Kaksinaismoralismin kukkia

Holtittomuus on lisääntynyt yhteiskunnassamme. Nykyään lähes kaikki on ”holtitonta”. Maahanmuuttopolitiikan sanotaan olevan holtitonta, päihdepolitiikka on holtitonta ja jopa poliisin toiminta on paikoin holtitonta. Oikeudenpalvelijat ovatkin sortuneet laittomuuksiin varmasti yhtä usein kuin tuomioistuimet moraalittomuuksiin.

Vitsikästä on juuri tekopyhyys, jonka takaa pilkahtaa ihmisten inhimillisyys aina silloin kun he eivät onnistu peittämään tuota sinänsä valheellista ”hyvyyttään”. Usein kyseessä on kaksinaismoralismi. Ehkä poliiseille juuri siksi silloin tällöin hymyillään.

Poliiseja on viime aikoina tuomittu mitä erilaisimmista teoista. Yhdelle määrättiin ehdollista rattijuopumuksesta. Toinen sai sakkoja töissään harrastamastaan tietojen kaivelusta. Kolmas tuomittiin petoksesta ja vilppilaskujen kyhäämisestä, neljäs krapulasta johtuvasta työkyvyttömyydestä, viides naispuolisen työtoverinsa tirkistelystä suihkussa ja niin edelleen.

Poliisi on joutunut myös aiheettomien epäilyjen ja tuomioiden kohteeksi. Eräskin poliisi tuomittiin alaikäisen raiskauksesta käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa, kunnes Korkein oikeus vapautti poliisimiehen kaikista syytteistä näytön puuttuessa. Ajatelkaa, millainen vääryys olisi ollut, jos ihmisparka olisi kuohittu tai tuomittu kuolemaan pelkän sairaan pedofiilivainon merkiksi, niin kuin nykyään uhkaa käydä ihan kenelle vain seksuaalisesti terveelle ihmiselle. Jos hyväntekijäpoliisi syyllistyikin ensin mainitsemissani tapauksissa johonkin pieneen pahaan, tässä tapauksessa oikeus puolestaan oli vaarassa syyllistyä suureen ja häikäilemättömään pahaan omassa kaksinaismoralistisessa hyvyydenrakkaudessaan.

Tapaus osoittaa, kuinka lyhyt matka yleensäkin on hyvästä pahaan ja pahasta hyvään. Hyvä muuttuu pahaksi, kun sitä harjoittavat kukkahattuämmät, joiden harhaisessa tajunnassa tarkoitus pyhittää keinot. Jos syyllistä ei ole, he etsivät tai lavastavat sellaisen ihan vain ”väärinä” tai ”epämiellyttävinä” pitämiensä tekojen tuomitsemiseksi, tukahduttaakseen omat mielitekonsa ja kääntääkseen epäilyjä pois itsestään. Syytönkin tuomitaan, kunhan teko tai toiselle ihmiselle tapahtunut vahinko on tarpeeksi ”vakava”. Tuomio annetaan, jotta tuomitsijat saisivat rauhan omien mielitekojensa aiheuttaman huonon omantunnon soimauksilta.

Mikäli syytetty vapautetaan ennen hirsipuuta, raskaat oikeudenkäynnit ovat yleensä tuhonneet hänen yksityiselämänsä, työnsä ja terveytensä, ja taloudesta on jäljellä savuavat rauniot. Näin viranomaisvalta raiskaa saappaat jalassa seisovan ja kaatuvan miehen, myös moraalinvartijoista parhaan: poliisimiehen.


Rapa roiskui poliisirallissa

Syyllisyys on tosin vaarassa kadota myös muutamissa sellaisissa tapauksissa, joissa se on osoitettu ja tuomio Korkeimmassa oikeudessa luettu. Esimerkiksi talousrikostorjunnan projekteissa toiminut sisäasianministeriön rikosylitarkastaja Keijo Suuripää tuomittiin vuonna 2002 sakkoon lahjusrikkomuksesta hänen otettuaan 3000 euroa tukea ralliharrastukseensa atk-alan firmalta, jolta sisäasiainministeriö oli samanaikaisesti ostanut tietokonelaitteita Suuripään kuittauksella. Oikeus jätti voimaan myös toisen syytteen mukaisen tuomion, jossa Suuripää oli tuomittu Belgiassa ajettuun poliisiralliin osallistuneen auton rekisteritietojen väärentämisestä.

Kuinka ilahduttavaa olisikaan ollut, jos rallia harrastava poliisi olisi tuomittu myös ylinopeudesta tai liikenteen vaarantamisesta? Tätä kautta kansalaiset voisivat löytää poliisista rikoskumppanin: ymmärtäjän ja kaverin.

Onneksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka on esittänyt Suuripäälle luetun tuomion purkamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen pidettyä tuomiota ”ihmisoikeussopimuksen vastaisena”. Juttu meni EIT:n mukaan pieleen, kun Korkein oikeus jätti järjestämättä suullisen oikeudenkäynnin. Näin viranomainen ymmärtää viranomaista: aivan samalla tavoin kuin Jaakko Jonkka antoi myös Mauri Pekkariselle puhtaat paperit tämän vaalirahajupakassa.

Kun inhimillisyys pilkahtaa poliisinkin lasisilmästä, tämä tuo tarvittavaa touchia asiakaspalveluun. Hyvä flow virtaa, ja näin luodaan kontaktia kansalaisiin. Samastumisen helpottamiseksi poliisi voisi vaikka tahallaan tehdä muutamia pikkurikoksia ja järjestää sitä kautta mainostempauksen.

Todennäköisesti juuri tällä tavoin syntyneen luottamuksen vuoksi suomalainen virkamies ei koskaan saa eropasseja. Häntä ei milloinkaan irtisanota virastaan, sillä eihän hänen satunnaisilla ja irrallisilla teoillaan ole vaikutusta hänen kykyynsä hoitaa tehtäviään tai suoriutua virkansa hoidosta – ainakaan sikäli kuin hän ei ole koko aikaa juovuksissa. Enintään häntä painostetaan lähtemään itse.

Useimmissa tapauksissa virkamies päättää kuitenkin jäädä tai hänet kannetaan takaovesta takaisin sisään. Mieleen muistuu opetusministeriön ylijohtaja Harri Syväsalmi, joka jatkoi virassaan, vaikka hänet tuomittiin lahjuksen ottamisesta sakkoihin KKO:ssa vuonna 1997. Myöhemmin hän on toiminut muun muassa maailman antidopingjärjestössä WADA:ssa, joka on sekin eräänlainen tekopyhyyden ja kaksinaismoralismin kukinto.


Paljastavaa torjuntaa

Dopingin vastustamisesta tulee intentionaalisesti ristiriitaista, sillä urheilijoiden ja yleisön toiveiden mukaista on tietenkin ottaa voitto kotiin. Dopingin vastustaminen taas on suuntautunut heikentämään niitä keinoja, joilla voitto voitaisiin saavuttaa. Niinpä dopingin vastustajat joutuvat työskentelemään intentionaalisesti ristiriitaisessa tilanteessa: yhtäältä heidän pitäisi legitimoida sääntöjä hipova doping erottamalla sallittu kielletystä, mutta toisaalta he toimivat koko ajan myös menestyksen jarruina, sillä suuri osa urheilumenestyksestä saavutetaan jonkinlaisella puoliluvallisella tai testeissä näkymättömällä dopingilla. Tätä kautta dopingin jarrumiehet ovat aina vaarassa joutua moitituiksi urheilumielen ja voitontahdon latistamisesta sekä epäisänmaallisuudesta.

Dopingin torjujien defensiivisyys ja piilevä kaksinaismoralistisuus näkyvät myös heidän eleistään ja olemuksestaan. Kansanterveyslaitoksen laboratoriojohtaja Timo Seppälä on varmaankin Suomen asiallisimpia miehiä. Muistatteko, kun hän puhui televisiossa dopingskandaalien aikaan? Melkoisen jäyhä jököttäjä. Hänen vakavamielisyytensä ja totisuutensa johtui kenties tietystä tasapainoilijan roolista, kun alla oli räjähtävä miinakenttä.

Epäilin myös, että ”kiellettyihin aineisiin” liittyvän tuomiomielen takaa saattoivat kajastaa omat mieliteot. Kunnes sitten kävi niin, että dopinglääkäri kärähti rattijuopumuksesta osuttuaan coupé-Mersullaan sähkökaappiin kotikulmillaan Helsingin Marjaniemessä.

Mutta kun hän on viranomainen, ei häntäkään potkaisu tehtävistään, vaan näyttää hänkin jatkavan edelleen noissa ”kiellettyjen aineiden” käyttöä, maahantuontia ynnä muuta vastustavissa toimissaan.

Samanlaisessa tilanteessa kuka tahansa ei-viranomainen (ei-poliisi, ei-lääkäri, ei-professori) olisi tietysti irtisanottu tehtävistään ja jätetty henkipatoksi vaille mitään oikeusturvaa. Näinhän tehdään kaikille muille ”pahaksi” lavastetun (kuten maahanmuuttokritiikin tai feminismin kritiikin) esittäjille, vaikka se, mitä he puhuvat, olisi täysin perusteltua, järkiperäistä ja totta. Vastaavalla tavoin jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen sanotaan irti yksityisten työnantajien palveluksesta, jos hän on ”väärää” mieltä. Hänhän voi karkottaa asiakkaita näkemyksillään, ja siksi myös jokainen yksityisen palveluksessa oleva suljetaan helposti mielipidevankeuteen.


Paheksumisen balsami

Entä miksi laadin tämän kirjoituksen? Oman moralisminiko merkiksi? Ei ole mukavaa korjata toisten virheitä, ei. Suomi on defensioiden, puolustelujen ja syyttelyjen luvattu maa, jossa yleisin rikos on viranomaisten ja poliitikkojen anteeksiantamaton typeryys.

Niinpä tarkoituksenani ei ole itse jatkaa tuota kaksinaismoralistisen paheksunnan noidankehää. Ajojahtien tuloksena hikikarpaloita saavat otsalleen nimenomaan normatiivisissa tarkkailu- ja valvonta-ammateissa toimivat henkilöt, joiden pitää kieltää osa ihmisyydestään. Heidän sisäistämänsä kiellot ja rajoitukset ehkä suorastaan kiihottavat heitä rikkomaan niitä, ja siksi heidän rötöstelyään on pidettävä suorastaan uhriksi ajautumisena.

Näin pelkkä normeilla pamputtaminen tekee ihmisistä varkaita aivan niin kuin kriminalisoiminen tekee tavallisen elämän ilmiöistä rikoksia. Ja tämän kaiken keskellä ”poliisikin on vain ihminen” – aivan niin kuin Sleepy Sleepers sanoi.