuaalinen käsite. Se merkitsee, että käsite sisältää oman vastakohtansa ja kumoaa oman väitesisältönsä. Ollessaan ”poliittisesti korrekteja” asiat ovatkin siis täysin väärin. Poliittiseen korrektiuteen liittyvät sensuuri ja peittely sekä kiertely ja kaartelu. Niitä olen kaikin voimin kiertänyt ja kaartanut. Mutta perustellusti olen asiani seinään naulannut, se on totta.

Muutamat ovat pohtineet, miksi en ole ollut median hampaissa. Yksi syy tuli lausutuksi jo edellä. Eräs nimimerkki arveli Helsingin Sanomien keskustelupalstalla syyksi sitä, että kuulun seksuaalivähemmistöön ja että minua sen vuoksi suojelee vähemmistötabu. Olisihan se kieltämättä kauheaa, jos johonkin vähemmistöön kuuluva ihminen paljastuisi monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kriitikoksi. Se osoittaisi, että valtaväestön oma stereotyyppinen kuva maahanmuutosta luhistuisi ja osoittautuisi heidän omaksi tabukseen.

Mutta on myös korjattava eräs virhekäsitys: siitä, että kuulun erääseen kansalliseen vähemmistöön, ei tietenkään seuraa, että minun pitäisi kannattaa kaikenlaisia monikulttuurisuuden pyrkimyksiä. Tämä voisikin perustua vain yleisen suvaitsevuuden ideologiaan, joka on pohjimmiltaan epäjohdonmukainen. Todellisuudessa suvaitsemisen pitää olla valikoivaa, sillä emme voi yhtä aikaa kannattaa keskenään ristiriitaisia ajattelujärjestelmiä. Esimerkiksi homoseksuaalin ei ole järkevää tukea islamia, koska islam diskriminoi ja kriminalisoi seksuaalivähemmistöjä. Tämä on lähtökohta.

Näkemykseni pelottavat monia monikulttuurisuuden ja maahanmuuton edistäjiä, sillä ongelmallistan koko monikulttuurisuuden ideologian. Voidaan sanoa, että vakuuttavin argumentti maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan tulee juuri vähemmistöjen omalta taholta. Ja luonnollisesti siksi media haluaa pysyä meidän näkemyksistämme vaiti tai lavastaa ne marginaalisiksi, mikä myös helposti onnistuu. Olisi kuitenkin virhe olettaa, että arvostelen maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta omien intressieni pohjalta. – Ei. Kyllä minä katson tieteelliseen yleisnäkemykseen pyrkien, että ne eivät ole meidän poliittiselle järjestelmällemme hyväksi.

Entä sitten homoseksuaalisuuden tabu? Suojeleeko vai rasittaako se minua? Molemmilla näkemyksillä on kannattajansa verkkokeskusteluissa. Useimmiten sen on nähty suojelevan minua, kun on epäilty, että media ei uskalla käydä kimppuuni pelätessään joutuvansa arvostelemaan myös homoja, joihin nähden julkinen valta on yleensä noudattanut diplomaattista puhumisen tapaa. Luulen median pohtivan samaa: kannattaako pitää Hankamäki edelleen marginaalissa vai pyrkiäkö paistamaan hänet voissa? Näkemyksenihän olisivat vedettävissä helposti tilille missä tahansa lehdessä, josta voisi sitten lukea, että ”naiskammoinen nazihomo potee aiheetonta islamofobiaa”.

Vastaan, että homoseksuaalisuuden tabu suojelee minua, mutta suojellessaan se enemmänkin rasittaa minua, sillä se määrää näkemykseni kaavun alle. Ja mikäli julkinen sana alkaisi kärventää minua, sekin koituisi mielipiteilleni vahingoksi, sillä media päästäisi näkemyksistäni läpi vain ne, joiden kautta se voisi suodattaa minusta esiin itse haluamansa kuvan, sen, jossa ajatukseni leimattaisiin rasistisiksi, naisvihamielisiksi, äärioikeistolaisiksi, elitistisiksi, koviksi, kylmiksi ja suvaitsemattomiksi. Ja kaikki tämä vain sen tähden, että uhraan aikaani filosofian parhaiden ihanteiden (totuudellisuus, selkeys ja niin edelleen) toteuttamiseen. Yhtälö on siis kannaltani huono.


Minä olen heissä

Asiassa on myös pelkkää laskelmointia syvällisempi taso. Jussi Halla-aho soveltuu julkisen keskustelun kohteeksi siksi, että hän on valkoinen heteromies, jonka feministit ja monikulttuurisuuden kannattajat voivat projisoida kokonaan toiseksi, itselleen vieraaksi. Hänet voidaan ulkoistaa pois omasta minuudesta: kritiikin yksipuoliseksi kohteeksi, jota voidaan solvata. Koska minussa on paljon feministeille ja monikulttuuristeille itselleen tyypillistä ainesta, minua ei voida siirtää täysin toiseuteen, vaan ihmisten täytyy myöntää, että olen heissä itsessään. Kauttani he voisivat siis löytää itsestään eräänlaisen ”sisäisen Hankamäen” ja todeta filosofisen ajattelun velvoittavan myös heitä. Koska en ole kriitikoille selvärajainen kohde, tähtäintä on vaikeampi lukita minuun, ja ehkä näin selittyy se, miksi nautin vähäisempää julkisuutta ja yksin olemisen ylellisyyttä.

Toisaalta olen samasta syystä erittäin vaarallinen muun muassa feministeille ja maahanmuuton suosijoille. Asemani ja mielipiteeni nimittäin houkuttelevat heitä. Kuten aggressiot yleensä, myös heidän vihamielisyytensä minua kohtaan kertovat siitä, kuinka kovasti he haluaisivat olla minun asemassani ja minun kaltaisiani. Nämä punavihreät mimosat haluaisivat olla kuin minä itse: minun ajatuksillani ja mielipiteilläni varustettuina, penis ja pallit mukaan lukien.

Koska en kuulu täysin toiseuteen vaan sisällyn myös heihin itseensä, olen jo heissä sisällä. Juuri siksi heidän täytyisi kivittää minut pois itsestään. Ja samasta syystä olen heidän mielestään pahin: vaikeasti hallittava ja pois projisoitava. Kivitykseen ryhtymisen puolestaan ehkäisevät kaksi seikkaa: ensinnäkin monet joutuvat myöntämään näkemykseni oikeiksi, ja ehkä he kannattavatkin niitä, ja toiseksi on mahdotonta ajaa itsestä pois riivaajaa, joka on jo osa omaa itseä.

Mitä sitten tarkoittaa, että monilla on kiusaus myöntää ajatukseni oikeiksi? Se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että ollessani monikulttuurisuus- ja maahanmuuttokriittinen tavoitteeni ovat täsmälleen samat kuin heidän itsensä: haluan säilyttää maailmanrauhan sekä demokraattisen ja liberaalin yhteiskunnan – keinoni vain ovat toisenlaisia kuin heidän.

Kiisteltyyn asemaani liittyy vielä marttyyrisoiminen ja marttyyrin osa. Koska en ole (valmiiksi pyhänä miehenä) enää demonisoitavissa, en voi nauttia kansansuosiota. Monet ovat ajatelleet, että en ole naulittavissa ristille. Bingo. Mutta perusaksiooma ei pidä paikkaansa. Todellisuudessa olen kokenut kovia. Myös minut on lynkattu. Nettikirjoittajat eivät vain tiedä sitä. Tämä ei ole tapahtunut poliittisessa elämässä vaan tiedeyhteisössä, josta asiat eivät kulkeudu ulospäin yhtä helposti kuin politiikan kentiltä – näin on siitä huolimatta, että myöskään tiede ei ole pohjimmiltaan juuri muuta kuin politiikkaa.

Jussi Halla-aho on suhteellisen nuori tieteenharjoittaja. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2006, kun taas itse väittelin jo toista kymmentä vuotta sitten, vuonna 1997. Hän ei ole ehtinyt nauttia tiedeyhteisön suvaitsevaisuudesta vielä niin täydesti ja ylenpalttisesti kuin itse olen. Kansi on kuitenkin naulattu päälleni yliopistolla varsin tehokkaasti, ja olen kirjoittanut aiheesta useissa yhteyksissä. Syyt johtuvat edellä selitetyistä seksuaalipoliittisista, tiedepoliittisista ja sosiodynaamisista yhtälöistä, ja kaava on ollut sama kuin se olisi ollut varsinaisen poliittisen toiminnankin sektorilla.

Hyökkääjinä ovat olleet a) niin sanotut analyyttiset systeemifilosofit (joista suurin osa on sosiaalidemokraatteja), b) postmodernistit (eli kommunistit ja vihreät) ja c) feministit, joille kaikille on kyllä lohjennut yliopistolta virkoja. Mutta voitteko kuvitella: koko akateemisen toimintani aikana minulle ei ole koskaan maksettu yliopiston kassasta ensimmäistäkään kuukausipalkkaa! Suurimmalle osalle ihmisistä ei ole tietenkään maksettu yliopistoista palkkaa, mutta suhteutettuna, suhteutettuna noiden ninninellien ja millamallojen omaan toimintaan ja raharalliin se ei voine olla ihan oikein. Koetan kuitenkin kestää, sillä ei Jeesuskaan palkannut itselleen asianajajaa, vaan kantoi ristinsä arvokkaasti.

Ajojahdit ja lynkkaaminen ovat tulleet siis osakseni muissa kuin poliittisissa yhteyksissä. Myös tässä on yksi minun ja Halla-ahon ero. Onkin aika kummallista, minkälaista helvettiä niin media, tiedeyhteisö kuin viranomaisvaltakin katsovat asiakseen tuottaa sinänsä lainkuuliaisille ihmisille. Mielestäni oli rikos käynnistää esitutkinta Jussi Halla-ahon kirjoituksista, sillä jo pelkkä uhanalaiseksi saattaminen vaikuttaa tieteenharjoittajien ja poliitikkojen artikulaatioresursseihin itsesensuuria lisäävästi. Sananvapautta ei pitäisi nähdä ylellisyytenä, jota täytyy tarkastella jonakin juridisena asiana, vaan täydellinen sananvapaus on niin tieteen kuin demokratiankin elintärkeä toteutumisen tapa.


Eroista

En ole kirjoittanut tätä kolumniani siksi, että rohkenisin verrata itseäni Eiran synkkään kreiviin. Asemani ja julkisuuteni ovat jotain muuta kuin hänen. Mutta tilitykseen minua houkuttelivat mediassa esitetyt vertailut. Bloggaajat ovat kenties oikeassa myös siinä, että kirjoitukseni ovat olleet aina perusteltuja. Niin ovat. Olen pitänyt kiinni siitä, että puhun vain asiaa, sillä tiedän, että kaikki muu johtaa viestinnän epäonnistumiseen aina, kun kyseessä on kiistanalainen aihe.

En ole valitettavasti koskaan tavannut Jussi Halla-ahoa. Sen sijaan muistan nähneeni hänet ohimennen kesällä Uimastadionin saunassa, jossa hän oli käymässä pienen tyttärensä kanssa. Ja sielläkin hän esitti huomautuksen: muistan hänen maininneen eräälle saunaan astuneelle maahanmuuttajalle, että uimahousut pitäisi jättää sääntöjen mukaisesti saunan ulkopuolelle, tai muutoin niistä erittyy kloorikaasua, joka tuo saunojan ulos keuhkot köhisten. (Myös minulla olivat uimahousut huomaamatta nyrkissäni, sillä kaupunki tuskin ostaisi minulle uusia, mikäli joku kävisi varastamassa ne lokerosta aivan niin kuin edellisetkin.) Hymyä huuleen.