Naton kanssa ensi viikolla allekirjoitettava yhteisymmärryspöytäkirja isäntämaana toimimisesta on todellinen käsitteellisen koreografian taidonnäyte, joka tuo mieleen YYA-sopimuksen vuodet.
Ennen vanhaan välteltiin liian läheistä suhdetta Neuvostoliittoon; nyt vältellään sanomasta, että Suomea kytketään Naton polttoaineletkuihin.
Paragonissa (jota ei siis voi sanoa sopimukseksi, kun se ei sellainen ole) kierretään taitavasti se, että ollakseen Suomen kannalta edullinen, kyseinen raamisopimus edellyttää tuekseen täysjäsenyyttä Natossa.
Yhteisymmärryspöytäkirjassa ei ole kyse vain hernerokan jakamisesta sotilaille, vaan sillä varmistetaan, että Naton joukot saavat yhteensopivaa huoltoa maassamme kautta linjan. Näin varmistetaan Nato-joukkojen mahdollisuus tukea Suomea konfliktin sattuessa, mikä olisikin erittäin tervetullut asia.
Kontrahtia (tässä alkavat jo kiertoilmaisut loppua) on markkinoitu lähinnä teknisenä parannuksena, mutta sen vaikutukset ovat poliittisia.
Naton kannalta kyse on Baltian puolustuksen varmistelusta, kun taas suomalaiset näkevät sopimuksessa napanuoran Natoon. Sopimus onkin Suomelle sangen epäedullinen ilman täysjäsenyyttä Natossa. Se antaa Natolle alustan toimia Suomessa, mikäli Baltian maille sattuu Venäjän kanssa konflikti. Sitä kautta se ohjaa Venäjää suuntaamaan aseensa myös Suomeen. Siksi nyt solmittava asiakirja edellyttää, että ollakseen loogisia on suomalaisten liityttävä Natoon mahdollisimman pian.
Pelkällä yhteisymmärryksellä taipumus jäädä tehottomaksi
On sanottu, että sopimus pannaan täytäntöön vain, jos Suomi itse pyytää. Tämä ei ole täysin uskottavaa. Valmistelu laitettiin vireille jo Paavo Lipposen pääministerikaudella ja hänen hyvien Yhdysvaltain-suhteidensa tuloksena.
Yhdysvallat tiedusteli jo Irakin sodan aikana, saisivatko Yhdysvaltain sotilaskoneet lentää pohjoista reittiä Irakiin Suomen yli. Ulkopoliittinen johto mumisi tuolloin, että asiaa harkittaisiin tapauskohtaisesti, mikäli pyyntö tulisi. Periaatteellista ratkaisua ei ollut valmiina, eikä sitä tehty.
Nyt asiasta ollaan saamassa aikaan yhteisymmärryspöytäkirja. Toistakymmentä vuotta siihen meni.
Se on kuitenkin Suomen kannalta epätasapainoinen ja saattaa tuoda Suomelle enemmän murheita kuin ratkaisee. Kauttakulkusopimus on Suomen kannalta tehokas ja edullinen vain, jos siihen liittyy täysjäsenyys Natossa. Tällöin emme toimi vain puolustuksen alustana vaan voimme saada myös sotilaallista apua länsiliittoumalta.
Soppatykkisopimus vaatii siis Suomen liittymisen Natoon mahdollisimman nopeasti. Muutoin olemme Ukrainan asemassa, Putin ottaa sen, minkä hyväksi katsoo, eikä Suomella ole parempaa turvaa kuin pääministerin twiittaus ja presidentin Facebook-kaveruus Merkelin kanssa.
Putinia ei pysäytetä jyrkillä vastalauseilla
Naton vastustajien on syytä huomata, että Nato on demokraattisten valtioiden puolustusliitto ja maailman ainoa toimintakykyinen rauhanturvaorganisaatio eikä suinkaan se sama kylmän sodan aikainen liittouma, joka kilpavarusteli Varsovan liiton kanssa.
Varsovan liitto puolestaan ei ollut koskaan mitään muuta kuin Neuvostoliiton johtama valloitusarmeija täydennettynä itäblokin maiden asevoimilla. Kun piikkilanka kerättiin pois, poliittinen järjestelmä romahti.
Sen sijaan nyky-Venäjä ei ole edelleenkään muuta kuin Neuvostoliitto uudella nimellä, vaikka Jeltsinin aikana sille tarjottiin yhteistyötä sekä EU:n että Naton kanssa. Eräässä vaiheessa Venäjän arveltiin jopa liittyvän Naton jäseneksi, ja Suomea pidettiin senkin vuoksi Naton ulkopuolella: jotta emme joutuisi samoihin harkkareihin ja verkkareihin.
 |
| Tästä kuvasta jokainen voi ymmärtää, millainen Suomen asema on. |
Venäjä on jo nyt sodassa Euroopan unionia vastaan, sillä se valtaa EU:n jäsenyyttä tavoittelevaa Ukrainaa niin kuin Hitler Puolaa. Tässä valossa Ukrainan presidentin ilmaisema halukkuus nyt liittyä myös Natoon herättää suomalaisessa ihmisessä empatiaa ja sääliä, joka on pelkkää oman epävarman tilanteemme siirtämistä ja ulkoistamista kaukaiseen kohteeseen..
Tilanne on sellainen, että Länsi joko puuttuu Ukrainan tilanteeseen Venäjän itsensä tavoin ja työntää Venäjän joukot pois Krimiltä sekä muualta Ukrainan alueelta, tai Venäjän annetaan vallata puolet Ukrainasta. Mikäli Nato ei puutu asioihin Venäjän ydinpelotteen vuoksi (Putinin vihjailulla ydinaseesta on siis täsmällinen tarkoitus), Ukraina on mennyttä. Koska juuri näin todennäköisesti käy, sama tapahtuu ajan myötä myös Suomessa, ellei Suomi liity Natoon. Selvää kuin shakki.
Sota on meidän maailmassamme
Ukrainan sota on jo välittynyt kaikkien eurooppalaisten elämään, jossa se näkyy toistaiseksi vain leikkisinä pidettyinä Putin-juustoina. Olennaista on, että sodan merkit ovat meidän ruokapöydissämme, ja pakotteet ovat osoittautuneet vaikuttaviksi kuin ei-tykkäys somessa.
Siksi on pöyristyttävää, että länsimaissa kehdataan iloita elintarvikkeiden tilapäisistä halpenemisista samalla kun Ukrainassa on kuollut tuhansia ihmisiä Venäjän käymän sodan vuoksi. Huono tietoisuus ja ilojen pienuus pyhittävät ihmisten lapsekasta hyväuskoisuutta myös tässä, ja todellista older mania tarvittaisiin ennen kaikkea länsimaiden valtiojohdossa.
Tällä hetkellä länsimaiden johtajat kilpailevat siitä, kuka keksii taidokkaimman kiertoilmaisun sen peittämiseen, että Ukrainassa käydään sotaa. Moraalisesti he eivät poikkea venäläisistä, jotka selittelevät hyökkäystä Ukrainaan ”lomalla olevilla sotilailla”, jotka liittyivät kapinallisiin, tai ”eksyksiin joutuneilla vihreillä miehillä”, jotka ottivat panssarivaunuja mukaan karttojen sijasta.
Koska Ukraina ei ole Naton jäsen, Länsi ei voi muuta kuin levittää kätensä ja todeta väistelevästi, kuten muutamat pääministerit, että ”en puhuisi vielä sodasta vaan kriisistä, taisteluista, aseellisesta konfliktista, separatismista tai selkkauksesta, ja laitetaan vain maahantuontikielto timanteille muttei venäläisille itselleen”. – Miten Suomelle kävisi vastaavassa tilanteessa?
