Juhannus on ohi ja ruumiit laskettu

Juhannus on ohi ja ruumiit laskettu. Minua hämmästyttää tiedotusvälineiden morbidi tapa summata juhlapyhien aikana kuolleita. Esimerkiksi tänä juhannuksena surmansa sai yhdeksän ihmistä. Se ei poikkea paljoakaan tavallisen viikonlopun aikana tapaturmaisesti kuolleista.

Tiedotusvälineiden tavassa mässäillä juhlapyhäkuolemilla onkin aivan oma makaaberi sävynsä. Näyttäisi siltä, että muutamat ihmiset nauttivat toisten onnettomuuksista sadistisella tavalla, juuri sellaisella, jota Erich Fromm analysoi klassikkoteoksessaan The Anatomy of Human Destructiveness (1973). Teoksen mukaan nekrofiilinen mielihyvärakenne voi perustua yksilöiden gastroentrologiseen häiriöön, mutta se voi olla myös kulttuurinen tai ideologinen konstruktio.

Juhlapyhät tuottavat usein ahdistusta, sillä moni asia voi mennä pieleen. Odotukset voivat jäädä täyttymättä, ja tuloksena saattaa olla pettymyksiä. Kuinka lohduttavaa silloin onkaan, jos joillakin toisilla menee vielä huonommin ja muutamia esimerkiksi kuolee? Muille sattuneet suru ja epäonni tuottavat mielihyvää omasta kurjuudestaan kärsiville toisille ihmisille aidon sadomasokistisen tunnedynamiikan mukaisesti. Kenties juuri siksi onnettomuusuutisia myös luetaan. Ne syventävät tietoisuutta oman surkeuden suhteellisuudesta.

Onnettomuuksista uutisoiminen on sangen metafyysistä aivan niin kuin pelastuksen käsitekin. Sekä ’onnistuminen’ että ’pelastus’ juontavat juurensa kristillisestä ajatteluperinteestä ja toistavat sen lupauksia ja uhkakuvia. Onnettomuuden kantasana on ”onni”. Se taas sisältää ajatuksen onnistumisesta ja jostakin tavoitellusta absoluutista: onnellisesta tilasta. Paratiisimaisen tilan tavoittelussa epäonnistumisesta kertovat uutiset helpottavat keski- ja työväenluokan kateutta. Parasta on, jos rikkaille julkkiksille tapahtuu jotakin kielteistä ja joku esimerkiksi kuolee tai loukkaantuu ajaessaan kolarin Ferrarilla tai Porschella. Mikä moka!

Onnettomuuksilla mässäily toisaalta myös kostautuu. Tiedotusvälineet ja viranomaiset alkavat mäikätä turvallisuudesta. Tämä syventää keski- ja työväenluokan ahdinkoa ja tekee massakulttuurista juuri niin banaalia kuin se on.

Tämä maa on pullollaan erilaisia turvallisuusinstituutioita: poliiseja, vartijoita, tarkastajia, valvojia, tarkastajan tarkastajia, turvamääräyksiä ja sprinklerikeskuksia. Pahimpia kaikista ovat ilmaisjakelulehdet ja mainosradiot. Niiden todellisuus täyttyy pelkästä kontrollimielialan kylvämisestä, kauhistelusta ja moralismista. Mitään ei ymmärretä ja kaikkea paheksutaan.

Onnettomuuksilla mässäily heittää uhat ja pelot ilmaan, ja turvallisuusideologialla ne yritetään kahlita kiinni. Samalla menee huurteeseen koko älyllinen kulttuuri. Tämä näkyy yhtä selvästi politiikassa kuin viestinnässäkin. Intellektuelleina pidetään sankaripoliiseja ja kylän ämmiä.

Jouduin juhannuksen aikaan kuuntelemaan tahtomattani maan ainoaa valtakunnanlaajuista mainosradiota, radio Novaa. En tiedä mitään huonommin toimitettua ohjelmaa enkä kämäisempiä musiikkivalintoja. Koko lähetys koostui liikenneradiosta, jossa raportoitiin onnettomuuksista ja kolareista suoraan massakulttuurin ytimestä: juhannuksen ajan elämää suuremmista liikenneruuhkista. Ja tiedotuspolitiikan ristiriitaisuuden sekä ideologisuuden ilmentymänä samaan konserniin kuuluva TV-kanava puolestaan lähetti koostetta formula-ajoista, joissa onnettomuuksiin, ylinopeuksiin ja hurjiin kuolonkolareihin suorastaan innostettiin puolifasistisen kiiman ja hekuman vallassa.

Tämä on banaalin olemisen ja Angstin toteutumisyhteys. Pahinta on, että pakoa massakulttuurista ei mahdollista edes viihde. Mitä tehdä, kun viihde ei viihdytä? On saavutettu pitkästymisen kulminaatiopiste, josta ulospääsyä eivät takaa enää entistä sokaisevammat ärsykkeet tai efektikieli. Ehkä vapautuksen voi tarjota kesäinen uintiretki viiden promillen humalassa ja dramaattinen hukkumiskuolema.

Suuri osa ihmisten suisidaalisuudesta selittyneekin pyrkimyksillä vapautua massakulttuurin ahdistuksesta, edes hetkeksi. Ihmiset ovat niin vieraantuneita eksistenssinsä perusjuurista, että he koettavat tuottaa itselleen kokemuksen omasta olemassaolostaan juuri extreme-elämysten kautta.

Näin lehdet saavat jälleen uutta otsikoitavaa. Massakulttuurin arvojen mukainen viestintä on kurjuuden alku ja loppu. Normeilla pamputtaminen kiertyy kehälle. Moralismi tuottaa kielletyn hedelmän houkutuksen, kun ihmiset alkavat kokea tiedotusvälineiden ja viranomaisten kauhistelemat asiat kiinnostavina. Tämä liittyy ihmisten pyrkimykseen pitää yllä subjektiviteettiaan. On mahdotonta olla subjekti, ellei ole vapaa. Ja juuri vapauden tämä onnettomuuksilla pelottelu ja turvallisuusideologian lietsominen yrittävät häätää pois.

Mikäli siis ihmisille jää tilaa hengittää, heidän on lunastettava vapautensa itse. Siinä viranomaiset ja paikallisradiossa paasaavat turvallisuustädit ovat ilmeisiä vihollisia.

”Muistakaa tarkistaa palovaroittimenne ennen lomille lähtöä!” ”Ottakaa pelastusliivit ja -renkaat mukaan!” ”Tarkistakaa kyypakkaus!” ”Varokaa tasoristeystä ja varsinkin sitä tuttua”, torveaa paikallisradio ikään kuin muistuttaakseen, että uhat ja pelonaiheet maleksivat ihan tuossa kotikulmilla, nurkan takana ja keskellä sinänsä rauhallista olemassaolon tilaa. ”Terveisin Pelastusalan keskusliitto.”

Nämä turva- ja pelastusalan toimijat saavat aikaan enemmän pahaa kuin hyvää. Ne nimittäin tuhoavat omalla sadomasokistisella turvallisuudenvartioinnillaan sen, mikä elämässä on tärkeintä: hyvän läsnäolon kokemuksen. Ne kyseenalaistavat ihmisten oman ajattelun ja aloitteiden pitämisen omissa käsissä, siis subjektiviteetin. Ne luovat kauhua omilla uhkakuvillaan ja pilaavat kesästä nauttivien ihmisten hyvän tunnelman. Ne lietsovat pakkoneurooseja ollessaan itse niiden vankeja ja vesittävät omilla pelotteluillaan todellisen turvallisuudentunteen. Loppujen lopuksi ne halvaannuttavat terveen järjen mukaisen ajattelun, käytännöllisen toimintakyvyn ja ihmisten välisen luottamuksen.

Turvaviranomaisten, kurin ja järjestyksenpidon Suomi on umpikalloisten ja pölkkypäisten idioottien luvattu maa. Ainakaan minä en tätä kontrollia kaipaa. Jos minua uhkaa mahdollisten laiminlyöntieni vuoksi jokin vaara, otan sen riskin. Sittenpähän tiedän eläneeni.

Neuvon myös kaikkia muita olemaan välittämättä turvaviranomaisten määräyksistä, sillä ne ovat nautintoihin kykenemättömien kateellisten jorinoita. Hyvää ja tarkkailusta vapaata kesää.

Aiheesta enemmän tässä.