Miksi en ole kuntavaaliehdokkaana?

Ehdokashakemusten viimeinen toimittamispäivä kunnan keskusvaalilautakunnalle oli eilen. Muutamat ovat tiedustelleet minulta, miksi en ole kuntavaaleissa ehdokkaana, vaikka olen aktiivinen kirjoittaja ja osallistun poliittiseen keskusteluun. Lisäksi minulla on kuulemma hyvä agenda.

Onkin totta, että jo ennen vuodenvaihdetta minulta kysyttiin halukkuutta ryhtyä ehdokkaaksi Helsingissä. Perussuomalaisten Helsingin piirin puheenjohtaja Markku Saarikangas hienolla tavalla tarjosi minulle mahdollisuutta asettua ehdolle puolueen listalta, vaikka en ole edes puolueen jäsen. Pyyntö perustui puoluetahoille saapuneisiin suosituksiin.

Vaikka ehdotus oli houkutteleva, päätin jättäytyä ulkopuolelle. Ratkaisu oli minulle vaikea, koska luottamustehtävästä kieltäytyminen tuntuu väärältä, kun sitä tarjotaan. Jokaisella olisi tavallaan velvollisuus osallistua kotikuntansa asioihin.

Perustelen ratkaisuani sillä, että kannatukseni voisi pudottaa valtuustopaikalta muutamia minua käytännöllisempiä ja vaikutusvaltaisempia poliitikkoja, joiden itse haluaisin olevan valtuustossa. Minulla on kieltämättä innokkaita suosijoita, ja sähköpostiini saapuu tavan takaa sinänsä hyviä ehdotuksia. Mutta vallanahne en ole ollut koskaan.

Toinen syy on, että haluan varjella tieteellistä puolueettomuuttani. Toisaalta tiedän, kuinka turhauttavaa se on. Monet lähinnä poliittiseen vihervasemmistoon jäsenkirjalla sitoutuneet ovat menestyneet akateemisissa virkanimityksissä jostakin syystä minua paremmin, vaikka he ovat hylänneet tieteellisen objektiivisuusvaatimuksen ja vaikuttavat poliitikkoina sekä tieteessä että hallinnossa.

Helsingin Perussuomalaisten äänestäjät eivät kuitenkaan jää pulaan. Listalla on paljon hyviä ehdokkaita, joista löytyy äänestettävää ilman minun ehdolla oloani. Puolue tuskin häviää poissaoloni vuoksi mitään, sillä valinnanvaraa riittää. Onkin mukavaa kiittää kannatuksesta näin ennen vaalia, kun taas muut kiittävät siitä vasta vaalien jälkeen!

Sivuun jättäytymiseeni ei johdu siitä, että pelkäisin mediaa, joka on joskus yrittänyt lavastaa kiistoja minun ja puolueen välille. Vetäytymiseni ei johdu myöskään tiettyjen oikeusviranomaisten tavasta säikäytellä perussuomalaisia poliitikkoja. Näissä suhteissa minulla ei ole mitään välteltävää, sillä minun on huomattu olevan molemmille tahoille sangen huono saalis.

Asiat ovat kokonaisuutena erinomaisesti. Tilanne Helsingin piirissä on selkiintynyt huomattavasti neljän valtuutetun erottua ryhmästä. Puolue on nyt entistä iskukykyisempi, kun linja on määrätietoisempi. Politiikassa me kaikki kuitenkin tarvitsemme toistemme kannatusta.

Uskon Perussuomalaisten pärjäävän kuntavaaleissa hyvin, koska tietyt maailmanpoliittiset ongelmat ovat heijastuneet kuntatasolle konkreettisella ja ihmisten elämään vaikuttavalla tavalla. Silmien sulkeminen näiltä ongelmilta esimeriksi kristilliseen maailmankatsomukseen vedoten on vain vastuun pakenemista ja käsien nostamista ylös.

Perussuomalaiset ovat saaneet aikaan huomattavia parannuksia muun muassa maahanmuuttopolitiikkaan ja sitä kautta julkisen talouden tilaan. Sampo Terho esitti Perussuomalaisten saavutuksista kattavan listan blogikirjoituksessaan.

Vaalivoittoa on povattu Sdp:lle ja vihreille, koska kansan oletetaan kostoäänestävän valtiontalouden leikkauksia vastaan. On kuitenkin syytä muistaa, miksi nuo puolueet ovat oppositiossa. Sdp:n käsissä valtiontalous velkaantui pahoin, ja hallitusvastuussa ollessaan puolue ei olisi voinut tehdä yhtään parempia ratkaisuja kuin Perussuomalaiset ovat tehneet kepun ja kokoomuksen kumppanina.

Uskon kansalaisten arvostavan Perussuomalaisten vastuullista työskentelyä valtion hallituksessa siitä huolimatta, että media ei ole hiiskunut näistä myönteisistä tuloksista juuri mitään.