20. tammikuuta 2017

Donald Trump ja kankeat karnevaalit


Älymystölehti Helsingin Sanomat ja paljon klikattu (ei kuitenkaan kovin suosittu) Ilta-Sanomat hekumoivat pari päivää sitten sillä, kuinka moni maailmantähti kieltäytyy esiintymästä Donald Trumpin virkaanastujaisissa.

Mielestäni moinen tylyys osoittaa pikkusieluisuutta ja lapsellisuutta. Taiteilijoiden protestoiminen näyttää kuitenkin tyydyttävän Suomen vihervasemmistoa, joka saa itkeä saavillisen saunavettä seuraavien neljän, mahdollisesti kahdeksan, vuoden aikana Amerikan presidentin vuoksi.

On hämmästyttävää, miten suuri joukko yhdysvaltalaisia viihdetaiteilijoita aikoo boikotoida Trumpin virkaanastujaisia, vaikka julkinen vallanvaihdos on kansallinen perinne. Sen merkitys on historiallisen jatkumon ja valtion itsensä uusintamisen symboloimisessa, ei kenenkään henkilön juhlistamisessa.

Millainen poru olisikaan noussut, jos Yhdysvaltain valkoinen enemmistö olisi toiminut yhtä tahdittomasti ja kieltäytynyt esiintymästä Barack Obaman virkaanastujaisissa kahdeksan vuotta sitten? Kyllä olisivat rasismikortit viuhuneet vilkkaammin kuin Las Vegasin pelipöydissä.

Olen joskus ihmetellyt, täytyykö Suomessakin ihmisen olla aina joku viherpeippo tai kiilusilmäinen kommunisti ollakseen uskottavasti taiteilija tai tieteilijä. Heikki Harma -niminen trubaduuri kummasteli taannoin radiolähetyksessään, ”mitä on oikeistolainen taide”. Hänen mukaansa taide ei voi olla oikeistolaista mutta vasemmistolaista mielihyvin kyllä, ja lumi näyttää nyt tekevän ”Hectorin eteiseen” myös Yhdysvalloissa.

Tarkoitan vain, että ei hänen omakaan lauleskelunsa niin kummoista ole ollut verrattuna ”porvarilliseksi taiteeksi” ja ”väärän tietoisuuden” muodoksi haukuttuun oopperaan tai muuhun epäilemättä pitkästyttävään ylvästelyyn.

Mutta myöskään Andrea Bocelli ei suostu esiintymään Trumpin virkaanastujaisissa. – Miksi? Theodor Adornon ja Walter Benjaminin esteettisten näkemysten vuoksiko? Ei, vaan siksi, että hän pelkää omien faniensa reaktioita. Italian machiavelliläisessä perinteessä osataan näköjään laskelmoida.

Toisella tavalla sanoen tämä isänmaallisen ihmisen syrjintä on puhdasta ilkeyttä. Henkilökohtaista panettelua mielenkiintoisempia ja vaikuttavampia ovat kuitenkin maailmanpolitiikan taktiikat ja strategiat.

Trumpin vaikutus maailmanpolitiikkaan

En usko Jukka Tarkan maalaamaan kauhukuvaan, jonka mukaan Trump ja Venäjän presidentti Putin päättävät jonakin päivänä ”lahjoittaa toisilleen jotakin erityisen mieluisaa” ja että Suomi olisi noiden lahjatavaroiden joukossa. – Miten kukaan voisi lahjoittaa toiselle mitään, mitä ei itse omista? Sillä tavalla tuskin erehdytään ajattelemaan sen enempää Washingtonissa kuin Moskovassakaan.

Etupiiriajattelun palauttaminen kansainvälisen politiikan metodologiaan merkitsisi taantumista, jonka mukaisesti osapuolet kaivautuvat poteroihinsa tai puskurivyöhykkeiden taakse. Tällaisesta ei ole näyttöä. Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden mahdollinen paraneminen voi kylläkin hyödyttää Suomea, jos jään sulaminen varsinkin idän suunnalta polkaisee Venäjän kaupan jälleen käyntiin.

Vasemmistolaisen median valittelut Trumpin pahuudesta ja kertakaikkisesta moraalittomuudesta ovat vahvasti liioiteltuja. Euroopan unionin natiseminen liitoksistaan ei ole totta vieköön Trumpin aikaansaannoksia, vaan se johtuu yhteisvaluutan vararikosta ja rajattoman liikkumisen mahdollistamasta maahanmuutosta. Myös Naton viimeisen päiväyksen umpeutuminen heijastelee tosiasiaa, että organisaatiot menettävät toimintakykynsä, kun niiden jäsenmäärä kasvaa tai selväpiirteinen vastustaja sulaa pois.

Nämä faktat eivät ole Trumpin tekosia vaan hänen tekemiään havaintoja. Hänen suitsutuksensa Brexitille on todellisuuden tunnustamista, ja maailma pyörii nyt tähän suuntaan. Se olisi syytä huomata myös Saksassa, joka voisi vaihtaa maahanmuuttoa kätilöineen Merkelinsä johonkin oman maansa etua ajattelevaan johtajaan.

Trumpin vahingollisista vaikutuksista kansainväliseen politiikkaan on jankuteltu paljon. Entäpä, jos joidenkin pelkäämä pahin utopia kävisi toteen: Nato laittaisi ovensa säppiin tai hajoaisi, euroalue repeytyisi, EU halkeaisi kahtia ja, mikä huolestuttavinta, maahanmuutto loppuisi? Mitä Suomelle tapahtuisi? – Vastaus on: todennäköisesti ei yhtään mitään. Taloustaantuman ja massatyöttömyyden Suomessa voisi monetarismin ja internatsismin kahleista vapautuminen aloittaa uuden kehityksen ja kukoistuksen kauden.

Uhka ei ole Trump vaan hänen vastustajansa

Aina kun Yhdysvalloissa astuu virkaansa republikaaninen presidentti, tiettyjen piirien poru on aivan sietämätöntä. Richard Nixon pakotettiin eroamaan median painostamana sinänsä mitättömän urkintatapauksen vuoksi. Ronald Reagan yritettiin murhata keväällä 1981, vain kolme kuukautta virkaan astumisensa jälkeen. George W. Bush puolestaan ehti olla virassaan kahdeksan kuukautta, kun muslimiterroristit iskivät veitsen suoraan Yhdysvaltain sydämeen syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa vuonna 2011.

Jokainen heistä on ollut omalla tavallaan erinomainen presidentti hallitessaan politiikan suuret linjat. Nixon menestyi ulkopolitiikassa, Reagan teki lopun Neuvostoliitosta ja Bush II laittoi terroristit Guantanamoon tai kasvamaan koiranputkea Irakissa. 

Donald Trumpia vastaan osoitettu julkinen viha alkaa olla sitä luokkaa, että ei tarvita suuriakaan oraakkelin lahjoja voidakseen ennustaa myös hänen joutuvan aggressioiden kohteeksi virkakaudellaan. Mutta se uhka ei tule Venäjältä eikä muunkaan järjestyneen ja legitiimin vallankäytön taholta vaan jostain aivan toisaalta.