Perussuomalaisten mahdollisuudet

Kristillisdemokraattien karvaimpia kokemuksia oli se, kun Pertti ”Veltto” Virtanen valittiin Pirkanmaalta eduskuntaan vuonna 2007 kristillisdemokraattien äänillä. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto oikeutti yhteen paikkaan, jolloin eniten ääniä saanut meni läpi. Hän sattui olemaan Veltto.

Samanlaiseen matematiikkaan tuntuu nojaavan perussuomalaisten taktiikka tulevissa eurovaaleissa. Perussuomalaisten puoluehallitus ilmoitti viime viikonloppuna olevansa menossa vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa. Timo Soinin arvio siitä, että puolueiden tämänhetkinen yhteiskannatus (noin 13 prosenttiyksikköä) riittäisi kahteen paikkaan ja että läpi menisi kaksi ehdokasta, voi olla oikea – samoin näkemys siitä, että liitto on tekninen eikä ideologinen. Puolueilla ei ole paljonkaan aatteellisia yhtenevyyksiä. Esimerkiksi kehitysavusta kristillisillä ja perussuomalaisilla on tunnetusti päinvastainen kanta.

Kiintoisaksi taktinen kuvio menee, kun kysytään, kuka äänestäsi perussuomalaisia tietäen, että äänet voivat mennä kristillisten hyväksi. Tai kuka äänestäsi kristillisiä tietäen, että hyödyn saa perussuomalainen? Oma analyysini: epävarmuus saattaa leikata vaaliliiton yhteiskannatusta, jolloin hyödyn kerääkin kokoomus. Voi olla, että omalla listallaan perussuomalaiset saisivat yksin jopa 15 % äänistä. Jos äänestysprosentti nousee 50:een, kuten arvellaan, niin liikkeelle lähtevät silloin EU-kriittiset tahot, ja perussuomalaisten kannatus voi nousta jopa lähelle suuria puolueita. Vaaliliitto heikentää arvioni mukaan persujen omaa nostetta jonkin verran.

Äänestäjien kesken alkaakin kiintoisa spekulointi. Koska valituiksi tulevat kaksi tai kolme eniten ääniä saavaa, tämä ohjaa keskittämään äänet vain vahvimmille ehdokkaille, jotta juuri he nousisivat kärkeen. Ehdokkaansa saa siis läpi se puolue, jolla on vahvimmat yksilöehdokkaat. Kun kristillisten EU-parlamentaarikko Eeva-Riitta Korhola loikkasi viime vaalien jälkeen ensi töikseen kokoomukseen, kristillisillä ei ole heittää kehiin ketään erityisen vahvaa ehdokasta, jolla olisi valmista kannatuspohjaa. Perussuomalaisilla on.

Timo Soinin vaalimatematiikka näyttää pelaavan: vaikka puheenjohtaja ei ehdokkaaksi ilmoittanut asettuvansakaan, hän kahmaisee kristillisiltä äänet kuin suntio, joka tyhjentää sakastissa kolehtihaavin. Aika kettu, vaikka vaaleissa vasta nähdään, kenen koppa ropisee.


EU-politiikasta

Perussuomalaisen puolueen on siivittänyt nosteeseen se, että puolue on ainoa, joka suhtautuu Euroopan unioniin kriittisesti. Myös omasta mielestäni tärkeintä olisi (1) estää liiallinen ja harkitsematon maahanmuutto. Tämä on länsimaisen kulttuurin kohtalonkysymys. Toinen tärkeä asia on, että (2) kaikissa EU-maissa järjestettäisiin kansanäänestys Euroopan unionin perustuslaista. Asia on niin keskeinen, ettei sitä saa sivuuttaa millään verukkeella. Ja kolmanneksi (3) on estettävä unionin laajeneminen. Ihmisille valehdeltiin jo silloin, kun esimerkiksi Romania hyväksyttiin jäseneksi, vaikka jäsenyysehdot eivät täyttyneet. Tulos on, että Romanian kansa, josta kolmasosa elää köyhyysrajan alapuolella, valloittaa nyt muiden EU-maiden kadut.

Mutta on myös asiakysymyksiä, joista olen eri mieltä kaikkein EU-vastaisimpien tahojen kanssa. Euroopan unionissa on paljon myönteistä, kuten kova taloudellinen ydin ja yhteinen rahayksikkö, joista kannattaa pitää kiinni. On hyvä, että esimerkiksi Saksan-kauppa ja yhteistyö tärkeimpien vienti- ja tuontimaiden kanssa toimivat. Samalla olisi sanottava ”kiitos ei” unionin laajentamiselle, yhteiselle perustuslaille ja sosiaaliselle yhdenmukaistamiselle. Vanhana kunnon EEC:nä Euroopan unioni toimisi kyllä. Natoon liittyminen puolestaan voisi olla myönteinen asia syistä, jotka olen kertonut tässä ja tässä, mutta en ole sitäkään vaatimassa. Antaisin asialle kuitenkin kannatukseni, jos riittävän laaja yleiskannatus tekisi vaihtoehdosta realistisen.


Perussuomalaisena EU:ssa

Perussuomalaisen puolueen olisi ehkä kannattanut lähestyä yhteistyöaikeissaan jo olemassa olevaa Kansakuntien Eurooppa -ryhmää tai Itsenäisyys/Demokratia-ryhmää, jotka ovat suurimmat EU-kriittiset ryhmittymät europarlamentissa. Oman Libertás-ryhmän perustaminen voi sinkauttaa mahdollisen läpi menevän ehdokkaan suoraa päätä sitoutumattomien muukalaisryhmään Jean-Marie Le Penin seuraksi, mikäli perusteilla olevaa Libertás-ryhmää ei hyväksytä parlamenttiin. Jos taas läpi menee kristillisdemokraatti, hän istuu automaattisesti kokoomuslaisten kanssa samaan maahanmuutto- ja EU-myönteiseen ryhmään. Tämäkin askarruttanee monia persujen äänestämistä pohtivia.

Omassa ryhmässä on joka tapauksessa etunsa. Kun ryhmä on pieni, on yksittäisen edustajan sananvalta suuri. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien ryhmässä ennen suomalaisia puhuu peräti 19 Britannian työväenpuolueen jäsentä. Jos tavoitteena on pelkkä ääneen pääseminen ja mielipidevallan käyttäminen, pienen ryhmän perustaminen kannattaa.

Perussuomalaisten vaalivoitot ovat seuranneet siitä, että ihmiset ovat havahtuneet maahanmuuton ja pakkokansainvälistämisen ongelmiin. Kannatus on siis löytynyt siitä arkisesta kuravellistä, johon ihmiset ovat lätsähtäneet idealismin pilvilinnoista pudottuaan. Voi olla, että jatkossa kriittiset ajatussuunnat kanavoituvat myös suurten puolueiden kautta, kunhan ne saavat ohjelmansa ajan tasalle.

Perussuomalaisia on arvosteltu usein siitä, että puolue olisi populistinen. Viime syksynä myös Timo Soini myönsi TV-toimittajalle puolueensa olevan populistinen. Arvio on mielestäni väärä, sillä puolueen kannatus ja julkisuus eivät hyödynnä populaarijulkisuutta vaan poliittista julkisuutta, jonka takana on poliittinen asialista. Perussuomalaisten äänestäjien näkemykset koostuvat kansallismielisistä arvoista. Siksi puolueen imagoon ei sopisi tavoitella ensisijaisesti poppariehdokkaita. Niin sanotut suuret puolueet asettavat ehdokkaiksi lavalaulajia, urheilijoita ja missejä. Se on populismia jos mikä, eikä näiden ehdokkaiden poliittisesta toimintakyvystä ole mitään näyttöä.

Perussuomalaisten kannattajakunta ei koostu enää samasta pöperöstä kuin ennen: vennamolaisista, patakonservatiivisista ja muista tupajurreista. Perussuomalaisen puolueen kannatusnousu koostuu nuorista kaupunkilaisista ja koulutetuista ihmisistä, joilla on arvostelukyky ja identiteetti kohdallaan ja jotka haluavat vaikuttaa tämän maan kansalliseen etuun ja tulevaisuuteen. Siksi olisi tärkeää, että ehdolla olisi politiikasta jotakin ymmärtäviä asiantuntijoita. Asiantuntijaimagollaan esimerkiksi Alexander Stubb keräsi viime eurovaaleissa yli 100 000 ääntä ilman aiempaa poliittista kokemusta.

Henkilögalleriasta ja ehdokasasettelusta riippuu, kuinka vakavasti otettavia ja toimintakykyisiä politiikantekijöitä europarlamenttiin päätyy. Siksi olisi tärkeää, että puolueilla olisi tarjota äänestäjille kielitaitoisia ja kansainvälisestä politiikasta perillä olevia ehdokkaita.