Nyt keksin, miksi TV on syntiä

TV on syntiä siksi, että Yleisradion toimittajat puhuivat Yhdysvaltain raamattuvyöhykkeellä suositun Donald Trumpin virkaanastujaisseremonian päälle!

Ylen toimittajat Satu Miettinen ja Paula Vilén pitivät huolen, että tilaisuudesta välittyi juuri heidän näkemyksensä eikä itse tilaisuus. Siksi he pärpättivät aivan jatkuvasti ja hukuttivat puhetulvaansa niin pastorien rukoukset kuin ruudulla näkyvän kuvamateriaalinkin, jonka he pyrkivät pilkkomaan palauttamalla lähetyksen tavan takaa ”takaisin tänne studioon”.

Koko ohjelma alkoi toimittajien ilolla siitä, että Washingtoniin on kokoontunut ”paljon protestoijia”, mihin oli toimittajien mukaan syynä se, että virkaansa astuva Trump on ”historiallisen epäsuosittu”. Tosiasiassa hän on myös historiallisen suosittu ollessaan ensimmäinen puoluepolitiikan ja järjestövallan ulkopuolelta valittu presidentti.

Ensimmäiseksi puheenvuoro annettiin kuubalais-suomalaiselle yliopistonlehtori Nely Keinäselle, joka aivan avoimesti ilmaisi vihaa ja pettymystä Trumpin valinnan johdosta. Hänen ensimmäinen lauseensa oli, että hänelle tämä päivä on ”surun päivä” ja Hillary Clintonin olisi pitänyt voittaa! Hänen mukaansa tärkeämpi päivä on huominen, koska silloin on naisten marssi, jolle Keinänen aikoo osallistua Helsingissä.

Tällä tavoin Keinänen tuli todistaneeksi, kuinka häpeilemättömän puolueellista yliopistojen palkkalistoilla oleva henkilökunta on ja että yliopistoa hallitsevat vihervasemmistolaiset ja feministiset tendenssit. Hänen kannanottonsa veti lokaan sekä yliopiston että Yleisradion. Poliittisten aatteiden, ideologioiden tai päivänpolitiikan asiantuntijana Keinästä ei voi pitää, mutta itkuisena ja katkerana rimanalittajana kyllä.

Toiseksi puheenvuoro luovutettiin viihdetuottaja Mikko Silvennoiselle, jonka mukana olo ei johtunut tällä kertaa siitä, että hän on homo. Muutenhan asiantuntijana olisin ollut minä. Silvennoisen haastatteleminen johtui nähtävästi siitä, että hänellä on Ylen agendaan sopiva kielteinen näkemys sekä Trumpista että konservatiiveista yleensä.

Virkaanastujaisissa pidettyjen puheiden sisällön pyrkivät kompromettoimaan Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen, joka oli aivan romuna jo Trumpin valintaa seuranneena aamuna, ja Reijo Lindroos, jonka mielestä ”Trumpin puhe ei ollut poliittinen vaan pelkästään populistinen”.

En ole erityisen ihastunut populismiksi sanottuihin ilmiöihin, mutta Lindroosin kannanotto sisältää erikoisen näkemyksen, jonka mukaan kansaan vetoaminen ei kuuluisi politiikkaan. Mikä sitten kuuluu? Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen jäsenkirjako?

Järkevää sanottavaa Ylen lähetyksessä oli vain professori Vesa Puttosella ja syntyperäisellä jenkillä, Tom Toepferilla, joka toimii Helsingin yliopiston Kielikeskuksessa ja joka pitää Trumpia kyvykkäänä ratkomaan talouden ongelmia johtuen Trumpin menestymisestä liike-elämässä. Toepferin haastattelu oli kuitenkin nauhoitus, ja se oli mahdollisimman pitkälle pätkitty mukailemaan toimittajien Trump-vastaista agendaa.

En tarkoita, että pitäisin sen enempää Trumpin tyylistä kuin hänen metodeistaankaan. Mutta Yleisradion toiminta indikoi, että Ylen puolueellisuudella ja toimittajien oman näkemyksen tuputtamisella pitäisi olla jokin raja.

Mitä sitten itse ajattelen Trumpin virkakauden aloituksesta? Hän ei suunnannut puhettaan sidosryhmilleen, toisin sanoen muille poliitikoille, virkamiehille ja toisille valtioille, jotka ovat jatkossa tärkeimpiä hänen toimintakykynsä kannalta, vaan Yhdysvaltain kansalaisille. Valtion edustajista hän suitsutti vain armeijaa ja poliisia. Joko käy niin, että Trump hallitsee byrokraatteja kansalta kosiskelemallaan tuella ja toteuttaa siten uudistuksensa, tai hän ei saa läpi omia aloitteitaan yhteistyökumppanien kaikotessa.

Muistan 1970-luvulta TV-sarjan nimeltä ”Rekkakuskit”. Sonny Pruitt -niminen lännenmies ajeli siinä apukuskinsa kanssa pitkin Amerikan aroja. Ratti heilui suoraakin tietä kuljettaessa, niin kuin Hollywood-sarjoissa kuuluu. Donald Trump näytti nyt hieman kuin Kenworth-rekan kuskin penkiltä repäistyltä tullessaan pitämään puhetta. Mitenkään oivallisena Trumpin puhetta en siis pitänyt, enkä havaitse hänen toimissaan erityistä älyn säihkettä.

Mutta hänessä on myös paljon sellaista hyvää, jota edes Suomen Yleisradion harjoittama mustamaalaus ei riitä peittämään. Näitä myönteisiä puolia ovat tulevaisuudenuskoisuus, oman kansan arvostaminen, sitoutuminen, elämänmyönteisyys, optimismi, elinvoimaisuus, ahkeruus ja tarmokkuus, jotka kompensoivat puuttuvaa intellektuaalisuutta.

Näiden ominaisuuksien johdosta hänestä voi kuoriutua vielä hyvinkin suosittu presidentti; tuskin kuitenkaan Suomessa, jossa passiivisimmat ja laiskimmat kaikista kansalaisista, toisin sanoen ”aktivistit” ja muut hapannaamat, valmistautuvat katkeriin ja nurjamielisiin protestimarsseihinsa.