Tahdon!

Poliitikkojen seuraelämä on huomattavan vilkasta ainakin verrattuna siihen, miten paljon poliitikot harjoittavat seksi- ja seurustelusuhteita koskevaa moralismia. Ehkä näiden asioiden välillä on myös riippuvuus.

Suuri osa valtaa käyttävistä poliitikoista on suhteellisen varttuneessa, kypsässä, ellei jopa korkeassa iässä, ja heillä on paljon tärkeitä tehtäviä hoidettavinaan. Tähän nähden heiltä löytyy hämmästyttävän avokätisesti aikaa myös parinmuodostuksen markkinoilla toimimiseen.

Esimerkiksi puolivallattomana poikamiehenä mainetta saanut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö antoi äsken suorastaan historiallisen hiljaisen esimerkin siitä, kuinka sana ”salarakas” voidaan herättää henkiin. Hän kun pamautti yllättäen naimisiin kokoomuksen viestintäpäällikön, Jenni Haukion, kanssa. Onnea.

Myös Tarja Halonen avioitui uudestaan virkakaudellaan, ja samoin teki aikoinaan Paavo Lipponen. Matti Vanhasen yritteliäisyys puolestaan tunnetaan, samoin kuin Ilkka Kanervan ja Tanja Karpelan, joka ilmoitti äsken olevansa raskaana. Vauhti on ollut niin kova, että piispa Eero Huovinenkin ehti tuossa huomauttaa poliitikkokuntamme jatkuvasta parinvaihdosta.

Se, että poliitikot naivat kuin kanit, ei kiinnosta minua lainkaan, paitsi politiikantutkimuksen kannalta. Outoa on, että tavallisten pulliaisten seurustelusuhteissa usean vuoden ikäeroa paheksutaan, mutta poliitikkojen ja muiden julkkisten ihmissuhteissa ne hyväksytään. Ainakaan asiasta ei puhuta kovaan ääneen.

Esimerkiksi Paavo (s. 1941) ja Päivi (s. 1967) Lipposen välillä ikäeroa on yhden sukupolven verran eli 26 vuotta ja Sauli Niinistön (s. 1948) ja hänen tuoreen rouvansa (s. 1977) välillä 29 vuotta. Ainoastaan ”ikuinen kolmekymppinen”, perussuomalaisten ehdokkaanakin ollut Frederik panee paremmaksi: hänen (s. 1945) ja hänen exänsä välillä ikäeroa oli vaatimattomat 37 vuotta!

Suuret ikäerot saattavat luoda poliitikoille mainetta viriileinä vallankäyttäjinä. Sama näyttää toistuvan luonnossa, jossa suuret ja ikääntyvät urokset pyrkivät pitämään yllä kuvaa suorituskyvystä ja vaikutusvallasta. Vaihtosuhde ei ole kuitenkaan sellainen, kuin feministit väittävät: eli että miehet käyttäisivät hyväkseen nuorehkoja naisia. Todellisuudessa naiset miestensä vallasta huumaantuneina käyttävät hyväkseen vallan kahvassa roikkuvia ukkojaan. Tämän paljastaa tapa, jolla naistenlehdet eivät suinkaan sano Päiviä ”pääministerin vaimoksi”, vaan ne kutsuvat Paavoa ”pääministerin poikaystäväksi”. Myös Arajärvi pysyy tätä kautta poikana koko ikänsä.

Seuraelämän vapautuminen on sinänsä myönteinen asia. Siksi toivoisin, että poliitikot jättäisivät pois turhan tuomiomielensä seksuaalimoraalia koskevissa asioissa silloinkin, kun kyse ei ole heidän omista ihmissuhteistaan.

Molemminpuolinen seksuaalinen hyväksikäyttö tekee hyvää kaikille. On tärkeää saada usein, jotta valtion asiat eivät jää huonolle hoidolle.