3. marraskuuta 2008

Paha saa palkkansa


Taas on edessä jokavuotinen kateusviikko, kun sanomalehdet julkaisivat tulo- ja pääomaverotiedot näyttävästi sivuillaan. Verotettavaa varallisuutta ei ole tiedoissa enää mukana, sillä köyhän kansan riemuksi hallitus poisti omaisuusveron kokonaan.

Varsinkin Sanoma Oy:n lehtien tapana on suhteuttaa tulojen ja varallisuuden muutokset omien pääomistajiensa asemaan. Siitä kertoo esimerkiksi Helsingin Sanomien tämä juttu ja Taloussanomien uutinen, jonka mukaan Aatos Erkko yltää enää sijalle 5. Myös Ilta-Sanomat on tilanteessa näyttävästi mukana.

Kateelliseksi (joskus myös oikeudenmukaiseksi) sanotun kansan tuskaa tuskin lievittää se, että pahimmat porhot maksavat tuloistaan veroa keskimäärin 30 prosenttia. Suurin osa rahakkaiden tuloista näyttää koostuvan pääomatuloista, joita verokarhu kohtelee paljon helläkätisemmin kuin keskituloisen ihmisen palkkatuloja. Tässä olisi hyvä syy puuttua epätasa-arvoon ja epäoikeudenmukaisuuksiin. Harvinaisen epäkokoomuslaiseen tapaan Jyrki Katainen penääkin nyt tuloverotuksen ja pääomatuloveron välillä olevan kuilun kuromista umpeen.

Varsinkin yrittäjät nostavat tulonsa yrityksistään pääomatulona lievemmän verotuksen vuoksi, vaikka tulo olisi muutoin selvää palkkatuloa. Toisaalta monilla palkansaajilla on sellaista usein varsin vähäistä ja harvoin toistuvaa pääomatuloa, kuten puunmyyntituloa, jota nykyinenkin pääomatulovero kohtelee liian ankarasti. Suurin ongelma on siinä, ettei pääomatulovero erottele tulon lähdettä ja että se ei ole progressiivinen.

Verokarhun sukupuoli

Helsingin Sanomat sen sijaan kaipaa korjauksia lähinnä tulonhankinnan ja tuloerojen sukupuolittumiseen. Sanomien tapa valittaa naisten poissaolosta parhaiten tienaavien joukosta on ritualisoitunut. Esimerkiksi tämän uutisen mukaan naisia on ”yhä vain kourallinen tuloeliitissä”.

Se on tietysti totta, mutta keskeinen kysymys on myös se, miksi naiset eivät hanki tuloa. Tässä suhteessa Midas on hidas. Rahaa ja omaisuutta heille repeääkin lopulta avioeroprosesseissa, ja onpa naisten väitetty käyttävän myös seksuaalista valtaa siirtääkseen miesten tuloja ja varallisuutta haltuunsa heteroperheiden sisällä. Jos miesten tulot eivät päädy valtiollisen verokontion pohjattomaan konttiin, heitä odottaa kotona naaraspuolinen verokarhu, joka kantaa miesten hankkimien rahojen rippeet esimerkiksi Vero Modan kilisevään kassaan. Sillä tavoin aviovaimot osoittavat todeksi vanhan vitsin: mikä on yhteistä naisille ja pyörremyrskyille? Vastaus: tullessaan he ovat kuumia ja kosteita ja mennessään he vievät talot ja autot.

Miehet puolestaan uhraavat aikansa ja vaivansa rikkauksien hankintaan ja tekevät varmasti rikoksiakin vaikuttaakseen menestyvämmiltä naisten silmissä. Saattavatpa he joutua kuluttamaan rahojaan jopa suoranaiseen seksin ostamiseen naisten pihdatessa nautintoa heteromiehiltään. Niinpä tulojen ja varallisuuden hankinnalla on paljon symbolisempi ja komplisoituneempi luonne kuin päivälehtien ynnäilystä voisi päätellä. Se on osa heteroseksuaalisen kanssakäymisen olemusta ja siihen liittyvää vaikutusvallan tavoittelua sekä nautintojen vaihtoa. Kielteistä Helsingin Sanomien ja monien muidenkin lehtien valittelussa on se, että sukupuolisidonnaisen otsikoinnin kautta ”rahakkaiksi” leimataan helposti niin velkaiset perheenisät kuin tavalliset homomiehetkin, vaikka väitteelle ei ole katetta.

Kustantamisen hinta

Media-alan pomot nostavat tätä nykyä lähes vuorineuvosten palkkaa, mikä selittynee sillä, että myös media-ala mielletään teollisen massakulttuurin foorumiksi, jonka ainoa tehtävä on leipoa rahaa. Lesboutensa vuoksi pois potkitulle Johanna Korhoselle tarjotut 100 000 euroa vaikenemisesta näyttävät kuitenkin vähältä verrattuna siihen, että Alma Media maksaa potkujen takana olevalle Kai Telanteelle peräti 360 000 euron vuosipalkkaa. Ohitse meni vain Sanoma-konsernin toimitusjohtaja 2,4 miljoonan turpeilla tuloillaan.

Taidankin lähiaikoina lopettaa niin Bonnierin omistaman Alma Median kuin Sanoma Oy:n tuottamien julkaisujen lukemisen. Kirjailijoista samaan tuloluokkaan yltävät vain Arto Paasilinna ja Laila Hirvisaari, ja hekin tuotoksilla, jotka on tehty miellyttämään vanhempaa keskiluokkaa. Taiteilijoille, kirjailijoille ja muulle kulttuuriväelle, jotka tuottavat media-alan arvot, ei makseta hallintobyrokraatteihin verrattuna juuri mitään. Sen lisäksi, että kustantaja on kanto kirjailijan kaskessa ja tulppa julkaisemisen tiellä, kustantajat myös elävät kirjailijoiden kustannuksella.

Omantunnon kevennys

Useiden miljoonien vuosituloja on perusteltu milloin yrittäjäriskillä, milloin hyvällä onnella, mutta myös sillä käsityksellä, että täytyyhän Suomessakin voida rikastua kun kerran Yhdysvalloissakin voi. Sen lisäksi, että Suomen rikkaat saavat muita suopeamman verokohtelun, he pitävät yleensä rahansa ahneesti itsellään eivätkä käytä niitä hyväntekeväisyyteen, kuten Yhdysvalloissa on tapana.

En väitä, että sosiaaliturva pitäisi jättää armopalojen varaan, mutta Yhdysvaltojen malli opettaa kymmenysten maksun moraalia. Amerikan rikkaat ymmärtävät, että heidän taloudellinen menestyksensä tapahtuu köyhän kansan ehdoilla ja heidän tuellaan, ja siksi on oikein palauttaa osa varoista kiertoon. Niin on tehnyt esimerkiksi maailman tämän hetken varakkain ihminen Warren Buffet, joka on ilmoittanut lahjoittavansa 85 prosenttia omaisuudestaan (eli noin 31 miljardia dollaria) hyväntekeväisyyteen. Samaan tapaan on menetellyt Bill Gates.

Haluaisinpa nähdä, milloin Suomen rikkaat alkavat roiskia rahojaan kaduilla tai sijoittaa niitä yleishyödyllisiin hankkeisiin. Mikäli raha polttaa jonkun hyvävaraisen ihmisen perstaskua, hänen kannattaisi laittaa taskuissa kilisevät irtoeuronsa esimerkiksi pankkiosakkeisiin. Sitä kautta ne päätyisivät yhteiseksi hyväksi, kun tulevaisuuden pankkitukien ja takausten vaatimus pienenisi. Jos taas rikkaiden pöyhistyminen harmittaa, toiset ihmiset voivat kieltäytyä käyttämästä heidän firmojaan ja lakata jakelemasta omia almujaan heille.