Wilders on syytön kuin Suomi sodan jälkeen

Suomalaiset vaiennusvälineet eivät ole seuranneet juuri lainkaan hollantilaisen Vapauspuolueen PVV:n (Partij voor de Vrijheid) johtajan Geert Wildersin oikeudenkäyntiä, vaikka se onkin muodostanut yhteiseurooppalaisen huvinäytelmän. Tämänpäiväisen uutisen mukaan hollantilainen tuomioistuin vapautti Wildersin lopultakin kaikista syytteistä. Syyte oli ehtinyt typistyä muodolliseen yhden euron rangaistusvaatimukseen, jota maahanmuuttajavähemmistöjen edustajat hakivat Wildersille perusteenaan, että hänen lausuntonsa olivat lisänneet väkivaltaa muslimeja vastaan.

Ei ole ihme, että vaatimus kaikui kuuroille korville Hollannissa, jota traumatisoivat edelleen Pim Fortuynin ja Theo Van Goghin murhat. Molemmat kun tehtiin nimenomaan islamin nimissä ja islamin puolustamiseksi. Wildersiä vastaan käytiin oikeutta kaksi kertaa, joista myös ensimmäinen päättyi vapauttavaan ratkaisuun vuonna 2009. Mielipidetutkimukset arvioivat tuolloin, että vapauttamisen kannalla oli 50 prosenttia hollantilaisista, kun taas päätöstä vastusti 43 prosenttia.

Myös oikeudenkäynnin toisen osan alku oli traaginen ja lopputulos farssi. Jatko-osaa varjostivat muiden muassa lahjontayritykset, kun kävi ilmi, että oikeuden tuomari oli koettanut taivutella erästä todistajaa Wildersiä vastaan (aiheesta lisää tässä). Lisäksi julkinen mielipide kääntyi entistä selvemmin arvostelemaan Wildersin syyttelemistä, ja oikeuden käyminen vain lisäsi hänen julkisuuttaan ja kannatustaan.

Harhaanjohtavaa Yleisradion uutisessa on se, että Wildersiä luonnehditaan ”äärioikeiston johtajaksi” ja hänen puoluettaan ”äärioikeistolaiseksi”. Kannanotto on tyypillinen parlamentaarisesti hallitun tiedotusvälineen toimittajakunnalle, jonka mielestä demarikin on äärioikeistolainen. Tosiasiassa Wilders ja hänen puolueensa ovat ajaneet vain maahanmuuton rajoittamista, islamin tekemistä yhteiskuntakelpoiseksi ja liberaalin länsimaisen yhteiskunnan säilyttämistä. Hän pitääkin itseään lähinnä oikeistoliberaalina. Wilders on sanoutunut irti esimerkiksi Jean Marie Le Penin ja Jörg Haiderin poliittisista linjanvedoista, ja kirjoituksessaan Klare Wijn (2006) hän on muotoillut ohjelman, joka on kaukana niin konservatiivipuolueiden kuin äärioikeistonkin päämääristä. Voisi ehkä sanoa, että hän puolustaa vapaamielisenä tunnetun Hollannin parhaita perinteitä.

Koska sen enempää syyttäjä kuin puolustusasianajajakaan eivät ole ilmoittaneet hakevansa päätökseen muutosta, juttu tuskin jatkuu ainakaan Hollannin kansallisissa tuomioistuimissa. On tietenkin mahdollista, että jokin taho vaatii Euroopan ihmisoikeustuomioistuinta ottamaan asian käsiteltäväkseen. Ennakkoratkaisun saamiseksi EIT:llä on myös intressi suostua pyyntöön, mikäli se esitetään. Tuomiolla olisi kaikkien EU-maiden lainkäyttöä sitova vaikutus, joten suomalaisen median vaikeneminen Wildersin aiemmista prosesseista on ollut tältäkin kannalta hämmästyttävää. Ymmärrettävää se sen sijaan on, sillä vapauttava päätös ei ole tyydyttänyt vihervasemmistolaista toimittajakuntaa, joka ei mielellään kerro vapaaseen sanankäyttöön rohkaisevista ratkaisuista.

Entä mitä Wilders loppujen lopuksi teki tai vaati ja mitä merkitystä koko oikeudenkäymisellä loppujen lopuksi on? Useinhan sanotaan, että sitä, mitä ihmiset tekevät, ei koskaan ymmärretä, vaan aina vain kiitetään tai moititaan.

Kansan Vapauspuolueen puheenjohtajana Geert Wilders toivoi pitkään, että muslimimaahanmuuttajat sopeutuisivat hollantilaiseen yhteiskuntaan. Hän oli verrannut Koraania Hitlerin Taisteluni-teokseen ja arvosteli dogmaattiseen uskonnollisuuteen sisältyviä fasistisia vaaroja elokuvassaan Fitna. Hollannin oikeusviranomaiset puolestaan huolestuivat tästä ja alkoivat sopeuttaa Wildersiä siihen sharia-lakiin, jonka he olivat itse juuri oppineet.

Koska Wildersiä vastaan nostettu poliittinen oikeudenkäynti ei saanut tukea eikä kansan oikeustajuun perustuvaa legitimaatiota hollantilaisilta, oikeudet joutuivat pyörtämään aikeensa. Niinpä poliittiset puolueet alkoivat sopeuttaa koko yhteiskuntaa muslimien lain mukaiseksi tavoitteenaan saada Wilders tällä tavoin myöntymään Koraanin lakiin. Koska Wilders oli sillä aikaa saanut Hollannin kansan sopeutumaan omaan käsitykseensä siitä, että islamin leviämiselle olisi pantava stoppi, myöskään Wildersiä vastaan nostettu poliittinen vyörytys ei ottanut tuulta purjeisiinsa. Sen sijaan tulos oli, että niin oikeuden tuomiot kuin yhteiskunta laajemminkin oli pakko sopeuttaa maassa vakituisesti asuvan alkuperäisväestön tahtoon, mikä oli demokraattista ja oikein.

Ihme vain, ettei tämä tullut kaikille heti mieleen. Mutta eiväthän viranomaiset koskaan tee mitään viisaasti, kunnes vasta sitten, kun jäljellä ei ole muita vaihtoehtoja ja on pakko. Ainoa hyvä puoli Wildersin tuomitsemisessa olisi ollut se, että vankilassa hän olisi ollut suojassa vielä suuremmalta väkivallalta – täsmälleen sotasyyllisinä tuomittujen Risto Rytin, Väinö Tannerin ja Edwin Linkomiehen tapaan.