Aikamme kolme jumalaa: Markkinat, Kilpailutus ja Yrittäjyys

Elämme kolmiyhteisessä jumalakäsityksessä. Aikamme kolme jumalaa ovat Markkinat, Kilpailutus ja Yrittäjyys. Näistä Markkinat muodostaa korkeimman jumaluuden tarjoten olevaiselle universaalin selitysperusteen. Markkinat on kuin hegeliläinen maailmanhenki tai hindulaisuudesta tuttu luojajumala Brahma, joka on kaiken koossapitävä voima ja synonyymi universumin ja kosmoksen kanssa. Markkinat on siis absoluutti.

Tämä näkyy siinä, että kaikki lasketaan nykyään Markkinoiden varaan. Markkinamekanismin ajatellaan sovittavan todellisuuteen liittyvät pahimmatkin karikot, varsinkin asuntopulan, elintarvikkeiden hintojennousun, energian ehtymisen ja niin edelleen. Markkinat-jumala nojaa kosmiseen kreikkalaiseen talio-periaatteeseen, jonka mukaan ylimielisyydestä seuraa väistämättä rangaistus. Karuimmillaan tämä merkitsee, että ihmiskunnan populaatio pienenee samalla kun elämän edellytykset planeetalla ehtyvät. Markkinajumaluus johtaa siihen, että ylilyönnit tasoittuvat millä tahansa vaihdon foorumeilla.

Kilpailutus-jumala puolestaan on Markkina-jumalan metodi. Se on menetelmä Markkinoiden toteuttamiseksi. Nykyään kilpailutetaan aivan kaikki, vaikka omaksi vahingoksikin. Näin tehdään myös julkistaloudessa, jossa hankinnat alistetaan kilpailutukselle siitäkin huolimatta, että Markkinoiden avaaminen ulkomaisille toimijoille olisi kansantaloutemme kokonaisedun vastaista ja työllisyyttä heikentävää. Kilpailutus-jumala vastaa hindulaisuudesta tunnettua Shiva-jumalaa, joka toimii sekä luovana että tuhoavana jumalana, ja tässä näkyy Markkina-jumalan nelikätisyys. Mikäli Kilpailutusta ei ole, tulee kilpailuasiamies, joka on Markkina-uskonnon ylipappi, ja järjestää kilpailua.

Yrittäjyys-jumala puolestaan on Markkinoiden ja Kilpailutuksen primus motor. Se on vastaus siihen, mikä pitää Markkinoita ja Kilpailutusta yllä. Niinpä se vastaa Vishnu-jumaluutta, joka hindulaisessa kolmiyhteydessä on ”rakkautta ja elämää ylläpitävä jumala”. Ja mitäpä vikaa Yrittäjyydessä olisikaan? Ongelma onkin, riittääkö se; nykyään kun uskotaan pelkkään spontaaniuteen ja sanotaan, että kyllä Yrittäjyys kaikesta huolen pitää. Helpompi on kuitenkin vesikauhuisen hiehon lähestyä huomaamatta kello kaulassa, kuin on yrittäjän selviytyä viranomaisvallan pykäläviidakossa.

Markkinoiden ja Kilpailutuksen tavoin Yrittäjyys on täysin pyhää. Tässä metafysiikassa monetkin poliitikot saattavat moralisoida ja paheksua esimerkiksi seksin ostoa ja myyntiä tai bordellien olemassaoloa, mutta he pitävät tätä kaikkea oikeutettuna, mikäli voidaan osoittaa, että asiaan liittyy Yrittäjyyttä. Pornokaupat, thai-hieromot, ihmiskauppa ja ravintoloiden silakankatkuiset takahuoneet ovat terveystarkastajien, liikuntalautakuntien ja alkoholikyttien silmätikkuina, kunnes heille perustellaan, että kyse onkin Yrittäjyydestä, johon liittyy Kilpailutusta ja vapaat Markkinat. Kun kyse on valistusliberaalista elinkeinovapaudesta, se ansaitsee oikeutuksensa.

Entä mitä merkitystä edellä kuvatulla markkinarelativismilla on? Otan asian esille, koska ennen vanhaan (antiikin kreikkalaisella ja roomalaisella ajalla) uskottiin hyveisiin, joita Aristoteleen mukaan olivat viisaus (fronēsis, prudentia), oikeudenmukaisuus (dikaiosynē, iustitia), kohtuullisuus (sōfrosynē, ei kovin suosittua enää missään) ja rohkeus (andreia). Tuomas Akvinolainen lisäsi luetteloon vielä uskon (pistis), toivon (elpis), ja rakkauden (agapē). Keskiajan katolisen kirkon seitsemän kuolemansyntiä puolestaan olivat ylpeys, kateus, ahneus, viha, mässäily, himo ja valheellisuus.

Hyveisiin ja paheisiin uskominen oli luonnollisestikin vaateliasta ja kovin absolutistista, kunnes keksittiin, että myös näiden yleiskäsitteiden henkilökohtaiset merkityssisällöt vaihtelevat, ja ihmiset ymmärtävät niillä varsin erilaisia asioita. Valistuksen aikakaudella hyve-etiikka sivuutettiin vanhanaikaisena, ja hyveet korvattiin pehmennetyillä ja relatiivisilla ihanteilla, joita edustivat muun muassa tasa-arvoisuuden ja suvaitsevuuden ideat.

Filosofiassa katsotaan nykyään, ettei mikään asia tai teko ole hyvä tai paha sinänsä (pois lukien niin sanotut itseisarvot), vaan moraalista oikeutusta pohditaan käytännöllisen hyödyllisyyden tai haitallisuuden perusteella. Sen sijaan hyvän ja pahan määrittämistä pidetään uskonnollisena tai vähintäänkin metafyysisenä. Niinpä on vaikea nimetä ehdottomia arvojakaan.

Arvojen määrittämistä pidetään tätä nykyä relatiivisena toimintana, jolle on vaikea nimetä yleisiä kriteereitä. Näin myötäillään ja myönnytellään Markkina-jumaluutta. Mutta onko Markkinoiden, Kilpailutuksen ja Yrittäjyyden väliseen kolmiyhteyteen uskominen lopultakaan kovin relativistista? Minusta näyttää, että markkinauskonnon varaan vannominen on pikemminkin erittäin fataalia eli kohtalonomaista. Se edustaa naturalistista fundamentalismia, jonka mukaisesti vallitsevia olosuhteita pidetään oikeassa olemisen todisteina, ja tällä tavoin käännetään nurin vanha totuus: the fact is not a proof of right.