Puolueilta puuttui poliittinen luovuus

Tehtäviään jatkava hallitustunnustelija toimii kuin hieno nainen, joka viihtyy sovituskopissa kokeillen kaikkia mahdollisia väriyhdistelmiä mutta pystymättä päättämään, mitä laittaisi päälleen. Nyt on menossa vanhan vaatekerran kokeilu lisättynä kristillisellä rippikorulla.

Kokoomuksen, kepun, Rkp:n, vihreiden ja kristillisten koalitio saisi 105 paikan niukan enemmistöhallituksen kokoon. Pidän tätä pohjaa jopa mahdollisena, sillä pienpuolueet himoitsevat vaa’ankieliaseman tuomaa valtaa eikä kokoomus luovu hallitusasemasta ja pääministerinpaikasta. Kepun kannatus puolestaan on jo minimissään, mutta nyt puolueelle tarjoutuisi tilaisuus korjata virheitään olemalla jälleen hallituksessa!

Se, että kepu pelastaisi tuestaan riippuvaisen Kataisen, antaisi keskustalle lisäksi neuvotteluedun, eikä ministerinpaikkojakaan tarvitsi juuri jaella uudestaan. Luuletteko, ettei eduskunnasta pudonnutta Paavo Väyrystä houkuttaisi jatkaa ministerinä hinnalla millä hyvänsä?

Kataisen dead line tulee juhannuksen myötä vastaan. Heinäkuussa kaikki huomio pitää keskittää budjettiriiheen, joten pidän mahdollisena, että maahan syntyy entiseen tapaan toimiva (eli toimimaton) sinivihreä hallitus ja samalla myös ärhäkkä perussuomalaisista sekä vasemmistosta koostuva kansanrintamaoppositio.

Mikäli Katainen päästää käsistään tämän viimeisen pultin, hallituksenmuodostajan tehtävä saattaa langeta demareille. Tätä eivät kokoomuspuolueen haukat koskaan salli. Eli kepun väläytettyä vihreää valoa jatkolle on mahdollista, että hallitus tästä tulee, tosin sangen huojuva.

Kristillisillä täydennetty nykypohja olisi kuitenkin poliittisen tappion kärsineiden puolueiden hallitus. Vanhasen ja Kiviniemen vetämä linja on vajonnut kuin lehmän häntä, ja siltä puuttuu poliittinen oikeutus.

Hallituksen muodostamisen vaikeudet eivät ole alun perinkään johtuneet siitä, minkä värisiä puolueita hallitukseen on ollut pyrkimässä. Hallitusta on tähän asti yritetty koota puolueista niiden paikkalukuja ynnäilemällä. Todellisuudessa hallitus olisi pitänyt koota alkaen yhteisestä ohjelmasta.

Puolueilta ja neuvottelijoilta on puuttunut kyky luovuuteen ja linjanvetoon. Neuvottelijat ovat olleet joko kokemattomia ja nuoria juppeja (kokoomuslaiset) tai uppiniskaisia ja periaatteellisia puoluepukareita (vasemmisto). Mistään ei ole pystytty sopimaan, vaan kiistely on kääntynyt nokkapokeriksi.

Kokoomuksen virhe oli siinä, että se ajoi Portugalin tukemista, vaikka Suomen valtion olisi pitänyt tukea kyseisellä summalla suomalaisten ihmisten asunto- ja opintolainoja. Tällä menettelyllään kokoomus lahtasi perussuomalaiset ja vieläpä tavalla, joka siirsi kannatusta kokkareista persujen suuntaan.

Kokoomuksen toinen merkittävä virhe oli se, että puolue ajoi tasaveroa arvonlisäverojen korotusten kautta. Sen sijaan kokoomus ei suostunut lopettamaan pörssin ulkopuolisten yritysten 90 000 euroon ulottuvaa osinkotulojen verovapautta, saati että pääomatuloverotus olisi tehty progressiiviseksi. Kokoomus ei lyhyesti sanoen halunnut lopettaa rikkaiden verohelpotuksia – ja juuri siksi se onkin kokoomus.

Demarien ja Vasemmistoliiton virhe oli siinä, että nämä puolueet halusivat tehdä kuin osuusliikkeen väki, eli korjata pöydästä kaiken julkista sektoria velkaannuttamalla. Puolue ajoi myös keskituloisten tuloveronkevennyksiä, vaikka myöskään niihin valtiontaloudella ei ole varaa.

Perussuomalaisten virhe oli, että puolue suhtautuu kurjasti homoihin. Muuta virhettä en perussuomalaisten toiminnassa näe.

Kristillisten virhe oli siinä, että tämäkin puolue suhtautuu kurjasti homoihin. Muuta sisältöä en kristillisten toiminnassa yleensäkään näe.

Vihreiden ja Rkp:n katastrofaalisin ongelma on se, että molemmat puolueet tuputtavat tähän maahan entistä enemmän maahanmuuttajia, jotka vievät nekin työpaikkojen rippeet, jotka Suomessa vielä ovat.

Eniten varmasti voittaa keskusta, joka suurimman tappion kärsineenä ja vaalirahoitusskandaalista siipeensä saaneena luikertelee ketunhäntä kainalossa hallitusvaltaan, vaikka kansa juuri äsken sanoi kepulle AIV:n tuoksuisen vastalauseensa. Kepun ongelma on poliittisen legitimaation olemattomuus.

Sdp:ssä tietysti toivotaan, että kepu kääntäisi viime hetkellä selkänsä Kataiselle ja antaisi hallituspallon pomppia Jutta Urpilaisen käsiin. Esimerkiksi Erkki Tuomiojan käsitys on, että Sdp:n kanssa kepu pääsisi helpommin sopimukseen asiakysymyksistä. Kokoomuksen ja kepun välejä hiertää muun muassa se, että kepu ilmoitti sulkevansa kriisimaiden euroletkut Portugali-päätöksen jälkeen, kun taas kokoomus on ilmoittanut hoipertelevansa eurorollaattorillaan aina viimeiseen, lopulliseen ja pysyvään vakausvälineeseen asti.

Keskustan ja Sdp:n ympärille koottava hallitus edellyttäisi kuitenkin tuekseen myös perussuomalaisia, mikä ei tekisi hallituksen muodostamisesta nykyistä helpompaa. Perussuomalaisten puolesta on puhunut muiden muassa Paavo Väyrynen. Poliittisen laskuopin mukaan tämä saattaa olla oikein, mutta kepussa nähdään myös demarien ja perussuomalaisten välisen yhteistyön ideologiset vaikeudet ja jatketaan todennäköisesti mieluummin nykypohjalla kokoomuksen kanssa.

Kataisen sovituskoppiin kannetaan rättejä niin kauan kunnes oivalletaan, että kostyymia ei koota irtokappaleista vaan kokonaisuus ratkaisee.

Mikäli nykypohja jatkaa raihnaisen enemmistön turvin, tämä kertoo vain siitä, että periaatteellinen suunnanmuutos Eurooppa-politiikassa ei ole ollut vielä mahdollinen.

Paras ja luontevin hallituspohja olisi ollut se ensimmäisenä mieleen tuleva: kokoomuksen, demarien ja perussuomalaisten yhteishallitus. Sen muodostaminen olisi kuitenkin edellyttänyt neuvottelijoilta sellaista tosiasioiden tunnustamista, poliittista luovuutta, virheiden korjaamista, kykyä sopeutua uuteen tilanteeseen ja poliittisen kurssin korjaamista, jota näillä periaatteidensa vuoksi sokeutuneilla ei ollut. Valmiin hallitusohjelman olisi saanut tästä.