21. huhtikuuta 2010

Nuclear Power Made in Finland


Ydinvoiman vastustajat ovat vedonneet usein käsitykseensä, että voimaloiden rakentaminen työllistäisi etupäässä ulkomaalaisia eikä suomalaisia. Jos ydinvoimaa ei lisätä, energia kallistuu kuitenkin niin, että Suomen teollisuudesta joudutaan lopettamaan vielä enemmän työpaikkoja kuin ydinvoimaloiden rakentaminen luo ulkomaille. Työpaikkoja ydinvoimaloiden rakentaminen tuo tietenkin aina myös Suomeen.

Lisäksi puun jalostaminen tuotteiksi luo yli kymmenen kertaa enemmän työpaikkoja kuin puun polttaminen energiaksi, joten runkopuuta polttamalla sähköpulaa ei pidä ratkaista. Sitä ei voida ratkaista myöskään käyttämällä muita hiilidioksidia tuottavia polttoaineita.

Jos ja kun Suomeen rakennetaan tulevaisuudessa lisää ydinvoimaloita, poliittisen päätöksen tueksi pitää asettaa ehto, että rakentamisen kotimaisuusaste on mahdollisimman korkea. Ydinvoimaloiden kotimaisuusaste on taattava jo päätöksentekovaiheessa. Hallituksella on mahdollisuus vaikuttaa asiaan päättäessään luvista iltakoulussaan tänään.

Olkiluodon kolmannen yksikön rakentaminen takeltelee muun muassa siksi, että valmistamiseen osallistuu tekijöitä 50 maasta, ja työmaa on ”monikulttuurinen yhteiskunta pienoiskoossa”. Toisaalta tekniset vaikeudet ovat kertoneet turvallisuusjärjestelmien toimivuudesta. Ne osoittavat, että tavaroiden maailmassa voi saada yhtä aikaa vain kaksi asiaa kolmesta: hyvää, halvalla, nopeasti. Paremmin rakennustyö joka tapauksessa sujuisi, jos hanke olisi vankemmin kotimaisissa käsissä.

Kun Loviisan voimaloita rakennettiin Kekkosen ajan Suomessa, työ tehtiin valmiiksi tiettyyn päivään mennessä, ja suunnitelmassa pysyttiin, sillä tekijät olivat etupäässä kahdesta maasta. Loviisan painevesireaktorit on suureksi osaksi suunniteltu Suomessa ja Suomea varten, ja ne poikkeavat Neuvostoliiton grafiittihidasteisista reaktoreista, vaikka valmistusmaa onkin sama. Eurajoen voimalat puolestaan tehtiin yhteistyössä ruotsalaisten kanssa.

Euroopan unionissa vallitsevat tiukat kilpailusäädökset, mutta poliitikkojen olisi nyt meneteltävä niin, että suurin osa uusien voimaloiden töistä tilattaisiin Suomesta. Opetuksena toimikoon se, että myös Helsingin raitiovaunut olisi kannattanut tilata suomalaiselta valmistajalta eikä Bombardierilta Saksasta.

Voimaloiden komponentteja tosin joudutaan toimittamaan eri puolilta maailmaa, ja tulevaisuudessa niistä saattaa syntyä pulaa, kun useat maat rakentavat yhtä aikaa uusia voimalaitoksia. Tällöin hinnat nousevat. Myös siksi olisi hyvä, jos olisimme etulyöntiasemassa, luvat myönnettäisiin pian ja rakentaminen päästäisiin aloittamaan ajoissa. Poliittisesti taitaa olla nyt selvää, että vihreät pääsevät aloittamaan vaalikampanjansa oppositiosta, sillä puolue ei ole luvannut tukeaan yhdellekään reaktorille.