31. tammikuuta 2017

Gay-gaala jakaa homot pyhiin ja pahoihin


Voi kauhistuksen kanahäkki! Jokavuotinen Gay-gaala lähestyy jo neljättä kertaa. Savoy-teatterissa 2.2.2017 järjestettävä Gay-gaala on ruotsalaista alkuperää ja perustuu QX-lehden ja Internetissä toimivan deittipalvelu Qruiserin hankkeeseen.

Minusta koko tapahtuman idea on typerä. Sen tarkoitus on kerätä ihmisiä juhlimaan seksuaalista tai sukupuolista erilaisuutta ja vähemmistöön kuulumista. Ainakaan minä en näe LGBTQ-yhteisöksi itseään sanovan klusterin hajanaisuudessa ja erilaisuudessa mitään sellaista samanlaisuutta, joka loisi ihmisille perusteen tuntea yhteenkuuluvuutta.

Seksuaalinen erilaisuus on pitkälti muodollinen seikka, jossa ei ole myöskään sinänsä mitään erityistä gaalaillan aihetta. Tapahtuma järjestettäneenkin liiketoiminnallisista syistä: rahojen imuroimiseksi identiteetistään epävarmojen, yksinäisten tai kurjassa parisuhteessaan kituvien homojen ja lesbojen käsilaukuista.

Turhuuden maksimoinnin ohessa tapahtumalla on myös sivuvaikutuksia, jotka ovat selvästi kielteisiä. Teennäisen blingin kimaltaessa ihmiset jaetaan niihin hyväksyttyihin, joita laakeroidaan gaalaillan estradiesityksissä, ja toisaalta niihin, jotka halutaan pitää sivussa, ellei sitten Seta muista heitä myöhemmin Kunniarotta-nimisellä antipalkinnolla omassa kostonhimossaan.

Esimerkkejä. Kun ihmiset on jaettu hyviin ja huonoihin ja kun ehdokkaat palkinnon saajiksi oli julkaistu, palkittavien ehdokkaiden listalla olivat muiden muassa Tuomas Enbusken tapainen yltiöhetero ja kulumallakaan pois lähtemätön Pirkko Saisio, jota kirjailija Harald Birger Olausen nimitti ”kyltymättömyyden abbedissaksi” erinomaisessa teoksessaan Egyptin prinssi ja muita homonovelleja.

Erona on, että Olausen ansaitsisi palkinnon mutta Saisio ei. Gay-gaalan tehtävä on jakaa homot oikeanlaisiin ja vääränlaisiin, pyhiin ja pahoihin, kiitettyihin ja vääräuskoisiin sekä onnistuneisiin ja epäonnistuneisiin. Mutta ennen kaikkea gaala tulee jakaneeksi homot aivottomiin järjestöjyriin ja niihin, joilla on järkeä, älyä ja itsetunto kunnossa ja jotka eivät vaivaudu edes paikalle.

Luostarin nunniin viittaava vertauskuva sopii kuvaan siksi, että tilaisuudessa palkitaan salonkikelpoisiksi itsensä normalisoineita ja sterilisoineita homoliikkeen kuohilaita, jotka ovat seisoneet punavihreän agendan puolesta kuin kynttilät koulun aamuhartaudessa ja toteuttaneet Liikkeen Asiaa pyrkien edistämään transgenderismiä, kaksiarvoisen sukupuolieron kiistämistä, feminismiä, maahanmuuttoa ja HIV:n ihanuudesta nauttimisen trendikkyyttä, jota myös Yleisradio ja Ylioppilaslehti tukevat valheellisilla ja perin kyseenalaisilla väitteillään halvan ihmepillerin markkinoilla olosta ja kyvystä poistaa asiaan liittyvä kuolemanvaara.

Gay-gaala on poliittisen vihervasemmiston vaalitilaisuus, jonka tehtävänä oli tarjota esiintymislava juontajana toimivalle Jani Toivolalle ja hänen egostrippaukselleen, kunnes hänelle ilmaantui este. Ollessaan rituaalisten aplodien kohteena vihreiden ja vasemmiston edustajat voivat luoda mielikuvia ”suuresta kansansuosiosta”. Tosiasiassa ihmiset eivät mene noihin tilaisuuksiin antaakseen kannatusta vihervasemmistolle vaan siitä huolimatta, toisin sanoen siksi, että heille tarjotaan niissä pinnallista viihdettä, jonka arvellaan tyydyttävän seksinpuutteesta kärsivää ja puutoksensa infantiiliin eurovisiohurmokseen sublimoivaa yleisöä.

Kiintoisaksi Gay-gaalan tekee näin ulkopuolisen näkökulmasta vain se, keitä järjestäjät palkitsevat persialaisten iPhone-jantterien junailemisesta Suomen homobaareja kansoittamaan. Toinen mielenkiintoinen ilmiö on kirkollisten homoavioliittojen suitsuttaminen (ja niiden vastustaminen), joiden yhteistuloksena on luotu hullunkurinen mielikuva, että homot olisivat valloittamassa Suomen kirkot. – Hei, haloo! Mikäli omat vaatimattomat havaintoni pitävät paikkaansa, homot eivät ole koskaan jonottaneet sen enempää kirkkoihin kuin naimisiinkaan.

Homojen valtavirtaistuminen ei ole ollut hyväksi vähemmistölle itselleen, kun uusi standardin asettajan rooli on lunastettu normalisoimisen kautta ja sitä ylläpidetään poliittiseen vihervasemmistoon sitoutuvan itsensä myymisen ja sosiaalisen vaihdon kautta. Tämä quid pro quo -politiikka on ollut huonoa kauppaa, sillä se on valjastanut homot säälittäviksi tasa-arvon kerjäläisiksi, jotka vastalahjaksi oman agendansa edistämisestä ovat antaneet kannatuksensa vihreiden harjoittamalle tuulimyllyjen pyöritykselle ynnä muille yleispoliittisille konkurssihankkeille. Homoliike on myynyt homojen itsekunnioituksen ja järjen punavihreälle  maahanmuuttopolitiikalle pelkästä oikeudesta omiin kihlasormuksiin ja niiden hinnalla, mikä minun mielestäni on ollut suvaitsevuusdiilin kurjin ja häpeällisin kauppa.

Tämän mainetyön tuloksena kaikkialla luullaan nyt, että jokainen homo on joko vihervasemmistolainen rikkalapiopoliitikko tai löperöliberaali pullamössöporvari, jolla on velvollisuus toimia maahanmuuton rakastajana ja avata 19-vuotiaan sydämensä, karitsamainen naiiviutensa ja tietysti myös lompsansa kaikille rajat suvaitsevuuden veruketta hyväksi käyttäen ylittäneille karvakäsille. Nähdäkseni jokaisen homon kannattaa miettiä, onko järkeä vaihtaa vihervasemmistolta meille tulvinut tuki sinänsä mitättömässä avioliittoasiassa omaan tukeemme vihervasemmistolle erittäin tärkeissä ja laajakantoisissa kysymyksissä, kuten maahanmuuttoasioissa varsinkaan, kun islamin ideologia tökkii meitä tikarilla selkään.

Entä Enbuske? Mitä hän tekee tässä? Onko hän ”suvaitseva hetero”? – Ei ole. Hän on listalla siksi, että hän on ilmoittanut vihaavansa suvaitsevuutta. Mutta häntä kiitetään siitä, koska hänen perustelunsa ovat poliittisesti korrektit. Hän nimittäin sanoo, että suvaitsevuus on kielteistä, koska se edustaa tietynlaista ylenkatsetta: katsomista ylhäältä alaspäin.

Enbuske on ilmeisesti oppinut jotain minulta. Kiintoisaa onkin, että kun itse sanoin saman asian kolumnissani (27.12.2016), sitä haukuttiin rasistiseksi, nurkkakuntaiseksi ja taantumukselliseksi (tai astetta paremmassa tapauksessa kirjoituksestani vain vaiettiin). Mutta kun Tuomas Enbuske tulee Sdp:n jäsenkirja taskussaan ja lausuu saman Iltalehdessä (13.1.2017), hänestä tehdään valtakunnan älykkö ja uusi jumala homoliikkeen Pääsiäissaarelle.

En vastusta hauskanpitoa, mutta minun mielestäni noissa teennäisissä tilaisuuksissa ei ole hauskaa saati mitään eroottista. Kiintoisaa on, millaiseksi maahanmuuton edistämistilaisuudeksi tämäkin seksuaalivähemmistötapahtuma lopulta muuttuu ja kuinka paljon antaudutaan kiittelemään niitä, jotka ovat lyöneet rumpua maailman eri kulttuurit ja kansat toisiinsa sotkevan ideologian puolesta.

Vielä sananen tyylistä. Minusta on mautonta ylpeillä sellaisella erilaisuudella kuin seksuaalisuudella, eikä tuo jatkuva juhliminen oikein nivelly myöskään rakkauden tunteisiin ja kokemuksiin. Revyy-, gaala- ja varietee-perinne liittyvät paremmin ruotsalaiseen kulttuuriin, mutta suomalaista sielua tämän tapainen reuhaaminen, omahyväisyys ja kiiltokuvamaisuus eivät puhuttele.

Puuttuu vain, että Bianca Castafiore laulaisi: ”Ah ma nauran, kun kuvani nään, kauniina peilissäin nään!”