13. kesäkuuta 2011

Sdp kirjoittaa hallitusohjelman


Hyvä kameli voi kävellä kymmenen päivää juomatta – hyvä duunari juoda kymmenen päivää kävelemättä.

Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma asettivat Jyrki Kataiselle niin kovat ehdot hallitusyhteistyöhön osallistumiselle, että Katainen päätti heittää puolueen kymmeneksi päiväksi ulos neuvotteluista.

”Neuvottelutaktiikkaa”, sanoivat jotkut. Sitähän se oli, sekä kokoomukselta että demareilta. Sillä kaikki tietävät, ettei kelloista lopu aika ennen kuin enemmistöhallitus saadaan kokoon.

Persuista asia jäi kiinni toisella eli ”viimeistä vaille viimeisellä” kierroksella. Timo Soinia viedään kuin brittiagenttia. Silti hän kieltäytyi kahdesti. Itse uskon, että kepun tuella perussuomalaiset olisivat voineet kääntää EU-politiikan laivaa tarpeeksi pahimpien karikoiden välttämiseksi, vaikka U-käännöstä puolue ei olisikaan saanut aikaan.

Soinilla oli vain yksi ongelma: miten säilyttää uskottavuutensa joko hallituksessa tai hallituksen ulkopuolella, kun tehtävää kahdesti tarjotaan? Soini oivalsi, että puolueen koossapito oppositioroolissa on helpompaa, sillä yhteinen vihollinen yhdistää. Ja riskit ovat pienemmät. Kun antaa toisten kantaa vastuun pahassa taloudellisessa tilanteessa, oma kannatus edelleenkin kasvaa. Pöytä ja nyrkki eivät säästy oppositiossa sen enempää kuin hallituksessakaan, mutta ulkopuolisuus on Soinille käytännöllinen pakko.

Kuinka demarit saivat kaiken vallan?

Yhteinen vihollinen pakottaa myös kokoomuksen ja demarit yhteistyöhön. Helleviikko on ohi, joten demarit parkkeeraavat jälleen bemarinsa Säätytalon eteen.

Sadetta on luvassa pariksi viikoksi, joten kyllä tästä sateenkaari sittenkin tulee. Kepun ja persujen nyt lopullisesti vetäydyttyä se on ainoa keino saada tähän maahan enemmistöhallitus.

Metkaa on, että Kataisesta ja kokoomuksesta tuli vaalien suurin häviäjä tai vähintäänkin luopuja. Kaikki kortit on jo katsottu. Sdp voi nyt sanella ohjelman, jonka kokoomus allekirjoittaa. Jos kokoomus ei suostu Urpilaisen ja Heinäluoman ehtoihin, Kataisen on luovutettava hallituksenmuodostajan tehtävä Urpilaiselle, joka kokoaa hallituksen yhdessä kepun ja perussuomalaisten kanssa.

Sdp teki kuin osuusliikkeen väki ja kaappasi pelimerkit pöydästä. Kaikki valta on nyt demareilla. Ja Kataista viedään kuin litran mittaa. Kokoomuksen ainoa toivo on oikeistolainen kulissivaikuttaja Paavo Lipponen, joka haluaa pitää Perussuomalaiset hallituksesta loitolla. Demarivetoinen hallitus, jossa kepu ja persut olisivat mukana, on kuitenkin niin vahva neuvottelukortti, että sitä ei anneta käsistä. Kataisen mahdollisuudet ovat ”ota tai jätä”, ja näin Sdp käskee kokoomusta kuin orja isäntää.

Pikkupuolueiden (Vasemmistoliitto, kristilliset, vihreät ja Rkp) ei tarvitse kuin odotella tulosta ulkopuolella. Kokoomuksen paras kaveri on porvarileirin Rkp, jota ilman kokoomus ei hallitusta muodosta. Vasemmistoliitto on samanlainen pikkuveli demareille. Ja vaa’ankielenä killuttelevat vihreät, jotka vaihtoivat puheenjohtajansa ja pääneuvottelijansa ”järkivihreään” Ville Niinistöön. Mikäli myös kokoomus olisi vaihtanut oman Niinistönsä pääministerikandidaatiksi, voi olla, että maassa olisi jo hallitus.

Polyamorista hallituspolitiikkaa

Ehkä kristilliset lähtevät vielä samaan kaartiin kepun ja persujen kanssa. Syy voi olla vaikka homoavioliitoista päättäminen, ja tähän asiaanhan jopa konservatiivipuolueena pidetyllä kokoomuksella on myönteinen kanta.

Homoavioliitot herättävät intohimoja. Sen sijaan Urpilaisen ja Kataisen koalitiosta on tulossa pelkkä järkiavioliitto rakkausavioliiton sijaan. Ja erittäin heterogeeninen ja kulissimainen.

Saa nähdä, kuinka kauan erohakemuksensa jo kertaalleen jättäneen ja repineen avioparin liitto pysyy koossa. Polyamoriaa on jo kokeiltu ja kaikkien puolueiden kanssa naitu. Mitä enemmän sitä jotakin pitää hakea suhteen ulkopuolelta, sitä pienemmäksi jää yhteinen jaettava varsinaisessa suhteessa. Jos mikään ei riitä, kaikki helposti häviää. Kataisen hyppely kukasta kukkaan onkin ollut vain yhteisten ongelmien kiertoa. Niiden kohtaaminen ja ratkaiseminen saattaa joskus hitsata osapuolet myös paremmin yhteen. Itse tosin olen tottunut luovuttamaan vanhat leluni vähäosaisille, joten entisten heilojen vastaantulo ei pelota.

Mutta mikäpä sosiaaliliberaalissa hallituksessa? Vasemmistopuolueiden pitäisi käyttää nyt valtaansa niin, että talousasioissa noudatettaisiin parempaa disipliiniä. Kun talous on vapaa, ihminen on vanki. Jotta ihmiset olisivat vapaita, talouden täytyy olla kurissa – nimenomaan julkisen talouden.

Sdp:n ja Vasemmistoliiton pitäisi tähdätä oikeudenmukaiseen ja tasapuoliseen tulonjakoon tavalla, joka ei lisää julkisen sektorin velkaa. Kokkarit ja demarit ovat tietenkin jo sopineet EU:n tukipaketeista, joten Sdp tehnee mieluummin yhteistyötä kokoomuksen kuin kepun ja persujen kanssa. Juuri tämä ohjaa olettamaan, että maassa on ennen juhannusta hallitus.

Totuus on kuitenkin se, että kaikkien puolueiden tulisi vääntää EU-letkuruokinnan rahahanat kiinni. Kokoomuksen kanssa tämä voi olla vaikeaa, mutta kuten Katainen ja Paavo Arhinmäki kohdatessaan huomaavat, hallituksen kokoon saamisen kannalta välttämätöntä.