Poliittiset virkanimitykset kansanvallan karsinogeeni

Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi kokoomuslaisen Laura Rädyn uudeksi sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajaksi äänin 50-27. Kaupunginvaltuutettuna vuodesta 2005 toiminut Räty oli nousemassa täpärästi eduskuntaan, kunnes saman puolueen Lasse Männistö kiri hänen ohitseen äänten tarkistuslaskennassa. Niinpä kokoomuksen puoluevaltuustoon kuuluvaa Rätyä lohdutettiin nostamalla hänet eläkkeelle siirtyvän Paula Kokkosen seuraajaksi.

Kyynelten kuivaamisessa auttaa varmasti seitsemän vuoden virkakausi ja 11 000 euron kuukausipalkka, joka on kansanedustajan palkkaan verrattuna lähes kaksinkertainen. Myös minun olisi kai pitänyt ilmoittautua ehdolle tähän virkaan, aivan kuten hain jo vähemmistövaltuutetun virkaakin. Muodollinen kelpoisuushan minulla on. Sosiaalipsykologian sivulaudatur täyttää juuri sen sosiaalitoimen viranhaltijoilta vaadittavan pätevyysehdon, jota esimerkiksi teologi Paavo Voutilainen ei täyttänyt, ja asiasta jouduttiin kiistelemään Korkeinta hallinto-oikeutta myöten. (Mitään pätevyyttä Voutilaisella ei tietenkään ollut; sen osoitti jo virkahuoneen kalustehankinnoista noussut jupakka.)

Koska sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtajan virka on läänitetty puolueiden kesken kokoomukselle, hakijoita tähän virkaan ei ilmaantunut monen monta. Tampereen yliopistossa samaan aikaan opiskellut (ja kanssani suunnilleen saman ikäinen) Minerva Krohn (vihr.) tosin lähti viranhakuun mukaan aivan täyttöprosessin loppusuoralla. Tuskin hänkään on lääkärinä sen kummoisempi kuin itse olen tohtorina. Krohnin protestihaku tuli tavallaan oikeuttaneeksi Rädyn nimitystä, sillä Rädylle tarjoutui tilaisuus ikään kuin voittaa joku.

En arvostele Rädyn nimittämistä henkilöön viittaavin perustein. Sen sijaan vastustan poliittisin perustein tapahtuvia virantäyttöjä. Räty on mukavan oloinen nuori nainen, joka muun muassa vastusti pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten perustamista Punavuoreen ja Kallioon sekä kannatti kokoomuksen asettumista sukupuolineutraalin avioliittolainsäädännön taakse. Toisaalta hän on failannut pahasti edustaessaan ”positiiviseksi syrjinnäksi” luonnehtimaansa tasa-arvon tavoittelua. Sananvalinta on oudoksuttava ja kertoo heikosta aiheen hallinnasta. Tosiasiassa hän tarkoittanee tukevansa joidenkin kansanryhmien positiivista erityiskohtelua (joka omasta mielestäni ei ole oikeutettua ainakaan niin laajassa mielessä kuin yhteiskunnan organisaatiot sitä nyt harjoittavat).

Myös poliittiset virkanimitykset ovat tiettyjen henkilöiden positiivista erityiskohtelua ja toisten positiivista syrjintää. Puoluepoliittiset virantäytöt loukkaavat ihmisten yhdenvertaisuutta. Ne eivät ole myöskään yhteiskunnan edun mukaisia, sillä kyvykkäimpiä henkilöitä ei saada edes valintaprosesseihin mukaan. 33-vuotiaan Laura Rädyn kokemus johtamistehtävistä rajoittuu hänen oman puolueensa sisällä saavutettuihin ansioihin: toimintaan kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana ja kaupunginhallituksen jäsenenä. Niinpä ei ole oletettavaa, että hän olisi paras tai ainakaan kokenein henkilö vastaamaan kahden miljardin budjetilla pyörivän organisaation johtamisesta.

Olen samaa mieltä kunnallispolitiikan dosentti Silvo Kaasalaisen kanssa siitä, että poliittiset virantäytöt ovat perustuslain vastainen korruption muoto. Tämä nähtiin räikeästi vähemmistövaltuutetun virantäytössä, jossa viranhaltijalta edellytettyä akateemista loppututkintoa suorittamaton Eva Biaudet kiilattiin virkaan noin kolmenkymmenen pätevän hakijan ohi.

Poliittiset virkanimitykset osoittavat, että Suomessa korruptio on rakennettu järjestelmän sisään. Juuri se on korruption pahin muoto. Irvokasta on, että poliittisia virkanimityksiä sanotaan poliittisiksi, sillä juuri sitä ne eivät ole. Poliittisuus tarkoittaisi, että kaikilla muodolliset kelpoisuusehdot täyttävillä hakijoilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet tulla valituiksi poliittisten lisäansioidensa perusteella, toisin sanoen poliittiset meriitit otettaisiin vain huomioon. Nyt puoluepoliittinen sitoutuminen ratkaisee kaiken, ja poliittiset virkanimitykset ovat julkisuudelta salassa valmisteltuja kähmintöjä, joiden tuloksena virkoihin nostetaan puoluejohdolle kuuliaisia suosikkeja puolueiden sisäpuolelta. Ei ole ihme, miksi virkoihin päätyy Eva Biaudet’n, Ritva Viljasen ja Johanna Suurpään kaltaisia jäsenkirjapellejä.

Valtion ja kuntien korkeimmat virkamiehet tulisi nähdäkseni valita suoraan demokratiaan perustuvilla kansanäänestyksillä, aivan niin kuin monissa maissa tehdäänkin. On syytä huomata, että ainoa eduskuntapuolue, joka ohjelmallisella tasolla kannattaa poliittisista virkanimityksistä luopumista ja pätevyyteen perustuvia virantäyttöjä, on Perussuomalaiset. Ei ole ihme, että puolueen kannatus kasvaa.

Onkin mielenkiintoista nähdä, muuttuuko Perussuomalaisen puolueen asennoituminen, mikäli se vakiinnuttaa kannatuksensa tasolle, jolla apaja poliittisiin virkoihin voi avautua. Tällä hetkellä Perussuomalaisilla ei ole juuri lainkaan edustusta virkamieskunnassa. Mutta parinkymmenen prosentin kannatustaso voisi antaa puolueelle halua samantyyppiseen virkojen haalintaan, jolla esimerkiksi Vihreä liitto on valloittanut kunnallishallinnon tuoleja Helsingin kaupungissa.

Saapa nähdä, miten valta vaikuttaa. Miljoonien eurojen puoluetukiin käsiksi päässyt Perussuomalainen puolue ei ole pukahtanut ainakaan puolueiden tukemisen pahuudesta vaalien jälkeen mitään. Mainittakoon, että itse kannatan puoluetukijärjestelmää, sillä juuri se vähentää poliitikkojen lahjonnan tarvetta – tuki vain pitäisi myöntää kaikille puolueille samansuuruisena, jotta lähtökohdat kannatuksen tavoitteluun olisivat demokraattiset ja samat.