1. tammikuuta 2009

Tämän maailman kaikki asiat


Tervetuloa kaksoispisteen tälle puolen. Aloitan uuden vuoden tekstillä, joka on eräänlainen post scriptum edelliseen kirjoitukseeni.

Vuosi alkoi lupaavasti varsinkin Ranskassa, jossa maahanmuuttajat polttivat yhdessä yössä - eivät suinkaan kymmentä tai sataa - vaan yli tuhat autoa! Ihme, ettei suomalaiselle medialle tule mieleen mitään kriittistä, kun se näistä asioista työkseen raportoi, ongelmien takana olevat etniset konfliktit tietysti pois sensuroiden.

Koska todellisuus ja media toistavat itseään suostumatta oppimaan keneltäkään mitään, olisi kenties viisasta lopettaa blogin pitäminen silloin, kun tärkeimmät asiasisällöt ovat tulleet sanotuiksi. En halua rasittaa lukijoitani kertailemalla jatkuvasti omia mielipiteitäni. Sitä paitsi olen ensisijaisesti kirjailija, ja asioiden filosofiseen ytimeen poraudun kirjoissani.

Olen kuitenkin päättänyt ratkaista asian hieman toisin ja julkaisen pääosan tähänastisista artikkeleistani lähiaikoina kirjan muodossa. Sen ohella jatkan myös verkkokolumnistina toimimista. Tarkemmat perustelut kerron keväällä ilmestyvässä teoksessani. Lisäksi kirjaan tulee mukaan koko joukko aiemmin julkaisemattomia kirjoituksia. Verkkokolumneja on tietenkin muokattu kokoelmaan paremmin sopiviksi, ja päällekkäisyyksiä on poistettu. Muutoin kirjoitukset poikkeavat alkuperäisistä lähinnä siinä, että suoralinkitykset on muutettu loppuviitteiksi. Kirjassa on kaikkiaan kolme kerrosta: (1) ilmiötasolla asioita kommentoiva ja kantaa ottava taso, (2) tulkitseva taso, jolla pohditaan ilmiöiden merkityksiä laajemmin (esimerkiksi psykoanalyyttisesti) sekä (3) meta-analyyttinen ja diskurssianalyyttinen taso, jolla pohditaan, miten puheena olleista asioista, kuten maahanmuutosta, monikulttuurisuudesta, feminismistä ja seksuaalisuuden vaarallistamisesta, on puhuttu mediassa.

Tekstin määrä on osoittautunut varsin massiiviseksi, mikä ei liene ihme, sillä kommentoinnin päälähde on ollut maamme suurin sanomalehti nimeltä Tämän maailman kaikki asiat. Lehden suosimia tendenssejä ovat olleet monikulttuurisuuden edistäminen, feminismi, yleinen seksuaalisuuden kauhistelu ja hallituksen linjan tukeminen (onpa se mikä tahansa, jotta yhteiskuntarauha säilyisi). Lehden linjaan kuuluvat myös yksityisautoilun puolesta puhuminen, sovinnaiseen yhteiskuntamoraaliin kannustaminen sekä kaikkien kysymysten kääntäminen vain normatiivisiksi tinkimisasioiksi (mikä epäilemättä puhuttelee pietistisen kansamme orjasielua).

Keskeisenä pyrkimyksenä on lisäksi ollut asumisen korkean hintatason pysyttäminen (jotta konsernin omistuksessa olevien kiinteistöjen arvo säilyisi). Lopulta lehden takana vaikuttava mediakonserni on ajanut myös sananvapauden rajoituksia ja sopimattomien mielipiteiden suodatusta, sillä nämä rajoitukset eivät ole toistaiseksi kohdelleet kaltoin suurten mediatalojen kaupallisia etuja, vaikka ne ovatkin kaventaneet yksityishenkilöiden vapauksia.

Tärkein syy ahdistukseen maassamme on sanomalehti nimeltä Tämän maailman kaikki asiat. Mutta myös muita suuria medioita voi kiittää älyllisen kirjallisuuden kuolemasta ja yhteiskunnallisen keskustelun halvaannuttamisesta. Eräs syy median tuottamaan Angstiin voi olla siinä, että tiedotuskulttuuristamme puuttuu kyky ja halu asioiden syvälliseen ymmärtämiseen. Niin lehdissä kuin kustantamojen ohjelmissakin on mahdotonta sanoa mitään, mikä ei ole kaupallisten tavoitteiden mukaista tai jollakin tavoin ”ajankohtaiseksi” tai ”trendikkääksi” miellettyä.

Kenellekään ei liene yllätys, että suomalainen media on henkisesti korruptoitunut. Esimerkiksi Tämän maailman kaikki asiat -lehden entinen päätoimittaja Reetta Meriläinen tunnusti olleensa taistolainen syntymäpäivähaastattelussaan 22.4.2000 (tosin asiaa katuen), ja lehden nykyinen pääkirjoitustoimittaja Antti Blåfield puolestaan löytyi äärivasemmistolaisen Toimittajaliiton jäsenlistalta, niin kuin moni muukin suurissa lehdissä ja sähköisessä mediassa nykyisin valtaa käyttävä toimittaja. Lehdessä viisitoista vuotta toiminut Martti Valkonen tilittää tätä historiaa muun muassa kotisivuillaan ja kirjassaan Journalismin salat, joka löytyy edellä mainitulta sivustolta.

Niin sanotun porvarillisen median linja ei poikkea paljoa Kansan Uutisten ja Tiedonantajan linjasta. Toimittajaliiton 60-lukulaisia tovereita on pilvin pimein suomalaisen valtamedian toimituksissa, aivan niin kuin korkeimmat valtioelimet on täytetty Demlan juristeilla. Koska nämä eivät ole koskaan ymmärtäneet sellaista asiaa kuin kansakunnan oma etu, ei ole mikään ihme, että suuri osa ihmisistä haluaa täystuuletuksen sekä toimituksiin että valtion virkoihin.

Tämän maailman kaikista asioista on vaikea saada otetta kommentoimalla Tämän maailman kaikki asiat -lehden verkkosivuilla vallitsevaa intressiryhmien kakofoniaa, joten parempi on kulkea tässäkin asiassa omia polkujaan. Viisaimmin tekisi ehkä se, joka laittaisi kyseisen tuutin omalta osaltaan kokonaan kiinni: poissa silmistä, poissa mielestä.