23. marraskuuta 2009
Verkossa vai katiskassa?
Ylen uutiset kertoivat, että hallitus haluaa tärkeät tietoliikenneverkot suomalaiseen omistukseen. Näin oikeistohallitus sosialisoi, mutta syy ei taida olla vain se, mikä kerrotaan, eli kansallisen riippumattomuuden ja turvallisuuden varmistaminen.
Muutenhan hallitus haluaisi suomalaiseen omistukseen myös ulkomaille myydyn Digitan, jolle Ylekin joutuu nykyään pulittamaan pitkän pennin jokaisesta TV-ohjelmina lähettämästään bitistä. Jos kyse olisi ainoastaan ulkoisesta turvallisuudesta, valtion kannattaisi pyrkiä energiayhtiöiden ja muiden strategisesti tärkeiden alojen, kuten puunjalostusteollisuuden, omistajaksi eikä sallia yhteispohjoismaisia sähkömarkkinoitakaan, jotka voivat vaarantaa kotimaisten yritysten aseman.
Kyse lieneekin kontrollinhalusta. Hallitus haluaa käsiinsä internetin valvonnan. Kun verkkopalveluja ei voisi ostaa yksityisiltä tahoilta ilman, että langalla on hallituksen tintti, nettiviestintä voitaisiin alistaa valtion valvonnalle. Siksi ei ole ihme, että hanketta valmistellaan liikenne- ja viestintäministeriössä ”salassa” ja virkamiehet ”ovat vaitonaisia”.
Verkonvalvonnalla rakennetaan ihmisille katiskaa. Karkuteillä olevan omaisuuden palauttaminen Suomeen on sinänsä myönteinen asia, kunhan suositaan yksityisomistusta eikä heikennetä yksityisyydensuojaa. Mutta asiaan saattaa olla myös tietoliikenneyhteyksien nykyisillä haltijoilla sanansa sanottavana.