Arvokasta Malmia

Lapin yliopistossa tarkastettiin eilen hallintotieteiden lisensiaatti Pasi Malmin väitöskirja Discrimination Against Men – Appearance and Causes in the Context of a Modern Welfare State, joka jatkaa miestutkijoiden rohkeaa ja kriittistä julkaisulinjaa. Teos väittää tasa-arvovaltuutetulle kertyneitä kanteluita aineistonaan käyttäen, että miehet kokevat sukupuolista syrjintää varsinkin naisvaltaisilla aloilla. Kyse ei ole siitä, että miehet kilpailisivat syrjittynä olosta naisten kanssa, vaan sen arvostelemisesta, että feministit ovat pyrkineet tekemään tasa-arvosta yksityisomaisuuttaan.

Naisten käyttämä valta on huomaamatonta ja perin ideologista, sillä se nojaa poliittisesti korrekteina pidettyihin normeihin, aivan niin kuin lännenelokuvista tuttu naistenpalvontakin. Tasa-arvon päivää juhlitaan Minna Canthin päivänä 19.3., eikä miehille ole omaa nimikkopäiväänsä lainkaan. Kansainvälistä naistenpäivää juhlitaan sitäkin tunnetusti jo ensi kuun kahdeksantena.

Nämä ovat kuitenkin pelkkiä symboleja, ja käytännössä feministien vallankäyttö saa ilmaisunsa esimerkiksi henkisenä panetteluna ja nalkutuksena, jopa miessukupuoleen kohdistuvana systemaattisena parjauksena. Naisten harjoittama perheväkivalta on osoittautunut paljon luultua yleisemmäksi. Esimerkiksi lapsia pahoinpitelevä vanhempi on huomattavasti useammin nainen kuin mies, mutta tutkimusten tuloksista on vaiettu mediassa, ja tieteilijöiltäkin tulokset ovat jääneet julkaisematta.

Ja tasa-arvoviranomaisten toimistot on puolestaan kansoitettu naisilla, kuten Malmi huomauttaa. Sairasta on, että myös Suomen Miestutkimuksen Seuran (johon Malmikin taistelevasti kuuluu) ovat valloittaneet naiset yhdistyslain takaamaa sukupuolisyrjinnän kieltoa hyväkseen käyttäen. Hallituksen jäseninä ovat muiden muassa aggressiivisena feministinä tunnettu Pia Livia Hekanaho ja feministiset tutkijamiehet Arto Jokinen ja Juha-Heikki Tihinen. Olisi hauska tietää, minkälaisen huutamisen feministit aloittaisivat, jos me kriittiset miestutkijat tekisimme vastaavanlaisen hyökkäyksen ja pyrkisimme soluttautumaan femakoiden kuppikuntiin. Me filosofit emme toisaalta tarvitse kollektiivisia käsikassaroita ajatustemme todenperäisyyden vakuuttelemiseksi, ja yhdistysten merkitys onkin pelkästään valtapoliittinen: liittoutua yhteen joukkovoiman merkiksi ja yhteiskunnan tukien kerjäämiseksi.

”Kriittiseksi miestutkimukseksi” feministit ovat määritelleet vain oman tutkimuksensa antaen ymmärtää, että se on jonkinlainen poikkeus yleislinjasta ja että miesten tekemä tutkimus on ”epäkriittistä”. Todellisuudessa esimerkiksi Pasi Malmi asettuu tutkimuksineen samaan riviin Henry Laasasen, Arno Kotron, Hannu T. Sepposen, Osmo Tammisalon ja monien muiden asiaa kriittisesti analysoineiden kanssa. On hyvä, että feminismin varjolla esitetyt yksipuoliset yleistykset kyseenalaistetaan.

Silti tilaa jää vielä valtakriittiselle yleistutkimukselle, joka selvittäisi, miksi seksuaalisiin yhteyksiin liittyvä valta on piiloutumaan pyrkivää. Miksi konflikteja esiintyy nimenomaan heteroseksuaalisessa kanssakäymisessä, jossa harjoitetaan sukupuolten välistä vaihtoa? Ja kuinka koko yhteiskunta rakentuu tälle kompleksiselle valtasuhteelle, jossa homososiaaliset suhteet saattavat osoittautua lopulta toimivammiksi tavoiksi organisoida yhteiskuntaelämä? Näistä aiheista kirjoitan omissa teoksissani.

Onnea nyt Pasi Malmille: Lapista löytyi jalometallia.

Olisi muuten mielenkiintoista tietää, onko Malmi saanut tutkimukselleen tukea Suomen Akatemiasta, josta sitä myönnetään lähinnä feministeille. Suomen kulttuurielämä on yleensäkin täysin femininisoitu ja naisten vallassa. Tämän osoittaa esimerkiksi Sofi Oksasen (Kristiina-instituutin ”Vuoden Kristiinan”) palkitseminen sekä Finlandia-palkinnolla, Waltari-palkinnolla että toissapäiväisellä Runeberg-palkinnolla. Suosion suitsutus kertoo siitä, että hänen (ainoa julkaistu) teoksensa käsitteli naisvaltaisessa kulttuuripolitiikassa ”tärkeänä” pidettyä aihetta: naisten prostituutiota Virossa.

Lopuksi oma luetteloni syistä, jotka johtavat miesten syrjityksi joutumiseen naisten maailmassa:

1) Opettajakunnan naisvaltaisuus, joka johtaa poikien vieraantumiseen koulutyöstä, sekä lukioiden naisvaltaisuus, jonka vuoksi yli 60 % lukioiden oppilaista on tyttöjä.
2) Naisten ideologinen suosiminen, jonka kautta tytöille tyypillisistä ominaisuuksista (kuten kiltteydestä) palkitaan ja joka saa tytöt näyttämään koulussa paremmin menestyviltä, vaikka tosiasiassa vaikutelma poikien ”hitaammasta kehityksestä” ja ”koulunvastaisuudesta” johtuu vain siitä, että pojat haluavat ymmärtää, mitä he oppivat ja mitä heille opetetaan.
3) Tyttöjen koulukiltteydestä seurannut yliopiston opiskelijoiden naisvaltaisuus, jonka merkiksi vain yksi Helsingin yliopiston tiedekunnista on enää miesenemmistöinen.
4) Mieskiintiöistä luopuminen ja naisliikkeen haluttomuus edes keskustella mieskiintiöiden palauttamisesta esimerkiksi opetusalalle.
5) Ministerinpostien, lautakuntien ja muiden julkisten virkojen naiskiintiöt, joiden mukaan tuolit jaetaan tasan tai 40 %:n vähemmistökiintiöitä noudattaen, vaikka sukupuolella ei ole merkitystä tehtävien kannalta ja vaikka siten ohitetaan pätevämpiä yksilöitä.
6) Feminismin mukainen ihmisten arviointi heidän sukupuolensa mukaan eikä yksilöllisten ominaisuuksiensa perusteella.
7) Feministien luoman ideologisen vastakkainasettelun historiallinen toistaminen, joka ylläpitää feministien omaa valta-asemaa.
8) Asevelvollisuuden kohdistaminen vain miehiin.
9) Naisten alemmiksi väitettyjen palkkojen paljastuminen yhtäläisiksi, kun vertailu suoritetaan samantasoisten tehtävien välillä eikä kaikkien samalla alalla toimivien välillä.
10) Naisten palkkojen paljastuminen miesten palkkoja korkeammiksi, kun ne suhteutetaan miesten tekemään pitempään työpäivään, kokemukseen ja työuraan.
11) Naisten määrällinen ja ideologinen ylivalta esimerkiksi kirjastotoimessa sekä hoito- ja terveysalalla.
12) Naisten harjoittaman väkivallan viimeaikainen paljastuminen oletettua laajemmaksi ja lapsiin kohdistuvan perheväkivallan osoittautuminen lähes yksinomaan naisten harjoittamaksi.
13) Naisten harjoittaman henkisen väkivallan, esimerkiksi nalkutuksen, solvaamisen, herjaamisen ja parjaamisen jättäminen huomiotta tutkimuksissa.
14) Normi, jonka mukaan naiset käyttävät heterosuhteissa päätösvaltaa ja miehet pelkkää aloitteentekovaltaa (jatkuva ”miesten haku”).
15) Heteronaisten harjoittama seksuaalisen tyydytyksen säännöstely ja ehtojen asettaminen heteromiehille sekä siitä seuraava naisten mahdollisuus pidättää miehiltä seksiä ja myös myydä sitä seksuaalisesta puutteesta kärsiville miehille.
16) Naisten tapa siirtää tuloja ja varallisuutta miehiltä haltuunsa perheissä.
17) Naisten omaksuma käytäntö tukeutua toisten naisten apuun sosiaalitoimessa, jossa viranhaltijoina toimivat naiset määräävät lapset valtaosassa tapauksista äideille huoltajuuskiistoissa.
18) Tasa-arvoviranomaisten miehittäminen (virkojen täyttäminen) lähes yksinomaan naisilla.
19) Naisliikkeen ja feministien haluttomuus ottaa huomioon miestutkijoitten ja tutkijamiesten esittämää informaatiota ja kaiken kriittisen tutkimuksen tuomitseminen yksiselitteisesti pseudotieteeksi.
20) Naisliikkeen kyvyttömyys ymmärtää, että niin naiset kuin miehetkin etenevät urallaan lähinnä täyttäessään tyypiteltyjä rooliodotuksia, jotka eivät ole heidän oman sukupuolensa syytä.
21) Naisliikkeen vallantavoitteluun liittyvä haluttomuus purkaa valta-asetelmia ja sen asemasta heittäytyä itse vallan käyttäjäksi valtaa saatuaan.
22) Naisliikkeen haluttomuus ymmärtää miesten paremmiksi väitettyjen asemien ja palkkojen takana olevaa uhrautumista, sitoutumista ja omistautumista.
23) Naisliikkeen haluttomuus tunnustaa, että miesten väitettyyn valta-asemaan sisältyy suuria vastuita ja riskejä.
24) Naisille suoritettavat paremmat ja systemaattiset terveystarkastukset, kuten mammografia.
25) Miehille yleisempien ammattien suurempi kuluttavuus ja vaarallisuus.
26) Edellisistä seurannut naisten pitempi elinikä.

Niille nenärengasfeministeille, jotka alkavat tämän luettelon jälkeen kiljua lähteitä ja viitteitä, suosittelen muun muassa Henry Laasasen teosta Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus 2008) sekä Arno Kotron ja Hannu T. Sepposen toimittamaa teosta Mies vailla tasa-arvoa (Tammi 2007). Muutenkin kannattaa pitää silmät ja korvat auki. Myös omia kirjojani voinee katsoa, vaikka en nyt viitsikään kertoa tarkemmin niistä. Laiska työnsä luettelee.