Terrorismin vakiot: islam ja etninen tausta

Muslimiterroristien pinna oli kireällä kuin pingviineillä, kun he eivät päässeet vähään aikaan julistamaan rauhan sanomaansa terrorin keinoin. Syynä poikkeukselliseen itsehillintään saattoivat olla Hollannin parlamenttivaalit, joiden tulosta muslimiväestö odotteli henkeään pidätellen yhdessä eurooppalaisen suvaitsevaiston kanssa.

Hollannin vaaleissa tarjolla olleen natsismin uhan (tai toivon) väistyttyä muslimiterrorin ruletti lähti jälleen pyörimään, ja onnenpyörä pysähtyi tällä kertaa Lontoossa. Viime keskiviikkona muslimimies Khalid Masood ajoi Nizzan terrori-iskun metodologiaa puhdasoppisesti noudattaen autolla väkijoukkoon Westminsterin sillalla, haavoitti neljääkymmentä ja tappoi viisi, mukaan lukien yhden poliisin, jonka virkaveli tästä kaikesta närkästyneenä ampui hyökkääjän asianmukaisesti hengiltä.

Kotvan kuluttua kuvaruutuun ilmestyi pääministeri Theresa May, joka puheessaan parlamentin alahuoneelle alleviivasi, että terroristi oli syntynyt Britanniassa ja Britannian kansalainen. Yleisradion toimittaja Petri Burtsov suodatti Mayn puheesta esiin erityisesti sen, ”että olisi väärin kutsua iskua islamilaiseksi terrorismiksi. Hän kuitenkin luonnehti hyökkäystä terrori-iskuksi.”

Sarkastista on, että kun Lontoossa viimeksi tapahtui merkittävä muslimien tekemä terrori-isku keväällä 2013, Theresa May toimi sisäministerinä ja kuvasi tekoa ”sairaaksi ja barbaariseksi”. Myös tuolloin asialla olivat muslimit. Ja kukapa ei muistaisi Lontoossa vuonna 2005 tehtyjä terrori-iskuja, joissa pakistanilaistaustaiset muslimit murhasivat yhteensä 52 viatonta ihmistä? Nämäkin terroristit olivat kansalaisuudeltaan brittejä.

Tästä opimme, että terrorismin luonnetta ja olemusta selitettäessä kansalaisuus ei ole keskeinen muuttuja eikä selitystekijä. Kansalaisuus on pelkästään muodollinen ja asiakirjoihin liittyvä seikka, ei ominaisuus ensinkään. Syitä ja selityksiä pitää etsiä muualta, esimerkiksi kansaan tai kansanryhmään kuulumisesta tai uskonnosta. Muslimimaahanmuuttajat rakentavat identiteettinsä niiden varaan eivätkä integroidu kansalaisuuteen.

Ellei olisi koomista, olisi traagista, että viimeviikkoisen terroriteon tapahduttua itseään kunnioittava valtamedia varoi lipsauttamasta totuutta turhan aikaisin (ikään kuin uutisella olisi koskaan kiire). Sen sijaan media hiljentyi odottamaan varmistusta terroristin henkilöllisyydestä, taustasta ja motiiveista, kunnes se tuli, ja terrorijärjestö ISIS ilmoittautui ottamaan ”vastuun” iskusta. Syyllistä ei siis tohdittu osoittaa syyllistämisen kautta, koska se olisi voitu kokea ”loukkaavana”, vaan vasta syyllisen itse tunnustaessa ja juhliessa tekoaan veriroiskeiden hurmiossa.

Sherlock Holmes sanoi, että kun kaikki vaihtoehdot on suljettu pois, täytyy jäljelle jäävän olla oikea, onpa se kuinka epätodennäköinen tahansa. Syiden kaivelu on muodostunut terrori-iskujen jälkimainingeissa entistä turhemmaksi, kun syyt ovat kaikkien edessä. Vain idioottien arvostuksen saa toistamalla sitä, minkä kaikki muutenkin tietävät.

Länsimaista yhteiskuntaa, elämäntapaa ja demokratiaa vastaan suunnattuja terroritekoja yhdistävät kaksi asiaa: islam ja tekijöiden etninen tausta, siis kuuluminen tiettyyn kansanryhmään, jonka lähtökohdat ovat poikkeuksetta kehitysmaissa. Nämä eivät ole Sherlock Holmesin tarkoittamia ”epätodennäköisiä” tai ”yllättäviä” tekijöitä, joita pitäisi etsiä suurennuslaseilla tai joiden paljastuminen olisi vastoin kaikkia odotuksia. Minä yllättyisin, jos terrori-iskun tekijä ei olisi muslimi ja etniseltä taustaltaan kehitysmaalainen.

Juuri nämä ovat ne vakiot, jotka liittyvät aikamme poliittiseen terrorismiin. Islaminuskoa ja tiettyjen etnisten kansanryhmien valtapyrkimyksiä edustamaan ilmoittautuneet tahot yrittävät tuhota, hajottaa ja pilata valistusfilosofialle ja vapausihanteille rakentuvan rationaalisen yhteiskuntaamme. Sen vuoksi islamia ja kehitysmaalaisten väkivaltaisia pyrkimyksiä on kaikin voimin vastustettava torjumalla niiden vaikutusvallan lisääntyminen sivistysmaissamme.

Muutamat ovat kirjoittaneet internetiin, että ”ei saa antaa pelolle valtaa” ja että ”vihapuheet ja rasistiset ennakkoluulot satuttavat enemmän kuin puukko ja luodit yhteensä”. Minä en löydä kyseisenlaiselle terrorin puolustelulle kerta kaikkiaan mitään perusteita.

Jokaisen pitäisi ymmärtää, että terrorin vastustamisessa ei ole kyse mistään rasismista vaan kehitysmaalaisten ja muslimien meitä kohtaan osoittaman rasistisen vihan ja väkivallan torjumisesta. Maahanmuuton vastustamisessa ei ole myöskään kyse pelosta eikä ennakkoluuloista vaan ennakkotiedoista sekä kokemuksiin perustuvasta järkiperäisestä politiikasta.

Anekdoottimaisesti voidaan palauttaa mieleen, mitä Britannian entinen pääministeri ja Nobel-palkittu kirjailija Winston Churchill ajatteli islamista ja muslimeista. Teoksessaan The River War – An Historical Account of the Reconquest of the Soudan (1899, vol. II, pp. 248–250) hän sanoi näin (sitaatti on sensuroitu vuoden 1902 yksiosaisesta laitoksesta):

”Kuinka kauhistuttavia ovatkaan kiroukset, jotka muhamettilaisuus langettaa kannattajilleen! Ei ole ainoastaan fanaattista kiihkoa, joka ihmisessä on yhtä vaarallista kuin vesikauhu koirassa, vaan myös tämä hirveä fatalistinen apatia. Vaikutukset ovat ilmiselviä monissa maissa. Ajattelemattomia tapoja, huolimattomia maanviljelysjärjestelmiä, laiskoja kaupankäyntimenetelmiä ja omaisuuden turvattomuutta tapaa kaikkialla, missä profeetan seuraajat hallitsevat tai asuvat. Alhainen sensualismi riistää tältä elämältä sen viehkeyden ja sivistyneisyyden; tulevalta sen arvokkuuden ja pyhyyden. Se tosiasia, että muhamettilaisen lain mukaan jokaisen naisen on kuuluttava jollakin miehelle tämän absoluuttisena omaisuutena, joko lapsena, vaimona tai jalkavaimona, viivästyttää väistämättä orjuuden lopullista häviämistä aina siihen asti, kunnes islamin usko on lakannut olemasta suuri voima ihmisten keskuudessa.
Yksittäiset muslimit saattavat toki osoittaa loistavia ominaisuuksia, mutta tämän uskonnon vaikutus halvaannuttaa sen seuraajien sosiaalisen kehityksen. Maailmassa ei ole voimakkaampaa taannuttavaa voimaa. Muhamettilaisuus on taistelunhaluinen ja käännytystä harjoittava uskonto, joka on kaikkea muuta kuin kuolemaisillaan. Se on jo levinnyt kautta Keski-Afrikan tuottaen pelottomia taistelijoita joka askelmallaan. Ja jos kristinuskoa eivät suojelisi tieteen vahvat käsivarret – tieteen, jota vastaan se oli turhaan taistellut – modernin Euroopan sivilisaatio saattaisi romahtaa, samoin kuin romahti muinaisen Rooman sivilisaatio.”

Vaikka nämä sanat ovat yli sadan vuoden takaa, asia on selvä, ajankohtainen ja yksinkertainen, sillä islam ei ole muuttunut. Jos terrori-iskuja halutaan lisää, on pidettävä rajoja auki ja otettava lisää muslimeja ja kehitysmaalaisia kuormittamaan hyvinvointivaltioitamme. Jos taas terrorismia halutaan vähentää, muslimien vaikutusvaltaa on vähennettävä, pyrittävä vähentämään myös muslimiväestöä länsimaissa ja etenkin käännettävä pakolaisista ja turvapaikanhakijoista koostuva tulijoiden virta takaisin tulosuuntaan.

”Keep calm and carry on” ei nyt auta, paitsi ehkä palautusautomaatin pitämiseksi jatkuvassa toiminnassa. Kyseiselle porukalle ei pidä sanoa ”tervetuloa” vaan ”tervemenoa”. Huonolaatuisille ideologioille, kehnoille yhteiskuntajärjestelmille ja yhteiskuntakelvottomille etnisille ryhmille on sanottava ”kiitos, mutta ei kiitos”.