23. tammikuuta 2009
Suomi-kuvasta
Maahanmuuttoa on perusteltu poliittisessa retoriikassa sillä Impivaarasta kotoisin olevalla häveliäisyydellä, että ”emmehän me kehtaa olla ottamatta tänne pakolaisia, kun kaikki muutkin maat ovat avanneet ovensa siirtolaisuudelle”. – ”Muuten Suomi ummehtuu!” – ”Kyseessä on Suomen kansainvälinen maine!” Tällainen ajattelu ei ole kovin nykyaikaista, edistyksellistä eikä sivistynyttä, vaikka niin usein väitetään. Mielestäni se on merkki huonosta itsetunnosta ja alamaisuudesta muihin kansoihin nähden.
Varsinkin maineseikkoihin viittaaminen on pelkkää palturia. Totuus on, että suomalaisista ei ajatella maailmalla juuri mitään. Enintään Suomea pidetään eksentrisenä paikkana, jossa ihmiset ovat tarpeeksi valistuneita pitääkseen päänsä. Sitä myös kunnioitetaan. Jos minun pitäisi valita kahden asian kesken – toisaalta kansallisen edun edistämisen ja toisaalta kansainvälisen maineen välillä – valitsisin epäröimättä kansallisen edun.
Mielestäni kansallista etua edistää parhaiten se, että pidämme kiinni ulkopolitiikkamme keskeisestä tuloksesta: siitä, ettei maassamme ole suuria etnisiä ristiriitoja. Kansainväliseltä maineeltaan Suomi on muita maita parempi, sillä me emme ole koskaan kansakuntana uhanneet ketään. Sen sijaan omaa kansallista etuaan pyrkivät tässä maailmassa edistämään kaikki, joten siihen kannattaa tarttua, ja sitä myös ymmärretään.
Aivan kuten edellisessä kirjoituksessani perustelin, myös ruotsalaiset ovat suomalaisille kateellisia, sillä ruotsalaisilla ei ole ollut tilaisuutta sankaritekoihin viimeiseen puoleentoista sataan vuoteen. Ruotsalaiset tietävät, että suomalaiset pelastivat koko Pohjolan kommunismilta taistellessaan Neuvostoliittoa vastaan talvi- ja jatkosodassa. Tämän vuoksi ruotsalaiset katsovat suomalaisia ylöspäin, aivan niin kuin suomalaiset puolestaan kunnioittavat virolaisia kaikkien niiden koettelemusten vuoksi, joihin he eivät voineet itse vaikuttaa vaan joiden uhreiksi he joutuivat Neuvostoliiton valloittaessa koko Baltian.
Suomessa ei vain ymmärretä sitä, miltä asiat Ruotsista tai muualta päin katsoen näyttävät. Britannia, Hollanti, Ranska ja Tanska ovat meille kateellisia, koska meillä ei ole suuria etnisiä ongelmia, kuten noilla mailla itsellään. Tulos näyttää kaikki moraaliset varauksetkin huomioon ottaen Suomelle myönteistä tulosta.
Mistä sitten johtuu, että maamme poliittinen johto on niin tavattoman huolissaan Suomi-kuvasta? Euroopan kansojen keskuudessa Suomea arvostetaan mutta ei arvostella. Sen sijaan Suomen ministereitä hävettää, sillä heidät on pakotettu sitoutumaan Euroopan unionin monikansallistamiseen ministerineuvoston kokouksissa, joissa he eivät kehtaa sanoa, että Suomen kansan enemmistö ajattelee asioista toisin. Lisäksi ministereitä hävettää kertoa suomalaisille, että monikulttuurisuutta he itse ajavat vain siksi, että heidät on sidottu kyseiseen aatteeseen sopimuksilla ja julkilausumilla. Siksi Suomen ministerit ovat puun ja kuoren välissä. He eivät voi lakata kumartelemasta kollegoilleen Euroopan unionissa, ja sen vuoksi he tulevat selkä edellä kotiin Brysselistä.