13. tammikuuta 2009

Puolueiden paletit sekaisin


Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään hämmästyttävän avarakatseisesti, että Suomen puolueet ovat paneutuneet heikosti maahanmuuttopolitiikkaan. Tämä tarkoittaa, että sitä väitettyä yksimielisyyttä maahanmuuton oikeutuksesta ja tarpeellisuudesta ei olekaan. Juttua varten oli tosin luettu vain puolueohjelmia. Kyllä jokaisella puolueella ja edustajalla näyttää olevan oma linjansa. Demokratiassa olisi kuitenkin suotavaa, että periaatteet olisi painettu myös ohjelmiin, jotta äänestäjille ei kaupiteltaisi sikaa säkissä.

Myös Tupu, Hupu ja Lupu ovat lehden tekemän kyselyn mukaan tarkistaneet maahanmuuttokantaansa muutamaa piirua tiukemmaksi. Huomattava on, että Helsingin Sanomat on raportoinut Timo Soinin vastauksen lehteen väärin. Hänen sarakkeestaan löytyvästä kommentista (”ei ole”) nimittäin puuttuu sellainen kysymys, johon hänen vastauksensa voisi olla vastaus. Tarkoittaako tämä, että puolueella ei ole maahanmuuttokantaa vai että Soiniin ei ole saatu yhteyttä?

Kommenteista kummallisin on Rkp:n Stefan Wallinin toteamus: ”Kotoutumisen piiriin tulevien maahanmuuttajien ryhmä on liian rajoitettu. Kaikilla pidemmäksi aikaa maahan muuttavien pitäisi voida päästä kotoutumisen piiriin.” Sana ”kotoutuminen” on tämän mukaan verbistä ”kotoutua” johdeltu substantiivi. Lisäksi vastauksessa on selvä kielioppivirhe. Wallin antaa olettaa, ikään kuin kotoutuminen olisi jonkinlainen maailmanhenki, jonka ”piiriin päästään”. Kotoutuminen mielletään tämän mukaan yleisratkaisuksi, joka sovittaa kaikki maahanmuuttoon liittyvät pienet ongelmat, kuten ammattitaidottomuuden, kielitaidottomuuden, sosiaalimenojen kasvun, työttömyyden ja asunnottomuuden.

Kaikessa on kyse rahasta. Selvimmin tämän paljastaa Vasemmistoliiton Sirpa Puhakka vaatimuksessaan, että ”valtion on annettava huomattavasti enemmän kunnille rahaa, jotta kunnissa voidaan järjestää kielenopetusta, koulutusta ja muita kotiutumista tukevia toimia”. Saman myöntää demarien Jutta Urpilainen, joka valittaa, että ”paljossa on parannettavaa. Kun kotouttamisasiat keskitettiin sisäasianministeriön alle, sille ei annettu riittäviä resursseja.” Vaikka myös työperäistä maahanmuuttoa on pyritty joskus perustelemaan sen tuomilla suurilla tuloilla ja säästöillä, totuus on siis nyt vasemmistonkin mielestä toisenlainen.

Tämän vahvistaa Astrid Thorsin äskettäinen vaatimus, että myös työnantajien pitäisi alkaa osallistua maahanmuuttajien koulutukseen! Nyt, kun maahanmuuton maksutosite lankeaa laskuna valtion käteen, ministeri putoaakin omalta asteroidiltaan ja toistaa vanhan kliseen: ”Ei kaikki voi olla yhteiskunnan vastuulla.”

Näin väittäessään ministeri väistämättä valehtelee, sillä ensinnäkään yrityksillä ei ole toimivaltaa maahanmuuttopolitiikassa, joten niillä ei voi olla vastuuta myöskään ongelmien hoitamisesta. Toiseksi valtion ei pidä aiheuttaa työnantajille sellaisia lisäkuluja, joita ne eivät ole itse pyytäneet. Jos taas työpaikkoja alettaisiin kiintiöidä ulkomaalaisille, se johtaisi kantaväestön positiiviseen syrjintään. Todellisuudessa yritysten tehtävä on suorittaa päätoimensa parhaalla hyötysuhteella sekä tuottaa voittoa eikä toimia leikkikaverina lelunsa hukanneelle ministerille. Samaan aikaan Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vaatii maahanmuuttajien määrää alas, koska valtio ei selviä enää edes heidän työvoimapalvelujensa hoitamisesta.

Uskon, että mikäli koko maahanmuuttovirta saatettaisiin vain työnantajien kustannettavaksi (kuten kai olisi perusteltua jos maahanmuutto olisi työperäistä), niin työnantajat panisivat äkkiä pisteen koko touhulle. Tämä johtuu siitä, että yritykset eivät tarvitse työvoiman massatuontia, ja sen vuoksi myöskään valtion ei pitäisi aktiivisesti haalia maahan työvoimaa. Nykyään maahanmuuton kustannukset maksatetaan suurimmaksi osaksi palkansaajilta perityistä veroista, vaikka palkansaajatkaan eivät hyödy vaan kärsivät ulkomailta tuodusta halpatyövoimasta. Nykyinen politiikka saattaa joiltakin osin kannattaa firmoille, mutta jos ne pantaisiin maksamaan itse maahanmuuton kulut, töitä alkaisi löytyä varmasti helpommin niille yli 200 000 suomalaiselle työttömälle, jotka nykyään ovat vailla ansiotuloa. Sitä paitsi Suomessa on viimeisimpien tietojen mukaan irtisanottu muutamassa kuukaudessa noin 40 000 henkilöä, joten laman rantautuminen Suomeen lopettanee henkitoreissaan köhisevien maahanmuuttovaateiden raihnaiset kuolinkouristukset.

Vaikka maahanmuuttajaryhmillä on objektiivisia eroja, taloustieteelliseltä kannalta ei ole syytä erottaa ammattitaidottomia ja ammattitaitoisia maahanmuuttajia toisistaan. Ammattitaidoton tuo kuluja yhteiskunnalle, kun taas ammattitaitoinen vie leivän suomalaiselta. Työperäiseen maahanmuuttoon ja työvoimapulaan vetoaminen ei siis pyhitä mitään.

Päivi Räsänen puolestaan kavensi totuutta Helsingin Sanomien kyselyssä mainitessaan, että ”maahanmuuttajien kantaväestöön nähden moninkertainen työttömyys kertoo kotouttamispolitiikan epäonnistumisista”. On totta, että kotouttaminen on epäonnistunut, mutta eivät tulokset vain siitä kerro, vaan myös siitä, että maahanmuutto sinänsä on ollut tarpeetonta, perusteetonta ja siksi epäonnistunutta. Kotouttaminen ei voi olla yhteiskuntapolitiikan yleinen päämäärä. Esimerkiksi pakolaisten tapauksessa tavoitteena on syytä pitää maahanmuuttajien kotiuttamista takaisin lähtömaihinsa olojen rauhoituttua ja heti, kun siihen on tilaisuus. (Kotouttamisen ja kotiuttamisen semantiikasta katso erästä edeltävää artikkeliani.)

Turvapaikkashoppailusta

Olen edellä käsitellyt puolue-edustajien kannanottoja, jotka ovat tietysti teoreettisia. Mutta mitä tapahtuu todellisuudessa? Suomeen heilahti viime vuonna lähes 4 000 maahanmuuttajaa pelkästään turvapaikanhakijan ominaisuudessa. Niin sanottujen ankkurilasten osuus kuusinkertaistui edellisvuoteen verrattuna, eli perheenyhdistämisohjelmien kautta on odotettavissa vielä lisääkin väkeä. Nämä ihmiset ovat yleensä kielitaidottomia, ammattitaidottomia ja usein myös luku- ja kirjoitustaidottomia, eli siten yksipuolisesti holhottavia. Kulut kunnille ja valtiolle ovat suunnattomat.

Ja mitä kaupungit tekevät? Tämän kysyminen ymmärretään usein vaatimukseksi, että jotain pitäisi tehdä, koska tekemättömiä ihmisiä moititaan. Tilanne muodostaa niin sanotun sandwich-tilanteen: valtio ja kunnat on saatettu tapahtuneiden tosiasioiden eteen, ja parasta olisi ollut toimia jo alun perin niin, ettei pakkotilannetta olisi syntynyt.

Maahanmuuttajia ei ole liiemmin lähetelty ruotsinkielisiin rannikkokuntiin, paitsi runsaalla valtionavulla. Rahastahan mikään ei saa olla kiinni, kun kyse on maahanmuuton edistämisestä, vaan sitä täytyy ehdottomasti saada! Valtion raha ruotsinkielisille kunnille kyllä näyttää kelpaavan, vaikka ne eivät suostuneetkaan majoittamaan Karjalan evakkoja alueilleen asutustoimikunnan rukouksista huolimatta.

Niinpä muun muassa tämä Ylen uutinen kertoo, että Pietarsaaren Oravaisiin avataan uusi vastaanottokeskus valtion avokätisellä tuella, vaikka ”osa kaupunkilaisista pelkää asuntojensa arvon alenevan” ja ”toiset ovat huolissaan turvallisuudestaan”, sillä maahanmuuttajien ”vuorokausirytmi kääntyy helposti yöpainotteiseksi”. Rikastus jäänee kuitenkin väliaikaiseksi, sillä kaupunginjohtaja Mikael Jakobsonin mukaan asiat menevät niin, että ”kun turvapaikka aikanaan järjestyy, moni pakolainen suuntaa matkansa kohti suurempia kaupunkeja”.

Tämä on jälleen todiste siitä, että edes tuota monin tavoin idealisoitua ja valheellisilla verukkeilla höystettyä ”aitoa monikulttuurisuutta” ei synny, vaan maahanmuuttajat hakeutuvat sinne, missä heillä on oma yhtenäiskulttuuri. Sopeutumisen sijasta tapahtuu ghettoutumista ja slummiutumista, mikä on tavallaan ymmärrettävää. Jos suomalainen ihminen pakotettaisiin asumaan esimerkiksi Somaliassa, hänkin todennäköisesti hakeutuisi mahdollisimman nopeasti niille seuduille, joilla vallitsee suomalainen kulttuuri, toisin sanoen suomalaisyhteisön piiriin. Maahanmuuttajat ovat kasautuneet kaltaistensa pariin melkein kaikissa suurissa kaupungeissa ympäri maailman.

Toinen Ylen uutinen puolestaan muistuttaa siitä monienkin ihmisten kärsivällisyyttä kaivelleesta tosiasiasta, että Helsingin kaupunki perustaa kaksi uutta vastaanottokeskusta: toisen Punavuoreen entisen hotelli Martan tiloihin ja toisen Kallioon hotelli Fennoon. Yhteensä 400 paikkaa kattavien laitosten hintalapussa lukee tälle vuodelle peräti 9,5 miljoonaa euroa, eli keskimäärin 23 750 euroa per paikka. Paljonko sinun tulosi ovat tänä vuonna? Montako suomalaista tarvitaan maksamaan veroina pelkästään tästä hankkeesta koituvat kulut?

Lisäksi Espoo pohtii pakolaisten sijoittamista poliisikoululta vapautuneisiin tiloihin, joihin piti alun perin saneerata opiskelija-asuntoja Aalto-yliopiston opiskelijoita varten. Pakolaisten vastaanottokeskuksiin sijoitetut rahat otetaan yksiselitteisesti pois suomalaisilta ihmisiltä, vaikka pääkaupunkiseudulla vallitsee huutava pula asunnoista omienkin asukkaiden kesken. Asuntopula ja asuntojen hirveä hintojen nousu johtuvat siitä, että maahanmuuttajien oikeudet on nostettu suomalaisten maalta muuttajien edelle, ja pääkaupunkiseutu kansoittuu tätä nykyä molemmista.

On syytä muistaa, että maahanmuutto ei ole kenenkään maahanmuuttajan subjektiivinen oikeus, vaikka se on EU-pykälien valossa usein haluttu nähdä sellaisena. Mutta suomalaisen ihmisen oikeus sosiaaliturvaan, vapaaseen muuttamiseen paikkakunnalta toiselle ja asuntoon ovat subjektiivisia oikeuksia, eli niihin jokaisella suomalaisella on lain takaama oikeus. Niinpä on väärin, että maahanmuuton suosiminen johtaa suomalaisten ihmisten perusoikeuksien kieltämiseen tai laiminlyömiseen. Myös hotelli Marttaan ja Fennoon pitäisi pakolaiskeskusten sijasta rakentaa esimerkiksi vuokra-asuntoja suomalaisille.

Tässä mielessä on aika erikoista, että Helsingin kaupungin sosiaalijohtajana toimiva teologi Paavo Voutilainen siunailee asiaa Ylelle näin: ”On ihan selvää, että meillä on myös velvollisuus antaa meidän naapureillemme tarkkaa tietoa siitä, mitä tämä merkitsee.”

Se, että suomalaisille ”kerrotaan”, että verovarat kuluvat vuokra-asuntojen sijasta pakolaiskeskuksiin ja että omistusasuntojen arvo alueella mahdollisesti laskee, ei kuitenkaan riitä. Tämähän on sama kuin ihmisiä vedettäisiin turpaan ja sitten opastettaisiin, ”mitä se merkitsee”. Parhaan todistuksen maahanmuuton rikastuttavuudesta antaa se, että kaikkialla, minne nousee pakolaiskeskus, sen koetaan huonontavan asuinympäristöä.

Kortit esiin

Palaan lopuksi alkuun. Suomen puolueet eivät ole osanneet tai halunneet kertoa kansalaisille, mikä on niiden kanta maahanmuuttoon. Lisäksi ei ole kerrottu, mitä maahanmuutto maksaa ja miten sitä käytännössä toteutetaan. Minä en odota, että puolueet yksisuuntaisesti kertoisivatkaan kansalaisille mitään. Sen sijaan kansalaisten pitäisi kertoa omat näkemyksensä poliitikoille ja puolueille, jotta demokratia toteutuisi. Puolueiden pitäisi sitten noudattaa tätä tahtoa.

On selvää, että puolueiden mielipiteet vaihtelevat. Äänestäjät organisoituvat puolueisiin sillä perusteella, mitä niiden ohjelmiin on rustattu. Kysyntäsektorin pitäisi kuitenkin luoda se, mitä puolueet voivat tarjota. Nyt pelikortit ovat kaikilta puolueilta hukassa. Vain Rkp:n ja vihreiden mielipiteistä on käytännön näyttöä. Myöskään Perussuomalaisilla ei ole asiasta selvästi kirjattua kantaa.

Ihmisille pitäisi vastata siihen, haluaako puolue maahanmuuttoa vai ei, ja jos, niin minkälaista ja kuinka paljon. Yhteiskunnalle koituvat kustannukset olisi laskettava tarkoin. Pelkät arviot eivät riitä, vaan asiasta on jo kokemusperäistä tietoa sekä Suomesta että ulkomailta. Myös äänestäjillä on velvollisuutensa: poliitikoille pitää sanoa, mihin me emme suostu ja mihin emme halua rahojamme tuhlattavan.

On väärin, että eduskunta on lomalla, vaikka työn alla on monta tärkeää lakia, kuten ulkomaalaislaki, ja valtion taloudenhoito vaatii jatkuvaa reagointia. Eduskunta lomailee muutenkin liikaa venyttäessään kesälomansa juhannuksesta pitkälle syksyyn ja talvilomansa jouluviikolta helmikuun alkuun. Joskus minusta tuntuu, että tätä maata ei johda vastuullisesti kukaan, vaan poliitikot vetävät huolettomasti nimensä moneen sellaiseen asiakirjaan, jonka sitoumukset jäävät leimaamaan tätä maata pysyvästi ja koskevat siten lähtemättömästi myös tulevia sukupolvia.