Gloriaa Harvey Milkille

Joskus käy niin, että myös homoseksuaalina tulee edenneeksi johonkin yhteiskunnalliseen asemaan. Yhdysvaltalainen Harvey Milk valittiin San Franciscon kaupunginvaltuustoon 1970-luvun lopulla. Hän ehti toimia valtuutettuna vain 11 kuukautta, ennen kuin valtuustotoveri Dan White ampui hänet. Uhri oli syntyperältään juutalainen, mutta kyseessä ei ollut roturasismi vaan aivan muu syy. Milk oli valkoinen kuin maito, niin kuin White itsekin.

Gus Van Santin toissa päivänä julkaistu uutuuselokuva kertoo Milkin tarinan, josta Rob Epstein ehti jo tehdä oman versionsa The Times of Harvey Milk vuonna 1984. Tuolloin elokuvalla oli merkitys osana seksuaalivähemmistöliikkeen vapautumista ja niin sanottua identiteettipolitiikkaa. En ole nähnyt uudesta elokuvasta vielä pätkääkään, mutta toivon, ettei asian ympärillä syyllistyttäisi minkäänlaiseen paatokseen, sillä se vähiten tekisi kunniaa päähenkilölle.

Myös neljännesvuosisadan ikään ehtinyt aiempi dokumentti on edelleen katsomisen arvoinen. Elokuva kertoo, miten New Yorkissa pörssimeklarina toiminut ja sittemmin San Franciscon homoghettoon muuttanut entinen juppi leikkasi luottokorttinsa kahtia ja alkoi taistella avoimesti rehellisen elämän puolesta. Neljäs kerta liberaalien ehdokkaana tuotti tuloksen, joka nosti Harvey Milkin San Franciscon pienipalkkaiseen valtuutetun tehtävään.


Lieventävät lisäpisteet

Valtuutetuksi tulonsa jälkeen Milk joutui heti konservatiivien hampaisiin: juuri sellaisten syytösten kohteeksi, jotka ovat nykyään tyypillisiä jeesusbussilaisille mutta joita kukaan ei enää ottaisi todesta. Sen sijaan vielä 1970-luvun lopulla ne menivät täydestä, ja keskiluokka asettui niiden taakse. Homoja syytettiin muun muassa pornografisesta esiintymisestä, vaarallisten kasvatusmallien antamisesta ja nuorten viettelystä. Tosin näitä argumentteja on alettu jälleen käyttää populistisessa politikoinnissa, ja vähintään niillä kiusataan hiemankin erilaiselta näyttäviä seksuaalivähemmistöjen jäseniä.

Kun Milkin valtuustotoverina toiminut perheellinen White oli ampunut sekä kaupungin pormestarin että hetkeä myöhemmin myös Milkin heidän työhuoneisiinsa, hän ilmoitti kirkkain silmin syyksi kateuden, epäoikeudenmukaisuuden ja oman masennuksensa. Viisi kuukautta myöhemmin oikeus valitsi valamiehistön, joka koostui patakonservatiiveista, ja istui kokonaista yksitoista päivää. Tulos oli, että kahdesta murhasta syytetty White vältti kuolemantuomion, ja hänet tuomittiin ainoastaan kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen taposta. Hän vapautui jo viiden ja puolen vuoden jälkeen, eikä hänelle tarjottu vankilassa mitään psykiatrista hoitoa, vaikka oikeudenkäynnin aikana puolustus yritti todistella hänet syyntakeettomaksi.

Tätä kautta tuomioistuin antoi viestin, että se piti surmaajaa täysissä järjissä olevana ja että homon saakin tappaa. Muutamien asiantuntijoiden mukaan tuomio olisi voinut olla kovempi, mikäli surmatuksi olisi joutunut heteroseksuaalinen pormestari yksin, sillä silloin tekoa eivät olisi lieventäneet homon ampumisesta myönnetyt pisteet. Joko White oli täysissä järjissään ja olisi ansainnut elinkautisen, tai hän oli hullu, joka olisi kuulunut pysyvästi hoitoon.

Elokuvan lopusta mieleen jäävät Harvey Milkin sanat, jotka heijastelevat tuonaikasta maailmaa (mutta myös nykypäivää monessa maassa): ”On tärkeää, että homoja nimitetään yhteiskunnallisiin virkoihin, sillä se antaa myös toisille ihmisille esikuvia ja toivoa. Ilman elämää ei ole toivoa, ja ilman toivoa ei kannata elääkään.”


Näin nykypäivänä

Pier Paolo Pasolini, Gianni Versace, Pim Fortuyn, Kari S. Tikka... all dead. Onhan se lohdutonta – myös nykyaikana. Toivoa voi, ettei ainakaan Johanna Korhosen ja Alma Media Oyj:n riidoissa paukkuisi Coltti. Ennen vanhaan tuon tapaiset erimielisyydet päättyivät väkivaltaan juuri siksi, ettei mitään oikeutta ollut. Toivottavasti nyt on.

Viime perjantaina alkaneessa Alma Median ja Johanna Korhosen oikeudenkäynnissä Korhonen katsoo, että hänet erotettiin naispuolison vuoksi. Alma Media puolestaan kertoo antaneensa potkut siksi, että Korhonen ”valehteli” naispuolisostaan.

Mutta mitä merkitystä väitetyllä valehtelulla loppujen lopuksi on? Ilmeisesti firma olisi halunnut tehdä Korhosen yksityiselämästä julkisen voidakseen ihan avoimesti syrjiä häntä. Taustalla on joka tapauksessa Alma Median kielteinen arvotus homoseksuaaleja kohtaan, ja monien periaatteellisten riitojen tapaan tästäkin tulee kallis arvovaltakiista. Kassi-Almalle olisi ehkä kelvannut kaveriksi joku lestadiolainen mutta ei lesboa stadilaista (saati sellaista esbolaista kuin Korhonen on).