16. maaliskuuta 2017

Vasemmistopopulistit hävisivät, realismi voitti


Hollannin parlamenttivaalit tarjosivat kylmää kyytiä vasemmistopopulistiselle työväenpuolueelle, jonka kannatus romahti peräti 20 prosenttiyksikköä. Sijoitus putosi kakkospaikalta seitsemänneksi! Aivan kuten vasemmistopopulistisen Yleisradion populistitoimittaja Sampo Vaarakalliokin joutuu myöntämään populistisessa analyysissään: ”Vastaavaa täystyrmäystä saa Euroopan poliittisesta lähihistoriasta hakea.”

Tuloksessa näkyy hollantilaisten kyllästyminen vasemmiston lietsomaan populistiseen maahanmuuttoon. Muslimien populistinen mielisteleminen merkitsikin populistisille demareille ”kuoleman suudelmaa”.

Toisaalta vasemmistossa näkyi populistisille virtauksille tyypillistä populistista jakautumista ja radikalisoitumista, sillä osa sosiaalidemokraattisten populistien äänestäjistä lähti feministisellä populismilla ja tasa-arvopopulismilla ratsastavan äärivasemmistolaispopulistisen vihreän vasemmistopopulismin kelkkaan.

On kuitenkin selvää, ettei populistisesta kannatuksen lisäyksestä ole hyötyä populistisen vihreän äärivasemmiston populistijohtajana tunnetulle Jesse Klaverille, sillä populistisen pääministeri Mark Rutten johtama liberaalipopulistinen populistipuolue säilyi maan suurimpana puolueena, vaikka se hävisikin populistisen hallituspolitiikkansa vuoksi rutkasti populistisia paikkoja, kaiken kaikkiaan lähes neljänneksen populistisesta paikkaluvustaan!

Populistidemarien ja populistiliberaalien yhteistappio merkitsee, että populismin leviäminen on nyt padottu. Vasemmistopopulistinen media ei onnistunut manipuloimaan hollantilaisia sosialistipopulistien ja liberaalipopulistien taakse. Mikään populistinen yllätys tulos ei ollut, sillä suuret kannatuksen vaihtelut ovat ominaisia nimenomaan populistipuolueille.

Sosialistipopulistit ja liberaalipopulistit säilyivät silti pelotteena Hollannin ja Euroopan populistisessa politiikassa. Molemmat populistiryhmittymät varmasti oppivat, että Donald Trumpin realismin mustamaalaaminen ei taida sittenkään olla viisasta säikäyteltäessä epävakaisiin maahanmuutto-oloihin ja islamistiseen terroriin väsyneitä Benelux-maiden asukkaita.

Realismin voitto populismista

Vaalien selvä voittaja on oikeistorealistinen ja maltilliseen keskustaan lukeutuva Vapauspuolue, joka kasvatti edustustaan peräti 33 % ja voitti viisi lisäpaikkaa parlamenttiin. Islamistiterroristien henkipatoksi ajaman Geert Wildersin voitto oli pettymys sekä liberaalipopulisteille että vasemmistopopulistisille, joten monessa Euroopan pääkaupungissa huokaistiin illalla helpotuksesta.

Realistista maahanmuuttopolitiikkaa, realistista EU-politiikkaa ja realistista kansallisen edun edistämistä ajavalle Vapauspuolueelle tulos ei ollut vain torjuntavoitto vaan selvä poliittisen kannatuksen lisäys millä tahansa mittarilla arvioituna.

Populistisessa mediassa vaalien odotettiin aloittavan populistisen dominoefektin, jossa vasemmistopopulistinen ja äärivasemmistolainen, EU-populistinen ja populistisen palvovasti islamiin suhtautuva populistinen politiikka jatkaa viruksen tavoin leviämistään Ranskaan ja Saksaan, joissa myös äänestetään tänä vuonna populistisissa vaaleissa.

Hollannin vaalit tarjoavat näyttöä siitä, että Yhdysvalloista alkanut realismin aalto onnistuu kiistämään Euroopassa syvään juurtunutta liittovaltiopopulismia, federalistista populismia, vapaakauppapopulismia, vapaan liikkuvuuden populismia, Schengenin sopimukseen liittyvää populismia, ihmisoikeuspopulismia, tasa-arvopopulismia, perusoikeuspopulismia, kehitysapupopulismia, velkakuplapopulismia, luotonlaajenemispopulismia ja rahaunionipopulismia.

Brexitille ja Trumpille ominaista realismia vastustava integraatiopopulismi tulee uhkaamaan Wildersin nousua hallitusvaltaan, sillä Hollannin poliittinen kenttä on populistisille järjestelmille tyypilliseen tapaan pirstoutunut useisiin populistisiin puolueisiin, joista on vaikea saada kokoon hallituskoalitiota ilman realistisen Vapauspuolueen mukana oloa.

Vapauspuolue on kasvattanut kannatuksensa sen kynnyksen yli, jolloin sen harjoittama realismi olisi otettava todesta myös populistisessa oikeistossa ja populistisessa vasemmistossa. Populistisen cordon sanitaire -politiikan vuoksi populistiset puolueet mieluummin kuitenkin torppaavat realistisen Wildersin haaveet hallitusvaltaan nousemisesta kuin ryhtyvät tekemään yhteistyötä perusoikeusrealismia, kansallista realismia, etnistä realismia ja uskonnollista realismia harjoittavan realistijohtajan kanssa.

Poliittista realismia olisi tunnustaa myös suomalaisessa populistimediassa, että luukku oppositioaitioon on auki Hollannin populistisille demareille, jotka ”lähtevät nyt etsimään itseään, aatettaan ja tulevaisuuttaan”, kuten Yleisradion Eurooppa-kirjeenvaihtaja Sampo Vaarakallio runoilee populistisessa analyysissään. Hän tosin naulitsee vasemmistopopulismin kovan kohtalon realismia huokuvalla sinetillään ”haavat nuollaan oppositiossa”.

Mainittakoon, että Yleisradion populistitoimittaja Sampo Vaarakallion jutusta intertekstuaalisesti lainatut ja kontekstistaan irrotetut retoriset muotoilut on merkitty tähän kirjoitukseen mustalla alleviivattuina ja päälaelleen käännettyinä, jolloin ne voivat olla tosia. 

Kohti poliittista realismia

Suomalainen populistinen media on pitänyt itsestään selvänä, että Wildersin johtaman realistisen Vapauspuolueen oppositiotaival jatkuu. Esimerkiksi Yleisradion haastattelema Pasi Saukkonen katsoo, että hallitustunnusteluista tulee ”vaikeat”.

Tällainen populistissävyinen tulkinta on mahdollinen vain jos poliittinen realismi sinänsä nähdään ongelmana. Tosiasiassa liberaalipopulistinen oikeistopuolue VVD tuli varsin lähelle keskustarealistisen Vapauspuolueen teemoja jo vaalikampanjan aikana asettuessaan vastustamaan populistista haittamaahanmuuttoa. Juuri tätä kautta selittyy, miksi VVD kykeni rajoittamaan kannatuksen laskunsa vain kahdeksaan paikkaan. Samasta syystä Vapauspuolueen paikkojen lisäys jäi vain viiteen paikkaan.

Realismi leviää Euroopassa juuri siten, että oikeistopopulistiset puolueet joutuvat ottamaan huomioon Wildersin Vapauspuolueen tapaisten realististen ryhmien realistiset tavoitteet. Näin on mahdollista, että hallituksia kokoon pannaan jatkossa oikeistopopulististen ja keskustapopulististen puolueiden rippeistä täydentämällä kokoonpanoa maltillista realismia mukaan tuovilla kansallismielisillä realistipuolueilla.

Vapauden ja Demokratian Kansanpuolueessa VVD:ssä joudutaan nyt miettimään, mikä todella edistää vapauden ja demokratian toteutumista Hollannissa. Kaiken realismin valossa on ilmeistä, että VVD on hakeutumassa Vapauspuolueen linjoille, jossa on aina katsottu, että Hollannissa perusarvoina pidettyjä vapauden ja kansanvallan ihanteita edistää parhaiten oman kulttuurin realistinen säilyttäminen ja despoottimaista islamia edustavan maahanmuuttopopulismin realistinen torjuminen. En ihmettelisi, vaikka Geert Wildersin realistinen Vapauspuolue löytäisi vihdoin tiensä myös realistiseen hallitusvaltaan.

Tällöin on luonnollisesti varoitettava populismin vaarasta. Valtaan nousu nimittäin tekee realistisista puolueista usein populistisia, aivan kuten niin sanotun valtamediankin pöhöttyneisyys on tehnyt niistä populistisesti valheellisia. Valhe on nimittäin kaiken populistisen vallan käytön olennainen ominaisuus ja instrumentti, joten kaikki valtamediassa esitetty hyödyntää ja toteuttaa perimmältään valheellisuutta; muutoinhan nykyinen valtaa käyttävä populistimedia ei olisi valtaa käyttävä media.

Myös realismi sulautuessaan osaksi valtavirtaa muuttuu usein populistiseksi. Populismi sinänsä taas ei voi muuttua populistiseksi muuttumatta tunnistamattomaksi, sillä tällöin jouduttaisiin puhumaan popularisointihoristontin populistisesta ylittymisestä.

Populismi muuttuessaan populistiseksi muodostaisi itsestään populistisen parodian, jota ei voitaisi enää tunnistaa parodiaksi. Populismia ei siis voida asettaa toisen asteisen populismin kohteeksi, toisin sanoen popularisoida populismin keinoin, vaan populismiin on aina suhtauduttava äärimmäisen realistisesti.

Pohjimmiltaan tässä populismin tulkinnassa näkyvät postmoderni populismi ja jälkistrukturalistinen populismi, jonka eräs muoto on populistista mediaa ja sen populistisia parafraaseja hyödyntävä ja lainaileva sosiaalis-konstruktionistinen päälle kirjoittamisen dekonstruktiopopulismi.