Yleisradion sosialistisilla politrukkitoimituksilla on tänä keväänä kädet täynnä työnnä työtä. Hollannin parlamenttivaaleissa ja Ranskan presidentinvaaleissa mahdollisesti odottava järkytys aiheuttaa toimittajille jo nyt niin paljon jännityksestä johtuvaa kipuilua, että päänsärkypillereitä ja närästystabletteja pitäisi kantaa laatikoittain Yle-verolla ylläpidettyyn Pasilan propagandabunkkeriin.
Vaivan näkeminen on tosin sikäli turhaa, että Yle ei yrityksistään huolimatta yllä vaikuttamaan kyseisiin äänestystapahtumiin omalla mielipiteiden muokkauksellaan. Lisäksi Ylen uutis- ja ajankohtaistoimitusten pitäisi ehtiä jyräämään tasaiseksi Perussuomalaisten ehdokkaita, äänestäjiä ja kannatusta.
Juuri tässä tehtävässä Yleisradion esittämät dokumentit ovat tarkoitettuja toimimaan. Niiden viittauspiste on suomalaisessa poliittisessa todellisuudessa, jota Yleisradio yrittää suojella kansallisen tietoisuuden nousulta ja ihmisten heräämiseltä tajuamaan, että Suomen kansalla on vielä jäljellä jotakin sellaista pelastettavaa, jota monilla muilla Euroopan kansakunnilla ei enää ole.
Ylen TV1 esitti keskiviikkona 8.3.2017 Ulkolinjassa Yleisradion omaa tuotantoa olevan uusinnan nimeltä ”Oikea Eurooppa”, jossa kysyttiin henkeä haukkoen kuin kala kuivalla maalla: ”Jatkuuko oikeistopopulistien voittokulku Euroopan tulevissa vaaleissa Trumpin, Brexitin ja Unkarin vauhdittamana?”
”Populismia” koskeva jankutus jatkui torstai-iltana 9.3.2017 niin ikään Ulkolinjassa esitetyllä ohjelmalla ”Kuka on Geert Wilders?”. Sitä esiteltäessä jo kolmen rivin tekstiin oli saatu mahtumaan kaikki keskeiset ennakkoluulojen levittämisessä tarvittavat ja asennemuokkaukselle välttämättömät käsitteet, kuten ’äärioikeisto’, ’viha’ ja ’itsevaltius’:
”Mittausten mukaan äärioikeistolainen Vapauspuolue voittaa Hollannin
vaalit. Puoluetta johtaa itsevaltiaan ottein Geert Wilders. Hän pitää
islamia päävihollisenaan, ja häntä sanotaan Hollannin Trumpiksi. Mihin
hän pyrkii?”, ohjelma kysyi, mutta kuten jatkossa huomaatte, se ei vastannut keskeisiin kysymyksiin lainkaan. Näyttää vahvasti siltä, että islamistinen terrori pitää Wildersiä päävihollisenaan, sillä miesparkaa joudutaan suojelemaan turvamiesten muurilla ympäri vuorokauden terroriuhan vuoksi.
Miksi vasemmisto pelkää kansanvaltaa?
Ohjelmaa edelsi katsojia suggeroiva ja vastaanottoon valmistava A-talkin studiokeskustelu ”Kestääkö EU populismin nousun?”, johon oli kutsuttu sosialistien vanhan demarijyrän, Liisa Jaakonsaaren, lisäksi perussuomalaisten nuori kansanedustaja Ville Tavio sekä yliopistolta haalitut puolueelliset ”asiantuntijat” Juhana Aunesluoma ja Emilia Palonen, joita kehdattiin kutsua tutkijoiksi.
Kun vielä toimittaja Sari Huovinen pyrki asettumaan lähetyksessä niin sanottuun Robin Hood -asemaan, toisin sanoen puolustamaan sankarillisesti ”populismin”, kansallismielisyyden, demokratian ja länsimaisten kansalaisvapauksien vastaista öyhötystä, tilanne studiossa oli Ville Taviota vastaan 4–1.
Tästä ohjelmasta opimme, että europarlamentin palkkalistoilla pullikoivan sossutäti Jaakonsaaren mielestä Suomen EU-jäsenyydestä ei tulisi järjestää kansanäänestystä, ikään kuin hänen puolueensa tietäisi paremmin, mikä on kansalaisten omalle elämälle hyväksi. Niin paljon liitoksissaan natisevaa EU:ta ja sen takaajana toimivaa demarivaltaa siis pelottaa se, mistä he ilkkuen käyttävät pilkkanimeä ”populismi”, eli kansanvalta.
Juuri tässä näkyy filosofinen perusero, joka jakaa kansakuntia kahtia halki koko Euroopan. Vanhan demari- ja kommunismi-ideologian mukaan on systeemiteknokraattisen pakkovallan ja järjestelmän asia päättää, mitä ihmiset saavat ja voivat tehdä. Sen sijaan meillä täällä kansallismielisessä oikeistossa katsotaan, että oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin paras tae on se, että yksilöt voivat itse päättää asioistaan ja että kansallisista asioista päättävät kansakunnat suvereenin itsemääräämisoikeutensa perustalta. Tämä on nähdäkseni samalla myös seikka, joka jakaa ihmiset tyhmiin ja viisaisiin Euroopassa. Mutta ei siitä kuitenkaan enempää.
Omat koirat purevat
Geert Wildersiä käsittelevä dokumentti ei ollut aivan huono, sillä hollantilainen yhteiskunta on ajautunut maahanmuuton ja islamisaation vuoksi niin kurjaan tilaan, ettei Hollannissa voida enää tehdä täysin valheellista TV-ohjelmaa. Totuus tulee omalla voimallaan läpi toimittajien pitelemistä suitsista riippumatta, ja se voidaan myöntää jopa Wildersin vastustajien taholla.
Mutta sananvapauden tervehtymisestä johtuvaa iloa hillitsevä kurja käänteispuoli on, että vapaamielinen hollantilainen yhteiskunta sellaisena, kuin sen vielä kolmekymmentä vuotta sitten tunsimme, on tuhoutunut. Sitä ei enää ole. Syy on islamisaatiossa ja maahanmuutossa. Oli säälittävää nähdä ja todistaa, että myös dokumentissa haastatellut Wildersin vastustajat joutuivat häpeillen ja punastellen myöntämään kuin talonsa juoneet, että ”paluuta entiseen ei enää ole”.
Selvimmän näytön siirtolaislähiöissä vallitsevasta vandalismista ja maahanmuuttajien harjoittaman katuterrorin jokapäiväisyydestä tarjosi dokumentin alkupuolella esitetty kohtaus. Kuvausryhmän liikkuessa Geert Wildersin entisillä kotiseuduilla Kanaleneilandissa, lähiötä nykyisin hallitsevat ulkomaalaisnuoret kävivät rikkomassa toimittajien auton ikkunat huomattuaan, että työryhmä oli kuvaamassa siellä (dokumentin kohta 12:45). Toimittajat pelastautuivat paikalliselle poliisiasemalle, eikä asiasta pidetty sen kummempaa meteliä, sillä ajoneuvo oli kai firman. Oppivat ilmeisesti jotain.
Kun yhteiskuntaa mädättävien ja lahottavien rikosten tekijöinä ovat toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajat, vika ei voi olla Hollannin koululaitoksessa, sosiaaliturvassa eikä yhteiskuntajärjestelmässä, joka on tehnyt kaikkensa näiden kehitysmaista tulleiden maahanmuuttajien kotouttamiseksi, vaan vika on siirtolaisissa itsessään. Parhaiten tätä eroa Euroopan kantaväestön ja kehitysmaista tulleiden siirtolaisten välillä selittävät professorien Tatu Vanhasen, Richard Lynnin, Gunnar Heinsohnin ja Helmuth Nyborgin tutkimukset, joiden arvo kirkastuu sitä mukaa, kun länsimaihin Lähi-idästä ja Afrikasta vyöryvän väestön yhteiskunnillemme aiheuttama väestöpommi laukeaa kaikkine ikävine seurauksineen.
”Islam ei sovi tänne”
Monilta muilta osin dokumentin lähestymistapa oli kiero. Wildersin poliittista asemaa ja merkitystä yritettiin tulkita pseudopsykologisesti hänen lapsuudenkokemustensa vaikutukseksi. ”Äärioikeistolaiseksi” sanotun Wildersin kotitausta oli työväenluokkainen, eikä hänen poliittista asennoitumistaan voida selittää freudilaisen kuperkeikan tai kapinan tulokseksi, sillä näkemyksiltään hän edustaa liberaalia arvomaailmaa esimerkiksi suhtautumisessaan homoseksuaaleihin ja juutalaisiin.
Wilders ei ehkä ole aatteellinen edelläkävijä, mutta hän on poikennut valtavirran poliitikoista sikäli, että hän on sanonut avoimesti julki sen, minkä kaikki muutkin ovat toki huomanneet mutta pyrkineet salaamaan, aivan niin kuin kusihätäänsä pidättelevät yrittävät peittää etumuksilleen ilmestyvän lammikon.
Wilders on sanonut, että ”islam ei sovi tänne”. Tästä syystä hänet on pakotettu elämään vuorokauden ympäri vartijoiden, poliisien ja turvamiesten suojelemana. Geert Wilders ei voi viettää kahta yötä peräkkäin samassa paikassa islamistien ja heidän suosijoidensa taholta pursuilevan vihan vuoksi. Hän asuu varuskunnissa ja työskentelee salusiinien takana olevissa toimistoissa, ja media piikittelee häntä ja yleisöään Wildersin ”vaikean tavoitettavuuden” vuoksi.
Mikäli vasemmiston penetroima sosialistimedia ei olisi niin tyhmä, uppiniskainen ja kovakalloinen kuin se on, se voisi ymmärtää, että Vapauspuoluetta edustavalta Wildersiltä on riistetty kaikki hänen omat vapautensa pelkän islamin aiheuttaman uhan vuoksi. Lisäksi Hollannin syyttäjälaitos muistaa ristille naulittua Wildersiä silloin tällöin sinänsä naurettavilla syytekirjelmillä, jotka jokainen eurooppalainen ihminen alkaa jo tajuta työntää sinne, minne valo ei paista.
Uhreina länsimaat
Tilanne on ollut samanlainen 2000-luvun alusta, jolloin Hollannissa murhattiin kaksi maahanmuuttoa vastustanutta julkisuuden henkilöä, parlamenttiehdokkaana ollut professori Pim Fortuyn ja elokuvaohjaaja Theo van Gogh, molemmat islamin nimissä ja islamin puolustamiseksi. Myös van Goghin ohjaaman elokuvan Submission (”Alistuminen”) käsikirjoittaja, islamin uskon jättänyt somalinainen Ayaan Hirsi Ali on joutunut jatkamaan pakolaisena alkanutta matkaansa paeten myös islamistien häntä kohtaan suuntaamia uhkauksia aina Yhdysvaltoihin asti, jossa hän toimii Washingtonin neuvonantajana.
Wilders kuului Ayaan Hirsi Alin tavoin Theo van Goghin vuonna 2004 surmanneen murhaajan jäämistöstä löydetyille tappolistoille, joten tuosta asti Wildersiä on jouduttu kuljettamaan poliisisaattueissa paikasta toiseen, jottei sama voisi toistua enää hänen kohdallaan. – Kauhea kohtalo länsimaalaiselle poliitikolle, joka ei voi enää ilmaista poliittisia mielipiteitä omassa maassaan.
Tätä eivät narsismissaan ja todellisuudesta vieraantuneessa kuplassaan piehtaroivat uhritieteilijät tietenkään muista murehtia lainkaan keskittyessään selvittelemään ”populismin” ja ”EU-vastaisuuden ongelmaa”, vaikka tutkittavaa löytyisi EU:n hämäristä katakombeista, maahanmuuttajien tekemistä rikoksista ja siitä, miksi länsimaissa sallitaan toteuttaa kantaväestöön kohdistuvaa kansanmurhaa.
Tämä on irvokas seuraus siitä maahanmuuton ja islamisaation aiheuttamasta kulttuurin taantumisesta ja länsimaisten vapauksien sekä poliittisen järjestelmämme tuhoamisesta, joka johtuu naiivin vihervasemmiston ja löperöliberaalin punaporvariston aikaan saamasta välinpitämättömyydestä ja ovien avaamisesta muukalaisinvaasiolle. Sitä symboloimaan on institutionalisoitunut raihnainen ja kuolinkouristuksissaan parahteleva Euroopan unioni, dinosaurus, joka hamuaa suuhunsa puiden lehviä samaan aikaan, kun meteoriitti lähestyy taivaalta.
Aave vaeltaa Euroopassa – islamin aave
Wilders-dokumentin esittämiseen Yleisradiossa voi olla kaksi syytä. Ensinnäkin toimittajat toivovat, että Wildersin varustaminen ”äärioikeistolaisuuden” ja ”populismin” nimileimoilla säikäyttäisi katsojia kavahtamaan maahanmuutto- ja EU-kriittisiä puolueita, jotka oikeasti ovat tietenkin vain kansanvaltaisia, vapausoikeuksia, demokratiaa ja kansallista itsemääräämisoikeutta puolustavia aatteellisia organisaatioita.
Tosiasiassa islamtietoisuuden kasvu näyttää pikemminkin lisäävän kuin vähentävän länsimaisten ihmisten kansallismielisyyttä. Länsimaiden kantaväestöt oppivat karttamaan islamia, aivan niin kuin yksinkertainen laboratoriohamsterikin oppii ajan myötä välttämään labyrintin niitä käytäviä, joissa toistuvasti saa sähköiskun.
Toiseksi, toimittajat toivovat, että ”populismilla” pelottelu onnistuisi aivan kuten näkymättömällä aaveella säikäyttely. Koska ”populismiksi” sanottu on tosiasiassa kansanvaltaa, pelon syy ei ole ihmisten ulkopuolella vaan heissä itsessään, niin kuin poliittisen vallan lähdekin on populismiksi sanotussa ilmiössä itsessään, tosin sanoen kansanvallassa ja ihmisten sisällä.
Tähän asti ihmiset ovat pelänneet itsessään olevaa poliittista valtaa, sillä heille on opetettu, että mörkö on sohvan takana ja että mörön nimen sanominen tuo mörön paikalle. Tosiasiassa mörkö on jo Euroopassa, ja viranomaiset koettavat varjella tämän aaveen kohtaamista ja avointa poliittista konfliktia, joka syntyy, kun kantaväestöt löytävät vapauden itsestään ja alkavat taistella yhteiskuntiemme jatkuvaa mädätystä vastaan.
Kansalaisten tahtotilasta ei päätetä juristien nuijilla
Sairasta on, että julkista poliittista valtaa käyttävät toimielimet ja viranomaiset eivät tee ongelmien pysäyttämiseksi mitään, lukuun ottamatta niitä oikeusviranomaisia, jotka viimeisillä voimillaan haastavat omia kotimaitaan puolustavat kansalaiset oikeuteen ”ihmisoikeuksien” puolustamiseksi, ikään kuin kantaväestöjen oikeus ajatella, ilmaista mielipiteensä ja toimia poliittisen tahtonsa mukaisesti ei olisikaan ihmisoikeus.
”Rasismista”, ”vihapuheesta”, ”kansanryhmää vastaan kiihottamisesta”, ”uskonrauhan rikkomisesta”, ”syrjinnästä” ja monesta muusta perimmältään filosofisesta ajatusrikoksesta syytteitä nostavat perusoikeusfundamentalistit ja ihmisoikeuslegalistit eivät näytä lainkaan ymmärtävän, että ei ole tuomarien asia päättää, mitä ihmiset saavat ja voivat ajatella tai sanoa, ja miten heidän pitää toimia.
Siitä pitää päättää poliittisessa prosessissa, jolloin asia kuuluu kansalaisyhteiskunnassa ratkaistavaksi, niin kuin dokumentissa haastateltu ja Wildersin puolustajaksi ryhtynyt Leidenin yliopiston oikeustieteen professori Paul Cliteur totesi. Hän sanoi näin (dokumentin kohta 36:00):
”Kun poliitikkoja tuomitaan julkisesti esitettyjen mielipiteiden takia, on vaarana, että julkisesta keskustelusta tulee mahdotonta. Poliitikkojen ei pitäisi joutua miettimään kaikkea sanomaansa etukäteen oikeustoimien varalta. Loppujen lopuksi äänestäjät arvioivat poliitikkojen näkökulmien ja mielipiteiden oikeellisuuden. Jos mielipiteet eivät miellytä, ääniä ei tule. Se on normaali toimintatapa demokratiassa. Se on muuttumassa tällaisten tuomioiden takia.”
On selvää, ettei yhteiskunnallista totuutta voida saavuttaa oikeussaleissa, joita varjostaa rangaistusten uhka, joten Cliteurin toteamuksessa ei ole tietenkään mitään uutta, paitsi että sen sanoi professori. Vastaava ei olisi mahdollista Suomessa,vaan sitä pidettäisiin ”tieteellisesti perustelemattomana populismina”, sillä tämän maan yliopistojen oppituolit on täytetty viimeistä virkaistuinta myöten vihervasemmistolaisten puolueiden etäispäätteillä, jotka käyttävät asemaansa häikäilemättömästi punavihreän agendan juurruttamiseen myös opiskelijoiden tajuntaan. Esimerkkeinä heistä ovat Demla-juristit ja sossutiedekuntien tendenssitutkijat.
Väestöpolitiikasta pitää päättää kansanvaltaisesti
Keskeinen kysymys on, onnistuuko Eurooppa väistämään islamin mukanaan tuoman aaveen ja torjumaan kulttuurimme taannuttamisen keskiaikaiselle tasolle. Entä pystymmekö lamauttamaan historian noitavainoista esiin kaivetun pelottelun, jonka olennaisen osan muodostavat tuomioistuinten langettamat poliittiset sananvapaustuomiot?
On muistettava, että väestöpoliittiset kannanotot, joilla joidenkin muiden kansakuntien läsnäoloa tai liittämistä omaan kansakuntaan pidetään epäsuotavana, eivät ole mitään ”rasismia” vaan kansan suvereniteettiin perustuvan politiikanteon keskeinen osa. Siirtolaisuutta on tähän asti edistetty pitämällä kantaväestön väestöpoliittisia vastalauseita täysin poliittisen prosessin ulkopuolella. Missään EU-maassa ei ole tehty kansanvaltaista päätöstä laajojen siirtolaisjoukkojen ottamisesta kansallisvaltioihin asumaan.
Geert Wildersin puolueelle on nyt tarjolla pääministerin paikka maaliskuun viidentenätoista päivänä pidettävissä parlamenttivaaleissa. Asiaa kuitenkin mutkistavat muiden puolueiden syrjivät asenteet, jotka muistuttavat fasismia. Euroopan puolueiden tapa kieltäytyä yhteistyöstä Geert Wildersin ja Marine Le Penin johtamien puolueiden kanssa on häpeällistä ja säälittävää demokratian halveksuntaa ja loukkaa kaikkia niitä äänestäjiä, joita muut puolueet ylenkatsovat toiminnallisessa impotenssissaan.
Ennen pitkää kansalaisilla ei ole muuta mahdollisuutta, kuin äänestää jokaisessa Euroopan maassa valtaan kansallismieliset puolueet saadakseen edes jonkinlaisen järkevän muutoksen niin EU-politiikkaan kuin maahanmuuttopolitiikkaankin. Silloin niitä tietenkin aletaan syyttää kaiken vallan varastamisesta, itsevaltaisuudesta ja diktatorisista otteista. Juuri sitä kansallismielisten sulkeminen poliittisen toiminnan ulkopuolelle tuottaa. Merkittävänä erona maahan pyrkivien pois käännyttämiseen verrattuna on, että kansallismieliset pyritään sulkemaan ulkopuolisiksi heidän omissa kotimaissaan.
EU kaatuu kansattomuuteen
Itse uskon, että Euroopan unionin kuolinkellot ovat jo soineet. Hollannin ja Ranskan irtautuminen EU:sta on enää vähästä kiinni. Jos molemmat perustajajäsenet lähtevät, on hyvin todennäköistä, että EU:sta kaikkoavat nopeassa tahdissa myös monet maahanmuutosta tarpeekseen saaneet Itä-Euroopan maat, kuten Unkari, ja koko konglomeraatti hajoaa alkutekijöihinsä.
Syy EU:n hajoamiseen on ajattelematon maahanmuuttopolitiikka ja islamin levittäytyminen, jotka ovat kärjistäneet myös kantaväestöjen mielipiteet ja jakaneet kansalaiset vastuullisiin ihmisiin ja ”hyväuskoisiin hölmöihin” (joka muuten on myös Hollannissa julkaistun, nyt jo klassisen, islamisaatiokritiikin nimi).
Mikäli maahanmuuttoa ja islamisaatiota ei pysäytetä viimeistään nyt ja ellei väestövirtoja käännetä kulkemaan toiseen suuntaan, on todennäköistä, että yhteiskuntamme nykymuodossaan tuhoutuu peruuttamattomasti. Hollannin muslimit elävät omassa moskeijajohteisessa todellisuudessaan, jolla ei ole juurikaan tekemistä länsimaisen arkipäivän kanssa, ja kosketuskohdat länsimaiseen elämänmenoon rajataan muslimiyhteisön sisältä päin niin vähäisiksi kuin mahdollista. He eivät edes pyri integroitumaan vaan haluavat tuoda tänne oman yhteiskuntajärjestyksensä sharia-lakeineen.
Hollannin ja Ruotsin ongelmalähiöiden ja kaupunkien, kuten Malmön, katastrofi ei saa koskaan tapahtua Suomessa, vaan meidän on pelastettava maamme islamin väestöpoliittiselta ekspansiolta; meidän on suojeltava yhteiskuntamme kulttuuripoliittiselta rappiolta ja säilytettävä myös kansakuntamme poliittinen yhtenäisyys, joka nojaa kansamme etniseen yhtenäisyyteen.
Sillä valtio rakentuu yhteiskunnan varaan, yhteiskunta perustuu kansakuntaan ja kansakunta kansaan. Kansa on perimmältään etninen ilmiö ja esiintyy biologisperäisellä tasolla, kun taas kansakunta on poliittinen käsite ja ilmiö. Kansakunnan perustalle rakentuu yhteiskunta, jonka järjestynyt muodostelma on valtio. Hyvinvointivaltiota ei ole ilman järjestynyttä yhteiskuntaa, ja tehokkaimmin yhteiskunta järjestyy sellaisen kansakunnan varaan, joka muodostaa etnisesti yhtenäisen kansan.
Kansa –> Kansakunta –> Yhteiskunta –> Valtio
Sosialistinen yhteiskuntateoria on aina yrittänyt tuhota valtion, tarkemmin sanoen kansallisvaltion, jota se on pitänyt pelkkänä luokkastrategisena muodosteena tunnustamatta valtion yhteyttä siellä asuvaan kansaan. Koska sosialistit ja kommunistit ovat nähneet valtion aatteellisena vihollisenaan ja esteenä kaiken maailman työläisten solidaariselle yhtymiselle rajojen yli, he ovat pyrkineet hyökkäämään kansallisvaltioita vastaan ja leimaamaan kansallisvaltioiden puolustajat ja tukipilarit ”rasisteiksi”, ”fasisteiksi” ja ”natseiksi” toivoen, että nämä nimileimat herättäisivät refleksien kaltaisia torjuntareaktioita ihmisissä.
Sitten he ovat taivastelleet, ”miksi rasistit kiistävät olevansa rasisteja”, niin kuin Helsingin yliopiston leivissä pitämä apulaisprofessori Lena Näre korvat halkaisevissa aivopieruissaan. Tämä johtuu yksinomaan sosialistien ja kommunistien harjoittamasta ideologisten leimojen jakelusta. Ei kai kukaan palomieskään tunnusta olevansa palomies, jos tulipaloa seuraavalle yleisölle on opetettu, että palon riehuminen runsaana johtuu palomiesten paikalla olosta?
Länsimaiden poliittinen vihervasemmisto on jatkanut kansallisvaltioiden vastaista propagandatyötään tukeutumalla jälkimarxilaiseen postmoderniin ja jälkistrukturalistiseen yhteiskuntateoriaan, joka ihannoi kaiken hajoamista, pirstaloitumista ja sirpaloitumista ja palvoo arabimaista kopioitua nomadismia, vaikka yhteiskunnan kiertolaiseksi ajautuminen ei ole myöskään työväenluokan oman edun mukaista.
He ovat tukeutuneet myös feminismiin, jolla ei ole mitään tekemistä naisten aseman ja oikeuksien kanssa vaan joka on kansallisvaltioiden kumoamiseen pyrkivä piilokommunismin muoto. Nykyiselle feminismille näyttää kelpaavan mikä tahansa, kunhan se nakertaa patrioottiseksi leimatun kansallisvaltion valtarakenteita. Tällöin ei näytä olevan väliä sillä, että musliminaisten suut tukitaan hunnulla, kunhan se vain johtaa länsimaisen demokraattisen ja ihmisoikeuksia puolustavan valtarakenteen, porvarillis-hegemonisen kansallisvaltion, horjuttamiseen.
Euroopan unionin valtakaudella sosialistit ja kommunistit ovat jatkaneet kansallisvaltioiden mädättämistä maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ideologian kautta, sillä niiden on oivallettu johtavan etnisesti yhtenäisten kansojen, poliittisesta harmoniasta nauttivien kansakuntien ja sitä kautta myös yhteiskuntien sekä valtioiden vähittäiseen tuhoutumiseen. Tavoitteena on ollut luoda universaali ja globaali maailmankyläpainajainen, juuri sellainen, josta Neuvostoliitto antoi alkusointuja. Hajotustyötä on tehostanut, että kansallisvaltioiden rajojen hämärtyminen on ollut myös globaalien kapitalististen toimijoiden, kuten suuryritysten, lyhytnäköisten etujen mukaista.
Niin sanotun yliopistoälymystön ajautuminen kannattamaan punavihreän agendan mukaista hajotustyötä ei ole ihme, sillä suuri osa akateemisesta väestä on joutunut poliittisen propagandan uhriksi jo opiskellessaan yliopistoissa, joiden opetus on pitkään ollut vasemmistolaisen ideologian mukaista. Lisäksi heitä vaivaavat poliittispainotteisista opiskelijavalinnoista johtuva heikkolahjaisuus ja ajattelukyvyttömyys, joiden vuoksi nyky-yliopistojen nappitatterot ja tattilallerot jatkavat omaa henkistä masturbaatiotaan akateemisten turvamuurien sisäpuolella ymmärtämättä mitään sen enempää valtion filosofisista perusteista kuin siitäkään, minkälainen on todellinen yhteiskunta.
Etnisesti yhtenäisen kansan ja poliittisesti yksiaineksisen kansakunnan halveksuminen yhteiskunnan ja valtion perustana on poliittiselta vasemmistolta täysin ristiriitaista. Sosialistien ja kommunistien suosiman materialistisen ajattelutavan mukaista olisi myöntää sekä yksilöiden että etnisten ryhmäjäsennysten tasolla vallitsevat biologisperäiset eroavuudet ja niiden sosiaaliset vaikutukset, jotka väistämättä emergoituvat myös yhteiskunnan ja valtion tasoille.
Olen käytännön politiikasta pitkälti samaa mieltä kuin Geert Wilders, Jussi Halla-aho, Olli Immonen, Sebastian Tynkkynen ja monet kansankynttilöinä esiintyvät poliittisen taivaan kiintotähdet. Ajattelen asioista myös pääpiirteissään samoin kuin Pim Fortuyn, joka viimeisten sanojensa joukossa lausui: ”Jos olisi laillisesti mahdollista, sanoisin ettei tähän maahan tule enää yhtään muslimia.”
