17. tammikuuta 2017

Digitaalinen sota yksityisyydestä


Jokaisessa hallituksessa pitää ilmeisesti olla umpikierojen esitysten generaattori. Taannoin hänen nimensä oli Astrid Thors, sitten Alexander Stubb ja nykyisin Anne Berner. Yhteistä heille on, että kukaan heistä ei ole kovin perussuomalainen.

Berner on pöllyttänyt suomalaista yhteiskuntaa ”norminpurkutalkoillaan” koettaen peittää sen, että normeilla taataan myös ihmisten oikeuksia. Hänen viimeisin kansalaisia pöllämystyttänyt ideansa koskee mustia laatikoita, joilla mahdollistettaisiin ajoneuvojen seuranta.

Digitaalisesta tarkkailusta on tulossa ihmisten yksityisyydensuojaa murentava ongelma. Sen perusteluksi ei riitä, että ihmisten liikkeitä ja sijainteja voidaan jäljittää myös matkapuhelimista. Ajoneuvoihin kiinnitettävät anturit vain pahentaisivat asiaa.

Puhelimien käyttö tallentuu nykyisen lain mukaan vuoden ajaksi operaattorien keskuksiin, eikä mikään takaa, että tiedot poistuvat niistä myöhemminkään. Vaatimukset siirtymisestä digitaaliseen rahaan sisältävät pyrkimyksen kahlita kansalaisten varallisuus yksityisiin pankkeihin ja niiden tileihin. Kaikki taloudellinen valta kuuluisi silloin pankeille, joiden tileiltä ihmisten ostoksia, liikkumista ja koko elämäntapaa voidaan läpivalaista.

Myös kauppaliikkeet keräävät tietoja ihmisten kulutustottumuksista digitaalisiin tiedostoihinsa, ja tämän jatkuvan seurannan tuloksena elämme pian kuin akvaariossa. Mikään ei takaa, ettei myöskään viranomaisten keräämää informaatiota käytettäisi kansalaisten vapautta, yksityisyyttä ja meidän itsemääräämisoikeuttamme vastaan.

Eräs blogisti väläyttikin vastavetonaan, että kansanedustajille ja muille julkisissa viroissa toimiville asennettaisiin seurantalaitteet, jollaisina voisivat toimia esimerkiksi nilkkaan asennettavat tunnistuspannat tai ihon alle ommeltavat mikrosirut. Myös minä kannatan lämpimästi tällaista ratkaisua, jonka tuloksena kansalaiset voisivat paremmin valvoa palvelijoidensa toimia!

Vakavasti puhuen kaikenlaisen kyttäysmielialan lisääntyminen on erittäin vastenmielistä. Se kertoo sekä yhteiskunnallisen luottamuksen murenemisesta että vallan vierimisestä kansalaisilta viranomaisten haltuun. Digitalisoitumisen tuloksena kansanvaltaiset perusoikeutemme ovat huomaamatta kaventuneet. Niin käy helposti, sillä uudet järjestelmät otetaan käyttöön ilman kansalaisten suostumusta ja saamatta niistä kokemuksia.

Militaristisesta diskurssista tunnetaan infosodan, kybersodan ja hybridisodan käsitteet. Ehkä olisi aika ottaa käyttöön myös digisodan käsite. Tarkoitan sillä sotaa, jota kansalaiset käyvät digitaaliseen maailmaan liittyvien oikeuksiensa puolesta. Työtä asian hyväksi tekee Electronic Frontier Finland EFFI ry, joka omasta mielestäni on yksi tärkeimpiä perusoikeusjärjestöjä.

Taistelua digitaalisten oikeuksien puolesta voi käydä joka päivä arkielämässä. Suosittelen kaikille esimerkiksi käteisen rahan käyttöä elektronisen maksamisen sijasta, mikäli ette halua, että viranomaisvalta ja pankit lopettavat käteisen rahan kokonaan vain siksi, että ”sen käyttö on vähäistä”. Näin puolustatte oikeuksianne ja lakia. Käteinen raha on eurosta annetun lainsäädännön mukaan valuuttaunionin ensisijainen maksuväline, jota jokaisella taloudellisen vaihdon osapuolella on velvollisuus ottaa vastaan maksusuorituksena.

Digitaaliselta tarkkailulta voi koettaa välttyä myös käyttämällä Internetissä liikkuessaan avoimia proxy-palvelimia. Näiden välityspalvelimien kautta voi vierailla anonyymisti sivustoilla, joille ette toivo jäävän jälkiä omista IP-tunnuksistanne. Tällä tavoin voitte torjua sivustojen ylläpitäjien yrityksiä tarkkailla vierailujanne ja kerätä tietoja teistä.

Yksi hyvä keino on lopettaa kaikenlaisten kanta-asiakaskorttien käyttäminen. Se on perusteltua jo asiointia hidastavien korttipelien lopettamiseksi kauppojen kassajonoissa, mutta näin voitte välttyä myös ostostenne yhdistämisestä henkilötietoihinne, joita liikkeet käyttävät elämäntapatarkkailuun ja mainosmanipulaatioon. Mainittakoon, että itse en käytä mitään kortteja, en omista moottoriajoneuvoja, ja puhelimessa rupattelen yhtä ahkerasti kuin Osama bin Laden, joten olen lähes kokonaan pahan silmän ulottumattomissa.

Mutta vastustan politiikkaa, jolla yhteiskunnasta rakennetaan digitaalista vankilaa. Tietäisittepä, mitä kaikkea teistä tiedetään, tutkitaan, tarkkaillaan ja rekisteröidään ihan systemaattisesti, mutta kansalaisethan eivät tiedä. Tietoa tietosuojan vielä voimassa olevista rippeistä esimerkiksi markkinointiestojen asettamiseksi tai itseltä urkittujen tietojen selvittämiseksi saa tietosuojavaltuutetulta ja henkilötietolaista.

Digitaalista sotaa yksityisyydestä voi ja kannattaa käydä arkielämässä joka päivä, sillä oikeudet ja vapaudet pysyvät vain, jos niitä käytetään. Muutoin on vaara, että kansalaisvapauksia ja valtaa valuu koko ajan ja huomaamatta niin viranomaisvallan kuin liike-elämänkin piiriin. Tarkkailun ja valvonnan vastustaminen ei ole vainoharhaista, mutta ne itsessään ovat harhaista vainoamista.

Kontrollin kasvuun on ohjannut tekniikan kehitys, EU-jäsenyydestä johtuva temmellyskentän laajeneminen ja ongelmien ongelma, maahanmuutto, jota pitäisi rajoittaa sinänsä. Digitalisoitumisen ei pidä merkitä kansanvallan varkautta. Kyse on viime kädessä siitä, annammeko teknisten keinojen ja käytäntöjen kahlita elämäämme vain siksi, että ”välineet ovat olemassa”, vai toimimmeko filosofisesti ja päätämme asioistamme kansanvaltaisesti itse.