Onnea presidenttiparille

Amerikan-Osaman virkaanastujaistilaisuus löi television katseluennätykset, sillä tapahtuma oli etnis-poliittinen. Myös rotukysymyksellä näyttää olevan merkitystä maailmassa, jossa enää 6 prosenttia ihmisistä on valkoihoisia. Tätä osoittaa sekin, että viime sunnuntain virkaanastujaiskonsertin esiintyjistä (Beyonce, Mary J. Blige, Garth Brooks, Sheryl Crow, Jamie Foxx, Josh Groban, John Legend, John Mellencamp, Queen Latifah, Bruce Springsteen, U2, Usher, Denzel Washington, will.i.am ja Stevie Wonder) vain 40 prosenttia oli valkoihoisia. Ja heistäkin sekä Bono että Pomo olivat protestilaulajia, loput kantrikärpäsiä.

Bono on muuten ovela mies, sillä hän on pystynyt käyttämään maailman jokaista sotaa oman kannatuksensa nostamiseen. Kukapa ei haluaisi vastustaa sotia? Asettamalla itsensä sodanvastaisuuden keulakuvaksi, kuten nyt viitatessaan Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin, Bono uusintaa kannatuksensa ajasta aikaan. Virtaa fiilistelyyn riittää yhtä varmasti kuin sodankäynti jatkuu maailmassa.

Lincoln-monumentilla järjestetty konsertti oli mediatutkimuksellisesti kiintoisa, sillä melkein jokaisessa välipuheessa vedottiin rotuun tai käytettiin rotukorttia avoimesti. Rotuun saa siis viitata, kun perustellaan rotuerottelusta luopumista, mutta ei missään muussa yhteydessä. Tämä on epäjohdonmukaista, sillä puheiden takana on joka tapauksessa ajatus rotujen olemassaolosta, vaikka toisissa yhteyksissä juuri se haluttaisiin kieltää. Ehkä onkin niin, että rotuja voidaan pitää objektiivisina tosiasioina myös poliittisessa retoriikassa, kunhan siihen on jokin poliittisen korrektiuden sanelema syy.

On helppo hokea Obaman vaaliteeman eli Muutoksen (Change) tapahtuneen nyt, kun Yhdysvallatkin on ei-valkoisilla. Ja kiintoisaa on nähdä, miten se vaikuttaa ja kuinka Yhdysvallat nousee lamasta. Varsinaisestihan valta vaihtuu vasta vuonna 2042, jolloin eurooppalaisperäinen väestö jää ennusteen mukaan vähemmistöksi.

Yhdysvalloissa riittää kurjuutta, ja suurin osa siitä on keskittynyt kaupunkeihin sekä osavaltioihin, joissa mustat ovat enemmistönä. Esimerkiksi autoteollisuuden pääkaupungissa Detroitissa vallitsee maanpäällinen helvetti. Suuri osa kaupungista on täysin rappeutunut ja luhistuneessa tilassa työttömyyden sekä subprime-asuntoluottokriisin vuoksi. Vakuudettomien ja vaihtuvakorkoisten asuntoluottojen ongelma puri pahiten juuri mustien kansoittamiin kaupunkeihin, kun köyhien työläiskorttelien asukkaat joutuivat hirvittävällä tavalla George W. Bushin junailemien ja helposti saatavien lainojen yksipuolisiksi uhreiksi. Asiasta lisää tässä ja tässä.

Amerikan meininki on joka tapauksessa vaihtumassa melkoiseksi vastakohdakseen, paitsi taloudellisesti, myös poliittisesti. En olisi koskaan voinut kuvitella George W. Bushia bailaamassa kunnia-aitiossa negrospirituaalien tahtiin. Toivottavasti kuitenkaan talouden elvytysyritykset eivät mene pelkäksi räpiksi tai videopelien pelaamiseksi, vaikka Obama ehtikin jo sijoittaa 34 000 euroa omiin videopelimainoksiinsa.

Yhdysvaltain presidentti ei ole niinkään henkilö kuin instituutio, joka on riippuvainen neuvonantajistaan ja rahoittajistaan. Siksi on syytä toivottaa onnea myös varapresidentille, joka helposti jää presidentin varjoon. Varapresidentti on tärkeä Yhdysvaltain poliittisessa järjestelmässä, jossa ei ole lainkaan pääministerin virkaa. Ehkä vastaavanlainen järjestelmä sopisi myös Suomeen. Yhdysvalloissa erinomaista on se, että perustuslakia pidetään todellakin perustuslakina, jota ei helposti rikota eikä muuteta. Juuri perustuslain takaamaan vahvaan turvaan nojautuu myös Yhdysvaltojen hyvä sananvapaustilanne, kun taas Suomessa ihmisten perusoikeudet näyttävät olevan pelkkää paperia.

Joka tapauksessa varapresidentit ovat näytelleet tärkeää osaa Yhdysvaltojen politiikassa ennenkin. Varapresidentti on presidentin lähin neuvonantaja, ja varapresidentti tuuraa presidenttiä tämän ollessa esteellinen. Varapresidentti ei ole sen enempää politiikan sorminukke kuin Suomen eduskunnan puhemieskään, sillä Yhdysvalloissa varapresidentti toimii myös senaatin puhemiehenä.

Varapresidenteistä monet ovat tulleet valituiksi presidentiksi myöhemmin. Esimerkeiksi sopivat vaikkapa George Bush, Lyndon B. Johnson ja Richard Nixon, joka toimi varapresidenttinä 1952-1960 ja presidenttinä 1969-1974, kunnes 1970-luvun vallankumoukselliset pakottivat hänet eroamaan käyttäen verukkeena Watergate-skandaalia.

66-vuotias Joseph R. Biden ei ehtine presidentiksi seuraavissa vaaleissa (ellei hän ryhdy Obaman haastajaksi), ja tie ehdokkuuteen on avoinna vasta Bidenin ollessa 74-vuotias. Mutta olkaamme toiveikkaita myös hänen suhteensa.

Nimensä Yhdysvaltojen presidentit olisivat voineet valita hullumminkin. Obaman ja Osaman samankaltaisuus tuli mainituksi jo edellä, ja Biden puolestaan tuo mieleen intiimihygienian hoitamisessa käytettävän bide-suihkun.

Virkaanastujaisissa esitetyt Lincolnin patsaan kuvavälähdykset puolestaan havainnollistivat, miten hämmästyttävästi Abraham Lincoln muistuttaa J. V. Snellmania jurottavine leukoineen.